Categories
Yleinen

Onko se nyt niin justiinsa

Eräänä kirpeänä pakkaspäivänä kävin neljä vähintäänkin mielenkiintoista vuoropuhelua, joista kumpikin osapuoli voi oppia jotakin – tai sitten ei.

On perjantai ja olen lähdössä töihin. Taistelen neiti aikaa vastaan, sillä edessä on yli 70 kilometrin matka maakuntaan opettamaan. Kenkiä jalkaan kiskoessani huomaan, kuinka mies lähestyy yrmy ilme naamallaan ja heiluttelee kirjekuorta kädessään. Kello näyttää 6.45.

Mies: – Etkö sinä ikinä avaa näitä kirjeitäs?!!

Tinsku: – Kuhan kerkiin.

Loogisesti ohjelmoitu mies ei ilmeisesti usko sen päivän koittavan, joten hän repii kuoren auki ja alkaa keuhkota:

M: – Tiesitkö sinä, että sinun auto on käyttökiellossa?

T: – Aijaa. No olevinaan maksoin sen.

M: – Entä jos olisit lähteny sillä autolla töihin???

T: – No mutta sehän on Lieksassa.

M: – Niin mutta jos olisit!

T: – Jos ja jos. Miehän ajan nyt Passatilla. Mut soitapa isälles varmuuden vuoksi, ettei vaan ajele sillä Golfilla.

M: – TAJUATKO SINÄ, että poliisit vie sulta saman tien kilvet, jos sinä ajat sillä autolla.

T: – No sitten vie. Toivottavasti on hyvännäköiset poliisit. Mikä tässä nyt on ongelma? Mie maksan sen veron ja sittenhän sillä saa taas ajella. Problem solved. 

M: – Yleensä tämmöset jää maksamatta ihmisiltä, joilla ei ole rahaa maksaa.

T: – Onhan mulla rahaa.

M: – Niinpä just. Siksi se ei ole normaalia.

T: – Eläpä nyt keuhkoo. Tää on kato ihan normaalia.

M: – JUMALAUTA tää ei oo normaalia missään muualla kuin teidän suvussa!

T: – Hyvää työpäivää rakas! Meinasitko taas pojille purppasta vaimon käytöksestä?

M: – Kyllä joutuu ehkä mainitsemaan, mies manaa ja katselee perääni päätään pudistellen.

Summa summarum: Kyllä saisivat nuo loogisesti ohjelmoidut opetella vähän rennompia aamunavauksia meiltä suurella pensselillä piirtelijöiltä!

Kun  vartin kuluttua kurvaan koulun pihaan, on vaihdettava oma pirssi vuokra-autoon ennen kuin opetusmatka voi jatkua. Etsittyäni oikeasta kassakaapista oikean avaimen ja parkkipaikalta oikean auton käynnistän tuliterän Volkswagen Octavian ja alan vimmatusti rapsuttaa pakkasen paukuttamia ikkunoita. Tuskin olen ehtinyt yhtä ruutua hinkata, kun viereen kaartaa pramea Audi. Audin alas rullautuvasta ikkunasta pilkistää etäisesti tuttu pää, joka alkaa välittömästi vittuilla. Kello näyttää 7.30.

Audikuski: – Kuule tyttö, se auto on minun paikalla.

Tinsku: – Ai, no ihan just oon lähössä.

Audikuski: – Kuulehan nyt tyttö, tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun teidän autot on minun autopaikalla.

T: – Aijaa, totean rauhallisesti ja jatkan hinkkaamista.

A: – Kuule tyttö, siirrä nyt PERKELE se auto siitä ja vähän äkkiä.

Tajuan tytöttelijän luulevan minua autovuokraamon hanslankariksi. Jatkan muina naisina ruutujen raapimista.

A: – Eikö se auto jo perkele siirry?

T: – Siirtyy siirtyy, ihan just tulee valmista. Mutta ihan vain tiedoksi, että en minä tätä tähän ole ajanu. Samassa puljussa työskentelen kuin sinäkin ja olen ihan just lähdössä Kiteelle.

Pää muuttaa siltä seisomalta ilmettään ja sulaa anteeksipyytelevään hymyyn.

A: – Ai anteeksi. Minä luulin. että sinä oot niitä autovuokraamon tyttöjä. Voi kamala, anna anteeksi.

T: – Eipä mittään. Mie lähen nyt niin pääset paikallesi. Mutta kuule, pitäskö niille antaa palautetta? Mulla olis aikaa soitella tuossa matkalla, rimpautanko ja sanonko pari valittua sanaa sinun puolesta? 

A: – Ei tarvitse, kiitos vain, pää hymyilee maireasti.

Summa summarum: Kyllä saisivat nuo audikuskit opetella vähän loivempia liikkeitä meiltä volkkarikuskeilta!

Kun iltapäivä on jo pitkällä, opetan yhä ruotsia maakunnassa. Opiskelijoita alkaa väsyttää, vaikka vedän päivän kevennykseksi pienen humoristisen tietovisan. Skapailun jälkeen opettelemme vielä vessafraaseja ja muita päivittäisiä suonen- ja suolentoimintoja på svenska. Yhdelle opiskelijalle neljäs tunti toista kotimaista on kuitenkin liikaa ja kello 13.40 luokassa kiirii tuskan parahdus:

Opiskelija: – Voi vittu tää ruotsi on kyllä ihan jotain sanoin kuvaamatonta. 

Tinsku: – Lägg av. Äläs nyt. Ja jos tekee mieli kiroilla niin tee se ruotsiksi. Sano vaikka Fy sjutton.

O: – Fy … mikä? Kuulostaa ihan homolta. Eihän tätä voi oppia millään.

T: – Ingen panik. Otat kato tavoitteeksi opetella tänään vaikka kymmenen uutta sanaa. Lätt som en plätt!

O: – Höh. No oonhan mie oppinu tänään jo ainakin kaksikymmentä!!!

T: – No mikäs tässä on sitten ongelmana? Vad har vi för problem?

O: – Niin no.

T: – Jättekiva. Ska vi fortsätta?

Summa summarum: Kyllä saisivat nuo ruotsin opiskelijat opetella vähän vähemmän kotkottavia kielenkantoja meiltä ruotsin opettajilta!

Kun illalla olen selviytynyt voittajana kotiin ja saanut lapset nukutettua, istahdan sohvalle ja mietin hetken, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kello näyttää 21.15, kun kuulen tutun äänen:

Tinsku: – Elä vaan kuvittele Temppareita katsovasi. Nyt jotain hyödyllisempää. Yksi Fitness walki tai sitten viiden kilometrin juoksu. Valitse.

Tinsku: – Kellohan on jo puoli kymmenen! Ja ulukona on niin pimmeetä.

Tinsku: – Ei mitään tekosyitä.

Tinsku: – Ei jaksa.

Tinsku: – Ei kyllä tällä menolla läski lähde ja pylly pienene.

Tinsku: – En nyt jumalauta enää hikoilemaan ala. Enkö tuota liene hinkuttanu ja riuhtonu ihan tarpeeksi tälle päivälle. 

Tinsku: – Sinä lupasit sitoutua tähän tavoitteeseen.

Tinsku: – Kuule. Mulle on auottu tänään päätä ihan tarpeeksi. Älä nyt sinä enää aloita. Minä olen sitoutunut tasan yhteen liikkeeseen perjantai-iltana ja se on ranneliike.

Kun kylmä olut sihahtaa autuaallisesti, kuulen hiljaalleen vaimenevan äänen:

– Jos nyt tämän kerran. Muista maistella.

Summa summarum: Kyllä saisivat ihmiset olla armeliaampia niin toisille kuin itselleenkin!