Categories
koronapäiväkirja Yleinen

Koronatestissä – never again

– Hyvin se menee, saattaa tuntua ikävältä, mutta ei se pitkään kestä, rohkaisin lastani ennen ensimmäistä koronatestiä reilu puoli vuotta sitten. Eikä lapsi ollut moksiskaan. Itse en uskaltanut edes vilkaista. Samaiseen drive-in-näytteenottoon ajoin myös kahden muun kanssa. Etu- ja takaikkunasta nenät ulos, tikku pyörähti nenässä ja takaisin baanalle. 

Seuraavalla näytteenottokierrokselle alati muuttuvat käytännöt ohjasivat meidät tutusta ympäristökunnan terveysaseman drive-inistä yksityisen lääkärikeskuksen parakkiin raviradalle tai keskustan ostoskeskuksen parkkihalliin. Valitsin raviradan. 

Teini hihkui innosta, kun tajusi, etten tiennyt ollenkaan minne oltiin menossa. Keltaiset kyltit ohjeistivat kääntymään kiertotielle, jonka varrella tiesin raviradan olevan. Mutta tie vaan jatkui ja jatkui, eikä uutta opastetta näkynyt. Usko loppui, luovuus ei. Teini veti lippistä syvemmälle silmilleen, kun tajusi, että ajelin sujuvasti kevyenliikenteen väylää. Siellä se olisi 20 metrin päässä ollut, ihan luvallinen reitti. Eipä jäänyt ylimääräistä aikaa pelätä.

Mietin olisiko pitänyt kuitenkin valita parkkihalli, mutta ystävättäreni todisti muutamaa päivää myöhemmin, että aivan yhtä piilossa voi näytteenottopiste olla rajatussa hallissakin. Siellä hän ajeli edestakaisin ja tykitti avunpyyntöjä whatsapp-ryhmään, kunnes varattu aika oli totaalisesti ohitettu. 

Tunnistin lopulta tämänkertaisen drive-inini. Harmaan parakin edessä seiskoskeli reilu joukko maskeihin naamioituneita ihmisiä, polvenkorkuisesta täysikasvuiseen.

– No, pistä maski ja mene, ohjeistin esikoistani.

– Etkö sie tuu?

– No en, ku ei oo maskia.

– Missä niitä on?

– Mitä? 

– No niitä maskeja?

– Enkö sanonut, että ota itelles?

– No et sanonu. 

– No mee ilman. 

– No enkä mee! Ne lynkkaa heti. 

Hmmm. Niin voisi todellakin käydä. Starttasin auton ja kurvasin lähikauppaa kohti. Aikaa oli viisi minuuttia. 

Parkkasin auton tyylikkäästi vinoon ja syöksyin kauppaan. Yritin vetää suojaamatonta naamaani kauluksen sisään. Tunsin itseni muinaiseksi Packmaniksi väistellessäni muita asiakkaita hyllysokkelossa etsien vuoden hittituotetta. Turhaan. En löytänyt mitään. Onneksi kassalla sattui olemaan vielä juuri aloittanut harjoittelija, joka kyseli epätoivoisesti ohjeita muilta myyjiltä. 

Vihdoin sain käteeni paketin maskeja, mutta eteeni jonoon oli ennättänyt viikon ruokaostoksiaan tekevä rouvashenkilö. Vilkuilin hädissäni kelloa. Minuutti! Ehtisimme hyvin. 

Suunnistin takaisin parkkipaikalle. Nyt luvallista reittiä. Pahoittelut sille autokoululaiselle, joka harjoitteli starttaamista liittymän kohdalla. 

– Nyt mene!

Teini asetteli maskin naamalleen ja meni jonoon. Yksi luukku veti, mutta jonoa oli edelleen liki kymmenen ihmistä. Miten kaikille oli sattunut sama aika? Pienokaiseni laski kohteliaasti kaikki muut ensin ja viimein hänenkin vuoronsa tuli. 

Takaisin autoon hypättyään, jälkeläinen heitti maskin auton lattialle.

– Oliko paha?

– No ei. Olisit tullut mukaan. Kaikilla muillakin oli äiti mukana!

– Ne kaikki muut oli kolmevuotiaita. 

Lupasin ensi kerralla saattaa kädestä pitäen, mikä ei kuulemma sekään ollut hyvä idea. 

Nyt tuli sitten oma vuoroni. Epätoivoisesti olin koettanut tulkata vuotavan nenäni allergiseksi reaktioksi, mutta koska reaktio ei ollut poistunut vuorokauteen, oli pakko varata aika. Yllättäen paikka oli myös vaihtunut ja nyt piti selviytyä terveyskeskuksen sisätiloihin. 

Hyvin se menee. Vähän saattaa tuntua, ei se pitkään kestä, koetin tsempata itseäni ajellessani näytteenottoa kohti. Koska mieheni oli käynyt näyttämässä nenäänsä pari viikkoa aiemmin, hän kertoi, että vanha pysäköintialue ei ollut käytössä ja maatyömiehet eivät arvostaneet yksityisautoilijoita montussaan. Opasteet kuulemma löytyisivät, jos malttaisin ajella tarpeeksi pitkälle. Minäkö en malttaisi?

Seurasin kuitenkin tunnollisesti opasteita, mutta muuta parkkipaikkaa en löytänyt kuin henkilökunnalle osoitetut paikat. Siinäpä se voisi rautapolleni hetken huilata. Adrenaliini sai käteni vapisemaan ja hillitsin haluani juosta takaisin autoon ja suuntasin ovelle, jossa luki suurilla kirjaimilla KORONANÄYTTEENOTTO. 

Ovi ei auennut. Peruutin ja lähestyin uudelleen tuloksetta. Heiluttelin kättä mahdolliselle liiketunnistimelle. Tutkin ikkunaan liimattuja lappuja, mutta mikään ei kertonut koodia, jolla oven saisi auki. Oikeastaan missään ei lukenut ohjeita miten toimia. Etsin ovikelloa oikeasta karmista ja sitten vasemmasta. Juuri kun olin aikeissa koputtaa oveen, avaruusasuun pukeutunut hahmo ilmestyi lasin toiselle puolelle. 

– Miulla on nenää punkteerattu epäonnistuneesti kun olin pieni, pelottaa helvetisti, tunnustin sairaanhoitajalle. 

– Ei hätää. Tuntuu ikävälle, kun pitää pyöritellä, mutta kestää vain pari sekuntia. Tuijota vaan tuohon seinään tuolla…

Ihan ok. Yksi. Tikku oli pari senttiä syvällä. Kaksi. Helvetti alkoi kepeänä kirvelynä ja muuttui kiirastulen lieskoiksi, jotka nuolivat sierainta. Kolme. Tikku tunkeutui eteenpäin. Tunsin sen ahtautuvan liian pieneen kanavaan. Neljä. Hoitaja nappasi takaraivostani kiinni. Viisi. Vedet nousivat silmiin ja suussa maistui veri. Hengitä. Suun kautta. Kuusi. Vanupuikko repi limakalvoja. On sitä jo siinä, yritin telepaattisesti viestittää näytteenottajalle. Poistuminen nenäonteloistani sujui nopeammin. Silmän pohjaa kirveli ja vettä valui silmästä ja sieraimesta. Kamala kokemus. Epäinhimillistä kidutusta. Miten lapsukaiseni olivatkin niin hienosti selvinneet tästä?  Hoitaja ojensi minulle nenäliinan. Kiitin kohteliaasti toimenpiteestä, työtäänhän hän vain teki. 

Kotona kertasin kauhukokemustani, mutten sain sympatian sijaan silmien pyöritystä. 

– Äiti, liioitteletkohan sie nyt pikkusen? 

Categories
Yleinen

Koronapäiväkirja kausi 2, osa 1: Mustuneita munia ja muita murheita

Herää kello 7.00 siihen, että lapset tappelevat kaukosäätimestä.

– Äitiiiiiiii, tuo ei suostu kattomaan mitään yhteistä!

Huuda ettei äidillä ja isälläkään ole mitään yhteistä, mutta komporomisseja pitää pystyä tekemään. Mene vessaan pakoon ja ala ehostaa itseäsi Teamsia varten. Katso itseäsi peilistä ja mieti, että olet vanhentunut ainakin kolme vuotta viimeisen kymmenen kuukauden aikana. Ihmettele samalla, miksi etätyöaamuina tulee yhtä kiire kuin livepäivinä. Kello 8.10 survot vielä kilpaa Realia suuhun ja pienimmälle kenkiä jalkaan, vaikka ensimmäinen Teams-sessio alkaa 8.15.

Jokainen lapsi uikuttaa ja ruikuttaa jotakin. Kysy, miksi meidän perhe-elämä on yhtä sekoilua ja urputtamista, oletteko te onnellisia? Mies käskee säästämään kehityskeskustelut parempaan ajankohtaan. Katso miestäsi ja ajattele, että hän olisi taatusti onnellisempi jonkun loogisesti ohjelmoidun tilintarkastaja-tessan kanssa.

Juokse koneen eteen ja toivota hyvät huomenet opiskelijoille. Tarkkaile samalla lastasi, joka tekee lähtöä -17 asteen pakkaseen ja tyhjentää koko eteisen vaatekaapin sisällön lattialle hattua etsiessään. Huuda laittamaan paksumpi pipo päähän. Eilen muistit muistuttaa lastasi ottamaan mukaan sukset, mutta et monoja. Lähes täydellinen suoritus.

Tuskin olet ehtinyt esitellä kurssin sisältöä ja tavoitteita opiskelijoille, kun lapsesi tulee takaisin sisälle ja parkuu räkä poskella, että pyörästä on kumi puhki ja hän ei ehdi kävellä. Sano opiskelijoille, että nyt on tilanne päällä ja poistut hetkeksi. Lähetä tehtävä Wilmassa ennen auton rattiin syöksymistä.

Jatka opetusta takaisin sorvin ääreen sännättyäsi ja sytytä tauolla tuli uuniin, koska kylmä. Äkkää parin tunnin päästä, että puut eivät pala vieläkään. Aloita samoin tein mamukurssi. Puolen tunnin päästä on käynyt harvinaisen selväksi, että toinen puoli ei tiedä mitä pitää tehdä ja toinen puoli ei pääse tehtävään käsiksi. Yritä ohjeistaa viisi kertaa suomeksi ja kuusi kertaa englanniksi laihoin tuloksin.

Muiden ryhmien opiskelijoilla ja työtovereilla on samaan aikaan tuhat ja yksi ongelmaa. Molemmat puhelimet soivat, Wilma ja sähköposti limputtaa. Mieti tämmöistäkö on olla jakomielitautinen. Katso kun työparisi Jarkko ilveilee näytöllä ja tule paremmalle tuulelle.

Vaihda mamuille tehtävää lennosta ja aloita puhtaalta pöydältä. Kissa tunkee näytölle, sylje karvoja suustasi. Mamut innostuvat kertomaan omista kissoistaan ja itsestään englanniksi. Vietä paras ja kommunikatiivisin etäopetustuntisi koskaan. Tunnin loputtua yksi huutaa Don’t leave me! Naurakaa yhdessä. Viimeksi nauroitte yhtä makeasti, kun itse puhuit passista ja maahanmuttajat Pasista.

Karvainen assari.

Havahdu nälän tunteeseen. Laita pakastepinaattia paistinpannulle ja ihmettele kymmenen minuutin kuluttua, mikä haisee. Kun syöt, säikähdät puolikuoliaaksi ja meinaat tukehtua mustuneeseen munaan, sillä joku huhuilee jo Teamsissa. Anna huudella.

Aloita viimeisen ryhmän tunnit ja katso tyhmänä eteesi. Unohda mitä olit sanomassa tai tekemässä. Laita kuva poikki, sillä et usko, että kukaan haluaa katsoa pallinaamasi. Jarkko jatkaa lauseitasi ja huomauttaa, että twenty ei ole 40 vaan 20. Et sentään puhunut ruotsia.

Katso tuntien jälkeen uutisia tiukentuvista koronarajoituksista ja vello hetki kauhukuvissa. Mieti hetken päästä, että sinulla menee vielä aika hyvin, jos pahin painajaisesi on se, että lapsesi jäävät kotikouluun. Huokaise, keitä päiväkahvit ja saa idea. Ota yhteys toimitukseen ja buukkaa itsesi juttukeikalle, sillä nyt on saatava perse penkistä ja vähän äksöniä elämään.

Tarkista vielä yksi tehtävä. Kirjoitelmassa lukee I have many problems in my life. That´s why I study here. My teacher is Tinsku. She is a good teacher. Our class is great. Herkisty, riisu aseesi ja itke, sillä muistit juuri, miksi tätä työtä teet.

Juokse seuraavaksi ulos ja kylmäkäynnistä Volvo, sillä muistit juuri, että sinun piti hakea tänään pienin. Sääli autoasi, mutta muista pian, että kylmäkäynnistys on omalla kohdallasi turvallisempaa kuin auton lämmitys. Kun lauantaina survoit töpseliä autoon, pimeni sekä autokatos että autotalli.

Aja kankein liikkein päiväkodin pihaan. Nouse autosta ja katso, kun jotain niin pientä mutta niin täydellistä astuu ulko-ovesta pakkasilmaan. Tunne kuinka sydämessä läikähtää. Pian auringon lapsi juoksee syliisi kädet ojossa ja silmät tuikkien, pieni yksisarvisreppu selässä keikkuen. Hymyile, sillä muistit juuri, kenen takia täällä riuhdot ja revittelet.

Puhallelkaa kotipihassa hetki puuterilunta ja ihmetelkää menninkäisen jälkiä. Kun pääset sisälle, lyö kone kiinni ja mene uunin kylkeen kerälle kissan viereen, sillä tulikin on vihdoin syttynyt.

PS. Ei se helppoa ollut ykköskaudellakaan: Koronapäiväkirja osa 8: Kakkua ja köysileikkejä

Categories
parisuhde Yleinen

Vertailussa: Mies ja koira


Olen aina uskonut olevani kissaihminen, mutta nyt voin myöntää, että minussa on myös koiraihmistä. Koira on monessa asiassa jopa hauskempi kuin mies. Mutta on miehelläkin puolensa…

Koira ilahtuu aina minut nähdessään niin paljon, että hyppää syliin ja nuolee antaumuksella. Myös aamuisin. Mies ei.

Koira ilahtuu, kun laitan housut jalkaan. Mies ei edes huomaa. 

Koira lähtee mielellään lenkille vailla päämäärää. Miehen kanssa päästään lenkillä roskikselle asti ennen kuin perheriita iskee.

Koira haisee yleensä paremmalle. Paitsi jos on pyörinyt paskassa tai kompostissa. Mies ei pyöri kompostissa, mutta ui öljymontussa.

Koira tyhjentää kissanvessan. Mies ei. En tiedä kummalle suurempi miinus.

Koira vie vähemmän tilaa sohvalta kuin kaljamaha ja kaksi metriä keski-ikäisyyttä.

Koira on sosiaalisempi kuin mies. Pikkurakki kiertää kaikki naapurit joka päivä eristyksestä välittämättä. Ikämieshurtta liittyi metsästysseuran makkaranpaistojaostoon. Istuu nuotiolla muina koirina. Mies saa seuratoiminnasta ihottumaa.

Koiran harrastukset tulevat halvemmiksi. Se ei osta kuukauden sisällä kolmea autoa, releitä, tiivistesarjoja, sylinterinkansia, tulppia, puolia, laakereita, kierrejousia…. Eikä haaveile subbarista. Koiralle riittää kuollut hiiri, elävä kana tai käpy.

Mies ei kuseksi ihan joka paikkaan. Koira otti kuseksimisenkin harrastuksena, kun vein sen agilityyn. Sen sijaan, että olisi hyppinyt, kiertänyt ja ryöminyt, piski pissi, ruikki ja merkkasi joka helkkarin putken, esteen ja kepin. Ohi juostessaankin pystyi vauhdista merkkaamaan. Erityistaito kai sekin. Kiristi. Kotona rakensin lapsista esteet. Jukolauta! Kyllä nyt pitää yhden koiran oppia hyppäämään, kun hyppäähän se pöydällekin ja häkin ovesta läpi. Ja hyppihän se elävien esteiden yli vallan mainiosti. Ei onneksi kuseksinut niitä.

Mutta pisteet Hulda-Hallin Henkalle, että hermot kesti “erilaisia oppijoita” ja niiden koiria. Henkalla oli hikinen homma saada miut ja kaverini oppimaan kumpi käsi on oikea ja kumpi vasen ja kumpi niistä käsistä on milloinkin koiran puolella.

Mies on helpompi palkita. Agilityssä kouluttaja vinkkasi, että palkitse koira lelulla tai namilla. Yritinhän minä. Jäniksen turkilla, raa’alla hirvenlihalla, kaverin vinkulelulla, kutsuin ja kehuin, anelin nelinkontin. Ja kilin.. Miehelle riittää pullo vehnäolutta. Hätätilassa puolikas. 

Mies ei vaihda karvaa monta kertaa vuodessa, vaan kaljuuntuu kertarytinällä. Partakarvatkin on keskitetty lavuaariin eikä levitetty ympäri taloa. 

Ja mikä parasta, mies ei ole nalkissa naapurin nartun kanssa.

(Julkaistu aiemmin 7.5.2020)

Categories
Yleinen

Onko se nyt niin justiinsa

Eräänä kirpeänä pakkaspäivänä kävin neljä vähintäänkin mielenkiintoista vuoropuhelua, joista kumpikin osapuoli voi oppia jotakin – tai sitten ei.

On perjantai ja olen lähdössä töihin. Taistelen neiti aikaa vastaan, sillä edessä on yli 70 kilometrin matka maakuntaan opettamaan. Kenkiä jalkaan kiskoessani huomaan, kuinka mies lähestyy yrmy ilme naamallaan ja heiluttelee kirjekuorta kädessään. Kello näyttää 6.45.

Mies: – Etkö sinä ikinä avaa näitä kirjeitäs?!!

Tinsku: – Kuhan kerkiin.

Loogisesti ohjelmoitu mies ei ilmeisesti usko sen päivän koittavan, joten hän repii kuoren auki ja alkaa keuhkota:

M: – Tiesitkö sinä, että sinun auto on käyttökiellossa?

T: – Aijaa. No olevinaan maksoin sen.

M: – Entä jos olisit lähteny sillä autolla töihin???

T: – No mutta sehän on Lieksassa.

M: – Niin mutta jos olisit!

T: – Jos ja jos. Miehän ajan nyt Passatilla. Mut soitapa isälles varmuuden vuoksi, ettei vaan ajele sillä Golfilla.

M: – TAJUATKO SINÄ, että poliisit vie sulta saman tien kilvet, jos sinä ajat sillä autolla.

T: – No sitten vie. Toivottavasti on hyvännäköiset poliisit. Mikä tässä nyt on ongelma? Mie maksan sen veron ja sittenhän sillä saa taas ajella. Problem solved. 

M: – Yleensä tämmöset jää maksamatta ihmisiltä, joilla ei ole rahaa maksaa.

T: – Onhan mulla rahaa.

M: – Niinpä just. Siksi se ei ole normaalia.

T: – Eläpä nyt keuhkoo. Tää on kato ihan normaalia.

M: – JUMALAUTA tää ei oo normaalia missään muualla kuin teidän suvussa!

T: – Hyvää työpäivää rakas! Meinasitko taas pojille purppasta vaimon käytöksestä?

M: – Kyllä joutuu ehkä mainitsemaan, mies manaa ja katselee perääni päätään pudistellen.

Summa summarum: Kyllä saisivat nuo loogisesti ohjelmoidut opetella vähän rennompia aamunavauksia meiltä suurella pensselillä piirtelijöiltä!

Kun  vartin kuluttua kurvaan koulun pihaan, on vaihdettava oma pirssi vuokra-autoon ennen kuin opetusmatka voi jatkua. Etsittyäni oikeasta kassakaapista oikean avaimen ja parkkipaikalta oikean auton käynnistän tuliterän Volkswagen Octavian ja alan vimmatusti rapsuttaa pakkasen paukuttamia ikkunoita. Tuskin olen ehtinyt yhtä ruutua hinkata, kun viereen kaartaa pramea Audi. Audin alas rullautuvasta ikkunasta pilkistää etäisesti tuttu pää, joka alkaa välittömästi vittuilla. Kello näyttää 7.30.

Audikuski: – Kuule tyttö, se auto on minun paikalla.

Tinsku: – Ai, no ihan just oon lähössä.

Audikuski: – Kuulehan nyt tyttö, tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun teidän autot on minun autopaikalla.

T: – Aijaa, totean rauhallisesti ja jatkan hinkkaamista.

A: – Kuule tyttö, siirrä nyt PERKELE se auto siitä ja vähän äkkiä.

Tajuan tytöttelijän luulevan minua autovuokraamon hanslankariksi. Jatkan muina naisina ruutujen raapimista.

A: – Eikö se auto jo perkele siirry?

T: – Siirtyy siirtyy, ihan just tulee valmista. Mutta ihan vain tiedoksi, että en minä tätä tähän ole ajanu. Samassa puljussa työskentelen kuin sinäkin ja olen ihan just lähdössä Kiteelle.

Pää muuttaa siltä seisomalta ilmettään ja sulaa anteeksipyytelevään hymyyn.

A: – Ai anteeksi. Minä luulin. että sinä oot niitä autovuokraamon tyttöjä. Voi kamala, anna anteeksi.

T: – Eipä mittään. Mie lähen nyt niin pääset paikallesi. Mutta kuule, pitäskö niille antaa palautetta? Mulla olis aikaa soitella tuossa matkalla, rimpautanko ja sanonko pari valittua sanaa sinun puolesta? 

A: – Ei tarvitse, kiitos vain, pää hymyilee maireasti.

Summa summarum: Kyllä saisivat nuo audikuskit opetella vähän loivempia liikkeitä meiltä volkkarikuskeilta!

Kun iltapäivä on jo pitkällä, opetan yhä ruotsia maakunnassa. Opiskelijoita alkaa väsyttää, vaikka vedän päivän kevennykseksi pienen humoristisen tietovisan. Skapailun jälkeen opettelemme vielä vessafraaseja ja muita päivittäisiä suonen- ja suolentoimintoja på svenska. Yhdelle opiskelijalle neljäs tunti toista kotimaista on kuitenkin liikaa ja kello 13.40 luokassa kiirii tuskan parahdus:

Opiskelija: – Voi vittu tää ruotsi on kyllä ihan jotain sanoin kuvaamatonta. 

Tinsku: – Lägg av. Äläs nyt. Ja jos tekee mieli kiroilla niin tee se ruotsiksi. Sano vaikka Fy sjutton.

O: – Fy … mikä? Kuulostaa ihan homolta. Eihän tätä voi oppia millään.

T: – Ingen panik. Otat kato tavoitteeksi opetella tänään vaikka kymmenen uutta sanaa. Lätt som en plätt!

O: – Höh. No oonhan mie oppinu tänään jo ainakin kaksikymmentä!!!

T: – No mikäs tässä on sitten ongelmana? Vad har vi för problem?

O: – Niin no.

T: – Jättekiva. Ska vi fortsätta?

Summa summarum: Kyllä saisivat nuo ruotsin opiskelijat opetella vähän vähemmän kotkottavia kielenkantoja meiltä ruotsin opettajilta!

Kun illalla olen selviytynyt voittajana kotiin ja saanut lapset nukutettua, istahdan sohvalle ja mietin hetken, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kello näyttää 21.15, kun kuulen tutun äänen:

Tinsku: – Elä vaan kuvittele Temppareita katsovasi. Nyt jotain hyödyllisempää. Yksi Fitness walki tai sitten viiden kilometrin juoksu. Valitse.

Tinsku: – Kellohan on jo puoli kymmenen! Ja ulukona on niin pimmeetä.

Tinsku: – Ei mitään tekosyitä.

Tinsku: – Ei jaksa.

Tinsku: – Ei kyllä tällä menolla läski lähde ja pylly pienene.

Tinsku: – En nyt jumalauta enää hikoilemaan ala. Enkö tuota liene hinkuttanu ja riuhtonu ihan tarpeeksi tälle päivälle. 

Tinsku: – Sinä lupasit sitoutua tähän tavoitteeseen.

Tinsku: – Kuule. Mulle on auottu tänään päätä ihan tarpeeksi. Älä nyt sinä enää aloita. Minä olen sitoutunut tasan yhteen liikkeeseen perjantai-iltana ja se on ranneliike.

Kun kylmä olut sihahtaa autuaallisesti, kuulen hiljaalleen vaimenevan äänen:

– Jos nyt tämän kerran. Muista maistella.

Summa summarum: Kyllä saisivat ihmiset olla armeliaampia niin toisille kuin itselleenkin!
Categories
perhe teinit Yleinen

Haaste 2021

Uuteen alkavaan vuoteen liittyvät lupaukset. Modernimpi, ja armollisempi, versio uuden vuoden lupauksista ovat haasteet. Itse olen törmännyt mm. lukuhaasteeseen, retkihaasteeseen ja joogahaasteeseen. Tiedätte: lue kirja, jonka kannessa on kissa, lue kirja, jonka kirjoittajalla on permanentti, lue kirja, jossa ollaan retkellä, tee nuotiomakkararetki, tee retki luonnonpuistoon, tee retki, josta saat rakkulan jalkaan.

Anoppikin hurahti vegehaasteeseen.

Itselle nämä haasteet eivät sovi, mutta kehitin ihan omat haasteet. Lupauksia en edes yritä, mutta haasteita tein. Ja koska aina energiaa ei ole, tein haasteesta kaksitasoisen, jotta voi valita kumman suorittaa. Saa lähteä mukaan haasteeseen 😉

Here we go!

Teinin äitinä -haaste 2021

  1. Herätä teini. (Haastavampi: Herätä teini laulamalla.)
  2. Saa teini hymyilemään. (Haastavampi: Saa hyvälle tuulelle koko päiväksi.)
  3. Siivoa teinin huone. (Haastavampi: Siivoa huone teinin kanssa. )
  4. Opeta teini käyttämään pesukonetta. (Haastavampi: Opeta teini lajittelemaan pyykki.)
  5. Vakuuta teini, että kello 23 on hyvä nukkumaanmenoaika. (Haastavampi: Yritä pysyä itse hereillä siihen asti.)
  6. Vieroita teini puhelimesta päiväksi.  (Haastavampi: Vieroita koko vuorokaudeksi.)
  7. Tuuleta teinin huone.  (Haastavampi: Poista teini huoneesta tuuletuksen ajaksi.)
  8. Etsi teinille mieleiset vaatteet.  (Haastavampi: Etsi itsellesi vaatteet, joissa et nolaa teiniä.)
  9. Käy julkisella paikalla teinin kanssa.  (Haastavampi: Pidä kädestä kiinni tai halaa.)
  10. Käy ainakin 100 sanan keskustelu teinin kanssa. (Haastavampi: kirosanat ja kieltoilmaukset eivät ole sallittuja.)
  11. Kerro teinille kukista ja perhosista. (Haastavampi: Tee tämä silloin kuin kavereita on kylässä.)
  12. Ota teini mukaan idylliseen perhetoimintaan esim. lautapelejä, hiihtoretki, leffatuokio…  (Haastavampi: Takavarikoi puhelin täksi ajaksi)

Kehitin myös bingon, jos ei ole pitkäjänteisyyttä koko vuoden projektiin. Ruksi ruutuun, kun kuulet jonkin näistä. 

Tätä voi pelata myös muiden vanhempien kanssa. Voittaja on se, jolla menee pisin aika bingon saamiseksi.