Categories
perhe teinit Yleinen

Kohtuuttomia vaatimuksia – teinit ja kotityöt

Keksin idean. Viikon ruokalista. Ruokalista, jossa jokaiselle perheenjäsenelle oli määrätty oma kokkauspäivä. Voi olla, että joku muukin on joskus kokeillut, mutta nyt idea siirtyi käytäntöön perheessä, jonka suunnitelmallisuus on olematonta ja rutiinit kirosana. 

Ruokalista tehtiin demokraattisesti perhepalaverissa. Jokainen sai valita mitä teki ja milloin, kunhan suhteellisen tervellisesti ja edullisesti, kerran viikkoon oli oltava kalaa, vähintään kerran kasvisateria ja mielellään leivinuunissa kypsytettyä. Mutta muuten melko vapaat kädet. Säilytin veto-oikeuden, jolla tyrmäsin ehdotukset Hesen drive-inistä, pakastepitsoista ja einesletuista. Ja minulta oli kielletty sieniruuat. Wonder why…

Viikko 1

Kuopuksen kanssa kokkailimme yhdessä. Keskimmäisen jätin turvallisuussyistä rauhaan. Vanhemman teinin kokkausvuoroon kuului myös taustaruikutus. 

“En mie haluu tehä.”

“Siun vuoro.”

“Ei oo nälkä.”

“Kohta on.” Eikö ne vieläkään tajunnut, että nälkä tuli loppujen lopuksi jossain välissä. 

“En haluu tätä.”

Ei oikeesti…

“Ite valitsit.”

“Niinku pakotit.”

Valitus jatkui, mutta teini liikkui luolastaan keittiöön. Jääkaapin ovi kävi, kattila kolahti. Ruuanlaitto eteni, vaikka teini tuntui taantuneen kyselyikään.

“Millä mie tätä..?  Missä on…? Miten paljon pitää laittaa…?”

Veden keittäminen ja hellan toiminta palautui kuitenkin suhteellisen nopeasti mieleen ja kohta kutsu ruokapöytään kävi. 

“Ja jos ei kelpaa, olkaa syömättä.”

Viikko 2

Koska stressitasoni nauttivat vastuunjaosta, jaoimme seuraavan viikon työnajossa myös siivouksen. Taktisesti pilkoimme miehen kanssa siivouksen kolmeen osaan, meille jäisi vain laadunvalvonta. Matemaattisilta taidoiltaan lapsemme ovat keskitasoa, mutta havainnointi- ja keskittymiskyvyn epätasaisuus johti siihen, ettei jälkikasvu vielä ole tajunnut huijausta tai katsonut tarpeelliseksi kyseenalaistaa jossain määrin epäreilua työnajakoa.

Viikon ruuanlaitto sujui liki kivuttomasti, yksi palovamma sormessa ja toinen lasagnessa. Ja sekin sattui omalle vuorolleni. Siivous sen sijaan venyi kolmipäiväiseksi, koska vessojen olemassaolo pääsi teiniltä unohtumaan. Kun pikkusisko jalat ristissä kysyi, saiko vessaa jo käyttää, kun pesuaineet valuvat pöntössä, oli vessanpesijä ollut jo useamman tovin naapurikylän mopomiitissä. 

* Tässä vaiheessa meinasin kirjottaa omahyväisen postauksen, miten täydellistä teininkasvatusta tässä torpassa harrastetaan. Teinitkin hoitavat kivuttomasti omat osuutensa kotitöistä. Ja kuten elämässä yleensä, ylimielisyys kostautui napakoilla potkuilla omaan nilkkaan.

Viikko 3

Perheneuvotteluun saapui vain 80% äänestysoikeutetuista. Teiniä ei näkyny missään. Suljetun oven läpi kuului kieltäytymistä muistuttavia älähdyksiä. Varttitunnin odottelun jälkeen lohjake suvaitsi saapua,

“Mitä haluat tehdä?”

“En mitään.”

“Pakko on keksiä jotain.”

“En tiiä.”

“Mitä haluat syödä?”

“En mitään.”

Keskustelu jatkui samansisältöisesti muutaman minuutin. Kunnes poika katosi sillä hetkellä kun vähän vaan vilkaisin somea. 

“Sitten teet hernekeittoa!” karjuin talon läpi.

Luulin, että uhkaus järkyttäisi lapsen järkiinsä.

“Ihan sama.”

Kun hernekeittopäivä tuli, olin varannut tölkin einestä kokkia varten. Hernerokan teko kuivista herneistä oli liian raaka rangaistus lapselle, joka oli vihannut hernekeittoa koko ikänsä. Toki lapsi oli päässyt teini-iässä yli oksennusrefleksistä ja oli oppinut muutenkin ruokailun sosiaalisen luonteen. Kaukaisemmissa sukulaisissa inhokkiruuatkin katosivat kitusiin, mutta kotona poika pyysi kohteliaasti saisiko jättää välistä. Oli edellisellä viikolla syönyt kaalikääryleitä jo kolmena päivänä erinäisissä kyläpaikoissa. 

Eikä siinä. Teinin taistelua seuratessani tajusin, että einesten käyttökin on kansalaistaito, joka olisi syytä hallita. 

“Miten tää aukeaa?!”

Tunsin mietoa mielihyvää pystyessäni voittamaan ylivoimaisen vaikean ja teknisen lukitusjärjestelmän. Voimalla avattavat perinteiset kierrä auki -purkit aukeavat nykyään teinin kourissa paremmin. 

Mutta ei peli vielä ollut selvä.

“Miten tän saa pois täältä?”

“Lusikalla?”

Lusikan poika löysi melko nopeasti ilman vinkkejä.

“Mistä mie tiiän milloin tää on kypsää?”
“Kun se on lämmintä.”

“Millon se on lämmintä?”

“Kun se kiehahtaa.”

“Tulkaa sanomaan ku se kiehuu.”

“Ei se saa kiehua, sen pitää kiehahtaa..”

“Mitä vittua. eihän tässä ole mitään logiikkaa!”

Vastoinkäymisten jälkeen pöydässä oli laadukasta einesruokaa, jota poika itse kieltäytyi maistamasta.

Viikko 4

Teinillä ei edelleenkään ollut ideaa ruokalajista. Muutakin perhekuntaa alkoi kiristää kokouksen viruminen, oli muutakin tekemistä kuin tapella ruuasta.

“Hernekeittoa?” ehdotti kuopus eikä lainkaan viattomasti.

Perhemiitinki päättyi osittain tuloksetta. Teinille lukittiin vastuupäivä ja ruokalaji, koska se nyt vaan oli “ihan sama.”

Lapsen viikkoraha jäätyi välittömästi. Tai no parin tunnin viiveellä, sillä kesti hetkisen tajuta kuinka suoraveloituksen sai keskeytettyä. 

Nyt odotamme jännityksellä, milloin teini huomaa rahahanojen tyrehtyneen ja ymmärtää käsitteen “vastikkeellinen viikkoraha” merkityksen. 

Categories
arki perhe teinit Yleinen

Mission: Impossible – Teini ja pyykkihuolto

Se oli aivan tavallinen kesälomakeskiviikko, jolloin teinini törmäsi mahdottomaan tehtävään. 

Kyllä vaan ennen vanhaan olisi tällainen hoidettu ihan tuosta noin vaan! Ei tämän mahdottomuuden olisi pitänyt yllätyksenä tulla. Laiskan sutjakkaahan nykynuoriso on, näin luin somesta. Nämäkin kuumien kupeitteni hedelmät olivat pääasiassa lomailleet kesän. Vain pari viikkoa metsähommia, viisi mottia koivua haloiksi ja kuusi edelliskesäistä pinoiksi varastoon, nurmikonleikkuu kerran viikkoon, kuistin purkaminen, avustavat rakennustehtävät sekä jälkiraivaus. Lisäksi viikko lapsenvahtihommia jokaiselle. Jopa sille pienimmälle. 

Asenne. Se olisi tämän tehtävän muuttanut mahdolliseksi. 

Jälkikasvu oli edellisenä iltana tiedustellut voisimmeko mitenkään pitää ihan vaan löhöilypäivän. Mitä tämä tällainen!? Olimme koko päivän sahanneet, kantaneet ja pinonneet polttopuita, mutta talvi tulisi olemaan pitkä ja sähkönhinta korkealla. Ilmatieteenlaitos lupaili kuitenkin rankkoja ja laajoja sadealueita, joten pitkin hampain suostuimme lepopäivään. 

Teinit tuhisivat aamulla huoneissaan, kun suuntasimme miehen kanssa välipäivän puuhailuille; minä metsään ja mies hiplaamaan hitsipilliä.

Suunnitelmani alkoi muotoutua lounasaikaan. Vaikka suuntasin kotiin hyvissä ajoin, verensokeri oli jo syöksykierteessä. Nälkä kiristi leukaperiä ja kihelmöi kämmenissä. Veitsi kiukkusi leikkuulautaa vasten. Miten ruokahommat olivat taas minun harteillani? Salaattiin silppuamani tomaatti alkoi muuttua murskaksi. Kunhan arki alkaisi, jaettaisiin keittiövuorot tasan kaikille viidelle, perkele.  Minä mikään palvelija ole! Koneessakin puhtaat pyykit. 

Mutta tätä tehtävää minun ei tarvinnut itse suorittaa, sillä minulla oli lapsia.

Your mission, should you choose to accept it… Perkele! Mitään vaihtoehtoja!

TEHTÄVÄ: levitä pyykki.

“Levitä pyykki!” huusin alakerrassa majailevalle esikoiselleni. 

Ei vastausta, mutta tunsin jo teinin taktiikan. 

“Tiedän että oot hereillä. Levitä pyykki.”

“En.”

“Levität.”

“Miks ei tytöt?”

“Siskos just imuroi.”

“No entäs se toinen?”

“Se levittää sen toisen koneellisen.”

“Siinä on kuitenkin vähemmän.”

Soitin miehen lounaalle. Sen hommat olivat edenneet huomattavasti sujuvammin, kaksi hitsitäppiä ennen kuin kylän miehet olivat kaartaneet pajalle tarinoimaan.

“Kunhan oot syönyt, levität sen pyykin.”

“En.”

“Se alkaa se pyykki haisemaan, jos sitä ei levitä.”

“Senkun alkaa, ei ole miun pyykkiä.”

No ei varmaan ole, kun teinin huone tyhjenee likapyykistä neljännesvuosittain ja puhtaiden vaatteiden puoliintumisaika kodinhoitohuoneesta vetää vertoja jo uraanille. 

“Levität silti.”

“Miks aina minä?”

Mies vilkaisi minua ja antoi jatko-ohjeen.

“Sitten rimpsautat kunnolla ja laitat reunoihin ne pyykkipojat. Ei keskelle.”

Edellisellä viikolla pyykkipiika sai palautetta, kun uuden paitani rintamukseen oli kuivatettu pyykkipoikaruttu.

Lounaan jälkeen lapset katosivat keittiöstä. Pyykkikone vaikutti edelleen yksinäiseltä. 

“Tule laita astias koneeseen ennen ku levität sen pyykin!”

“Miks minä?”

“Sinun astiat!”

Poika laahusti keittiöön ja siirsi lautasensa koneeseen. Turhauttavan hitaasti.

“Eikö vois kerralla tehdä kunnolla?”

“Ei.”

Lurjus löntysteli pyykkikoneen luo ja aukaisi luukun verkkaisesti.

“Ei täällä ole miun pyykkiä!”

Nassikalla oli selkeästi röntgenkatse, kun ei tarvinnut kurkatakaan koneeseen.

Keskityimme mieheni kanssa päiväkahviin. Pyykkikoneen luona ei ollut havaittavaa liikehdintää. Tenava oli jälleen haihtunut ilmaan.

“Nyt levitä se pyykki!”

Tunkkaisesta teinikammiosta kuului ei niin yllättävä vastaus.

“En. Ei ole minun.”

“No, on kuule ne muutkin levittäneet siun pyykkejä.”

“En levitä.”

“Voi olla, että en lähde hakemaan mopon osia.”

Motivointi moponosilla oli melko toimivaa, ja Posti oli mahdollistanut sen jo viikon.

“Ei kiinnosta.”

Nautiskelimme kahvista ja kahviseurasta, kun silmäkulmasta erotin häivähdyksen, hitaan liikkeen. Kuin kangastus, optinen harha, joka katoaisi kun siihen kohdentaisi katseen. 

Ei, kyllä se oli totta. 

Hontelot raajat siirtyivät mielenosoituksellisen hitaasti kohti pyykkihuoltopistettä. Jos poika olisi liikkunut yhtään hitaampaa, olisi mennyt jo pakin puolelle. 

“Missä se kori on? Se on tuolla ulkona! Tämän takia minä en levitä pyykkiä, kun mitkään tavarat ei ole paikallaan, kun tytöt jättää ne minne sattuu!”

“Mutta eikös se oo siun ittes jäljillä, jos se on aina sie?”

“Heh heh.”

Kaadoin toiset kupit kahvia.

Ulko-ovi kolahti, pyykkikori napsahti lattialle. Syvään huokaisten poika alkoi tyhjentää märkää pyykkiä koriin. 

Kolme vaatetta, selän ojennus ja huokaisu. 

“Ei täällä ole miun pyykkejä!”

Kaksi myttyä, selän ojennus ja tuhahdus. 

“Siis miten paljon tätä on?!”

Kolme kouraisua, selän ojennus ja voihkaisu.

“En mie voi näitä levittää kun kohta sataa vettä!”

Ei kai se nyt ongelma voinut olla, oli meillä pyykkiä joskus liki viikko vesisateessa kuivatettu. 

“Ota sellanen pikkuteline ja laita ulos. Sitten voit siirtää sisälle, jos alkaa sataa.”

“Miks pitää laittaa ulos?”

“Kuivaa ulkona nopeempaa.”

“Ei oo todistettu.”

“Levitä nyt vaan se pyykki.”

“Muista rimpsauttaa!”

Jos Tom Cruisen juoksutyylin tunnistaa jo kaukaa, myös tällä actionsankarilla oli hyvinkin persoonallinen tapa laahustaa.

Maalattuani vähän kuistia ja paljon itseäni ja kaivettuani keskimmäiselle ikivanhan lehmänkallon raunioista, kiersin sisälle pyykinkuivauksen kautta. Siellä pyykit olivat nätisti pihalla, suurin osa telineellä. Oikaistukin ne selkeästi oli. 

“Kulta! Ne pyykit kuivais paremmin, jos ne ei olis päällekkäin.”

Categories
kaaos perhe rentoutuminen

Uuvuttavaa unettomuutta, kärsimystä kesäillassa nro 3

Kyllä häntä nyt nukuttaa! Sori, jos näpyttelyni häiritsee päiväuniasi.

Oli valoisa toukokuun ilta nukkumaanmenon aikoihin, kun Tinsku viestitti työasioista, mutta oli siinä akuuttiakin asiaa. 

“Vittu menee hermo! Tuo yks alkaa huutamaan ysiltä kuin sika ettei saa unta. Eikä sitten täällä nuku kukaan ennen puolta yötä. Alan olla aika tööt.”

Samaistuin. Meillä eivät huutaneet ihmispennut, vaan kissat. Edellisenä yönä pullerokissamme oli raapinut makuuhuoneen ikkunaa tuntemattomasta syystä. Oli tarjottu ruokaa, vessaa ja ulkoilmaretkeä. Aina kissa palasi ikkunalle. Lopulta kissa oli teljetty alakertaan, mutta koira oli solidaarisesti avannut kaverille oven ja kohta mirri vingutti jälleen ikkunaruutua. 

Palauttavan yön jälkeen päivän perustoiminnot olivat menneet pääasiallisesti autopilotilla, mikä oli muodostunut ongelmaksi muutaman ennalta käsikirjoittamattoman tapahtuman kohdalla. Suurin osa energiasta oli kulunut silmien aukipitämiseen mm. ongelmanratkaisun, hahmottamisen, ajantajun ja kuullunymmärtämisen kustannuksella.

Varttia vailla yhdeksän kuopus vaati liikoja aivotoiminnaltani. 

“Äiti, anna miulle viis minuuttia lisäaikaa.”

“Mitä?” Eihän sillä ole edes peliaikaa. Eikä puhelinta. Ehkä. 

“Kävisin suihkussa ennen kuin meen nukkumaan.” 

Häkellyin. Ei meillä ollut suihkussa käyntiin lupaa tarvinnut kysyä. Ei se slimen tekoon kylppärissä lupaa kysynyt? Edellisen satsin koenäyte roikkui edelleen katossa. 

Vilkaisin kelloon ja tajusin tytön tarkoittavan lisäaikaa iltatoimiin. Onneksi kuopus oli ehdollistunut nukkumaanmenoaikaansa.

Sympatiseerasin Tinskua:

“Onko se ehtinyt rauhoittua päivän kiireiden jäljiltä? Onko sillä jotain mielen päällä? Onko se syönyt?”

Liki 15 vuotta nukkumattomia öitä olivat koulineet minusta uniasioiden kohtalaisen kovan kokemusasiantuntijan, joten koin velvollisuudekseni muistuttaa Tinskua näistä asioista. Jos hän ei vaivaisella 12 vuoden kokemuksellaan ollut tullut kaikkea ajatelleeksi. Toki olin paljon parempi kasvattaja ja kasvatusnäkemykseni järkkymättömämpi jo ennen kuin sain omia lapsia.

Lähetin Tinskulle  jaxuhaleja ja tszemppipusuja ennen kuin laitoin puhelimen lentokonetilaan. Sitten tarkistin, että yöpöydällä oli tarpeeksi pehmoleluja ja pieniä tyynyjä. Tyynyt ovat tärkeä osa rentouttavaa ja palauttavaa unikokemusta. Ensisijaisen tehtävänsä lisäksi ne toimivat kuollettavana aseena myös kollegani makuuhuoneessa. Täydellisen tarkka tyyny ei kuulemma ole. Vaikka varsinainen kohde eli katossa inissyt hyttynen hiljenikin, sivuosumia saivat sekä yöpöydän irtaimisto että miehen kauneusunet.

Itse en pitänyt tyynyjä hollilla tappamistarkoitukseen (vaikka pistin tämän työkaverin vinkin mieleen), vaan lähinnä uhkailuun. Kissa nimittäin piti entisöimistä odottavaa vintagetuoliani raapimispuunaan. Ikävä kyllä raapimisikkuna ei sattunut heittosektoriin. 

Hiljennyin kuuntelemaan omaa kotiani ja nukkuvia lapsiani.

Alakerrasta kuului askelia, kaapin ovet narahtelivat ja seinärakenteiden läpi kantautui vaimeita kirosanoja. Esikoinen etsi takavarikoitua puhelintaan. Turha vaiva. Nyt oli niin hyvä jemma, etten ollut varma löytäisinkö itsekään enää.

Keskimmäinen kiroili huoneessaan ja paiskoi tavaroitaan. Ilmeisesti koekirja oli kadoksissa. Kun tarkemmin kuunteli, selvisi, että koe oli seuraavana päivänä. Ja kyllä, siihen ei oltu kerrattu. Ja luonnollisesti, se oli äitin vika.

Kuopus nyyhkytti dramaattisesti viereisessä huoneessa. Olin loukannut lastani pyytämällä siivoamaan kissanvessat yksin ilman siskonsa apua. (Alkuperäinen esimerkki sensuroitu apulaisen toimesta.

Kaivoin pienimmän peiton alta ja silitin uneen. Isommat saivat selviytyä keskenään, sillä epäilin läheisyyteni olevan vettä kuumaan munkinpaistoöljyyn. 

Mies veti minut kainaloonsa ja huokasimme yhteen ääneen. Päivän urotyöt olivat takana. Miehen hengityksen tasaantuessa omat ajatukseni lähtivät laukalle. 

Tytön lupalappu! En varmaan muistaisi sitä aamulla. Tyttö ei ainakaan. 

“Minne sie kimpoilet!” mies ärähti. 

“Tärkeä asia.”

Koputin keskimmäisen oveen ja kerroin asiani oven läpi. Kohta oven raosta työnnettiin lupalappu. 

“Saisko kynän kanssa?”

Sängyssä mies nappasi lusikkaan, lukitsi levottomat jalkani omalla jalallaan. 

Nyt . Nukutaan.”

Ajatukseni kulkivat puutarhan hoitoon, mustaan multaan, joka paikoitellen jo paljastui lumen alta. Lämpimiin kesäpäiviin, kahvihetkiin terassilla…. Laineiden loiske veneen kylkeä vasten…

“Ei vittu saatana, mikä tuo lotina on?!” mies ärähti. 

Nousin tarkkailemaan tilannetta. 

“Aa, koira. Se nuolee pallejaan.” 

Aamu ei ollut iltaa viisaampi, päinvastoin tuntui, kuin yötä ei olisi ollut välissä ensinkään. Keskimmäinen etsi puhtaita housuja liikkatunnille, esikoinen ilmoitti, ettei aikonut herätä, syödä eikä varsinkaan lähteä kouluun. Pienin nyyhki vaatekaappinsa edessä:

“Miulla ei ole päiväalushousuja! Täällä ei ole kuin yöalushousuja. Ei niitä voi pitää päivällä!”

Samaistuin. Minullakaan ei ollut pikkareita.

Kirjoitusapulaisena tällä kertaa:

nuorinmainen vanhempien lellikki lapseni

Categories
matkailu perhe rentoutuminen Yleinen

Tässäkö tää oli? – Lähiloma landelta landelle

Lomaa voi viettää monella tavalla. Itse päätin ottaa kesämökiltä matkailuauton alle ja suunnata lasten kanssa Aikun luo lomalle landelle. Reissun innoittamana (tai kärvistämänä) sanoitin uusiksi Arttu Wiskarin biisin Tässäkö tää oli? Jos säestäjä löytyy, lupaan levyttää laulun. Tässä Tinskun versio:

Ex temporena tehtiin lomasetti

Kohteena Aikun maalaiskabinetti

Isiltä pöllin matkailuauton

Meille hyvä, toisille mauton

Poika siskoilleen keskaria näyttää

Yritän opetella vaihteita käyttää

Lapset kysyy nelkyt kilsaako vaan mennään

Hiekkapöllyssä eteeni mä en nää mitään

Tässäkö tää oli?

Levii käytävälle vissyt, xylitoli

Mut tulee juotua se kylmä alkoholillinen olut

Joita Fiatin takaboksiin ostin viis

Tässäkö on tää?

Pennut ragee, kohta pää leviää

Seksihelle väistyy, muuttuu yks kaks koleaksi sää

Jostain haisee pieru, antakaa armoo pliis

Pienimmäinen anoo apuun isää

Isoin huutaa kännyyn aikaa lisää

Toteen että kumpaakaan ei heru

Ota tai jätä, katettuna on jo menu

Lapset ansaitsee näitä elämyksii

Oon heille tarjoillut liikaa yllätyksii

Äitin pläänit menee aika usein pieleen

Mut jäänee arjen lisäks lomamatkat mieleen

Välipysäkkeinä S-Market ja Apsi

Pian kuorsaa kovaa ensimmäinen lapsi

Radio mykkä, vauhti kasikymppii

Perässä Audi, joko alkaa tympii?

Aikun naapurissa nähdään marsu, lammas

Kohokohta: irtoo pojan kulmahammas

Ei muutoin tällä erää satu yhtään mitään

Yhteinen lomareissu päässä alkaa itää

Tässäkö tää oli?

Jää kokematta Särkänniemi, Koli

Mut tulee juotua se kylmä alkoholillinen olut

Joita Fiatin takaboksiin ostin viis

Tässäkö on tämä?

Yöllä horkka, alla vuodesohva rämä

Piskit haukkuu, elää yhä kylä tämä

Sormet työnnän korviin, antakaa armoo pliis

En unta saa, sade piiskaa Aikun farmii

Yleltä kuuntelen Aavikon Armii

Aamulla huomaan on yty loppu akusta

Auttaa Jykä, syöttää virtaa pakusta

Tässä vasta loma

Saatan pari päivää olla vuoteenoma

Mut karavaanarit ne nostaa mulle kättä

Sisäpiiriin kuulun

Moikkaan takas empimättä

Revipä siitä siis!

Categories
perhe teinit Yleinen

Haaste 2021

Uuteen alkavaan vuoteen liittyvät lupaukset. Modernimpi, ja armollisempi, versio uuden vuoden lupauksista ovat haasteet. Itse olen törmännyt mm. lukuhaasteeseen, retkihaasteeseen ja joogahaasteeseen. Tiedätte: lue kirja, jonka kannessa on kissa, lue kirja, jonka kirjoittajalla on permanentti, lue kirja, jossa ollaan retkellä, tee nuotiomakkararetki, tee retki luonnonpuistoon, tee retki, josta saat rakkulan jalkaan.

Anoppikin hurahti vegehaasteeseen.

Itselle nämä haasteet eivät sovi, mutta kehitin ihan omat haasteet. Lupauksia en edes yritä, mutta haasteita tein. Ja koska aina energiaa ei ole, tein haasteesta kaksitasoisen, jotta voi valita kumman suorittaa. Saa lähteä mukaan haasteeseen 😉

Here we go!

Teinin äitinä -haaste 2021

  1. Herätä teini. (Haastavampi: Herätä teini laulamalla.)
  2. Saa teini hymyilemään. (Haastavampi: Saa hyvälle tuulelle koko päiväksi.)
  3. Siivoa teinin huone. (Haastavampi: Siivoa huone teinin kanssa. )
  4. Opeta teini käyttämään pesukonetta. (Haastavampi: Opeta teini lajittelemaan pyykki.)
  5. Vakuuta teini, että kello 23 on hyvä nukkumaanmenoaika. (Haastavampi: Yritä pysyä itse hereillä siihen asti.)
  6. Vieroita teini puhelimesta päiväksi.  (Haastavampi: Vieroita koko vuorokaudeksi.)
  7. Tuuleta teinin huone.  (Haastavampi: Poista teini huoneesta tuuletuksen ajaksi.)
  8. Etsi teinille mieleiset vaatteet.  (Haastavampi: Etsi itsellesi vaatteet, joissa et nolaa teiniä.)
  9. Käy julkisella paikalla teinin kanssa.  (Haastavampi: Pidä kädestä kiinni tai halaa.)
  10. Käy ainakin 100 sanan keskustelu teinin kanssa. (Haastavampi: kirosanat ja kieltoilmaukset eivät ole sallittuja.)
  11. Kerro teinille kukista ja perhosista. (Haastavampi: Tee tämä silloin kuin kavereita on kylässä.)
  12. Ota teini mukaan idylliseen perhetoimintaan esim. lautapelejä, hiihtoretki, leffatuokio…  (Haastavampi: Takavarikoi puhelin täksi ajaksi)

Kehitin myös bingon, jos ei ole pitkäjänteisyyttä koko vuoden projektiin. Ruksi ruutuun, kun kuulet jonkin näistä. 

Tätä voi pelata myös muiden vanhempien kanssa. Voittaja on se, jolla menee pisin aika bingon saamiseksi.