Categories
Yleinen

Kerro kerro kannunen, ken on kaikkein tukkoisin

Hieroin hellästi ja esitin kolme toivomusta ennen toimenpidettä. Että kohtelisit kauniisti, ettet runtelisi reikiäni tai kastelisi kupeitani. Paljoa en mielestäni pyytänyt.

Teki mieli hyppiä, pomppia ja tuulettaa, vaikkei voimat riittäneetkään. Sain nimittäin viiden viikon sairastamisen jälkeen vihdoin ja viimein apua valkotakkisilta. Lääkäri suositteli antibioottikuuria, lepoa ja nenäkannua. Koska nenäkannu oli miehelleni ja parille ystävälleni jumalasta seuraava, päätin ottaa kannua sarvesta ja kokeilla röörien rassausta.

Kokeiluajankohta ei välttämättä ollut paras mahdollinen, sillä hermot olivat jo valmiiksi riekaleina. Viimeisen puoli tuntia olin noukkinut kahvinporoja tiskiaaltaasta ja sukanpohjista, sillä olin onnistunut keittämään kahvit pitkin pöytää.

Sitä ennen olin pyörittänyt punajuurishowta samalla kun olin vahtinut kahta nelivuotiasta ikkunasta. Kaikki alkoi siitä, kun ajattelin raastaa kuorimani punajuuret Tupperwaren kätevässä käsisilppurissa. Ensimmäinen erä meni supsakkaasti silpuksi, mutta toinen satsi alkoi kanittaa koneessa. Kävin nopeasti kurkkaamassa pihalla leikkiviä lapsia ja työnsin sitten masiinan haarojeni väliin -tekniikan voi aina korvata voimalla ja väkivallalla. Pyöritin ja paukutin, mutta kone oli ja pysyi jumissa. Ei auttanut kuin tökittää sormella terässä jumissa olevia palasia. Koska silppurissa oli liikaa matskua, päädyin nostelemaan punajuuret takaisin kulhoon. Ryttyilevä palanen irtosi, mutta kädet, pöytä ja lattia värjäytyivät punaisiksi. Sitten pitikin jo juosta ulko-ovelle tihulaisia tiiraamaan. Oven avattuani totesin, että myös kuisti oli saanut uutta väriä pintaan, sillä neidit olivat löytäneet jostakin katuliidut.

Pikkuvikoja, mietin rynnätessäni takaisin keittiöön ja ladatessani kolmannen satsin raastimeen. Kohta kanitti taas.

– Vittu! huusin kun mies käveli keittiöön.

Mies katsoi ilmettäni, keittiön lattiaa ja haarojeni välissä pilkottavaa masiinaa ja alkoi ottaa valokuvaa. Pian tajusin, että se oli video, joka pyöri.

– Voi jumalauta laita se pois!

– Saanko kysyä miksi rouva raastaa käsin, kun meillä olisi koneitakin tuohon tarkoitukseen.

– No rupeepa ettimään niitä tuolta ruokakomerosta, ei tiiä mikä osa kuuluu mihinkin. Nopeempaa käsin jyskyttää menemään kuin kaksi tuntia etsiä puuttuvaa palasta.

– Oisit kysyny! mies pudisteli päätään.

Samassa kävi ulko-ovi ja neidit neljä vee astelivat sisään.

– Mitä tuo on? kysyi siskon tyttö osoittaen punaista lattiaa.

– Onko se velta? kysyi toinen.

– Punajuurta.

Pian hinkkasin hiestä märkänä punertunutta lattiaa, sitten tuolia ja pöytää ja lopuksi punaisia käsiä. Ei välttämättä sitä lepoa, mitä lääkäri oli määrännyt.

– Pyyhkimään! kuului vessasta.

Ja sitten hinkkasinkin kakkaa.

Jotta saisin ruumiini kaipaamaa lepoa, yritin huilia hetken sohvalla. Asento kuitenkin oksetti eikä rentouttanut millään tasolla, sillä olin ostanut torista liian pienen sohvan. (Näytti kuvassa isommalta, mutta ei mennä vieläkään siihen.)

Päätin nousta sohvalta, selättää tautini ja kokeilla nenäkannua. Pyysin miestä näyttämään mallia kannun oikeaoppiseen käyttöön. Katsoin kun hän valutti oikean lämpöisen veden kannuun, mittasi ja sekoitti merisuolan veteen ja työnsi sitten kannun nätisti nenäänsä. Molemmat sieraimet puhdistuivat tuossa tuokiossa. Hän sai kaiken näyttämään helpolta – perhosenkevyeltä ja pumpulinpehmeältä puhdistumisriitiltä.

Sitten olikin minun vuoroni.

Tein kaiken kuten pitikin. 

Mutta voin kertoa, ettei mennyt ihan niin kuin piti.

Kun kallistin päätäni ja aloin tunkea tavaraa nokkaani, osa kannun sisällöstä valui naamalle, osa suusta suoraan paidalle ja puolet suoraan nieluun. Osa vedestä soljui ulos siitä kannun reiästä mistä sitä täytetään niin että paita oli tisseihin asti umpimärkä. Tukka valui suolavettä, naama tursusi mustaa levinnyttä meikkiä ja erinäisiä erivärisiä eritteitä, silmässä kirveli suola ja kyyneleet.

Ainut reikä, mistä vettä ei virrannut, oli sierain. 

Kun nostin katseeni peiliin, silmiini tuijotti tönkkösuolatun telkän ja kymmenen päivää dokanneen uivelon risteytys. Peili näytti siltä kuin siihen olisi ammuttu naakka.

Mies avasi vessan oven ja löysi minut itkevänä lavuaarin reunalta.

– Näyttää siltä, että tilanne on eskaloitunut, hän totesi hymyään pidätellen.

– Mikään ei onnistu!!! Mie en parane tästä koskaan, itkin ja uikutin.

– Voitko googlata suolan yliannostuksen riskit? jatkoin nyyhkien.

– No niiiiiiin, rauhoitutaaaaanpas, mies lohdutteli puhumalla pitkillä sanoilla ja hieroen selkää pyörivin liikkein (siitä tulisi loistava hätäkeskuspäivystäjä yhdessä vietettyjen vuosien jälkeen).

– Ota tästäkin video! parahdin.

– No en ota.

– Seuraava, joka suosittelee nenäkannua, voi vetää kannun käteensä ja tehdä itselleen suolihuuhtelun!!! huusin.

Vessan ovelle alkoi muodostua jonoa. Isoin ja keskimmäinen kurkkivat uteliaina isänsä selän takaa äidin järjestämää ohjelmanumeroa, ja pienin vilahti vessaan.

– Miksi äiti on NIIN MÄLKÄ??

Illalla puimme kokemusta miehen kanssa saunan lauteilla.

– Sori kun nauroin, kun avasin vessan oven, ukko aloitti.

– No ei tälle voi kuin nauraa, vaikka aluksi itketti. Ja ehkä se punajuuriperformanssi ei ollu se kaikkein paras keissi siihen alle, virkoin.

– Joo asenne oli jo lähdössä vähän huono, mies pähkäili.

– Mutta tein lääkärin ohjeiden mukaan, otin ensin Duactia tukkoisuuden poistamiseen ja sitten käytin kannua. Apteekin täti muuten sano, että sitä Duactia ei kannata yötä vasten laittaa. Voi tulla painajaisia, mainitsin.

– Aika pitkäaikainen käyttö pitää nenäsuihkeella olla, että tulee painajaisia, mies virkkoi.

– Se Duact on nieltävä kapseli, huomautin.

– Ai, no mikset työntäny Canestenia nenään? mies kysyi.

– Emätinpuikkoa?

Räjähdimme nauramaan.

– Siis Otrivinia, miksköhän aina sekotan ne? mies hekotti punaisena.

Kun lähdin jäähylle, todistin kuinka pienin leikki ammeessa Pipsa Possulla ja työnsi sille kannua nenään.

Lapsi purkamassa traumojaan.

Seuraavana aamuna ajattelin kesyttää perkeleeni uudestaan, joten kääriydyin kauttaaltani isoon pyyhkeeseen ja suuntasin tarmokkaasti vessaan.

En tiedä mitä tein väärin, mutta pian olin taas umpimärkä. Enkä tiedä kumpi mätti – asenne vai asento.

Koska touhuni olivat jälleen herättäneet yleisön mielenkiinnon, kuulin pian selkäni takaa miehen virnuilevan äänen:

– Jotenkin puuttuu tuo draaman kaari minun tekemisestä.

Koska en aikonut luovuttaa, kokeilin kannua jälleen illalla. Kohta todistin peilistä, kun vesi virtasi kauniilla kaarella sieraimesta silmälasin sankaan ja siitä altaaseen.

– Tuu kattoo! Tää voi virrata näinkin!! hihkaisin ukolle ylpeänä.

Kun kannu alkoi jotenkuten pelittää ja tehdä yhteistyötä viidennentoista yrityksen jälkeen, olimmekin jo seuraavan kriisin äärellä. Mutta siitä lisää seuraavassa jaksossa.

Alku aina hankalaa, lopussa sarvi seisoo.
Categories
Yleinen

Kortit kertoo kohtalomme

Kaikki alkaa siitä, kun olen sairastanut kuukauden. Kotona kykkiminen alkaa uuvuttaa, joten raahaudun Ibumaxin voimalla lasten kanssa kirjakauppaan lahjakortteja tuhlaamaan. Jokin voima johdattaa minut kirjakaupan takaosaan ja pyöreän pöydän ympärille. Alan lukea kyltin tekstiä: “Joskus sisäiset syyt estävät meitä oivaltamasta totuutta… Tämä korttipakka ja kirja paketoivat vuosisatoja vanhan tiedon helposti lähestyttävään nykyaikaiseen muotoon… Löydä itsesi, Tarotin taika on meissä jokaisessa…”

Vau, kukapa nyt ei haluaisi oivaltaa oman elämänsä oikkuja? Ostan kirjan ja korttipakan ja tunnen kuinka voima sisälläni alkaa kasvaa.

Kotimatkalla poikkeamme äidin luona syömässä, enkä voi olla kertomatta uudesta harrastuksestani, vaikka tiedän jo valmiiksi emoni reaktion.

– ET SITTEN MITÄÄN JÄRKEVÄMPÄÄ KEKSINY??!! äiti alkaa huutaa.

– No itse asiassa en. Kun sohvanpohjalla makaaminen näemmä jatkuu, niin tää on sopivan viihdyttävää ja haasteellista. Kato tää on itsensä tutkiskelua ja oman kasvun tukemista.

– Mutta sehän on ihan SATTUMAA, mitkä kortit sieltä tulee!! äiti jatkaa.

– Elämässä moni asia on sattumaa.

– I don’t understand, äiti punoo päätään ja paiskaa juuston jääkaappiin.

Kun pääsen kotiin, voima sisälläni alkaa laskea ja kuume nousta. Pian makaan äksänä sohvalla. (Tai siis ässänä, sillä ostin torista heräteostoksena liian pienen sohvan. Näytti kuvassa isommalta, mutta ei mennä nyt siihen.) Nostan Tarot-kirjan kassistani ja alan opiskella houreisilla aivoillani Tarotin historiaa ja symbolien merkityksiä. Otan itselleni pikaluennan – tahdon tietää menneisyyteni painolastin. Nostan kortin, jossa lukee Narri. “Narri osaa olla oma itsensä ja suhtautuu asioihin lapsen kaltaisella uteliaisuudella. Osaatko katsoa itseäsi ja elämääsi narrin tavoin?” kirja kysyy. 

No ei tämä sohvan ostaminen saati sitä edeltäneet käänteet neljän vuosikymmenen ajalta ihan ole menneet kuin Downton Abbeyssa, pikemminkin kuin Bridget Jonesissa, joten kyllä! Kyllä tälle elämälle mieluummin nauraa kuin itkee. Mutta ihan tämä ei vastannut kysymykseeni. Kysyin korteilta mistä pitää luopua, joten miksi helvetissä minun pitäisi päästää irti tästä narrin luonteesta? Eli tulkintani mukaan pitäisi elää rajoitusten mukaan ja riskittä, olla joku muu kuin oma itsensä ja elää sydämen sijaan järjellä? Kuulostaa helvetin tylsältä. 

Next!

Tykkäätkö elää reunalla? Kyllä!

Seuraavaksi kirja kehottaa etsimään Kuoleman kortin (mistä se tiesi olotilani?) ja nostamaan kortin ennen ja jälkeen. Pakasta nousee kortti Hirtetty ja Rakastavaiset.

Hirtetty-kortti kertoo, mitä minun tulee jättää taakseni. “Hirtetty katselee maailmaa ylösalaisin. Joskus on tärkeää vaihtaa näkökulmaa, jotta voimme nähdä asiat uusin silmin ja löytää syvemmän ymmärryksen…” Ja tämä pitäisi jättää taakseni? Ajatella mustavalkoisesti? Ei tule kauppoja.

Ehkä tulkintani kaipaa hieman harjoittelua. 

Päätän lukea kortin käänteisen merkityksen. Ja siinä se on! “Ajatteletko usein, että tauko olisi hyvä idea mutta nyt ei vain ole sille aikaa, ja hetken kuluttua oletkin flunssassa? Universumi saattaa astua peliin ja luoda pysähtymisen puolestasi. Luovuus syntyy usein joutilaisuudessa, kokeile tylsyyttä.”

Nyt alkaa pelottaa, tylsyyttä tässä on harjoitettu viimeiset neljä viikkoa, kun pää on ollut repeämispisteessä ja olo kuin hirsipuussa roikkuneella.

Juuri nyt en kyllä taivu tähän.

Rakastavaiset-kortti kertoo, mihin minun pitää elämässä keskittyä. “On tullut aika kuunnella omaa sydäntä ja olla auki uusille yhteyksille. Luoksesi on tulossa energiaa, joka on samalla aaltopituudella sydämesi kanssa. Oletko valmis vastaanottamaan sen? Vai ovatko älysi ja sydämesi ristiriidassa? So check yo self, babe.” 

Nyt menee vähän liian henkilökohtaiseksi. Panen kortit pois ja makaan hetken kattoa katsellen ja sydäntäni kuunnellen. Se taitaa olla rikki, kun ei vastaa ärsykkeisiin.

Pian kortit huutelevat jälleen nimeäni, enkä voi olla ottamatta kolmatta luentoa itselleni. Tahdon tietää vähän lisää rakkaudesta. Kohta huudan siipalleni, joka ahertaa keittiössä:

– Kortit kertoo, että sie tuot vakautta miun elämään!

– Ja tuonko tiedon takia piti kortit ostaa??!!

Seuraavana iltana saan kaipaamaani harjoittelua, kun Aikku ilmoittaa yllättäen tulevansa kylään Villen kanssa. Eipä aikaakaan, kun keitämme kahvit ja ukko kaivaa esiin konjakkipullon. Minä kaivan esiin Tarot-kortit.

– Sulla pitäs olla sellanen musta huivi, kynttilä ja vähän savua ympärillä, niin olisit uskottavampi, Aikku aloittaa.

– Kato Aikku kun tää ei oo ennustamista. Tää on niinku itserefluksia… itsereakt… itsereflektointia, ja kortit auttaa saamaan yhteyden omaan sisimpään ja sisäiseen tietoon. Tää voi korvata jopa terapian.

– Meinasitko viedä nää töihin?

– Joo näitähän vois käyttää ammatinvalinnassa! Ei mitään vanhanaikaisia ammatinvalintatestejä, eikun Tarot-kortit kehiin! Jarkkokin saattas tykätä, se kun ei ole yhtään skeptikko, repeän viitaten työpariini.

Päätän ottaa Aikulle syntymäpäiväluennan, ja pian iskemme seitsemän korttia keittiön pöydälle kakun muotoon.

– Miks Aikulla on noin paljon sauvoja? Ville ja Ari kiinnostuvat.

– Mitähän se on vailla?

– Sehän on fallos, siis fallatiivinen symboli. Siis fallinen. Siis maskuliininen. Ootas… Joo sauva kuvastaa toimintaa, seikkailua ja kasvua. Aikku kaipaa kato vähän äksöniä, vink vink.

Aikku saa pääkortikseen Narri-kortin. Miksi narri vainoaa meitä molempia?

Narri on vapaa normeista ja elämän rajoituksista. NYT on aika ottaa riski ja seurata sydäntä, ottaa uusi alku. Narri kutsuu leikkimään. Frolicking is your birthright, luen kirjasta.

– Sammakon nuoleminen? Ari heittää väliin.

– Lopetan työt, sitä se merkkaa, Aikku sanoo totisena.

Seuraavaksi selvitämme, mikä on Aikun suurin lahja. Kortista paljastuu Hallitsijatar.

– En kestä. Edustaa raskautta ja synnyttämistä…!

– EI EI EI, Aikku alkaa panikoida ja työntää korvia sormiinsa.

– Teetkö sie VAUVAN? pienimmäinen kysyy silmät tuikkien Aikun kainalosta.

– EN!

– Hei myöhän voitas yrittää tehdä yhtä aikaa, sie oot vielä nuorempi kun mie!

– EI jumalauta, mie en tee etkä sie! Aikku nostaa volyymia.

– Älähän hätäile, tällähän on tietysti myös kuvaannollinen merkitys. Kortti voidaan tulkita jonkin luomisena. Hallitsijatar kannustaa luomaan…

– Lunta. Voit luoda huomenna lunta, Ville keskeyttää.

– Selvä, mennään eteenpäin.

Aikku kertoo odottavansa korteista tummaa muukalaista. Eipä aikaakaan kun katson seuraavaa korttia ja henkäisen:

– No tässä se on, tää on mustaihoinen ihminen! Kortti kertoo, kuinka voit löytää ilon.

– Tummasta muukalaisesta ja sen sauvasta? miehet tirskuvat.

– Sauvojen seitsemän, joka kertoo että siun pitäs päästää irti ULKOPUOLISTEN arvostelusta, korotan ääntäni ja vilkuilen miehiä.

– Sie oot keskellä jotakin prosessia. On hyvä löytää iloa ja tyydytystä itse työn tekemisestä ja tästä hetkestä, tulkitsen.

– Eli ÄLÄ LOPETA työntekoa, miehet neuvovat.

Kortit kertoo kohtalomme, onnemme ja ahdinkomme.

Miehet janoavat paitsi konjakkia, yllättäen myös luentaa itselleen. Ville haluaa tietää tiedostamattomista ja tietoisista haluistaan, joten valitsemme kuuluennan.

– Miten selviän tästä kaikesta, haluan faktaa! Ville huokailee teatraalisesti ja levittelee käsiään.

– Saattaa olla, että jo lähdössä on väärät kortit, Ari heittää.

– Nyt hiljaa, keskitytään!

Ville alkaa sekoittaa pakkaa ja kehotan valitsemaan pakasta viisi korttia. Hän ottaa ensimmäiset viisi.

– Ei ehkä kannata järjestyksessä ottaa… Valitse sieltä ne kortit, jotka puhuttelee, yritän kannustaa.

Ville jatkaa korttien latomista pöytään järjestyksessä eikä tunnu kuulevan kehotustani.

– Etkö kuule, kun just tuo kortti huutaa sulle? Ari virnistää.

– Tää kertoo Villen loogisuudesta. Ja se suhtautuu kortteihin kuin vaimoonsa – ei niitä kannata kuunnella, Aikku lataa.

– No näillä mennään. Katsotaan ensin Villen tiedostamaton halu. Se on Maljojen ykkönen.

– Alkoholi maistuu kyllä!

– Näyttää maistuvan, mutta tää kertoo, että siun pitää olla auki ja avoinna. Ja taas tulee malja. Kortti Maljojen nelonen.

– Kippis.

– Nyt olet vetäytynyt yksinäiseen energiaasi. On vaikea olla avoin, kun olet apaattinen.

– Tää käy kyllä Villeen. Tulisit ulos sieltä kolostasi, kommunikoi minun kanssa, Ari ravistelee miestä.

– Hui, tämä kortti kertoo mitä pitäisi jättää taakse. Tuomio-kortti. On aika elää omaa potentiaaliasi to the max. Pitää tehdä isoja päätöksiä, mutta muistaa menneisyyden läksyt.

– Ja tää piti jättää taakse? Eli mitään ei opittu? Aikku ihmettelee.

– Voi olla että miun tulkinta kaipaa vielä harjoitusta. Ja nyt asiat, jotka ovat tukenasi. Oi täältä paljastuu Sauvojen nelonen – perhesuhteet ja läheiset.

– Minä! Aikku kiljuu.

– Täällä lukee, että pitää juhlia ja järjestää vaikka illanistujaiset.

– Suoraan ennustusten kirjasta! Ville kohottaa maljaansa.

– Ja sitten vielä tavoite Villelle. Sait Miekkojen ritarin. Haasteesi on suunnittelemattomuus.

– Osui ja upposi.

Juokaamme maljasta ja käyttäkäämme sauvaa.

Kaikkien yllätykseksi Arikin vaatii kuuluentaa ja saa pääkortikseen Ylipapin. Se ei yllätä yhtään.

– Ylipappi on johtajahahmo, tiedon ja vakaumuksen ylläpitäjä. Kortti kuvastaa myös oppimista. Mutta on myös aika tarkastella mentorointisuhteita. Osaatko antaa ja palvella vai oletko käskyttäjä? Mietipä sitä, kehoitan. 

– Käskyttäjän rooli meni äsken vituiksi. Käskin poikaa lämmittämään saunan. Lämmittihän se, mutta kaikki kolme ovea saunaan oli auki. 

Seuraavaksi tutkailemme Arin tietoista halua, joka on Aurinko-kortti.

– Arihan ei ole varsinaisesti mikään Mister Sunshine, joten tää kortti kuvastaa selvästi minua! Aurinko! Ihanaa että sie vieläkin tietoisesti haluat minua. Eikös se oo se meidän biisikin, Mokoman Kuu saa valtansa auringolta! Ja tää on vielä kuuluenta! En kestä. On tullut aika elää ilon kautta. Vaikeuksien jälkeen olet itsevarmempi, anna sisäisen lapsesi nauttia. Adulting will always wait for you anyway.

– Aikuistuminen odottaa?

– Just niin. Voidaan leikkiä aikuisten leikkejä! Ja tää kertoo, että pitää juhlia saavutuksia ennen seuraavia haasteita.

-Haasteita tässä ei ole ollutkaan viime aikoina, Ari sanoo ja vilkaisee minua merkitsevästi.

– Sitten onkin seuraavan kortin aika, se kertoo, että anna mennä! Olet valmis toimimaan ja aloittamaan uuden projektin. Voi luoja, niitä projektejahan meillä ei olekaan… huokaan.

– Ja viimeinen kortti kertoo siun tavoitteen. Olemuksesi pysyy harmonisena ja hengittävänä. Eli vaikka mie sekoilen, tasapaino säilyy, päätän luennan.

– Viimeinen kohta meni nappiin.

Noukin kortit ja mietiskelen ääneen:

– Onkohan tää ihan paskaa?

– Vaikka kertoisin mielipiteeni niin et välttämättä haluaisi kuulla sitä, Ari vastaa.

Siirrymme Aikun kanssa sohvalle ja kuuntelemme toisella korvalla miesten juttuja. Vaikuttaa siltä, että Tarot-kortit laukaisivat itsereflektion. Vai oliko se alkoholi? Joka tapauksessa pöydässä on menossa tavallista syvällisemmät ja kiivaammat keskustelut.

– Älä jännitä, sulla on niin paljon annettavaa. Sie oot niin älykäs ja sulla on helvetisti teknillistä tietämystä. Näät ittes eri tavalla kuin myö muut. Montako miestä näiltä kyliltä tunnet, jotka on purkaneet kaivinkoneen vaihdelaatikon?

– Mites ne vaihtolavan lyhennystalkoot?

Kun Aikku ja Ville tekevät lähtöä, miehet halailevat toisiaan eteisessä hieman liian kauan ja vannovat, että näkisivät jatkossa useammin. Poika katselee kiinnostuneena äijien touhuja kiikkustuolista käsin eikä pysty pidättelemään nauruaan. Menen pojan viereen ja kuiskaan korvaan:

– Poikani, muista että naisia tulee ja menee. Mutta ystävät on ja pysyy. Pidä niistä kiinni, vaikka muu maailma murenisi ympäriltä ja kuuset kaatuisi kintuille. Ja poikani – tähän viisauteen ei tarvita kortteja.

Categories
Yleinen

Datailua dorkille

Kaikki alkoi siitä, kun suutuspäissäni halusin vaihtaa tietokoneelleni salasanan. Päätös ei ollut helppo, sillä olin käyttänyt samaa salasanaa viimeiset 13 vuotta. Päätin kuitenkin panna tuulemaan, koska salasana oli muidenkin perheenjäsenteni tiedossa.

Koska minulla ei ollut hajuakaan, miten salasana vaihdetaan, kysyin Aikulta apua. Aikun avustuksella pääsin käsiksi asetuksiin ja kohtaan salasana. Salasana vaihtui ja pian valtakunnassa oli näennäisesti kaikki hyvin.

Kunnes Aikku alkoi parin päivän päästä whatsappailemaan.

– Ehit sie kirjottamaan blogia? Oliko sulta tulossa se 40-vee monologi?

Kun kirjoituskiima sitten hetkeä myöhemmin iski, yritin kirjautua koneelleni tavalliseen tapaan. Syötin kenttään sata versiota uudesta salasanastani ja hakkasin loppuun eri numeroyhdistelmiä, mutta yksikään ei tärpännyt. Ensimmäinen kirjain isolla, sitten pienellä, vai oliko se toisin päin? Huutomerkki loppuun vai oliko se kysymysmerkki? En kuollaksenikaan muistanut uutta salasanaani. Kirjoituskiima laantui samassa tahdissa kun kierrokset nousivat.

Koska perheemme oli äitini nurkissa evakossa vesivahingon tieltä, huikkasin äidilleni lähteväni käymään kotona. Ajoin kotiin ja käänsin työhuoneeni ympäri. Uumoilin kirjoittaneeni salasanan jollekin post it-lapulle, mutta muistikuvani oli väärä. Hetken kuluttua äkkäsin, että olin angsteissani päättänyt olla kirjoittamatta salasanaa tositteeksi yhtään mihinkään paitsi pääni sisälle.

Virhe.

Mummolassa tartuin puhelimeen ja tekstasin Aikulle.

– Oisin kirjottanu blogia mutta en pääse omalle koneelle sisälle, kun vaihdoin sen salasanan 😭😭

– Käytä työkonetta?

– Mietin samaa, en vaan pääse sinne tinskuaikku driveen. Vittu mie oon käsi.

– Muistatko sen sähköpostin?

– Siis työkoneella en pääse sinne google driveen enkä blogin adminiin. Niin joo jos sen lisää gmailiin sen blogin tilin…

– Salasana on ******* , Aikku muistuttaa.

– Kiitti, pitää yrittää.

– Saahan sen uuden salasanan tilattua siihen blogiin, Aikku lisäsi.

En tiennyt enää mistä puhuttiin, joten illalla oli pakko turvautua miehen apuun. Hän ystävällisesti resetoi unohtamani salasanan ja tuota pikaa keksin uuden. Vahingosta viisastuneena kirjoitin salasanan ylös lehtiöön ja työnsin lehtiön läppärilaukkuuni.

Virhe (jota tosin en tiedostanut vielä tässä vaiheessa).

Edistysaskeleesta oli pakko raportoida Aikulle.

– Joo sain koneen toimimaan, Ari resetoi salasanan.

– Jee!

Neljä tuntia myöhemmin tykitin jälleen Aikkua viesteillä. Jostain syystä myös kaikki salasanai eri sivustoille oli resetoitu. Ainut salasana, jonka olin laittanut muistiin wordiin, oli päiväkodin Daisy-järjestelmään, jota ei oltu tarvittu vuosiin ja ukko.fi.hin, jota en ollut tarvinnut koskaan.

– Mulla menee totaalisesti hermo. En pääse enää sinne driveen omaltakaan koneelta, vaikka yritän lisätä accountin gmailiin. Ei enää anna sitä tinskuaikkua, tykitin Aikulle.

Hetken kuluttua häiriköin Aikkua jälleen.

– Nyt yritin vaihtaa salasanan sinne blogin adminiin, mutta ne vahvistuskoodit menee vissiin siun puhelimeen? En vittu tajua #¤%?!### Parempi kun ei edes yritä enää mitään. Pitänee turvautua Ariin illalla.

Aikku vastasi parin tunnin päästä.

– Ei oo helppoa siulla🤭 Kokeile nyt. Oon nyt puhelimella. Pitäshän siun blogiin saada vaihdettua uus salasana, vaikka et tinskuaikkuun pääsiskään. Eikös siinä ole siulla oma sähköposti kirjautumiseen? On se siun henk.koht. Mieki saan sen nollattua, joten sen saat sieki siitä blogin kirjautumissivulta.

Olin siinä mielentilassa, että katsoin parhaaksi jättää homman sikseen. 

Seuraavana päivänä istuin koneelle ja yritin jälleen kirjautua sisään. Katsoin tyhmänä näppäimistöä – en kuolemaksenikaan muistanut uuden salasanan tilalle keksimääni uutta salasanaa. Ei jumalauta ollut todellista. Syötin kenttään eri sanoja ja numeroyhdistelmiä, mutta mikään ei tuonut jackpottia.

Mikä polttaa? kysyi salasanan vihje näytöllä.

Aurinko? Liekki? Rakkaus? Rakkaus polttaa olisi liian kliseistä minulle.

– Kohta polttaa liekit rovion!!! huusin ja kokeilin sitä.

Ei toiminut.

Sitten muistin, että tällä kertaa olin kirjoittanut salasanan fiksuna ylös lapulle! Ei hätää, hymyilin.

Paitsi että mille lapulle ja minne olin sen tunkenut?

Käänsin läppärilaukun ympäri, mutta en löytänyt muistilappua. Tai muistilappuja riitti kyllä, mutta ei juuri sitä oikeaa. Tongin toisenkin läppärilaukun, mutta vedin käteeni kaikkea muuta mielenkiintoista.

Marjatta Pennasen puhelinnumero – kuka se oli?

Jumalaton pino paperia ja A4:sia.

Neljän oppitunnin tuntisuunnitelmat pinkeillä ja keltaisilla post it -lapuilla.

Kampaamon hinnasto.

Kuivattuja mustikoita, joista osa oli valunut laukun pohjalle.

Kolumnia varten kirjoitetut muistiinpanot, jotka kuulostivat varsin epäilyttäviltä: sähköturbiini pöntössä, jotta voi kusemalla generoida sähköä, paskaa tuulettimessa, puuro turpoo mahassa, paplarit vastaan kiharrin, läheisyys versus sähköiset hierontalaitteet – hmm.

Terveyssiteitä, tussi, teepussi, villasukkien hoito-ohje, jonka sisällä teepussi.

Käsidesipyyhe, purkkaa, meikkisuti, opiskelijan palauttama etätehtävä rutussa.

Viimekesäinen lomamatkasuunnitelma ruttuisella kirjekuorella: Taavetti Lappeenranta, Svinhufvud ja korsumuseo. Sinne siis.

Mies katseli touhujani ja muistiinpanojani epäuskoisena.

– On tuossa yksi hyvä puoli. Kukaan ei voi kopioida sinun suunnitelmia eikä pölliä salasanoja, koska ne ei ole millään tasolla ymmärrettävässä muodossa.

Pusuileva läppärilaukkuni, jota mies kutsuu kotoisasti “suolistamista vailla olevaksi siaksi”.

Lopulta löysin salasanan ruttuisen ruutupaperin nurkasta, kun olin penkonut molemmat laukut kahteen kertaan.

– Heureka!

Kun kone armollisesti päästi minut sisään, oli pakko turvautua miehen apuun, jotta pääsisin blogiin sisälle. Otimme puhelun Aikulle. Aikku vastasi heti.

– Helou, oot sie puhelimen äärellä? kysyin ensitöikseni.

– Aa joo oot varmaan kun vastasit! repesin perään.

– Hihhiihh hiihhi, Aikku hajoili toisessa päässä.

Mies näytti siltä, että tulossa oli pitkä puhelu.

– Mie yritin nyt kirjautua tonne blogin driveen ja se huutaa koodia, joka on lähetetty Galaxy 51:stä, lienee siun puhelin? kyselin.

– Oota laitan kaiuttimeen, Aikku vastasi ja jatkoi pian:

– Joo koodi on 576 342.

– Mutta tässä lukee ”tapahtui virhe”.

Mies pudisteli päätään ja alkoi avautua:

– Hyvin ootte kyllä ryssineet tän jutun. Eli toinen on antanut sähköpostinsa ja toinen puhelinnumeronsa kaksivaiheiseen tunnistautumiseen.

– Aateltiin että voi valita, että helpompi silleen, Aikku toteaa.

– Olis parempiakin tapoja, mies totesi.

– Epäilemättä. Voisitko olla meidän atk-tukihenkilö? Aikku lirkutteli puhelimeen.

– Se tarkoittaa, että draama vähenee oleellisesti.

– Totta, sit meillä ei olis jutunjuurta, Aikku mietti pettyneenä.

– Mut Aikkuhan on töissäkin joku it-vastaava, kommentoin väliin.

– Olin. Ne siirsi miut syrjään.

– Hihhiiihh.

Kun mieheni sai hommat rullaamaan, hän kehotti laittamaan salasanat visusti talteen puhelimeen.

Eipä aikaakaan, kun minulla oli taas ongelma. Koska olin hätäpäissäni kirjoittanut kolumnin työkoneellani, en löytänyt sitä omalta koneeltani.

– Miksi se ei näy täällä drivessä?? Missä se on??! Nyt se on hävinny jumalauta!! Pitääkö alottaa alusta!?

– Se on työpaikan verkossa, mies totesi rauhallisesti.

– Miksi täällä sitten näkyy se PowerPoint, jota tein eilen työkoneella?? Aa joo se onkin tehty alun perin kotikoneella. Miksi kaikki on niin helvetin vaikeeta??

– Ja miksi muuten miun puhelin ei soi, vaikka siekin väitit soittaneesi? Eikä viestitkään jostain syystä näy eikä kuulu. Ilmestyvät yhtäkkiä tunteja myöhemmin, kun avaan whatsapin.

– Oisko sulla jostain syystä päällä älä häiritse -tila? Näytäpä tänne sitä puhelinta. Joo titta här. Oot painanu sen päälle.

– Katos. Oonki aina miettiny, että mikä se sellanen toiminto on.

Categories
koronapäiväkirja Yleinen

Koronan kynsissä, päivä 3

Tämä on koronapäiväkirjan osa 3. Ensimmäinen osa luettavissa tästä: Koronan kynsissä, päivä 1 ja toinen osa tästä: Koronan kynsissä, päivä 2

Päivä 3

– Isi meidän kaukosäädin ei toimi!

– Tiedän, oli illalla äidilläs elämä siitä kiinni. Käyn ostamassa uuden.

– Kuule elän ilmankin, mutta oopa itse tässä tilanteessa sohvanpohjalla! karjun päin mieheni naamaa aamunalkajaisiksi.

Ärsyttää ja aivan kaikki. Keittiö on kuin sikolätti, ruokaa ei tee mieli ja kahvi maistuu kissanpissiltä. Kun hetken päästä huhuilen, kuka kävisi päivän lehden laatikosta, kellään ei evä liiku. Miehellä on korvanapit.

Ärsyttää potenssiin kolme. 

Tulee ärähdettyä lapsillekin, mies alkaa mököttää. Vedän yöpaidan päälle puseron, otan keittöön kertyneet biojätteet ja ulostaudun sivuovesta. Möyhin apinanraivolla kompostia, johon ei mahdu enää mitään. Sitten lampsin postilaatikolle ja vedän puolessa välin henkeä. Keittössä jatkan raivosiivouksella ja alan tehdä lasagnea, kunnes en enää jaksa. Mikäkin marttyyriäiti. 

Kohta mies tulee selän taakse ja sanoo, että hän meinasi käydä noutoruokaa.

– Nyt sitten sanot, kun kohta menee ruoka uuniin.

– No eihän sulle uskalla puhua!

Aikku laittaa viestiä. Avaudun.

– Se on yksi koronan oire, että vituttaa, Aikku tietää.

Kun olen rauhoittunut, alan piirtää. Piirrän illalla aloittamani alastoman miehen loppuun. Neiti kolmevee tulee katselemaan, virnistää ja alkaa punoa teatraalisena päätään. Neiti 9vee miettii taideteokselle sopivaa nimeä.

– Se vois olla Jorma.

– Meillä on jo yksi Jorma, vastaan viitaten robotti-imuriimme.

– Jaakko ja pavunvarsi!

– Se on loistava.

Katselen omaa piirustustani ehkä hieman liian kauan.

– Isi! Äiti rakastuu tuohon mieheen! neiti 9vee huutaa.

– Tekee itselleen sielunkumppania, mies heittää happamasti.

Ei hassumpi ajatus, kivannäköinen mutta mykkä. Ei turisisi turhia tai inisisi inhottavia.

Pian alkaa puhelin laulaa. Anoppi ja ystävät kyselevät vointiani. Laitan vastaukseksi kuvan Jaakosta.

– Joo jäät henkiin, Raisa hirnuu WhatsAppissa.

– Äiti tuottaa jo selvästi merkkejä paranemisesta, anoppi iloitsee.

Mies käy asioilla ja ostaa samalla uuden kaukosäätimen. Tuo ruokaakin tullessaan. Pian kuulen työhuoneeseen, kun mies kyselee lapsilta ilmiselvästikin minun sijaintiani.

– Missä Raivo? 

– Meni raivoamaan jonnekin, lapset vastaavat.

– Kuulin!

Mistä näitä uusia perheenjäseniä putkahtelee? Meillä asuu jo Jaakko, Jorma, Pekka, Prinsessa ja nyt Raivo. (Pekka on hierontavasara ja prinsessa ilmafriteerauskeitin.)

Ruuan jälkeen mies yrittää taivuttaa kiukkuavaa kolmeveetä kurapukuun ja pihalle. Lopputuloksena pienin nukahtaa kurapuku ja kumisaappaat jalassa keittiöön.

Asento kuvaa omaa olotilaani kolmen päivän ajan.

Itse tökin itselleni Teams-yhteyden, sillä suunnitelmissa on suunnitella tyttöjen kanssa reissua Norjaan. Kohta huomaan tuijottavani naapurin tonttia ja pihalla käyskentelevää naapurin miestä.

– Aika kivannäkönen tuo naapurin aita, kommentoin tytöille kesken majoitusten vertailun.

– Onko vähän tylsää? sisko huutelee naureskellen linjoilla.

Puhelun jälkeen päätän lähteä ulos, edes istumaan. Käyskentelen hetken etupihalla ja päädyn takapihan keinuun. Pylly viistää melkein maata, sillä kiikku on valunut talven aikana alas. Ilmeisesti solmu on antanut periksi. En anna sen haitata. Enemmän haittaa ahdistava tunne rinnan päällä. Kuin joku takoisi nyrkillä keuhkoihin. Tuntuu hiukan oudolta vetää henkeä.

Pihakoivuun lentää harakka. Olen aina tykännyt harakoista, niissä on leikkimielistä vakavuutta ja surumielistä naurua. Katselen lintua, jolla ei ole kiire mihinkään, mutta tavallaan on. Pyrstö keikkuu ja katse on valpas, mutta lintu on sinut olemuksensa ja ympäröivän harjumaiseman kanssa. Varmasti sama lintu, jota valokuvasin talvella. Leikitteli silloinkin kanssani.

– Mitä mietit, hepsankeikka? Jutellaan, huutelen.

Harakka säkättää, sulautuu koivun värimaailmaan. Mustaa ja valkoista, aavistus siniharmaata välissä. Miettiiköhän se mitään? Tulevaa suupalaa, elämänsä rakkautta, koivunoksalla poreilevaa kevättä? 

Entä jos sillä on isäni sielu? Pienin katselee usein taivaalle ja sanoo, että ukki on kuollut ja muuttunut linnuksi. Isänikö siellä katselee? 

– Kaikki hyvin, vähän vaan risoo, vaikkei oikeastaan ole aihettakaan, sanon harakalle.

Siivekäs lentää kohti, katselen ohitseni kiitäviä harittavia siipiä. Kuin auki revitty viuhka. Miten voikin olla kaunis lintu. Kiire jonnekin, tietääkö itsekään minne?

Itse suuntaan harittavat askeleeni ja ajatukseni sisälle, sillä pää huutaa hoosiannaa. Mies ei puhu mitään. Vasta saunan jälkeen sanainen arkku aukenee ja käsi silittää selkääni. Pyydän anteeksi raivoani.

Saunan jälkeen huomaan, että haju ja maku ovat poissa. Ja melkein taju, sillä päähän koskee.

Otan oluen ja etsin akryllivärit. Tilanne vaatii sutimista. Puristan tuubista mustaa ja valkoista rasiaan ja alan luonnostella lintua. Kun laji on tunnistettavissa ja maalaus viimeistelyä vaille valmis, hihkaisen kolmeveelle:

– Äiti maalasi harakan!

– Ei niitä saa maalata! kolmevee vastaa kauhuissaan.

– Paperille, rakas, paperille.

Harakka – sieluni lintu – ikuistettuna akvarellityöhön.

Lisää sairaalloisia ajatuksia seuraavassa jaksossa.

Categories
koronapäiväkirja Yleinen

Koronan kynsissä, päivä 2

Lue koronapäiväkirjan ensimmäinen osa täältä: Koronan kynsissä, päivä 1

Päivä 2

Sain nukuttua ihmeen hyvin, vaikka olo oli tukkoinen. Aamulla alkaa yskä, joka tuntuu ja rahisee keuhkoissa. Mies on huolissaan – omasta kunnostaan.

– Varmasti tarttuu minuunkin. Mulla ois keuhkoille muutakin käyttöä kuin yskiminen. Koko kevään oon treenannu siihen maratonille!

Se siitä sympatiasta.

On pakko avata tietokone, että saan varmuuskopioitua opiskelijoiden arvioinnit. Huomaan tuijottavani konetta tyhmänä. Ei aavistustakaan mistä pitäisi painaa tai mitä tehdä. Nyt tajuan, mikä on koronan tuoma aivosumu. Pieneen tehtävään kuluu helvetisti aikaa.

Pian makaan taas sohvalla ja katselen ympärilleni. Alkaa häiritä ja ärsyttää kaikki villakoirat ja kissankarvat lattialla. Etätöitä tekevä mies kävelee kuin tilauksesta olohuoneeseen. 

– Voitko imuroida tuosta nuo karvat?

Mies huokaisee, mutta käy imurin. Tuntuu jotenkin ihanalta ja voimauttavalta käskyttää. Tältäkö valta tuntuu?

– Pyllistä!

Mies kääntää selkänsä ja pieraisee.

– Hajuaistitesti.

Naurattaa vaikka vitsi alkaa olla vanha.

Kohta riitelemme meikkaamisesta. Minulla on iltapäivällä työhaastattelu etänä omaan työpaikkaani omien pomojen kanssa ja kysyn mieheltä, pitääkö jaksaa meikata ja kammata tukka.

– Ensinnäkään ei olis velvollisuutta sairaana tommosiin osallistua ja ei tarttee meikata, näytä vaan mahdollisimman surkealta. 

– No meikkasinhan mie eilenkin.

– Ketä varten? Äitiäs?

– No itteeni, kun en kestä katsoa peilistä luuttunaamaa. Sitä paitsi pyörithän sieki täällä.

– No minä oon nähny sinut vaikka missä kuosissa.

– Vittu saan kai minä meikata, jos haluan.

– Että naiset voi olla pinnallisia.

Se siitäkin kannustuksesta. Ei sentään uskaltanut puhua sinä-muodossa vaan viittasi naisiin yleisesti.

– Just. Onko se joltain pois, jos mie laitan ripsaria?

Työhaastattelun jälkeen heitän rintaliivit ja liian kuuman paidan makkarin nurkkaan ja vaihdan mahdollisimman kevyet vaatteet, ettei ahdista tai purista mistään kohti. Olo ailahtelee, koskee niskaan ja keuhkoon. Hiimailen levottomasti ympäriinsä ja kävelen työhuoneeseen, jossa mies askartelee ja liimaa valkoisia muovinkappaleita yhteen.

– Mitäs teet?

– Vielä kun on elossa niin pitää jotain tehdä.

Draamaking.

– Mutta mikä se on?

– Kaikki selviää aikanaan. Sanotaanko näin, että 3D-tulostin on parantanut minun elämänlaatuani huomattavasti.

Kymmenen minuutin kuluttua mies astelee arvoituksellisesti keittöön ja esittelee tekemäänsä tölkkitelinettä. Se sylkee seuraavan tölkin automaattisesti hollille, kun edellisen vetää käteensä.

– Ai kiitti otankin oluen, sanon ja nappaan Lahden Erikois Neipan – mehukkaasti vaaleankeltaisen ja samean pintahiivaoluen.

– Etkö voi niitä omia alkoholillisias juoda?? mies älähtää.

– Ei pysty, korona. Kroppa on jo muutenkin kovilla.

– No ota sitten tämän kerran.

Oliko oikeasti tosissaan? Se mikä on sinun, pitäisi olla myös minun. Se siitä elämän jakamisesta.

– Äiti pitäskö teidän niinku olla yhessä, mutta muuttaa erilleen? Se vois olla kivaa! keskimmäinen hihkaisee.

– Olis ainakin oluet korvamerkitty, heitän.

Yhdeksältä etsin lyijykynät ja paperin ja mietin mitä alkaisin piirtää. Jostakin kumman syystä tekee mieli piirtää alaston mies. Haen googlesta malleja hakusanoilla naked man drawing, male naked drawing, naked man pencil drawing. Pian saan inspiraation malleista ja hahmottelen ääriviivat A3:lle. Tästä se lähtee. Poika seuraa kärppänä vieressä.

– Aika iso lerssi.

– Nytkö se rupes taiteilijasuoni purskahtelemaan? mies kommentoi.

– Joo, voitko laskee housujas, niin katon onko mittasuhteet oikein.

– En.

Se siitä palvelualttiudesta.

Projekti called naked man.

Yhdentoista aikaan kyllästyn piirtämiseen ja siirryn sohvalle yskimään. Yritän jatkaa Netflixistä sarjaa, mutta kohta katsonkin epäuskoisena kaukosäädintä. Siitä puuttuu nuolinappi vasemmalle! Ei ole todellista! Juuri silloin kun on vuosisadan tilaisuus ja pakkorako istua sohvalla! Yritän epätoivoisesti painaa lyijykynällä napin jättämää aukkoa, mutta ei tapahdu mitään. Syöksyn makuuhuoneeseen.

– Eikö tätä millään saa toimimaan? parahdan miehelle.

– Ei, jos siitä puuttuu ne kontaktit.

Voi kakeni, miksi minut hylkäsit kohtalokkaana hetkenä?!

Minäkin olisin tarvinnut kontaktia! Menen lannistuneena sohvalle ja alan silittää kissaa, joka on seurannut minua kaksi päivää kuin perskärpänen. Otan toisen kaukosäätimen ja sohin tallenteista Suomen Batchelorin. Alan tehdä lähdetutkimusta piirustuksiani varten. Mittailen unelmien poikamiesten mittasuhteita, vaikkeivat ole makuuni sitten ollenkaan. 

Se siitäkin silmänruuasta sitten.

****

Lisää sairaalloisia ajatuksia seuraavassa jaksossa.

Categories
Yleinen

Koronapäiväkirja kausi 2, osa 1: Mustuneita munia ja muita murheita

Herää kello 7.00 siihen, että lapset tappelevat kaukosäätimestä.

– Äitiiiiiiii, tuo ei suostu kattomaan mitään yhteistä!

Huuda ettei äidillä ja isälläkään ole mitään yhteistä, mutta komporomisseja pitää pystyä tekemään. Mene vessaan pakoon ja ala ehostaa itseäsi Teamsia varten. Katso itseäsi peilistä ja mieti, että olet vanhentunut ainakin kolme vuotta viimeisen kymmenen kuukauden aikana. Ihmettele samalla, miksi etätyöaamuina tulee yhtä kiire kuin livepäivinä. Kello 8.10 survot vielä kilpaa Realia suuhun ja pienimmälle kenkiä jalkaan, vaikka ensimmäinen Teams-sessio alkaa 8.15.

Jokainen lapsi uikuttaa ja ruikuttaa jotakin. Kysy, miksi meidän perhe-elämä on yhtä sekoilua ja urputtamista, oletteko te onnellisia? Mies käskee säästämään kehityskeskustelut parempaan ajankohtaan. Katso miestäsi ja ajattele, että hän olisi taatusti onnellisempi jonkun loogisesti ohjelmoidun tilintarkastaja-tessan kanssa.

Juokse koneen eteen ja toivota hyvät huomenet opiskelijoille. Tarkkaile samalla lastasi, joka tekee lähtöä -17 asteen pakkaseen ja tyhjentää koko eteisen vaatekaapin sisällön lattialle hattua etsiessään. Huuda laittamaan paksumpi pipo päähän. Eilen muistit muistuttaa lastasi ottamaan mukaan sukset, mutta et monoja. Lähes täydellinen suoritus.

Tuskin olet ehtinyt esitellä kurssin sisältöä ja tavoitteita opiskelijoille, kun lapsesi tulee takaisin sisälle ja parkuu räkä poskella, että pyörästä on kumi puhki ja hän ei ehdi kävellä. Sano opiskelijoille, että nyt on tilanne päällä ja poistut hetkeksi. Lähetä tehtävä Wilmassa ennen auton rattiin syöksymistä.

Jatka opetusta takaisin sorvin ääreen sännättyäsi ja sytytä tauolla tuli uuniin, koska kylmä. Äkkää parin tunnin päästä, että puut eivät pala vieläkään. Aloita samoin tein mamukurssi. Puolen tunnin päästä on käynyt harvinaisen selväksi, että toinen puoli ei tiedä mitä pitää tehdä ja toinen puoli ei pääse tehtävään käsiksi. Yritä ohjeistaa viisi kertaa suomeksi ja kuusi kertaa englanniksi laihoin tuloksin.

Muiden ryhmien opiskelijoilla ja työtovereilla on samaan aikaan tuhat ja yksi ongelmaa. Molemmat puhelimet soivat, Wilma ja sähköposti limputtaa. Mieti tämmöistäkö on olla jakomielitautinen. Katso kun työparisi Jarkko ilveilee näytöllä ja tule paremmalle tuulelle.

Vaihda mamuille tehtävää lennosta ja aloita puhtaalta pöydältä. Kissa tunkee näytölle, sylje karvoja suustasi. Mamut innostuvat kertomaan omista kissoistaan ja itsestään englanniksi. Vietä paras ja kommunikatiivisin etäopetustuntisi koskaan. Tunnin loputtua yksi huutaa Don’t leave me! Naurakaa yhdessä. Viimeksi nauroitte yhtä makeasti, kun itse puhuit passista ja maahanmuttajat Pasista.

Karvainen assari.

Havahdu nälän tunteeseen. Laita pakastepinaattia paistinpannulle ja ihmettele kymmenen minuutin kuluttua, mikä haisee. Kun syöt, säikähdät puolikuoliaaksi ja meinaat tukehtua mustuneeseen munaan, sillä joku huhuilee jo Teamsissa. Anna huudella.

Aloita viimeisen ryhmän tunnit ja katso tyhmänä eteesi. Unohda mitä olit sanomassa tai tekemässä. Laita kuva poikki, sillä et usko, että kukaan haluaa katsoa pallinaamasi. Jarkko jatkaa lauseitasi ja huomauttaa, että twenty ei ole 40 vaan 20. Et sentään puhunut ruotsia.

Katso tuntien jälkeen uutisia tiukentuvista koronarajoituksista ja vello hetki kauhukuvissa. Mieti hetken päästä, että sinulla menee vielä aika hyvin, jos pahin painajaisesi on se, että lapsesi jäävät kotikouluun. Huokaise, keitä päiväkahvit ja saa idea. Ota yhteys toimitukseen ja buukkaa itsesi juttukeikalle, sillä nyt on saatava perse penkistä ja vähän äksöniä elämään.

Tarkista vielä yksi tehtävä. Kirjoitelmassa lukee I have many problems in my life. That´s why I study here. My teacher is Tinsku. She is a good teacher. Our class is great. Herkisty, riisu aseesi ja itke, sillä muistit juuri, miksi tätä työtä teet.

Juokse seuraavaksi ulos ja kylmäkäynnistä Volvo, sillä muistit juuri, että sinun piti hakea tänään pienin. Sääli autoasi, mutta muista pian, että kylmäkäynnistys on omalla kohdallasi turvallisempaa kuin auton lämmitys. Kun lauantaina survoit töpseliä autoon, pimeni sekä autokatos että autotalli.

Aja kankein liikkein päiväkodin pihaan. Nouse autosta ja katso, kun jotain niin pientä mutta niin täydellistä astuu ulko-ovesta pakkasilmaan. Tunne kuinka sydämessä läikähtää. Pian auringon lapsi juoksee syliisi kädet ojossa ja silmät tuikkien, pieni yksisarvisreppu selässä keikkuen. Hymyile, sillä muistit juuri, kenen takia täällä riuhdot ja revittelet.

Puhallelkaa kotipihassa hetki puuterilunta ja ihmetelkää menninkäisen jälkiä. Kun pääset sisälle, lyö kone kiinni ja mene uunin kylkeen kerälle kissan viereen, sillä tulikin on vihdoin syttynyt.

PS. Ei se helppoa ollut ykköskaudellakaan: Koronapäiväkirja osa 8: Kakkua ja köysileikkejä