Myö – tutustu meihin

You may choose to prevent this website from aggregating and analyzing the actions you take here. Doing so will protect your privacy, but will also prevent the owner from learning from your actions and creating a better experience for you and other users.

Tämä on kahden kurittoman keski-ikäisen ja määritelmiin mahtumattoman naisen blogi, jossa kerrotaan rehellisesti arjen pienistä ja suurista tapahtumista. Arkeemme kuuluu yhteensä kuusi kakaraa, kaksi käsistään kätevää miestä ja sosiaalinen työnkuva yhteiskunnan tulevaisuuden toivojen parissa.

Kaikki tekstit perustuvat jossakin määrin todellisiin tapahtumiin ja todellisiin henkilöihin. Kirjoittajat pidättävät kuitenkin oikeuden muuttaa faktoja ja värittää tapahtumia suojellakseen sivullisia. Jos lukemasi on liian uskomatonta ollakseen totta, on se nimenomaan totta.

Tinsku Aikusta

Eloisat silmät, naurava suu ja terävä äly. Oudon holtiton ja vallaton. Kainalossa vähän roiston näköinen honkelo pojankloppi. Näin Aikku piirtyi mieleeni, kun tapasin hänet ensimmäistä kertaa yhteisen ystävämme juhlissa Joensuun slummialueella. Muita muistikuvia minulla ei tuosta parinkymmenen vuoden takaisesta illasta juuri olekaan. Sen muistan, kuinka silloinen poikaystäväni tuijotti haltioituneena ystävämme koiraa ja huokaili, että kumpa hänkin ylettäisi nuolemaan omia pallejaan. 

Kymmenen vuoden kuluttua kohtalo johdatti Aikun ja minut yhteiseen työpaikkaan ja toistemme sydämiin. Kun ensimmäisen kerran vierailin Aikun tiluksilla, jähmetyin. Niin ihanasti elämää ja eritteitä! Jollakin oli vielä sotkuisempi koti, vielä äänekkäämmät lapset ja vielä härdellimpi arki. Ja se joku suolsi suustaan vielä omituisempia juttuja kuin minä. Kaiken kaaoksen keskellä pyöri kylän lapsia, kanoja, koiria, traktoreita, moottoripyöriä ja naapurin miehiä. Olin tullut kotiin.

Kun äitini tapasi Aikun ja tämän perheen ensimmäisen kerran, hän haistoi oitis katastrofin. Yhdestäkään miehestä äitini ei ole koskaan varoitellut, mutta joka vappu ja juhannus hän tiedustelee huolissaan “Ette kai vaan Aikun luo ole menossa?”

Äidillä on toki syynsä olla huolissaan, sillä rapatessa on roiskunut. Joskus on juostu hetken mielijohteesta reidet turvoksissa maratonia, joskus herätty lasaretista ja joskus lennetty maha pystyssä Eyjafjallajökullin juurelle. Aikulle on tullut matkan varrella vähän rautaa jalkaan ja järkeä päähän, mutta edelleen se on sopivasti sielustaan sekaisin – ja juuri siksi täydellinen matkakumppani minulle. Sanokoon äiti mitä sanoo.

Ystävä hädässä tunnetaan.

Aikku Tinskusta

On ystäviä, jotka asettavat elämän perspektiiviin, kun vastoinkäymiset tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. On ystäviä, jotka tsemppaavat huonoina hetkinä ja rauhoittavat, kun hermot ovat niin sinkeellä että soi. 

Ja sitten on ystäviä kuten Tinsku. 

Jos tekee mieli laulaa tai twerkata baarissa, Tinsku on messissä. Jos kaipaa kaveria hevikeikalle, Tinsku antaa miehensä mukaan. Ja kun hermot soi, Tinsku soittaa kaverina. 

Somen valheelliset ja harhaanjohtavat kuvat ja postaukset ovat usein kovin kaukana minun todellisuudestani. Sen sijaan Tinskun seurassa tunnen oloni ihan normaaliksi, vaikka teen ennen kuin ajattelen, klikkaan ennenkuin lataus on loppunut ja toimin lukematta ohjeita. Ja pystyn sisällyttämään yhteen virkkeeseen kolmekin eri ajatusta. Aivan kuten Tinsku.

On ihan ok, että ajaa autolla, jonne pitää kiivetä takakontista ja että siitä autosta löytyy kuollut banaani, käytetty vaippa ja sulanutta suklaata kojelaudalta. Tai että keittiön pöydällä on moottorisaha palasina ja saunassa harrikan runko. Tai että lapset ovat liian innokkaita, itsepäisiä, hieman levottomia ja ah niin luovia. Ai juu, nehän oli meidän lapsia! 

Vaikka seikkailumme ovat vanhetessamme hieman vähentyneet ja rauhoittuneet, tiedän aina missä on kotoisa olla. Tiedän myös, että miestemme pahin painajainen on kommuuni, jota kovasti olemme suunnitelleet viimeistään vanhuuden varalle.

Terve mieli terveessä ruumiissa.

Voit seurata meitä ja touhujamme myös Instassa: