Categories
Yleinen

Koronan kynsissä, päivä 3

Tämä on koronapäiväkirjan osa 3. Ensimmäinen osa luettavissa tästä: Koronan kynsissä, päivä 1 ja toinen osa tästä: Koronan kynsissä, päivä 2

Päivä 3

– Isi meidän kaukosäädin ei toimi!

– Tiedän, oli illalla äidilläs elämä siitä kiinni. Käyn ostamassa uuden.

– Kuule elän ilmankin, mutta oopa itse tässä tilanteessa sohvanpohjalla! karjun päin mieheni naamaa aamunalkajaisiksi.

Ärsyttää ja aivan kaikki. Keittiö on kuin sikolätti, ruokaa ei tee mieli ja kahvi maistuu kissanpissiltä. Kun hetken päästä huhuilen, kuka kävisi päivän lehden laatikosta, kellään ei evä liiku. Miehellä on korvanapit.

Ärsyttää potenssiin kolme. 

Tulee ärähdettyä lapsillekin, mies alkaa mököttää. Vedän yöpaidan päälle puseron, otan keittöön kertyneet biojätteet ja ulostaudun sivuovesta. Möyhin apinanraivolla kompostia, johon ei mahdu enää mitään. Sitten lampsin postilaatikolle ja vedän puolessa välin henkeä. Keittössä jatkan raivosiivouksella ja alan tehdä lasagnea, kunnes en enää jaksa. Mikäkin marttyyriäiti. 

Kohta mies tulee selän taakse ja sanoo, että hän meinasi käydä noutoruokaa.

– Nyt sitten sanot, kun kohta menee ruoka uuniin.

– No eihän sulle uskalla puhua!

Aikku laittaa viestiä. Avaudun.

– Se on yksi koronan oire, että vituttaa, Aikku tietää.

Kun olen rauhoittunut, alan piirtää. Piirrän illalla aloittamani alastoman miehen loppuun. Neiti kolmevee tulee katselemaan, virnistää ja alkaa punoa teatraalisena päätään. Neiti 9vee miettii taideteokselle sopivaa nimeä.

– Se vois olla Jorma.

– Meillä on jo yksi Jorma, vastaan viitaten robotti-imuriimme.

– Jaakko ja pavunvarsi!

– Se on loistava.

Katselen omaa piirustustani ehkä hieman liian kauan.

– Isi! Äiti rakastuu tuohon mieheen! neiti 9vee huutaa.

– Tekee itselleen sielunkumppania, mies heittää happamasti.

Ei hassumpi ajatus, kivannäköinen mutta mykkä. Ei turisisi turhia tai inisisi inhottavia.

Pian alkaa puhelin laulaa. Anoppi ja ystävät kyselevät vointiani. Laitan vastaukseksi kuvan Jaakosta.

– Joo jäät henkiin, Raisa hirnuu WhatsAppissa.

– Äiti tuottaa jo selvästi merkkejä paranemisesta, anoppi iloitsee.

Mies käy asioilla ja ostaa samalla uuden kaukosäätimen. Tuo ruokaakin tullessaan. Pian kuulen työhuoneeseen, kun mies kyselee lapsilta ilmiselvästikin minun sijaintiani.

– Missä Raivo? 

– Meni raivoamaan jonnekin, lapset vastaavat.

– Kuulin!

Mistä näitä uusia perheenjäseniä putkahtelee? Meillä asuu jo Jaakko, Jorma, Pekka, Prinsessa ja nyt Raivo. (Pekka on hierontavasara ja prinsessa ilmafriteerauskeitin.)

Ruuan jälkeen mies yrittää taivuttaa kiukkuavaa kolmeveetä kurapukuun ja pihalle. Lopputuloksena pienin nukahtaa kurapuku ja kumisaappaat jalassa keittiöön.

Asento kuvaa omaa olotilaani kolmen päivän ajan.

Itse tökin itselleni Teams-yhteyden, sillä suunnitelmissa on suunnitella tyttöjen kanssa reissua Norjaan. Kohta huomaan tuijottavani naapurin tonttia ja pihalla käyskentelevää naapurin miestä.

– Aika kivannäkönen tuo naapurin aita, kommentoin tytöille kesken majoitusten vertailun.

– Onko vähän tylsää? sisko huutelee naureskellen linjoilla.

Puhelun jälkeen päätän lähteä ulos, edes istumaan. Käyskentelen hetken etupihalla ja päädyn takapihan keinuun. Pylly viistää melkein maata, sillä kiikku on valunut talven aikana alas. Ilmeisesti solmu on antanut periksi. En anna sen haitata. Enemmän haittaa ahdistava tunne rinnan päällä. Kuin joku takoisi nyrkillä keuhkoihin. Tuntuu hiukan oudolta vetää henkeä.

Pihakoivuun lentää harakka. Olen aina tykännyt harakoista, niissä on leikkimielistä vakavuutta ja surumielistä naurua. Katselen lintua, jolla ei ole kiire mihinkään, mutta tavallaan on. Pyrstö keikkuu ja katse on valpas, mutta lintu on sinut olemuksensa ja ympäröivän harjumaiseman kanssa. Varmasti sama lintu, jota valokuvasin talvella. Leikitteli silloinkin kanssani.

– Mitä mietit, hepsankeikka? Jutellaan, huutelen.

Harakka säkättää, sulautuu koivun värimaailmaan. Mustaa ja valkoista, aavistus siniharmaata välissä. Miettiiköhän se mitään? Tulevaa suupalaa, elämänsä rakkautta, koivunoksalla poreilevaa kevättä? 

Entä jos sillä on isäni sielu? Pienin katselee usein taivaalle ja sanoo, että ukki on kuollut ja muuttunut linnuksi. Isänikö siellä katselee? 

– Kaikki hyvin, vähän vaan risoo, vaikkei oikeastaan ole aihettakaan, sanon harakalle.

Siivekäs lentää kohti, katselen ohitseni kiitäviä harittavia siipiä. Kuin auki revitty viuhka. Miten voikin olla kaunis lintu. Kiire jonnekin, tietääkö itsekään minne?

Itse suuntaan harittavat askeleeni ja ajatukseni sisälle, sillä pää huutaa hoosiannaa. Mies ei puhu mitään. Vasta saunan jälkeen sanainen arkku aukenee ja käsi silittää selkääni. Pyydän anteeksi raivoani.

Saunan jälkeen huomaan, että haju ja maku ovat poissa. Ja melkein taju, sillä päähän koskee.

Otan oluen ja etsin akryllivärit. Tilanne vaatii sutimista. Puristan tuubista mustaa ja valkoista rasiaan ja alan luonnostella lintua. Kun laji on tunnistettavissa ja maalaus viimeistelyä vaille valmis, hihkaisen kolmeveelle:

– Äiti maalasi harakan!

– Ei niitä saa maalata! kolmevee vastaa kauhuissaan.

– Paperille, rakas, paperille.

Harakka – sieluni lintu – ikuistettuna akvarellityöhön.

Lisää sairaalloisia ajatuksia seuraavassa jaksossa.

Categories
Yleinen

Koronan kynsissä, päivä 2

Lue koronapäiväkirjan ensimmäinen osa täältä: Koronan kynsissä, päivä 1

Päivä 2

Sain nukuttua ihmeen hyvin, vaikka olo oli tukkoinen. Aamulla alkaa yskä, joka tuntuu ja rahisee keuhkoissa. Mies on huolissaan – omasta kunnostaan.

– Varmasti tarttuu minuunkin. Mulla ois keuhkoille muutakin käyttöä kuin yskiminen. Koko kevään oon treenannu siihen maratonille!

Se siitä sympatiasta.

On pakko avata tietokone, että saan varmuuskopioitua opiskelijoiden arvioinnit. Huomaan tuijottavani konetta tyhmänä. Ei aavistustakaan mistä pitäisi painaa tai mitä tehdä. Nyt tajuan, mikä on koronan tuoma aivosumu. Pieneen tehtävään kuluu helvetisti aikaa.

Pian makaan taas sohvalla ja katselen ympärilleni. Alkaa häiritä ja ärsyttää kaikki villakoirat ja kissankarvat lattialla. Etätöitä tekevä mies kävelee kuin tilauksesta olohuoneeseen. 

– Voitko imuroida tuosta nuo karvat?

Mies huokaisee, mutta käy imurin. Tuntuu jotenkin ihanalta ja voimauttavalta käskyttää. Tältäkö valta tuntuu?

– Pyllistä!

Mies kääntää selkänsä ja pieraisee.

– Hajuaistitesti.

Naurattaa vaikka vitsi alkaa olla vanha.

Kohta riitelemme meikkaamisesta. Minulla on iltapäivällä työhaastattelu etänä omaan työpaikkaani omien pomojen kanssa ja kysyn mieheltä, pitääkö jaksaa meikata ja kammata tukka.

– Ensinnäkään ei olis velvollisuutta sairaana tommosiin osallistua ja ei tarttee meikata, näytä vaan mahdollisimman surkealta. 

– No meikkasinhan mie eilenkin.

– Ketä varten? Äitiäs?

– No itteeni, kun en kestä katsoa peilistä luuttunaamaa. Sitä paitsi pyörithän sieki täällä.

– No minä oon nähny sinut vaikka missä kuosissa.

– Vittu saan kai minä meikata, jos haluan.

– Että naiset voi olla pinnallisia.

Se siitäkin kannustuksesta. Ei sentään uskaltanut puhua sinä-muodossa vaan viittasi naisiin yleisesti.

– Just. Onko se joltain pois, jos mie laitan ripsaria?

Työhaastattelun jälkeen heitän rintaliivit ja liian kuuman paidan makkarin nurkkaan ja vaihdan mahdollisimman kevyet vaatteet, ettei ahdista tai purista mistään kohti. Olo ailahtelee, koskee niskaan ja keuhkoon. Hiimailen levottomasti ympäriinsä ja kävelen työhuoneeseen, jossa mies askartelee ja liimaa valkoisia muovinkappaleita yhteen.

– Mitäs teet?

– Vielä kun on elossa niin pitää jotain tehdä.

Draamaking.

– Mutta mikä se on?

– Kaikki selviää aikanaan. Sanotaanko näin, että 3D-tulostin on parantanut minun elämänlaatuani huomattavasti.

Kymmenen minuutin kuluttua mies astelee arvoituksellisesti keittöön ja esittelee tekemäänsä tölkkitelinettä. Se sylkee seuraavan tölkin automaattisesti hollille, kun edellisen vetää käteensä.

– Ai kiitti otankin oluen, sanon ja nappaan Lahden Erikois Neipan – mehukkaasti vaaleankeltaisen ja samean pintahiivaoluen.

– Etkö voi niitä omia alkoholillisias juoda?? mies älähtää.

– Ei pysty, korona. Kroppa on jo muutenkin kovilla.

– No ota sitten tämän kerran.

Oliko oikeasti tosissaan? Se mikä on sinun, pitäisi olla myös minun. Se siitä elämän jakamisesta.

– Äiti pitäskö teidän niinku olla yhessä, mutta muuttaa erilleen? Se vois olla kivaa! keskimmäinen hihkaisee.

– Olis ainakin oluet korvamerkitty, heitän.

Yhdeksältä etsin lyijykynät ja paperin ja mietin mitä alkaisin piirtää. Jostakin kumman syystä tekee mieli piirtää alaston mies. Haen googlesta malleja hakusanoilla naked man drawing, male naked drawing, naked man pencil drawing. Pian saan inspiraation malleista ja hahmottelen ääriviivat A3:lle. Tästä se lähtee. Poika seuraa kärppänä vieressä.

– Aika iso lerssi.

– Nytkö se rupes taiteilijasuoni purskahtelemaan? mies kommentoi.

– Joo, voitko laskee housujas, niin katon onko mittasuhteet oikein.

– En.

Se siitä palvelualttiudesta.

Projekti called naked man.

Yhdentoista aikaan kyllästyn piirtämiseen ja siirryn sohvalle yskimään. Yritän jatkaa Netflixistä sarjaa, mutta kohta katsonkin epäuskoisena kaukosäädintä. Siitä puuttuu nuolinappi vasemmalle! Ei ole todellista! Juuri silloin kun on vuosisadan tilaisuus ja pakkorako istua sohvalla! Yritän epätoivoisesti painaa lyijykynällä napin jättämää aukkoa, mutta ei tapahdu mitään. Syöksyn makuuhuoneeseen.

– Eikö tätä millään saa toimimaan? parahdan miehelle.

– Ei, jos siitä puuttuu ne kontaktit.

Voi kakeni, miksi minut hylkäsit kohtalokkaana hetkenä?!

Minäkin olisin tarvinnut kontaktia! Menen lannistuneena sohvalle ja alan silittää kissaa, joka on seurannut minua kaksi päivää kuin perskärpänen. Otan toisen kaukosäätimen ja sohin tallenteista Suomen Batchelorin. Alan tehdä lähdetutkimusta piirustuksiani varten. Mittailen unelmien poikamiesten mittasuhteita, vaikkeivat ole makuuni sitten ollenkaan. 

Se siitäkin silmänruuasta sitten.

****

Lisää sairaalloisia ajatuksia seuraavassa jaksossa.

Categories
Yleinen

Koronapäiväkirja kausi 2, osa 1: Mustuneita munia ja muita murheita

Herää kello 7.00 siihen, että lapset tappelevat kaukosäätimestä.

– Äitiiiiiiii, tuo ei suostu kattomaan mitään yhteistä!

Huuda ettei äidillä ja isälläkään ole mitään yhteistä, mutta komporomisseja pitää pystyä tekemään. Mene vessaan pakoon ja ala ehostaa itseäsi Teamsia varten. Katso itseäsi peilistä ja mieti, että olet vanhentunut ainakin kolme vuotta viimeisen kymmenen kuukauden aikana. Ihmettele samalla, miksi etätyöaamuina tulee yhtä kiire kuin livepäivinä. Kello 8.10 survot vielä kilpaa Realia suuhun ja pienimmälle kenkiä jalkaan, vaikka ensimmäinen Teams-sessio alkaa 8.15.

Jokainen lapsi uikuttaa ja ruikuttaa jotakin. Kysy, miksi meidän perhe-elämä on yhtä sekoilua ja urputtamista, oletteko te onnellisia? Mies käskee säästämään kehityskeskustelut parempaan ajankohtaan. Katso miestäsi ja ajattele, että hän olisi taatusti onnellisempi jonkun loogisesti ohjelmoidun tilintarkastaja-tessan kanssa.

Juokse koneen eteen ja toivota hyvät huomenet opiskelijoille. Tarkkaile samalla lastasi, joka tekee lähtöä -17 asteen pakkaseen ja tyhjentää koko eteisen vaatekaapin sisällön lattialle hattua etsiessään. Huuda laittamaan paksumpi pipo päähän. Eilen muistit muistuttaa lastasi ottamaan mukaan sukset, mutta et monoja. Lähes täydellinen suoritus.

Tuskin olet ehtinyt esitellä kurssin sisältöä ja tavoitteita opiskelijoille, kun lapsesi tulee takaisin sisälle ja parkuu räkä poskella, että pyörästä on kumi puhki ja hän ei ehdi kävellä. Sano opiskelijoille, että nyt on tilanne päällä ja poistut hetkeksi. Lähetä tehtävä Wilmassa ennen auton rattiin syöksymistä.

Jatka opetusta takaisin sorvin ääreen sännättyäsi ja sytytä tauolla tuli uuniin, koska kylmä. Äkkää parin tunnin päästä, että puut eivät pala vieläkään. Aloita samoin tein mamukurssi. Puolen tunnin päästä on käynyt harvinaisen selväksi, että toinen puoli ei tiedä mitä pitää tehdä ja toinen puoli ei pääse tehtävään käsiksi. Yritä ohjeistaa viisi kertaa suomeksi ja kuusi kertaa englanniksi laihoin tuloksin.

Muiden ryhmien opiskelijoilla ja työtovereilla on samaan aikaan tuhat ja yksi ongelmaa. Molemmat puhelimet soivat, Wilma ja sähköposti limputtaa. Mieti tämmöistäkö on olla jakomielitautinen. Katso kun työparisi Jarkko ilveilee näytöllä ja tule paremmalle tuulelle.

Vaihda mamuille tehtävää lennosta ja aloita puhtaalta pöydältä. Kissa tunkee näytölle, sylje karvoja suustasi. Mamut innostuvat kertomaan omista kissoistaan ja itsestään englanniksi. Vietä paras ja kommunikatiivisin etäopetustuntisi koskaan. Tunnin loputtua yksi huutaa Don’t leave me! Naurakaa yhdessä. Viimeksi nauroitte yhtä makeasti, kun itse puhuit passista ja maahanmuttajat Pasista.

Karvainen assari.

Havahdu nälän tunteeseen. Laita pakastepinaattia paistinpannulle ja ihmettele kymmenen minuutin kuluttua, mikä haisee. Kun syöt, säikähdät puolikuoliaaksi ja meinaat tukehtua mustuneeseen munaan, sillä joku huhuilee jo Teamsissa. Anna huudella.

Aloita viimeisen ryhmän tunnit ja katso tyhmänä eteesi. Unohda mitä olit sanomassa tai tekemässä. Laita kuva poikki, sillä et usko, että kukaan haluaa katsoa pallinaamasi. Jarkko jatkaa lauseitasi ja huomauttaa, että twenty ei ole 40 vaan 20. Et sentään puhunut ruotsia.

Katso tuntien jälkeen uutisia tiukentuvista koronarajoituksista ja vello hetki kauhukuvissa. Mieti hetken päästä, että sinulla menee vielä aika hyvin, jos pahin painajaisesi on se, että lapsesi jäävät kotikouluun. Huokaise, keitä päiväkahvit ja saa idea. Ota yhteys toimitukseen ja buukkaa itsesi juttukeikalle, sillä nyt on saatava perse penkistä ja vähän äksöniä elämään.

Tarkista vielä yksi tehtävä. Kirjoitelmassa lukee I have many problems in my life. That´s why I study here. My teacher is Tinsku. She is a good teacher. Our class is great. Herkisty, riisu aseesi ja itke, sillä muistit juuri, miksi tätä työtä teet.

Juokse seuraavaksi ulos ja kylmäkäynnistä Volvo, sillä muistit juuri, että sinun piti hakea tänään pienin. Sääli autoasi, mutta muista pian, että kylmäkäynnistys on omalla kohdallasi turvallisempaa kuin auton lämmitys. Kun lauantaina survoit töpseliä autoon, pimeni sekä autokatos että autotalli.

Aja kankein liikkein päiväkodin pihaan. Nouse autosta ja katso, kun jotain niin pientä mutta niin täydellistä astuu ulko-ovesta pakkasilmaan. Tunne kuinka sydämessä läikähtää. Pian auringon lapsi juoksee syliisi kädet ojossa ja silmät tuikkien, pieni yksisarvisreppu selässä keikkuen. Hymyile, sillä muistit juuri, kenen takia täällä riuhdot ja revittelet.

Puhallelkaa kotipihassa hetki puuterilunta ja ihmetelkää menninkäisen jälkiä. Kun pääset sisälle, lyö kone kiinni ja mene uunin kylkeen kerälle kissan viereen, sillä tulikin on vihdoin syttynyt.

PS. Ei se helppoa ollut ykköskaudellakaan: Koronapäiväkirja osa 8: Kakkua ja köysileikkejä