Päivä 1
Korona is back! Tai alkuoireet ainakin viittaavat selvästi Kiinasta karanneeseen kulkutautiin: tietyllä tavalla kipeä kurkku, nuha ja jännän sumuinen olo päässä. Testi näyttää negaa, mutta tämähän on oikeasti jo koronatartunta vol. 3, joten ehkä tunnistan oireet. Toki edellisen kerran sairastaessani olin myös viidennellä kuulla raskaana, enterorokossa ja keskellä parisuhdehelvettiä lasteni isän kanssa. Silloin koronapäiväkirjan pitäminen ei ollut tärkeysjärjestyksessä ykkösenä, vaikka sen perään kyseltiinkin:
– Tuleeko tällä kertaa koronapäiväkirjaa?
– Vittu ero tässä tulee.
Nyt koronakurimus on aivan erilainen: ei enterorokkoa, ei paskaa parisuhdetta, enkä ole tietääkseni raskaanakaan. Virkeän viisivuotiaan ja ripeän ryömiväisen kanssa kotona eristyksissä muutama hassu päivä. Helppo homma!
Vaikka oireet ovat tutut, luotan testitulokseen. En siis vienyt viikonlopun lapsivierasta kotiinsa kesken kaiken enkä perunut elokuvissa käyntiä, saati vierailua ex-anoppilassa. Oman äitini luo tietysti menin myös, olihan siellä mukava nähdä myös siskon perhettä! Äidilleni voivottelin jossain välissä, että kylläpäs on kireät farkut, kun henkeä ahdistaa. Eipä hellittänyt ahdistus housujen heitolla!
Iltaa kohden kunto alkaa olla jo kohtalaisen pipi, kaputt ja finito. Eniten vituttaa, että minulla olisi tiedossa kuumat treffit Tinder-mätsin kanssa. Nähdään muutenkin hyvin harvoin ja viime kerrastakin on jo yli viikko. Pitää varmaan varoittaa miestä kuitenkin.
Päivä 2
Olo on entistä raihnaisempi. Kunhan tästä päivästä selviän niin selviän mistä vain. Kylläpä voi vessanpöntön muovinen istuin tuntua kylmältä paljasta ihoa vasten! Vilunväristykset ja nivelkivut tuntuvat kumman tutuilta, vaikka neljäskin (ei mitään hyvää selitystä lukumäärälle) kuumemittari näyttää normaalia ruumiinlämpöä. Ehkäpä se ei olekaan koronaa? Onneksi haalin kaupasta pari koronatestiä vietyäni lainapojan kotiinsa.
Kuumaakin kuumempi Tinder-mätsinikin soittaa juuri kun olen tunkemassa tikkua nenääni.
– Mikäs olo?
– Aika karsee enkä voi suositella tänne tuloa, mutta ite kai tuota tiiät paremmin uskallatko ottaa riskin. Nyt punnitaan, miten tosissasi olet tässä alkavassa suhteessa mukana ja miten kovasti haluat nähdä!
Ennen kuin mies ehtii vastata, koronatesti näyttää positiivista. Se niistä treffeistä, ehkäpä nähdään ensi syksyn sunnuntaina.
Seuraavaksi ilmoitan ilouutisen luottonaisten WhatsApp-ryhmässä Pyhäkoulu. Exälle pitäisi varmaan myös ilmoittaa, ettei tarvitse hakea lapsia, ettei nyt vain tarttuisi. Pakko myöntää, että piru olkapäälläni karjuu korvaan, että jätä ilmoittamatta. Saisinpahan kaikki vuosien patoumat kuitattua kerralla…
Luottonaiset ottavat kuvan positiivisesta koronatestistä kiinnostuneina vastaan:
– Onnee!
– Kiva, se on sit meilläki!
– Mistä sait? Mitä oireita?
– Kurkku kipee, nuha, hengenahdistus, vilunväreet, nivelkivut, päänsärky ja kauhee vitutus ex-puolisoa kohtaan.
– Jos on vaan tuo vika oire niin voiko olla korona?
– Miun ex-miehelläki on tuo sama oire.
– Tarttu varmaan eilen miusta kun kävi kylässä!
Pyhäkoulussa huutelun jälkeen ilmoittelen puolelle Suomea, että olen teidät tartuttanut. Välitän tiedon tartuntatilanteesta huomaavaisesti myös exälle, jonka vastaus on lyhyt ja ytimekäs:
– Tsemppiä!
Olisi pitänyt uskoa sitä pirua.
Olotilani ei riitä kehittävään vanhemmuuteen. Viisivuotias jyrää pikkuveljeään potkuautolla, vaikka pihisen ja puhisen että lopeta. Yliajoyritykset rauhoittuivat vasta kolmella kierroksella Prinsessan juhlat -lautapeliä. Ja kunhan tästä tokenen, meillä ei katsota enää ikinä Oktonautteja. Pikkuveli on nyt Tumppi. Ja itse toistelen jo itsekseni klassikoksi muodostuneita sanontoja:
– Minä en ole kookos.
– Missä nyt on niin yksinäistä?
– Oletko olivialainen vesisammakko?
– Voi kilipukki sentään!
– Tiiätkö mitä? Tumppi on hurjapää, täysin peloton.
Virkeä viisivuotias haluaa iltapalaksi nutellalettuja. Annan luvan, jos hän tekee myös taikinan. Saatan menettää taas makuaistini, joten nyt on tankattava sokeria varastoon. Viisvee sanoo tekevänsä ja vielä paistavansakin letut. Aika somaa!
Ei, en kykene katsomaan, kun lapsi läiskii lastalla taikinaa sinne, tänne ja tuonne. Viimeistelen paistohommat, vaikka lieden ääressä iskee pari kertaa huimaava tunne. Onneksi herkut saa hotkia istuma-asennossa.
Iltaa kohti vilunväristykset pahentuvat, ja vihdoin värähtää myös kuumemittari. Toivoisin kyllä, että joku muu värähtäisi peittoni alla, jos ymmärrätte mitä tarkoitan… Kylläpä voi kasvorasvakin tuntua kylmältä paljasta ihoa vasten! Lääkettä naamariin, lapset nukkumaan ja itse perässä. Unikaveriksi otan vessapaperirullan, koska unohdin ostaa nenäliinoja. Toivoisin kyllä vessapaperirullan olevan eronneen naisen yöpöydällä ihan jotakin muuta tarkoitusta varten, jos ymmärrätte mitä tarkoitan…
Yö on jotakuinkin mielenkiintoinen. Nukun sikeästi ne välit, kun ei tarvitse hyssytellä konttausikäistä, mutta unet ovat uskomattomia! Junan tavaravaunussa istuminen Venäjältä palapelikarttoja varastaneen puhuvan mäyrän kanssa on ehdottomasti erikoisin. Se on kuitenkin myös todennäköisempi toteutumaan, kuin uni, jossa olen palaamassa entisen puolisoni kanssa yhteen.
To be continued.
Jatko-osaa odotellessasi voit kurkata miltä tuntui, kun korona kuritti Maikkia ensimmäistä kertaa Se kauhea korona