Kategoriat
Yleinen

Entä jos… Vaihtoehtoinen elämä

En ole hörhö enkä todennäköisesti usko sielunvaellukseen, mutta minulla on vilkas mielikuvitus. Välillä ajattelen, että seuraavalla kierroksella elämän flipperissä teen asioita toisin. Että elämän voi aloittaa uudestaan ja tehdä toisenlaisia valintoja.

Minulla oli melko tarkka suunnitelma elämästäni jo kuusivuotiaana. Esikoulu, yliopisto ja sitten minusta tulisi opettaja. Lukioikäisenä järkiinnyin. Lukio, välivuosi kirjallisuuden opintoja, oikeustieteellinen, ura menestyvässä firmassa, paljon matkustelua, fiksu, luultavimmin akateemisesti koulutettu, hyvännäköinen mies, mahdollisia lapsia, hulppea asunto isossa kaupungissa, erikoiskahveja tyylikkäissä kahviloissa, auto, joka toimisi ja jota käytettäisiin vain merkkihuollossa. 

Se oli suunnitelma, joka ei ihan toteutunut. Mutta entä jos jotain olisin tehty toisin…

Asuisimme kaupungissa? Ei ikinä. Ei edes Joensuussa. Maalaispoikaa ei voi kaupungissa pitää. Sama kuin telkeäisi karhun kylppäriin. Missään lähiöalueella ei varmasti olisi katsottu hyvällä kaivinkonetta ja kuorma-autoa takapihalla. Eikä siellä voisi edes kohdistaa kivääriä… Kerrostaloasuminen näiden lasten kanssa? Häätö olisi tullut jo esikoisen kohdalla.

Matkustelisimme ympäri maailmaa ja tutustuisimme eri kulttuureihin? En usko. Matka maakunnan rajojenkin yli tuntuu kohtuuttomalta. Kuka huolehtisi eläimistä? Kuka kestää tenavien taukoamatonta tappelua ahtaassa autossa? Esikoinen on virunut miehen mittoihin eikä mahdu takapenkille koipineen kuin napakasti viikattuna. Mies ahdistuu kahden tunnin ruokintaväleistä. Koko perheen etelänlomaan pitäisi säästää kuusi vuotta ja ainakin yksi katoaisi matkalla. Pidempiaikainen asuminen muualla vaikuttaisi heikentävästi lastemme akateemisiin taitoihin. Etäkoulu oli selkeä todiste siitä.

Hakisin oikikseen? En. Täytyisi käyttäytyä hillitysti ja puhua pykälillä. 

Niin. Jokaisessa vaihtoehtoisessa elämässä näen tämän perheen. Ilman näitä murheenkryynejä ja tätä adhd-amista aviomiehenä  en olisi tällainen kuin nyt olen. Ratkaisevaa tietysti oli, ettei Apulannan Toni vastannut telepaattisiin rakkauskirjeisiini, joten ajattelin antaa muillekin mahdollisuuden. Tapasinkin tämän kouluja kiertäneen miehen, joka oli käynyt lukiota ja ammattikorkeaakin, pyörähtänyt yliopistolla pykäämässä kokonaisen laitoksen ja saanut amiksesta paperit. Kyllä. Näin amiksen enkä akateemikkoa.

Jos en olisi nainut tätä miestä, joka mieluummin tekee kuin tuumailee, olisin jäänyt nipottavaksi, ylivarovaiseksi täydellisyyden tavoittelijaksi. Asuisin luultavasti yksin kaupungissa, koska olisin omistautunut työlleni. Minusta ei olisi tullut opettajaa. Minulla ei olisi kissaa tai huonekasviakaan, koska pelkäisin ottaa vastuuta.

Olisin elänyt harhassa, että elämä loppuu, jos aina ei tule priimaa tai epäonnistuu. Mieheni näytti, että kaikkea voi oppia, välillä täytyy ottaa riskejä eikä epäonnistumista tarvitse pelätä. Tuossa prätkän avaimet. Aja. Jos kaadut, korjataan motska. 

Olisin kuvitellut, että asioita voi tehdä ainoastaan yhdellä tavalla ja tavarat voi ostaa valmiina kaupasta. Ei, ainut oikea vaihtoehto on toteuttaa persoonallinen visio aivan itse. Typerät ideat ovat parhaita. Tehdäänkö jääsauna? Tehdään! Ostetaanko kaivinkone? Ostetaan vaan. Itse ehdotin ponin hankkimista. Siihen ei suostunut.

Mieheni on opettanut minut luottamaan itseeni. Vaikka hän kohtelee minua kuin prinsessaa, hän olettaa, että putsaan hajulukot, kannan pöllit ja harkot, sahaan ja sirkkelöin tarvittaessa tai käynnistän ruohonleikkurin johdoista. Sen sijaan hän on hyvin realistinen siitä, mihin keskittymiskykyni riittää. Näkyvien kohteiden maalaus tai laudoitus ei kuulu minulle. (Ihmeellistä on, että ommellessa olen millintarkka, mutta lautojen ja rimojen kanssa puolenkin sentin heitto on mahdollinen…) Ja hajulukko tarkastetaan, kun olen sen kasannut, vain koska kerran joku tiiviste unohtui välistä.

Luovuttaakaan ei saa, vaikka näyttää miten toivottomalta.  Montakohan mystisestä käynnistysviasta kärsivää varaosa-autoa meille onkaan hankittu? Ja  jokaisen mieheni on lopulta saanut kuntoon. Nämä pitkälliset ja utopistisilta vaikuttaneet projektit ovat opettaneet, että matka on tärkein, ei aina se päämäärä. Tällä kuljetuskalustolla ajatus konkretisoituu silloin tällöin. 

Se, että uskallan kokeilla ja epäonnistua itsekin ja ennen kaikkea ymmärrän, että ihan kaikki eivät saa kiksejä metaforista ja sijamuodoista, on vahvuuteni opettajana. Voin testata opetusideani kotona ja tunnen oloni kotoisaksi amiksella mopopoikien parissa. 

Oli kuitenkin yhdestä päätöksestä kiinni, että emme olisi eläneetkään yhdessä, eikä minusta olisi tullut tällaista. Sain kesätöitä Islannista tuona rakkauden vuonna 17 vuotta sitten. Vastarakastuneena kieltäydyin, sillä kaksi kuukautta erossa tuosta ihanasta miehestä tuntui mahdottomalta. Olisin myös missannut välivuoden pääsykokeet, jos olisin kastellut Reykjavikin hautausmaan kukkasia. Ulkoilutin siis kotikaupungin vanhuksia.

Tuo valinta sinetöi kohtaloni. Ja sen valinnan tekisin aina uudestaan.  Toki uskon, että minäkin olen vaikuttanut häneen. Olemme muovautuneet lähes täydelliseksi tiimiksi. Kykenemme saumattomaan toimintaan ja luemme toistemme ajatukset, jollen ole nälkäinen tai välttämättä halua virkistävää draamaa. Tosin muistelen, että miehelläni oli aiemmin pidemmät hermot.

Kategoriat
Yleinen

Oodi naapureille ja kylänmiehille

Kun muutimme kylälle, kaikki tapaamamme uudet ihmiset tiesivät heti kuka olin, missä asuimme ja mikä oli suhteemme muihin kyläläisiin. Minulla meni sen sijaan aikaa ennen kuin aloin yhdistää taloja ja ihmisiä, ja edelleen täytyy pinnistellä, että saan hahmotettua kaikki sukulaisuussuhteet. Ihmiset muodostivat verkoston ja yhteisön, johon kaikki kuuluivat jollain tavalla.

Nyt alan itse olla jo vakiokalustoa. Tällä viikolla jo useampikin on tiedustellut tiedänkö kuka on muuttanut siihen ja siihen taloon ja kenellä on sellainen ja tällainen auto. (Kannattaisi varmaan ennemmin kysyä päikkärin lapsilta. Ne kyllä tunnistavat isien ja äitien autot ja päivystävät liikennettä pääkadulla.) Tämä ei kuitenkaan ole ilkeämielistä juoruilua, vaan elintärkeä selviytymiskeino. 

Talvella, kun kylän tie ei ole aurauslistan kärjessä tai kun lukitsee itsensä ja lapsensa pakkasella pihalle, on tärkeää, että tietää kenellä on traktori tai neliveto ja kuka on todennäköisimmin tähän kellonaikaan kotona. Eniten on tullutkin hyödynnettyä kylän vapaaehtoisvoimin toimivaa hinauspalvelua. Puoli kylää on parhaimmillaan ollut nostamassa autoani ojasta. Kerran viihdytin autoani jäiseltä pellolta vetävää isäntää kertomalla, että juuri aamulla olin pohtinut, että enpä ole tänä talvena ojassa ollutkaan. ”Ja siitä se ajatus sitten lähti”, tuumaili isäntä. Eikä palvelu toki siihen jäänyt. Rouvansa tarjoili päiväkahvit pannukakulla minulle ja gringe-äitin nolostuttamalle jälkikasvulleni. Perheen poika tiedusteli myöhemmin lapsiltani, milloin aikoisin uudelleen ajaa ojaan. 

Myös vaihdantatalous toimii tehokkaasti. Lähinaapurini lahjoitti minulle hinausköyden, kun kävi hinaamassa minut kaverin kesämökin pihasta, jonne olin ensilumilla uskaltautunut kesärenkailla. Käski säilyttää takakontissa. Talvi oli kuulemma vasta aluillaan. Mieheni hamstraama projektiauto taas on kevään aikana siirtynyt yhden talon pihalta toiselle. Nyt auto taitaa olla jo kolmannella omistajalla. Toisen romu on toisenkin romu. Sitten samainen ukkosakki siirtyy pihasta toiseen ihmettelemään projektia. 

Lapsiakin voi vaihtaa sujuvasti. Eräänä aamuna heräsimme siihen, että naapurin tyttö kaivautui keskeemme. Kertoi tulleensa hoitoon. Joidenkin vanhempien kanssa jaetaan lapset riitatilanteiden minimoimiseksi: teille, meille, meille, teille…

Hengähdystaukoa pienten lasten vanhemmille tarjosi naapuripariskuntakin. Kutsuivat meidät saunomaan ja taaperot kylvetettyämme saimme ottaa löylyt ihan kahdestaan. Tuumivat varmaan muistipelin tiimellyksessä, että kylläpä nauttivat löylyistä. No nautittiinhan me niistäkin, mutta enimmäkseen mietittiin kumpi mahtuu ikkunasta. Taapero oli taktisesti lukinnut saunan oven lähtiessään.

Päiväkahviseuraakin saa tarvittaessa. Kun esikoiseni täytti kymmenen, päätin leipoa pienokaiseni herkkuja, croissantteja, naapurin isäntä pelasti minut pistäytymällä lähes joka päivä ja nieleskeli kitisemättä vähän palaneet, lievästi raa’at, liian rasvaiset tai täysin rasvattomat leivonnaiserät. Koska tiedostan lahjakkuuteni leivonnaisten saralla, harjoittelin etukäteen. Ja ei, ei olisi ollut ollenkaan sama asia ostaa kaupasta valmiita. Joulupiirakoitanikin hän pääsi maistelemaan. Niitä, joihin ei riittänyt puuro vaan piti tehdä äkkiä pussimuussi. Pussimuussi, joka oli jouluyllätyksenä maustettu pekonilla. 

Pienen kylän etuna on myös tehokas tiedonvälitys. Lähes kaikki tuntevat kaikki, joten henkilökohtainen lähestyminen on mahdollista, kun aloitteleva kampaamoyrittäjämme kiertää naapurustoa sakset ja papiljotit kädessä. Silloin kun koko perhe riuduimme oksennustaudissa, naapurin isäntä toimitti urheilujuomaa kuistille. Oli jostain kuullut, että olimme kipeinä.  Kauppiaanrouva taas heitteli pienillä kivillä ikkunaan, että nyt on kauppakassi toimitettu portaalle.

Toki kylämme on ajan hermolla ja yhteisöllisyys on siirtynyt Facebookiin. Sieltä voi kylän sivuilta kysellä kenellä olisi hevosenpaskaa ruusuille tai pääsisikö jonkun kyydillä kaupunkiin. Myös ilmoitukset tiellä keimailevista koppeloista ja aamukävelyllä olevista sorkkaeläimistä välittyy nopeasti. Väitän, että näillä viesteillä on useampikin kolari vältetty. Toki trollejakin löytyy ja silloin virtuaalikolarit ovat mahdollisia. Varsinkin kun erityisesti rouvat ovat nopeasti lämpenevää sorttia.

Kylän naisrotua onkin kuvattu melkoisen topakaksi ja kovaääniseksi. Sen lisäksi, että emännät asettuvat puolustamaan pientä ihmistä valtaapitäviä koneistoja vastaan ja heittelevät kapuloiden lisäksi myös vispilöitä ja pulikoita rattaisiin, he auttavat myös perheen sisäisissä tiedonvälitysongelmissa. Kun naapurinrouva kajautti joitakin vuosia sitten rappusiltaan pojilleen, että “helkkarin välein kotiin”, myös mieheni kipitti öljymontustaan vilkkaasti nukuttamaan lapsia. 

Pienellä kylällä asuminen hillitsee tehokkaasti kuplien muodostumista. Erilaisiin arvomaailmoihin törmää väkisinkin, mutta aina löytää jotain, mikä yhdistää. Vastakkaisen mielipiteen tai kärkkään kommentin takana on ihminen, joka voi auttaa karanneen lampaan kiinniottamisessa tai ikkunan korjaamisessa. Ja toki, erakoituminenkin on mahdollista. Mutta silloin kannattaa varautua siihen, että aukot tiedoissa paikataan kyllä jollain tavalla. 

Kategoriat
Yleinen

Wannabe-viljelijän puutarhaniksit

Tykkään työntää sormiani erinäisiin paikkoihin – myös multaan. Minulla onkin usein multaiset sormet, vaikkei yhtäkään multasormea. Molemmilla mummoillani niitä oli – yhdeksän kappaletta kummallakin ja viherpeukalot päälle. Lapsuuteni ryytimaat pursuilivat hernettä, porkkanaa, lanttua, salaattia ja pottua sen seitsemää sorttia. Valtavat mansikkamaat jatkuivat silmänkantamattomiin. Vattua ja viinimarjaa oli niin paljon, että riitti naapureille ja räkäteille. Kukissakin riitti valikoimaa. Liljat rönsyilivät kaikissa sateenkaaren väreissään ja iirikset levittäytyivät tiluksien laitamille asti.

Kuinka mukavaa olisikaan seurata suvun naisten sormenjälkiä. Olisipa kotoisaa idättää lasten kanssa papuja ja porkkanoita ja pyöräyttää kesäkeitto oman maan tuoreista antimista. Tai kastella daalioita somalla Vintage-mallin kastelukannulla ja seurata niiden yltäkylläistä väriloistoa pitkin kuumaa kesää. 

Tässä kohtaa kuuluu haaveet kaatuu -rätinää.

Osaan kyllä kokata toisten äitien kasvattamista rehuista kolmen ruokalajin illallisen ja poimia itse marjat metsästä, mutta jos pitäisi elää omavaraisen viljelyn varassa, perheeni kuolisi nälkään alle viikossa. Kun ei kasva sipuli, salaatti eikä suikerohanhikki, niin ei kasva. Ei kasva mikään muu kuin jokakesäinen käyrä otsaan.

Tällä hetkellä etukuistiani sulostuttaa jo tämän kesän kolmas kaunokainen. Ensimmäinen ruohonsilmäsolmukki (tai jotain) kohtasi määränpäänsä 12 tunnin sisällä, seuraajansa hortensia eli jopa vuorokauden. Mies kysyi, meinasinko ostaa uusia tapettavia. Tottahan toki, ei ole tapana luovuttaa. Nyt kuistiani koristaa petunia, joka on edelleen elossa! Tosin se on ollut uudessa kodissaan vasta kuusi tuntia.

Koska olen vuosien varrella jotakin oleellista oppinut puskissa rymyämisestä, haluan jakaa puutarhavinkkini muillekin poropeukaloille.

  1. Älä maksa paskasta

Hortonomiystäväni neuvovat, että kaikki lähtee lannoituksesta. Kuulkaa kokeiltu on kaikkea paskaa vähän eri paketissa ja kaikkia elikoita, jotka juoksemalla olen kiinni saanut. En tiedä minkä Supi 100:lla kasvaneen supermarsun ulostetta muut työntävät vakoihinsa, mutta minun horsmieni kasvukäyrään ei vaikuta kanankakka, ei lehmänlanta eikä hevosenpaska. 

Olen myös itse yrittänyt jauhaa paskaa, sillä kukille pitää kuulemma jutella mukavia. Olen puhunut kielillä ja laulanut virsiä, mutta mikään ei ole riippalehtiä piristänyt. Suurin osa kurpitsoista, kirveleistä ja kehäkukista päättää päivänsä viiden päivän sisällä. Ne, jotka sinnittelevät, näyttävät rukoilevan armokuolemaa. 

Summan av kardemumman: älä tuhlaa rahojasi paskaan, ellet saa sitä ilmaiseksi naapurin ihahaalta.

  1. Kasvit tarvitsevat elääkseen vettä

“Kastele hyvä nainen” on fraasi, jonka usein kuulen korvissani. Kyllä minä elättejäni kastelen, mutta kun sitä vettä on aina joko liikaa tai liian vähän – kuten sitä paskaakin. 

Totuuden nimissä ovathan ne vesileikit muutaman kerran unohtuneetkin. Se vaatii kyllä jo taitoa, että saa aavikkokasvit ja havupuutkin nirhattua. Viime vuonna kannoin isolla rahalla ostetun lännen kaktukseni samaan joukkohautaan sen joulukuusen kanssa, josta tuli legenda vasta kuollessaan. Kun naapuri kantoi jouluaattona omaa kuusipuutansa sisään, minä kannoin omaani ulos. Lasten kyyneleet olivat ainoa kostea asia, jonka kuusiparka kunniapaikaltaan ehti nähdä. Ja nekin liian myöhään.

  1. Käytä kumia

Jos uhriluku kasvaa huolestuttavasti, on ihan ok luovuttaa – niin minäkin teen aina hetkellisesti. Nykyisin saa ostettua hämmentävän aidon näköisiä muovisia tekokasveja ja -kuusia, jotka tekevät kodin ilmeestä yllättävän viihtyisän. Eikä tarvitse miettiä, ryystävätkö ne liikaa vettä vai eivät.

  1. Älä lipaise liian aikaisin

Jostain syystä viljelykseni antavat ymmärtää, mutta eivät ymmärrä antaa. Kerran kasvihuoneessani oli punainen paprika, jota oikein ihmeenä valokuvasin. Kurpitsat antoivat lupaavan alun ja pari tomaattiakin turposi. Seuraavana aamuna kohtasin yllätyksen. Paprika oli rusinaakin ruttuisempi kuvatus, tomaatit olivat näivettyneet paikoilleen ja kurpitsat jäivät kooltaan coctailkurpitsoiksi.

Älä siis nuolaise ennen kuin tipahtaa. Tosin tässä tapauksessa ei ole väliä vaikka jäisi tipahtamatta – jää joka tapauksessa paha maku suuhun.

  1. KVG

Viljely-yritykseni ovat herättäneet vuosien saatossa hilpeyttä kavereissani. “Tuon kotkansiipisaniaisen pitäisi päästä varjoon.“ “Kesäkurpitsa vaatii kompostimullan.” “Tuo kasvihuoneen ovi pitäisi olla auki.”. Aivan, olinkin mielessäni ihmetellyt, miten ihmeessä pölyttäjät pääsevät istutuksiani työstämään.

Googlettaminen ei varmasti tekisi pahaa ennen taimien kanssa tuhraamista. Mutta kuka niitä käyttöohjeita jaksaa enää vapaa-ajallaan lukea, kun niitä myös työkseen kääntää? 

  1. Opettele iloitsemaan matkasta, älä määränpäästä

Vaikkei puutarhani satoa tuotakaan, elän ihmeiden aikaa joka kesä. Kun viime kesänä iskin intopiukeana herneitä multaan, ne räjähtivät. Basilika teki lehtien sijasta kukan, ja helppoakin helpompi hoitoiset mehikasvit kuolla kupsahtivat jo ruukkuunsa.

Mitähän ihmettä ja kummaa puutarhassani tänä kesänä tapahtuukaan? Oli se sitten pieni tai suuri ihme, aina sitä on ilo yhdessä lasten kanssa seurata! Ja ihme se on kasvamattomuudenkin ihme.

  1. Syö surutta anopin pellosta

Heinäkuu ottaa erityisen koville wannabe-viljelijän arjessa, kun on aika seisoa anopin kasvimaalla suu ihmetyksestä ammollaan. Punajuuret ovat lautasen kokoisia, tillit päätä pidempiä ja pavunvartta pitkin voisi kiivetä taivaaseen. Kurpitsoita ei jaksa autolle asti kantaa. ”Ota mitä haluat”, anoppi myhäilee. Pottuileekohan potuillaan? Koska itse en ole yrittämisestä huolimatta onnistunut pitämään hänen poikaansa kylläisenä, olen ottanut anopin eväät nöyränä vastaan. Ja otan vastedeskin.

  1. Epäonnistumisesi ruokkii muita

Koska en älyä lopettaa puskaleikkejäni, olen järkeillyt, että kuolemaan tuomituista kokeiluistani on iloa muille. Vaikken itse ruokkisi itseäni, ruokin sentään paikallisia yrittäjiä. Eräs ulkomaalainen kukka- ja vihannesmyyjä oli kerran kuvaillut äidilleni parasta toriasiakastaan näin: ”Ensin hän tulla ja ostaa siemen. Kun se ei idä, hän tulla ja ostaa taimi. Kun se ei kasva, hän tulla ja ostaa kokonainen kukka tai vihannes.”

Mikä torimyyjien lempilapsi olenkaan!

  1. Löydä oikea lajisi

Se kirsikkapuu, joka odotti kaksi kuukautta takapihallani, että saisin sille kuopan kaivettua, ei selviytynyt. Täysin väärä kasvi siis. Pari viikkoa sitten sain anopilta taskujuorun poikasia. Löysin ne kolme päivää sitten putkikassini pohjalta muovipussiin sullottuina. Olivat oikein virkeitä. Tiesin heti, että olin löytänyt oman lajini. Toivoa siis on.

Kategoriat
Yleinen

Jauhoton peukalo

Jostain syystä ympärilleni on kerääntynyt naisia, jotka osaavat leipoa ja laittaa ruokaa. Sukulinja on vakuuttava. Mummo pyöräytti parisataa piirakkaa aamukahville ja äiti paistoi puolenkymmentä pellillistä korvapuusteja, voisilmäpullaa ja vaniljakierteitä viikonloppuisin, välillä vaihtelun vuoksi viinereitä ja iltapalaksi lämpimiä sämpylöitä. Sukulaisleidi pyöräytti rakkaansa pyöreitten kunniaksi kuusi erilaista suussa sulavaa ja esteettisesti täydellistä kakkua, joista ammattikondiittorikin olisi ollut kateellinen. Kinuskijuustokakkua, mansikkakermakakkua, valkosuklaata ja mustikoita, vadelmaa, suklaamoussea… Vuosia sitten silloisessa työpaikassa oli harjoittelija, joka oli sekä pedagogisesti hillittömän pätevä että hurahtanut leivontaan. Pojan banoffee-piirakan muistelu saa edelleen kuolan valumaan… Entäpä Tinskun kokkailut! Niin…

Mutta koska elämänfilosofiani ja pedagogiikkani yrittää kaikin voimin pohjata ajatukseen, että kaikilla on annettavaa muille, kokosin alle omat kokkausvinkkini.

1. Luovuus on valttia.

Kotitalouden tunnilla yläasteella tuli kotitehtäväksi paistaa sämpylöitä. Mielessäni näin pehmeitä, kuohkeita ja höyryäviä sämpylöitä, jotka keräisivät kiitosta iltapalapöydässä. Varsinaista kiitosta en saanut, mutta hauskaa tuntui perheellä olevan. Pikkusisaruksistani oli hulvatonta heitellä sämpylöitä seinään. Mukavasti kopsahtelivat kipsiseinään. Taisi tulla ihan lommokin. En aio paistaa sämpylöitä ikinä. Paitsi jos pesäpalloista tulee puutetta.

2. Jos ohjeessa on kaksi ainesosaa, molemmat ovat tarpeellisia.

”Kyllä mie nyt puuron osaan itelleni tehdä!” tiuskaisin miehelleni, joka tarjoutui tekemään minulle puuron välipalaksi, koska olin ollut lounasaikaan lenkillä. (Säännöllinen ruokinta-aikani on kahden tunnin välein.) Mieheni meinasi tikahtua nauruunsa savun noustessa mikrosta… Jos mikropuurossa on kaksi raaka-ainetta: vesi ja puurohiutaleet, myös vesi on tarpeellinen.

Tinsku halusi tietää, onko kuva ennen vai jälkeen ruuansulatuksen.

3. Mokkapaloja voi ostaa vanhempainyhdistyksen kahviosta.

Jokaisen perheenäidin tulee osata tehdä mokkapaloja. Ne ovat kaikkien rahankeruukahvitusten vetonaula ja jokainen 8 vee osaa sellaisia paistaa. Teoriassa näin. En ole koskaan tajunnut miten se on muka niin helppoa. Joko päällinen valuu kuin taaperon nenä tai kokkaroituu kissan ripuliksi. Edellisen kerran kokeilin tätä leipomusten aatelista viisi vuotta sitten. Nuorin oli parivuotias ja nuoli vuorotellen vatkainta ja sokeria lattialta. Itse onnistuin sekoittamaan leivinliinan sähkövatkaimeen. Onneksi naapurin rouva tekee taivaallisia mokkapaloja, joita voin ostaa kahviosta.

4. Valmistaudu tarkentaviin kysymyksiin.

Äitien kai pitäisi tuoksua pullalta, mutta henkilökohtaisesti turpoan lähinnä kuin pulla. En ole tullut koskaan toimeen alustettavien(kaan) taikinoiden kanssa. Ne tarttuvat kiinni käsiin ja pöytään eivätkä tottele. Kerran paiskasin kapinallisen taikinan lattiaan. Mieheni ystävä istui vuosia myöhemmin kahvipöydässä mietteliään näköisenä ja lopulta kysyi: “Onko tuo uretaania tuolla katossa?” Jatkokysymystä, miksi meillä on pullataikinaa katossa, hän ei uskaltanut esittää.

5. Koolla on väliä. 

Esikoisen 1-vee kakku oli katastrofi. Itkin lattialla miksi tavallinen sokerikakku ei onnistu. Paistoin useammankin pohjan, mutta ei ne vaan kohonneet, jäivät littanoiksi. Miten voin olla niin surkea äiti! Miten lastani rankaistaan tällaisella äidilllä, joka ei osaa edes kakkua tehdä! Ensimmäinen syntymäpäivä… Traumatisoin lapseni välittömästi! Myöhemmin selvisi, että vuoka oli liian iso suhteessa munien määrään. 

Toki en vielä luovuttanut muutamaan vuoteen, koska periksiantaminen ei ole vahvuuteni. Seuraavina vuosina kokeilin erilaisia kakkuja vaihtelevalla menestyksellä. Viimeinen niitti oli lapseni arastelen esitetty palaute: “Äiti, elä suutu, mut tuo näyttää vähän kakalta.” Se olikin sitten viimeinen kerta, kun mokkapalojen kuorrutetta kokeilin…

6. Lue ohjeet. Noudata niitä. 

Yritän elää terveellisesti ja vältellä sokereita. Olin kuullut herkullisesta, terveellisestä ja helposta ohjeesta. Eräänä päivänä päätin sitten tehdä lapsille näitä terveellisiä vohveleita, joihin tulee vain banaania, rahkaa ja kananmunia. Mitä sitä reseptiä etsimään, sehän oli ihan helppoa! Ekan vohvelimunakkaan jälkeen päätin lisätä jauhoja, oli ne miten epäterveellisiä hyvänsä. Eihän meillä ollut. Onneksi löysin ikiaikaisia ohrajauhoja alalaatikosta. Koostumus muuttui siedettäväksi, mutta kohdeyleisö antoi reaaliaikaista palautetta: ”Legendaarista äiti. Täällä haisee vähän savu”. Vohvelirauta lähi muuten kierrätykseen tämän kokeilun jälkeen, ei pysynyt enää kasassa…

Terveellistä välipalaa.

Onnekseni olen huomannut, että vaikka kärsinkin geenimutaatiosta, se ei ole siirtynyt eteenpäin. Tyttäreni tekee meillä sämpylät, pitsat, kakut ja pullat. Ja yksikään ei ole vielä päätynyt kattoon.

Rakkaudella, Aikku

Kategoriat
Yleinen

Mitä on tämä hiljaisuus?

Jos ei ollut helppoa karanteeniaikana, ei ollut kivutonta palata normiarkeenkaan. Yksi kolmesta kersasta tihrusti keskiviikkoiltana itkua, sillä kouluun meno ahdisti. Toista ärsytti, kun toista ahdisti. Sanasotahan siitä syntyi. Pienin huusi Hiiiijjjjaa (hiljaa) ja mesosi ilmaa kuin italialainen.

Itselleni iski paniikki, sillä isoimman päiväkirjasta oli merkkaamatta kolmen viikon tehtävät. Voisiko lapsen panna sanomaan, että kissa söi vihkon?

Kello 23.30 istutin ukon pöydän ääreen ja ilmoitin, että illan lottoarvonta alkaa. Pläräsimme yhdessä Wilmaa, koulukirjoja ja muistilohkojamme ja arvoimme, mitä lapsemme on mahdollisesti tehnyt kaksi ja puoli viikkoa sitten maanantaina ympäristöopin tunnilla. Mitäs pannaan käsitöihin? Ainakin se maalasi sänkyä, latjasi halkoja ja rakensi kuljetuskärrin pikkusiskolleen. Viimeisen päivän kohdalle kirjoitin hiekkakakkujen leipominen 25 minuuttia. 

Kello 24 reikä reikä tajusin, että illan jokeririvi oli vielä arpomatta. Monelta ja missä kenenkin piti aamulla olla ja miten pitkillä turvaväleillä? Wilma auki uudelleen. Seuraavaksi muistin, että pienimmälle olisi varmaan syytä sulloa kurahousua ja varahanskaa hoitokassiin ja että niihin hynttyisiin olisi varmaan hyvä tussata nimikin. Tussia epätoivon vimmalla etsiessäni kehittelin päässäni erilaisia skenaarioita, millä tavoin hoitotädit yrittäisivät saada lastani ruotuun. Sehän on elänyt kahdeksan viikkoa kuin pellossa – ei suostu käyttämään sisällä housuja tai ruokalappua eikä ulkona hanskoja tai kenkiä. Ei suostu syömään syöttötuolissa vaan kulkee kananmuna kädessä mäihäten seinät mennessään. Ja huutaa tunnin naama punaisena ennen kuin nukahtaa päiväunille. Sitten välähti. Jumankekka – eipä ole enää minun ongelmani! Nukahdin virne naamallani.

Aamulla yksi kolmesta tuhersi edelleen itkua. Perheen hilda hulda huoleton nukkui sen sijaan autuaan unta, laskeutui yläkerrasta likaisessa t-paidassa ja liian tiukoissa leggareissa. Polvessa ammotti reikä. Käskin vaihtamaan pimakat housut toisiin, oltiin sentään siirtymässä ihmisten ilmoille. Mies halusi tietää, mitä tarkoittaa pimakka.

Leipiä voidellessa alkoi laulattaa. Olo oli kuin talven parsinavetassa lusineella lehmällä, joka kevään korvilla vapautuu löysästä hirrestään. Avasin aamun Tommi Läntisellä ja heilutin vähän pyllyä: Oon taas! Oon vaan! Kun mä olen villi taas ja vapaa… Mies ei arvostanut vaan jyrähti: – Oikeesti. Ei tätä. Ei jaksa.

Minä: – No etpä tietenkään. Mistäpä täällä saisi iloita. Voi Luoja.

Mies: – Kutsu ihan vain aviomieheksi näin perhepiirissä.

Minä: – Just. Mietipä sitä päivää, kun en ole enää laulamassa.

Mies: – No sitten en varmaan itekään ole täällä enää kuulemassa.

– Hih, teillä on vielä pitkä elämä edessä, hirnui keskikokoinen ja meinasi tukehtua muroihinsa.

Luoja että rakastin tuon penskan tilannetajua.

Siinä aamupalaa rouskuttaessamme avauduin miehelle, miten uudelta ja ihmeelliseltä ajatus keskeytyksettömästä työpäivästä tuntui. Samaan hengenvetoon lisäsin, ettei tätä autuutta kumminkaan kauan kestä. Menisi ehkä neljä päivää, niin sairastuvat hoidossa. Ukko päästi pitkän huokaisun: – Maalataanko saman tien punaisella maalilla piru ulkoseinään? 

– Mikä piru? Ai se äitin peltinen flamingo? kyseli isoin ja sai isänsä tyrskimään naurusta.

Selitin lapselleni, mitä pirun maalaaminen seinälle tarkoittaa, ja lisäsin että äidin rakkaudella hankkima sisustuselementti ei liity tähän asiaan millään tavalla. Että isi on vain tehnyt äidin pinkistä peltiflamingosta oman demoninsa. 

Hampaita pestessä laulatti edelleen, olihan kyseessä melkoinen juhlapäivä vallitsevista olosuhteista huolimatta. Jostain syystä suusta sukelsi ilmoille Ricky Martinin I’m a desperado, underneath your window… – Oliko muita suuria illuusioita itestäs? mies huuteli ennen kuin painoi ulko-oven kiinni.

– Ole hiljaa! Aina saa hävetä! huusi isoin ja meni isänsä vanavedessä pihalle.

Olipa ihanaa päästä noistakin päiväksi eroon.

Päiväkodin ovella oli vastassa vieraat hoitajat. Great. Pienin väänsi itkua ja tarttui kaksin käsin takkiini kiinni. Luikin äkkiä pois ja huomasin mennessäni, että kengät ja haalari huusivat edelleen lapseni nimeä. Hups. Keskikokoista kouluun taluttaessani toivoin, että voisin dumpata lapseni koulun portille näkemättä opettajia. Hävetti vieläkin se tunteenpurkaus. Nyt hävetti lisäksi, että oltiin myöhässä. Pieni käsi puristi kuitenkin niin lujasti omaani, että kohtasin urhoollisesti omat demonini.

Parkkipaikalle palatessani jäin istumaan autooni ja tuijotin ikkunasta ulos. Mietin, miksi itkua pitää hävetä? Alkoi hävettää se, että kehtasin hävetä sitä, että itkin. Puristin rattia ja päätin olla häpeämättä tästä eteenpäin. Kun tuntee syvästi, elää isosti.

Samassa muistin, että olin yksin. YKSIN. Mieli alkoi poukkoilla yhtäkkisen vapauden tunteen huumassa. Jossain mielen perukoilla soi Olli Lindholm. Pian lauloimme yhdessä vanhalle koslalleni Vie mut minne vaan, taivaanrannan taa… Torikahvioon? Liekö auki. Satamaan? Saisi noutokaljan. Entä jos vain tykittäisi suoraa tietä eteenpäin? Vaihtaisi mopon alle? Tai menisi takaisin sänkyyn? Virtuaalijoogaa? Niin paljon ideoita, etten saanut yhdestäkään kiinni.

Päätin mennä kotiin ja keittää aamun toiset kahvit. Siinä minä sitten seisoin oranssi kahvikuppi kädessäni isossa talossa kuunnellen ja katsellen hiljaisuutta, joka vyöryi niskaan. Kukaan ei tapellut kaukosäätimestä, kukaan ei tanssinut pöydällä tai piirrellyt glitteritussilla sarvijaakkoja seinille. Kukaan ei viuhahdellut ilman housuja, vaikka juuri nyt sille olisi ollut tilausta. Alkoi itkettää. Mutta yhtään ei hävettänyt. Katse lipui ympäri kotia. Tuossa tanssittiin yhdessä zumbaa, tuossa leivottiin sämpylöitä. Nyt lähdettäisiin puistoon keinumaan. Jostain vyöryi päähän Eino Leinon runo, jonka mieleni sanoitti uudestaan: Mikä on tää rauha mun ympärilläin, mitä on tämä hiljaisuus? Mitä keksivi pääni menoks tää suuri ja outo ja uus? 

Hetken päästä otin itseäni niskasta kiinni. Miksi piti ilonpäivänä ruveta hautajaisvärssyä lausumaan tai muutenkaan hempeilemään? Kukaan ei ollut kuollut. Tältäköhän tuntuu sitten, kun pesä on tyhjä? Ei, nyt ei ollut oikea aika matkustaa aikakoneellakaan. Nyt piti nauttia yksinolosta ja tilaisuudesta tehdä työnsä tehokkaasti. Menin työhuoneeseen ja istuin koneen taakse. Jos ihan vain hetkeksi nostaisi jalat pöydälle, siemailisi kahvia oikein hitaasti ja olisi läsnä vain itselleen. Ja tuijottaisi naapurin hailankansinistä taloa eikä maalailisi siihenkään seinälle yhtään pirua.

Kategoriat
Yleinen

Kun äiti halusi olla yksin

Kun hallitus ilmoitti aukaisevansa koulut, pistin skumppapullon kylmään. Aamu, jolloin jälkeläiseni suuntaisivat kouluun ammattikasvattajien hoteisiin, tulisi olemaan juhlapäivä. Keskittyisin ilman häiriöitä sähköposteihin ja arviointeihin, joiden määrä kasvaa eksponentiaalisesti suhteessa lukuvuoden häviäviin päiviin. Haaveilin palkinnoksi katsovani elokuvan, jossa saisi olla tekstitykset, päihteitä ja aikuisten välistä rakkautta. Ehkäpä jopa äänet päällä.

Keskiviikkoiltana kaksikolmasosaa perijöistä pärisi innoissaan. Kouluun! Miten ihanaa! Viimeinen kolmannes murisi seinän läpi, että vihasi koulua eikä varmasti IKINÄ, KOSKAAN mene kouluun. Itse makasin sohvalla lopen uupuneena  ja ajattelin, että lapset ovat perineet itsepäisyytensä ja kovan äänensä isältään. Huusin metelin yli, että pakkaisivat valmiiksi kaikki kirjat, koneet ja käsityöt, ja nukahdin.

Heräsin siihen, että oli hiljaista. Lapset olivat mitä ilmeisimmin omissa huoneissaan ehkäpä jopa unten mailla. Unen tokkurassa hiljaisuus herkisti ja kyynelet nousivat silmiin. “Tiedätkö?” kuiskasin miehelleni. “Miulle tulee ikävä lapsia huomenna.” Mieheni ojensi kuumemittarin.

Kun aamulla vein lapset kouluun kaikkine kimpsuineen ja kampsuineen, huomasin häslääväni enemmän kuin koskaan. Aloitin aamun perussetillä: “Hampaat? Aamupala? Pitkähihainen? Takki! Ei crockseja! Siellä tuulee! Reppu? Onko kirjat siellä repussa? Koirat? Kanat? Puhelimet jää kotiin tai ette näe niitä ennen ensi viikkoa.” Automatkan jatkoin monologia: “Sanotte huomenta ja olette ystävällisiä sijaiselle. Ei mitään säätämistä tai pärinää. Pesette kädet. Tehkää mitä käsketään heti eikä kohta. Ei pärinää. Peskää kädet, kun menette sisälle, ulos, vessaan, luokkaan, syömään tai tulette niistä pois. Pitäkää turvavälit. Ei juosta. Ei tapella. Ei poistumista koulualueelta. Ette puhu tunnilla kavereille. Ei laulua, jos ei ole musiikintunti. EI näsäviisastelua. Ei tungeta mitään tuuletusluukkuihin. Ette välitä, jos joku kommentoi jotain teistä. Rakastan teitä ja hauskaa koulupäivää!”

Hiljainen talo odotti minua. Ei etäkoulua, ei tiktokia, ei tappelua teamsin, pedanetin tai lagaavan netin kanssa. Kiersin taloa kuunnellen ajatuksia, jotka yhtä levottomina kiersivät omaa kehäänsä. Ahdisti. Mitenkähän ne pärjäävät koulussa? Nauroin itselleni ja likaiselle sukalle kädessäni, joka kiersi taloa kanssani. Jättivät sentään muistoja itsestään. Vaikka kuinka yritin järkeillä asiat, sydäntä vihloi. Pahimmat skenaariot projisoituivat verkkokalvoille. Saisivat jonkin taudin tai sitten ne ärsyttäisivät sijaista ja saisivat neloset käyttäytymisestä koko sakki, ihan vaan sukunimen perusteella…

Yritin katsoa elokuvaa, mutta en kyennyt. Se oli juuri sellainen elokuva, jonka haluaisin katsoa keskimmäisen kanssa… Huhuilin tyhjään taloon tulisiko joku tuomaan kahvia äidille. Ei tullut. Sen sijaan esikoinen lähetti kuvan lammen rannalta. Toivoin, että kyseessä oli liikuntatunti tai linturetki eikä koulualueelta poistuminen luvatta.

Myönnän, että ärsyynnyn lievästi, kun keittiössä on kesken kemialliset kokeet, vessassa on meikattu sekä peili että lavuaari, sänkyyn on parturoitu nukke ja teinin vaatekaappi sijaitsee lattialla. Päättymätön tappelu aiheesta kuka on tai ei ole tehnyt mitä ja kenen vuoro ei ainakaan ole kiristää hermoja. Välirauhan ajan majan rakennus, ihmispyramidin kasaaminen tai kuistin maalaus aiheuttavat aivan liikaa ääntä, melua ja visuaalista virikettä keski-ikäisille aivoilleni. 

Silloin hiipii mieleen se haave. Jos saisi olla yksin. Tehdä mitä haluaa. Siivouksen jäljetkin näkyisivät ainakin päivän. Mutta ensinnäkin yksinolo on utopiaa. Toiseksi se on fantasia, joka ei koskaan tule täyttämään sille asetettuja odotuksia. Vapautta ei ole. Jotain tulee aina puuttumaan. Lapset. Ne kasvavat kiusallaan ja karkaavat maailmaan. Vanhemman tehtävä lieneekin kasvattaa kersa lähtemään. Ja itsensä olemaan yksin. Visioimme säännöllisesti mieheni kanssa tulevaisuutta, jossa voimme tehdä mitä haluamme, milloin haluamme ajattelematta ketään muuta. Mutta ilmeisesti se ei mene niin.

Äitini 63 vee soittaa kolmen päivän välein ja näkee säännöllisesti painajaisia minun ja sisarusteni pärjäämisestä, valvoo aamuyöllä ja pohtii palellutinko minä pääni, saikohan veljeni hoitopaikan lapselleen tai muistiko siskoni vaihtaa autoon renkaat. Ajattelin, että sekopäinen se on. Mutta anopillakin käy välillä kuulemma kunnon päälle, kun pitää vahtia liki nelikymppisiä lapsia. Ja ne kun ei tottele enää ollenkaan!

En tajunnut lukea äitiyden sopimuspaperista pientä pränttiä: huoli jatkuu, vaikka lapset kasvavat aikuisiksi. Vaikka nelivitosena ajelisin Makkarallani pitkin Eurooppaa, vähintään kolmen päivän välein pitäisi tarkistaa, onko esikoinen varannut ajan hammaslääkärille, keskimmäinen syönyt d-vitamiinit ja ettei nuorin ole laittanut liian paljastavia kuvia someen.

Vapaapäiväni hiljaisuus kutistui lopulta kahteen ja puoleen tuntiin. Sain ekaluokkalaiselta tarkan, ja hieman kriittisenkin, kuvauksen koulun tartuntaa ehkäisevistä rajoituksista ja laskutoimituksen, kuinka monta kertaa kädet oli koulussa pesty ja miten opettaja oli käskenyt keskeyttämään piirtämisen “välittömästi”. Kysyin, että eikö ollut puhe, että tehdään sitä, mitä ope käskee. “Eiku piti piirtää ja mie sanoin, että piirrän Dipperiä, mutta se kuuli, että piirrän pippeliä!”

Muutamaa tuntia myöhemmin alakerrasta kantautuvat tappelun äänet paljastivat loppujenkin tulleen. Levollisuus valtasi mieleni. Whatsappasin, että äiti vois ottaa kahvin.

Kategoriat
Yleinen

Koronapäiväkirja osa 3: Laiskanläksyjä ja liikakiloja

Herää mökillä siihen, että sen kerran kun pienin nukkuu yli kuuteen, kissa istuu palleasi päällä. Hymyile silti, sillä näit kertakaikkisen ihanaa unta ex-poikaystävästäsi. Puhuitte ruotsia koko yön!

Kun tokenet virneestä naamallasi, isoin hyppää sänkysi viereen ja selittää suu vaahdossa, että hän näki unta uudesta kypärästä, jonka visiiri meni huuruun. Sano ettei se ollut unta ja katso, kun isoin juoksee innosta kiljuen uuden kypäränsä luo, vetää sen päähänsä ja kaasuttelee ilmakelkallaan ympäri mökkiä. Ja herättää nukkujat.

Katso kelloa ja totea, että koko mökki on hereillä 6.30. Vie pienin kellimään ukin ja mummin väliin ja suuntaa kohti ulko-ovea ja huussia. Venyttele kuistilla ja valmistaudu vastaanottamaan uusi ihana aamu ja paluumuuttajien lumoava konsertti. Jossain huutaakin joutsen, mutta se huutaa kilpaa Reijo Taipaleen kanssa. Mene saunalle ja vedä radion töpseli irti. Jossain soi edelleen Satumaa, mene grillikatokseen ja vedä raivolla toisen radion töpseli irti. Toosa ei luovuta vieläkään. Mene verstaalle ja vedä entistä raivoisammin kolmannen radion töpseli irti.

Kipitä laiturille ja totea, että joutsen meni jo. Ihaile aamun kajosta kuultavaa taivaanrantaa ja kuvittele hetki, että saat mennä maanantaina töihin ja pääset hetkeksi lapsistasi eroon. Herää todellisuuteen ja muista, että ensi viikon ainut kontakti kollegoihisi on se, kun työkaverisi lupasi lähettää sinulle kuvan, jossa hän pyyhkii persettään kolumnikuvallasi. Heristä itsellesi sormea: mitäs menit louskuttamaan leukojasi ja virnuilemaan hänen vessapaperin hamstraukselleen. Kehuskelit, ettei sinulla ole ongelmaa pyyhkiä hanuriasi vedellä, sanomalehdellä tai sammaleella.

Mene takaisin sisään. Isommat tappelevat kaukosäätimestä ja pienin tanssiin pöydällä ilman vaippaa. Isälläsi on vauhti päällä ja sata ideaa tulessa. Et enää tiedä kumpi on rasittavampaa: olla karanteenissa omien lastesi vai oman isäsi kanssa.

Katso ulos ikkunasta ja huomaa, että jäällä kävelee ihminen. Kerro se muillekin ja katso, kun kaikki ryntäävät ikkunan ääreen: IHMINEN!! Vanhempasi alkavat tapella pilkkijän henkilöllisyydestä. Toinen inttää, että se on Notkomäen Auvo, toinen panisi vaikka päänsä pantiksi, että se kävelee yhtä ontuen kuin Turpeenmutkan Ansa. Huokaise ja ota lisää kahvia.

Vedä aamupuuro kitusiisi ja ripsarit silmiin. Lisää myös vihreää kajaalia yläluomiin, sillä et aio näyttää punasotkan pyrstösulalta vain, koska korona. Kuuntele, kun äitisi haukkuu sinua bimboksi. Meikkaa vähän lisää.

Vaikka on viikonloppu, aloita etäopetus, sillä isoimmalla on laiskanläskyä. Lapsesi heittää kirjan lattialle ja huutaa, ettei hän tee mitään paskaläksyjä äidinkielestä. Kovenna ääntäsi ja totea, että minä sinulle äidin kieltä näytän ja toista kulunut litania ”Minä olen nyt sinun opettajasi, sinulla on kotikenttäetu ja tämä on valtiovallan käsky.” Laske kymmeneen ja muistuta itseäsi, että olet ammattikasvattaja. 

Tarkista oma sähköpostisi sillä aikaa, kun isoin tekee läksyjään ja vääntää naamaansa. Pari opiskelijaa on palauttanut etätehtävänsä. Eräs teini viestittää, että tuntui hyvältä, kun kehuin hänen tekemäänsä taideteosta. Hänen mielestään se näytti ripulilta. Toinen sankari on tehnyt musiikkianalyysin Arttu Wiskarin biisistä Sirpa ja miettii, mikähän kone Sirpan Ladassa mahtaa olla. Naura ääneen.

Hätistä lapset ulos ja katso housuja jalkaan vetäessäsi, että pennut sitovat moottorikelkan perään pulkkaa. Huuda ovelta housut kintuissa, että pulkka irti ja välittömästi, sillä juuri nyt ei ole jaossa tehohoitopaikkoja. Yritä epätoivoisesti kiskoa toppahousuja ylemmäs, mutta totea, etteivät ne enää mahdu jalkaasi. Päätä ulkoilla ilman housuja. Eihän niitä kukaan muukaan karanteenissa käytä.

Mene rantaan ja köytä pienin rautalangalla kiinni potkuriin. Ajele potkurilla pitkin poikin Höytiäistä mummon ja isompien kanssa kilpaa. Aurinko porottaa, jää paukkuu ja poreilee. Mieti, ettei voisi olla paremmin.

Vaihda menopeli moottorikelkkaan ja kaasuttele jäällä kikatteleva kakaralauma kyydissäsi. Toivo näkeväsi mökkinaapurisi perhe edes vilaukselta. Katso, että siellähän ne vilkuttavat rannalla, mutta pidä etäisyyttä 300 metriä. Ovat etelästä.

Pienin nukahtaa kelkan ohjaustangolle. Raahaa veltto kuopus sisälle ja herättele syömään. Lapa riisipuuroa lastesi lautasille ja kuuntele kun äitisi huutaa lapsillesi, koska joku on läikyttänyt sohvalle maitoa. Muistuta äitiäsi, että hänkin on ammattikasvattaja.

Lapset tappelevat legoista. Yritä mennä tilanteen ulkopuolelle ja ryhdy pöllyttämään jauhoja. Pienin levittää sokerit lattialle. Laita siskollesi viestiä, että kohta menee vattupiirakka uuniin. Puhelimen ennakoiva tekstinsyöttö tarjoilee sanaa vittu piirakka. Kuka pervo näitäkin sanalistoja laatii??!

Sisko vastaa, että hän aikoo pysyä kotona ja noudattaa ohjeita tai kuollaan kaikki. Lue viesti ääneen kaikille ja kuuntele, kun äitisi haukkuu siskoasi nössöksi. Mieti mielessäsi, että aiot olla kannustavampi kasvattaja omille lapsillesi. Keskikokoinen jää miettimään tätinsä viestiä ja alkaa tuhertaa itkua ”Kuollaanko myö?”. Huokaise ja puhu kuin Ruuneperi.

Katso kelloa ja totea, että se on vasta puoli neljä. Ota pala vattupiirakkaa ja syö siskosikin edestä. Tunne kuinka pylly leviää entisestään. Iloitse, että on viikonloppu. Muista sitten, ettei se eroa millään tavalla muista päivistä.

Kategoriat
Yleinen

Kukkia ja sidontaa äidille

Vuosien varrella olen kokenut unohtumattomia äitienpäiviä ja saanut ikimuistoisia äitienpäivälahjoja ja -toivotuksia.

Seitsemän vuotta sitten:

Esikoinen oli niin pieni, ettei vielä raapustellut kortteja ja miehellä oli koulutus niin pahasti kesken, ettei se vielä ostellut kukkia äitienpäiväksi – muista merkkipäivistä puhumattakaan. Onneksi oma isäni pelasti tilanteen. Hän kantoi minulle äitienpäivän aamuna lahjaksi punaisen ruukkuruusun, extra kuivaa samppanjaa ja puuterinväriset korkeavyötäröiset maxi-alushousut koossa XL. Koko S olisi riittänyt.

Aina jos on olemassa pienikin vaara, että neljännen vauvasiemenen kylvötouhut alkaisivat kiinnostaa, vedän kyseiset pikkuhousut jalkaani.

Viisi vuotta sitten:

2-vuotias keskikoinen: – Äiti alvaa mitä? Minä lakastan sinua.

4-vuotias isoin: – Äitillä on ihana paita. Äitillä on ihana tissi. Äiti haisee niiiiiiin hyvälle.

Reilu kolmekymppinen mies: – Mitäs myö keksitään äitille äitienpäivälahjaksi? Kukkia ja sidontaa? Paitsi että kukkia ei ole.

Neljä vuotta sitten:

Minä lapsille: – Isi on niin juntti, ettei tajua ostaa kukkia. Ei edes äitienpäivänä. Naapurin Sirpa saa varmasti taas enkelinsilmäpelargonian, joka kukkii koko kesän kuin viimeistä päivää.

Lapset: – Mutta äiti myöhän rakastetaan sinnuu niin paljon, että tuodaan sulle joka päivä kukkia. Ainakin kaksi päivässä.

Isoin lisää: – Ja myö opetetaan vielä isikin tuomaan kukkia. Naiset tykkää kukista.

En kestä. Miten poika tajuaa, jos isänsä ei tajua?

Kolme vuotta sitten:

Sain keittää kahvini ihan itse kuten muinakin aamuina. Yritin laulaa itselleni, mutta isoin huusi olemaan hiljaa. Uumoilin etten saisi kukkia tai lahjaa tänäkään vuonna, joten poimin omasta penkistä valkovuokkoja maljakkoon ja ostin jo perjantaina itselleni lahjaksi törkeän kalliin naamarasvan. Vaikka se ei tekisi minusta parempaa äitiä, jospa se tekisi edes paremman näköisen?

Vuosi sitten:

Keittiöstä kuului kolistelua. Pian sänky oli täynnä pieniä varpaita, rutistavia käsiä, leskenlehtiä ja haparoiden käärittyjä lahjoja. Kahvia, joka läikkyi kupin yli lakanalle ja voileipiä, joista roikkui juusto puolittain ilmassa. Ilmaa halkoivat “Äiti avaa jo!” -huudahdukset, mutta pienet kädet eivät malttaneet odottaa vaan repivät itse lahjakääröt auki. Paketista paljastui puuhelmistä sidottu rannekoru, kukista tehty jalkakylpy ja pinkiksi maalattu sydänrasia. 

Mies vaihtoi autoon kesärenkaat, oli kuulemma lahjaa kerrakseen ja pidempiaikainen ilo kuin horsmista.

Koronakeväänä 2020:

Sitä ei ihan joka äiti pääsekään äitienpäiväristeilylle, mutta minäpä pääsin. Kruisailimme lasten kanssa pitkin Höytiäistä polkuveneellä. Tarjoiltiinpa minulle drinksukin -vissyvettä retromukista.

Isoin tuumi: – Koska on äitienpäivä, saat päättää poljetko vai nautitko vain matkasta. Mie voin polkea, olenhan mies. Tai poika. Poikamies.

Mieskin oli tällä kertaa varustautunut lahjalla: – Ostetiin sulle lasten kanssa kukkia. En tiedä mitä ne on, olin yhtä kotonani kukkakaupassa kuin sinä Motonetissä. Ja tässä sulle pullo käsidesiä.

Voiko sitä enää selvemmin sanoa, että rakastaa?

Hyvää äitienpäivää kaikille! ❤️

Kategoriat
Yleinen

Vertailussa: Mies ja koira

Olen aina uskonut olevani kissaihminen, mutta nyt voin myöntää, että minussa on myös koiraihmistä. Koira on monessa asiassa jopa hauskempi kuin mies. Mutta on miehelläkin puolensa…

Koira ilahtuu aina minut nähdessään niin paljon, että hyppää syliin ja nuolee antaumuksella. Myös aamuisin. Mies ei.

Koira ilahtuu, kun laitan housut jalkaan. Mies ei edes huomaa. 

Koira lähtee mielellään lenkille vailla päämäärää. Miehen kanssa päästään lenkillä roskikselle asti ennen kuin perheriita iskee.

Koira haisee yleensä paremmalle. Paitsi jos on pyörinyt paskassa tai kompostissa. Mies ei pyöri kompostissa, mutta ui öljymontussa.

Koira tyhjentää kissanvessan. Mies ei. En tiedä kummalle suurempi miinus.

Koira vie vähemmän tilaa sohvalta kuin kaljamaha ja kaksi metriä keski-ikäisyyttä.

Koira on sosiaalisempi kuin mies. Pikkurakki kiertää kaikki naapurit joka päivä eristyksestä välittämättä. Ikämieshurtta liittyi metsästysseuran makkaranpaistojaostoon. Istuu nuotiolla muina koirina. Mies saa seuratoiminnasta ihottumaa.

Koiran harrastukset tulevat halvemmiksi. Se ei osta kuukauden sisällä kolmea autoa, releitä, tiivistesarjoja, sylinterinkansia, tulppia, puolia, laakereita, kierrejousia…. Eikä haaveile subbarista. Koiralle riittää kuollut hiiri, elävä kana tai käpy.

Mies ei kuseksi ihan joka paikkaan. Koira otti kuseksimisenkin harrastuksena, kun vein sen agilityyn. Sen sijaan, että olisi hyppinyt, kiertänyt ja ryöminyt, piski pissi, ruikki ja merkkasi joka helkkarin putken, esteen ja kepin. Ohi juostessaankin pystyi vauhdista merkkaamaan. Erityistaito kai sekin. Kiristi. Kotona rakensin lapsista esteet. Jukolauta! Kyllä nyt pitää yhden koiran oppia hyppäämään, kun hyppäähän se pöydällekin ja häkin ovesta läpi. Ja hyppihän se elävien esteiden yli vallan mainiosti. Ei onneksi kuseksinut niitä.

Mutta pisteet Hulda-Hallin Henkalle, että hermot kesti “erilaisia oppijoita” ja niiden koiria. Henkalla oli hikinen homma saada miut ja kaverini oppimaan kumpi käsi on oikea ja kumpi vasen ja kumpi niistä käsistä on milloinkin koiran puolella.

Mies on helpompi palkita. Agilityssä kouluttaja vinkkasi, että palkitse koira lelulla tai namilla. Yritinhän minä. Jäniksen turkilla, raa’alla hirvenlihalla, kaverin vinkulelulla, kutsuin ja kehuin, anelin nelinkontin. Ja kilin.. Miehelle riittää pullo vehnäolutta. Hätätilassa puolikas. 

Mies ei vaihda karvaa monta kertaa vuodessa, vaan kaljuuntuu kertarytinällä. Partakarvatkin on keskitetty lavuaariin eikä levitetty ympäri taloa. 

Ja mikä parasta, mies ei ole nalkissa naapurin nartun kanssa.

Miksi koira on parempi kuin mies?
Koira ja mies.

Kategoriat
Yleinen

Koronapäiväkirja osa 6: Pauketta ja paskankatkua

Kiitä aamulla Luojaasi, sillä pienin nukkuu puoli kahdeksaan. Yö ei varsinaisesti mennyt putkeen, sillä pääsit töiltäsi vällyjen väliin vasta puoli yhdeltä. Pyörittyäsi puoli tuntia unen ja valveen horroksessa havahduit järkyttävään kolinaan. Joku kävelee ja juoksee mökin vintillä niin että lankut paukkuvat. Välillä jysähtää. Hiivi ikkunaan ja raota varovaisesti verhoa, mutta pihalla ei näy mitään tavallisesta poikkeavaa. Siirry toiseen ikkunaan ja tarkkaile vintin rappusia pelonsekaisin tuntein. Kissa tulee viereesi kurkkimaan, mutta kyllästyy pian leikkiin. 

Mene takaisin sänkyyn ja yritä saada unen päästä kiinni. Kuuntele voimistuvaa jyskettä ja huomaa samalla, että sinua pissattaa aivan vietävästi. Koska et todellakaan aio suunnata ulkohuussiin ja surman suuhun, hiivi tuvan puolelle etsimään pottaa. Sitä ei onneksesi tai epäonneksesi löydy. Hiivi vanhempiesi makuuhuoneen ovelle ja kuuntele kuorsausta jalat ristissä. Et millään raaskisi mennä heitä herättämään – nukkuvat omassa kuplassaan kuin kaksi pientä porsasta.

Mene takaisin sänkyyn ja kuulostele, kuinka pissihätä ja pelko kasvavat rinta rinnan. Kello kolmelta päätät herättää isäsi ja äitisi senkin uhalla, että saavat paskahalvauksen. Kun he tokenevat unestaan, alkakaa etsiä ensin toimivaa taskulamppua ja sen jälkeen paristoja. Päätä isäsi kanssa, että menette ulos yhdessä. Juokse ensin huussiin ja kiiruhda rakko tyhjänä turvaamaan isäsi selusta, kun hän kiertää mökkiä ympäri. Katso seuraavaksi, kun isäsi sukeltaa vintin uumeniin taskulamppuineen ja paljaine kinttuineen. Mikä helvetti siinä on, että kukaan ei käytä karanteenin aikana housuja? 

Mieti, näetkö isäsi viimeisen kerran elävänä, sillä hän ei ole aseistautunut kirveellä tai rautakangella kuten sinä legendaarisena yönä kuusi vuotta sitten. (Mutta se onkin jo toinen tarina se.)

Mitään normaalista poikkeavaa ei katonrajasta eikä varastonkaan vintiltä löydy – jos ei koko elämää oteta huomioon. Lumessakaan ei näy ahman, ilveksen eikä naapurin Pertsan jälkiä. Päättäkää, että ääni lähtee katolle tippuvasta märästä lumesta.

Mene sänkyyn aamuneljältä ja yritä kuvitella, että ääni katoaa. Naura itsesi uneen, sillä ei oikein itketäkään.

Kittaa aamulla kahvia silmät ristissä. Lapset kirkuvat, että laita äiti käsi piiloon tai puuro ei mene alas. Poltit pari päivää aiemmin käsivartesi ja niskasi, kun yritit samanaikaisesti seurata Teams-palaveria, kieltää pienintä kiipeämästä keittiönjakkaralle ja soseuttaa kasviskeittoa. Myös tukkasi sai osumaa. Itse kannat koronasodan taisteluarpia ylpeänä, mutta et jaksa kuunnella ininää, joten heität vanttuneen villapaidanrytkyn niskaasi.

Ulkoista aamupalan jälkeen isoimman opetus mummolle ja viihdytä hetki pienempiä. Kun liityt Teams-palaveriin, mummo vetää kolmikolle jumppaa Gangnam Stylen tahtiin. Älä kommentoi palaverissa mitään, sillä et todellakaan halua painaa mikrofonia. Vilkuile jälkikasvua ja virnuile. Pienin näyttää supersöpöltä raajojaan vatkatessaan. Tarkista kokouksen jälkeen etätehtäviä ja ihaile suu auki opiskelijoidesi luovuutta ja fantsuja vessapaperitaideteoksia. Googlaa, mitä tarkoittaa megis. Saat selville, että se on S-kaupoissa myytävää energiajuomaa. Kannatti herätä tänäkin aamuna ja oppia jotakin uutta! 

Suuntaa illalla kahden tunnin metsäretkelle pienimmän kanssa ja anna sielullesi nannaa. Ihailkaa tikkaherrojen nokan naputusta ja kutittakaa toisianne pajunkissoilla nenänpäähän. Katselkaa virtaavaa jokea ja saukon mäenlaskun jälkiä rantatörmällä.

Mene takaisin mökille Juha Tapiota hyräillen. Pihaan astuessasi hyräilysi loppuu kuin seinään, sillä aistit maailmanlopun tunnelman. Äitisi lompsii pihan poikki kuin karjakko, mutta ilme on lahtaajan. Ja jostakin haisee paska. Kuuntele kun äitisi alkaa selostaa kiihtyvällä volyymilla, kuinka lapsesi on pakottanut toisen lapsesi sukeltamaan paskahuussin ylimmästä reiästä sisään. Sukeltajan kengät ovat yltä päältä paskassa ja koko huussi purujen ja ruskeankirjavan vessapaperin peitossa.

Läksytä lapsesi ja lisää, että Vaahteranmäen Eemeliä ei tässä talossa enää lueta. Juokse saman tien tarkastamaan, onko lipputanko varmasti viety tontilta pois.

Vietä seuraava tunti yökkivän lapsesi kanssa siivoushommissa ja katso, kuinka hän puhdistaa sisarensa paskaisia kenkiä hinkkaamalla niitä lumeen. Sörki itse kenkänpohjia tikulla. Pian lapsesi kirjoittaa angsteissaan paskavanalla hankeen isoin kirjaimin PASKA. Ihaile lapsesi luovuutta ja mene puun taakse nauramaan. Mieti kuitenkin mielessäsi, että jos saat vihiä sen lepakkoa syöneen wuhanilaisen vinosilmän henkilöllisyydestä, käärit Kuomat hänelle joulupakettiin ja kirjoitat päälle ”Greetings from Finland”.

Suuntaa iltatoimille ja hinkkaa Fairylla paskankatkuisia käsiäsi. Katso kun pienin kävelee potta päässä ja huokaise helpotuksesta, kun se olikin tyhjä. Lado iltapalaa pöytään ja muista peittää palanut kätesi. Kun käännät selkäsi, pienin syöttää isoimmalle jugurttia kalaverkon puikkarilla. Ihaile lapsesi luovuutta.

Nielaise itse pari leipäpalasta, mutta älä juo mitään koko iltana. Et todellakaan aio suunnata huussiin.

Kategoriat
Yleinen

Kalenteri korona-aikaan

Miten käsityöt sujuvat etäkoulussa?

Klo 5.50 Herää kahvin tuoksuun. Hyvin koulutettu tai itsesuojeluvaistoinen mies tuo kupin kahvia sänkyyn. Juo se silmät kiinni ja herää sen verran, että siirryt sohvalle juomaan toisen kupillisen. Huomaa tästä vinkkelistä miten umpipaskainen liesituuletin on. Siirry nytkyttämään sitä irti. Mies huokaisee, irrottaa ritilät ja käskee olla varovainen. Ritilät ottivat osumaa, kun äitisi rakensi tee-se-itse-painekattilan valmistumisesi kunniaksi. Nyökkää ja unohda samoin tein. Mies kertoo, että olisi kiva tulla kotiin, jos ruoka olisi valmis. Kerro, että sinulla on koko ilta opetusta etkä ole tavattavissa. 

6.30 Tee itsesi ja koira iloiseksi ja vie se lenkille. Kävele tunti pirteässä pakkasessa, ihastele auringon maalaamaa metsää, kaukana sinisenä hohtavaa jokea, pellolla saapastelevaa kurkea ja kuuntele pikkulintujen laulua. Kevät. 

7.20 Tule kotiin. Kehoita sohvalla puhelintaan pläräävää keskimmäistä ryhdistämään asentonsa. Aloita teinin herättäminen huhuilemalla huomenta oven raosta. Huikkaa pienimmälle yläkertaan, että aamiainen on valmis. Käännä selkäsi ja säikähdä, kun kauhuleffasta karannut pikkutyttö tuijottaa sinua murhaavasti. Hammaskeiju on unohtanut TAAS tuoda rahaa.

7.30 Syö aamiaista lastesi kanssa ja kuvittele olevasi täydellinen äiti. Käy huutamassa teinille, että herätys. Kuuntele miten paska äiti olet ja hän ei todellakaan aio tehdä mitään koulujuttuja. Kiitä teiniä rehellisestä mielipiteestä. Muista, että et ole selvittänyt kenenkään kouluaikatauluja, mutta huijaa itseäsi ja usko lastesi selittelyt, että asia on kunnossa. 

8.00 Ota kuppi kahvia ja pakene toimistoon lukemaan sähköpostit ja hoitamaan kiireelliset asiat. Tee päivän ensimmäinen elämänlaatua parantava päätös ja vastaa esimiehelle, että et ehdi pikapalaveriin ennen kokousta, koska sinun pitää käydä hakemassa lasten ruuat. Ole ylpeä, että varaat aikaa siirtymiin. Teoriassa olisi mahdollista varttitunnin pikapalaveriin… Tarkista, että puhelimessa on ruuanhakuhälytys.

8.15  Kuulet pienimmän aloittaneen tunnit. Voit aloittaa suunnittelemaan omia tuntejasi. Keksi mielestäsi todella ryhmäyttäviä ja innostavia tehtäviä kolmen oppitunnin ajaksi. 

9.20 Huuda teinille ilmanvaihtokanavan kautta, että nyt on viimeinen hetki nousta ylös. Käytä hetki aikaa arvioidaksesi objektiivisesti tuntisuunnitelmaasi. Keskeytä arviointi (ja unohda tallentaa suunnitelma) ja tutustu pienimmäisen käsityöhön, joka tungetaan naamaasi. Solmu. Mutta se ei ole mielestäsi pahin ongelma. Pahvikukko on pistelty täyteen reikiä ja punaiset ompeleet on tehty vapaalla kädellä. Frankensteinin verinen kukko. Jos et muistaisi lasta synnyttäneesi, et uskoisi omaksesi. Pura pahimmat solmut ja hillitse itseäsi, ettet ompele työtä valmiiksi. Kysy, että eikö napannut tämä työ. Enkelinhiuksinen lapsesi pudistelee viattomasti päätään ja hymyilee suloisesti. Muista, että ulkonäkö pettää. 

9.30 Etsi elokuva-arvostelut Pedanetistä.  Älä huolestu, vaikka palautuksen on tehnyt vasta 6 % opiskelijoista, sillä kertaalleen siirretty deadline on vasta huomenna. Palautetut työt ovat hienoja. Muutamissa saatesanoissa on kiitelty opetustani, napakkaa osaamistani ja rentoa otetta. Taputa itseäsi olkapäälle. 

9.45  Isommilla lapsilla on kokeet. Pienin kiduttaa edelleen kukkoa ja kuuntelee opettajan lukemista. Hän voi ihan hyvin keskittyä, vaikka näytöllä pyörii myös tanssivideo. Opettaja ei ole samaa mieltä. Muista, että kyseessä on etäopetus, ei kotiopetus, ja sulje ovi.

10.10 Palautetut arvostelut on korjattu, on aamujumpan aika. Tee sarja maastavetoja ja aloita seuraavaa. Säikähdä, kun jostain kuuluu huutoa. “Äiti! Auta! Aika loppuu! Mie en ehdi!” Etsi keskimmäinen peittokasasta lattialta. Rauhoittele panikoivaa lasta, että puolessa tunnissa ehtii tehdä vaikka kaksi koetta. Jää jumppaamaan huoneeseen pitääksesi lapsi rauhallisena. Kun kuulet opettajan kehotuksen kääntää kameraa, askelkyykkää rauhallisesti ulos ovesta. Kiitä itseäsi, että muistit tänään jumppashortsit. 

10.30 Käy katsomassa esikoisen tilanne. “Teetkö koetta?” “Koko ajan!” Ole onnellinen.

Ota kahvakuula ja aloita etuheilautukset. Vilkaise vahingossa kelloa. Harkitse ehtisitkö jumpan loppuun ennen kuin nälkäkiukku alkaa? Tee päivän toinen oikea ratkaisu ja lämmitä lapsille, ja ennen kaikkea itsellesi, ruokaa. 

11.00 Hae teini syömään. Kuulet lapsesi sanovat ihanat sanat: “Äiti autatko?” Teini ei saa puhelimella auki ohjelmaa, jolla kirjoittaa tehtävä. Aikaa palautukseen on enää kaksi minuuttia. Keskustele siitä, olisiko ongelman voinut ottaa esiin, kun kysyit kuinka sujuu. “Vastasinhan minä, että koko ajan!” Ajattele rauhanpaikkaasi, jossa syke laskee… Muista sitten, että koirasi tuhosi rauhapaikkasi extreme-harrastuksillaan. (Siitä lisää myöhemmin.) Sykkeesi nousee, veri kohisee korvissa. Olet ainakin elossa! Poistu tilasta ja mieti onko sinulla niin ilkeää sukulaista tai kaveria, jolle voisit lähettää teinin lomalle. 

11.15 Istukaa pöydän ääressä syömässä einesaterioita kuin idyllinen perhe, kun oveen koputetaan. Anoppi tuo maton alle liukuesteitä. Saatoit mainita puhelimessa, että matot eivät pysy meillä paikallaan. Anoppi kertoo tiivistelmän keskustelustaan kyläkaupan omistajan rouvan kanssa pandemiaeristyksen vaikutuksista kouluikäisten sairastavuuteen. Keskimmäinen ja nuorin huutavat toisilleen ja tappelevat… patjasta… WTF?!

11.45 Pese liesituulettimen ritilät. Ymmärrä, miksi miehesi käski pestä ne varovasti. Nostele ritilän osat sivupöydälle odottamaan kokoamista. Askartele paisti uuniin. Sen osaat tehdä. Käske keskimmäisen kuoria perunat. Käy miljoonatta kertaa keskustelu aiheesta miks aina mie.

12.25 Yllätä teini pelaamasta, takavarikoi pelikoneen virtajohto ja käske tehdä englannin tehtävät. Älä anna sen häiritä, ettet tiedä yhtään mitä aineita tänään on.

12.45 Ota kuppi kahvia. Tarkasta sähköposti ja reagoi kiireellisiin viesteihin. Tajua, että olet suunnitellut väärän kurssin tehtävät. Sinulla on tänään kaksi muuta kurssia! 

13.15 Puhelin hälyttää ruuanhakuun. Potkaise varvas kahvakuulaan, joka jäi jumpalta keskelle lattiaa. Päätä jumpata välitunnilla edes vähän. Etsi pyörä, koska mies vei ainoan toimivan auton. Sitkuta hakemaan ruoka koululta. Ihmettele, miten styroksilaatikot voivat olla tyhjiä! Kiitä onneasi, että naapurinmies on ruuanhakureissulla samaan aikaan ja opastaa, että laatikoissa on välipohja, jonka alla ateriat ovat. Sitkuta takaisin. 

13.45 Käske lasten purkaa kuorma ja syödä jotain välipalaa. Ihan sama mitä. Toivo, että perunat eivät kärsineet kovin silpomisessa. Kaiva perunankuoria sukan pohjasta. Keskimmäinen katsoo viisaimmaksi keräillä perunankuoret ikkunasta. Ota kuppi kahvia.

13.55 Huikkaa kokoukseen olevasi paikalla ja syvenny sitten iltatuntien suunnitteluun. Tiedosta, että opiskelijat voivat käyttää samaa taktiikka tunneillasi. Havahdu, kun kuulet oman nimesi mainittavan.

16.00 Kokoontukaa koko perhe varttitunniksi pöydän ääreen syömään herkullista paistia. Kiipeä toimistoon ja aloita tunnit. Nauti fiksuista keskusteluista opiskelijoiden kanssa. Yritä kuulostella telepaattisesti avatar-palleroista ovatko kaikki ymmärtäneet ja hereillä tai edes läsnä. Rekisteröi, että naapurin koira ja oma koira juoksevat yhdessä laskevaan aurinkoon. Päätä harkita vakavasti ilmoitusten poistamista Teamsistä, kun kollegan viesti lävähtää kesken näytön jaon luettavaksi koko ryhmälle: “Saattaa siinä mennä aikaa, että ne lääkkeet alkaa vaikuttaa.”

18.30 Välitunnilla kiroa, kun kone sammuu itsestään ja hävittää kaikki valmiiksi avaamasi matskut. Se siitä taukojumpasta. Kiitä siitä, että sinulla on armollisia ja kannustavia opiskelijoita, kun tunnin alusta menee kotvanen, kun yrität saada kaikki vaadittavat ohjelmat auki. “Hyvä sie. Hyvin menee!” “Tuo ilme kertoo kaiken :D!” Tunnin lopuksi vain yksi kertoo melkein nukahtaneensa teoriamonologisi aikana. Lohduta, että niin meinasit itsekin.

21.00 Tuijota apaattisena ikkunasta auringonlaskun punaamia koivunlatvoja. Kun kuulet, että mies on laittanut lapset nukkumaan, voit poistua. Suukota jälkikasvu matkalla olohuoneeseen. Möngi miehesi kainaloon sohvalle ja kerää voimia hampaiden pesuun. Huomaa tästä vinkkelistä, että liesituuletin on kasattu. Liu’u armolliseen uneen. Havahdu siipan hellään kuiskaukseen:

– Huomasitko, Wilmasta oli tullut viesti?

Kategoriat
Yleinen

Koronapäiväkirja osa 7: Häiriköintiä ja härskejä vitsejä

Etäopetuksen pitämisestä pitäisi saada 50% enemmän palkkaa tai vähintään vaativan työn lisä, että homma löisi jollain tasolla leiville. Ei riitä, että suunnittelet oppituntisi ja etsit päheitä opetusvideoita netistä tai näyttelet niissä itse pellen roolia. Yksi pieni etäopetussessio vaatii paljon muutakin vaivannäköä ja laittaa koetukselle myös perheesi.

Top 5 -valmistelut:

1) Vedä pakkelit naamaan ja pari kertaa kammalla kuontalosi läpi. Haluat, että opiskelijat palaavat tunnillesi huomennakin.

2) Käske miestäsi laittamaan housut jalkaan.

3) Ohjeista lapsesi, että äitiä EI häiritä seuraavan tunnin aikana. Se että pikkusisko ajaa haarukalla takaa, pieree tai heittelee kananmunilla eivät ole riittävän hyviä syitä rynnätä ovesta sisään.

4) Syötä kissasi ähkyyn, ettei viirupöksy tule oven taakse rellestämään.

5) Jos olet mökillä, painota isällesi, että selkäsi takana EI huudella irstaita vitsejä seuraavan tunnin aikana. Toista tämä kolme kertaa ja totea, ettei mennyt vieläkään perille. 

Huolellisinkaan ennakkovalmistelu ei aina takaa, että kaikki menisi niin kuin Strömsössä. 

Eräänä kauniina päivänä:

Aloita Teams-opetus ja toivottele teinit tervetulleiksi linjoille. Sitten soikin jo puhelin. Katso että se on entinen anoppisi, joka soittaa. Mykistä puhelin ja jatka nimenhuutoa. Puhelin alkaa välkkyä, nyt soittaa isäsi. Heivaa kännykkä työpöydän laatikkoon.

Seuraavaksi naukuu kissa ja raapii kaksin tassuin työhuoneen ovea. Päästä kissasi sisään, sillä se mouruaa jo melkoisella volyymilla, vaikka on normaalisti hyvin hiljainen kaveri. Et varsinaisesti voi syyttää mirriparkaasi, jos siltäkin lähtee koronakaranteenin aikana järki.

Kissa tunkee näytölle, yritä puhua toista kotimaista karvat suussa. Heivaa kissa ulos ovesta. Unohda, että sinulla on kuulokkeet päässä etkä yletä ovenkahvaan. Ponnahda takaisin, säädä piuhojen kanssa ja selitä samalla opiskelijoillesi ”Vänta lite, katten går nu ut”. Sano sama suomeksi, eivät ymmärrä kuitenkaan.

Jatka tuntia ja kuuntele, kun mies karjuu lapsillesi. Kovenna omaa ääntäsi.

Kun tunnit ovat onnellisesti ohi, kaiva luuri esiin ja katso että isäsi on soittanut jo kolme kertaa. Soita takaisin ja kysy, mikä hätänä.

– Kulta pienikö se soittaa? Kun minä oon tässä asiakkaan luona ja täällä on mehto.

– Metso?

– Niin, se ajaa mönkijällä.

– Siis sen asiakkaan mönkijällä?

– Ei kun jossain Tampereella. Katotaan sitä videolta.

– Just.

– Onko sulla sellanen puhelin, että siitä näkkyy elävä kuva? Jos on niin Seppo lähettää tän videon sulle.

– On toki. Sano Sepolle, että antaa tulla vaan. Oliko muuta? 

– Ei. Mutta eikö ollu aika hyvä juttu! Jatketaan!

Seuraavana kauniina päivänä:

Etäopetus ajoittuu aikaan, jolloin miehesi on nukuttamassa pienintä. Isommat lapset katsovat tilaisuutensa tulleen ja raottavat pian tuntien alettua ovea. Oven raosta ilmestyy ensin kaksi heiluvaa tikkueskimoa ja sen jälkeen kaksi viattomasti virnuilevaa naamaa.

– Äitiiiiii, saadaanko jätskit? 

Sattuneesta syystä et rupea väittelemään vaan sihiset hampaittesi välistä:

– Vaikka kaksi kunhan menette!

– Tuodaanko sullekin?

– Ei kiitos!

Jatka tuntia ja juttele opiskelijoillesi mukavia, vaikka et saa vastakaikua. Tältäköhän tuntuu papista, joka siunaa vainajaa? Tuntien loputtua puhelin vilkuttaa vastaamatonta puhelua isältäsi. Kuinka yllättävää. Soita takaisin.

– Isin kultako se siellä soittaa? Jummi kun kuulin hyvän jutun. Yksi asiakas kertoi, että nuori nainen oli ajanu pari vuotta sitten hirvikolarin tuossa Kajaanintien pitkällä suoralla. Kun poliisi oli kysynyt, eikö nainen oikeasti nähnyt hirveä, niin nainen oli vastannut, että totta kai hän näki. Että kelikin oli hyvä. Mutta että ei se hänen tehtävänsä ole hirveä väistää, kyllä se on hirven tehtävä.

Kuuntele kun isäsi nauru helisee luurin läpi. Omaakin suupieltäsi alkaa nykiä. 

– Just. Oliko muuta, on tässä vielä vähän työt kesken.

– Ei. Mutta eikö ollu taas aika hyvä juttu! Jatketaan!

Koe puhelun jälkeen pakottavaa tarvetta kertoa vitsi miehellesi ja lapsillesi. Heitä ei naurata yhtään.

Koska pienin nukkuu edelleen, harjoita vielä hetki toista ammattiasi. Valmistaudu puhelinhaastatteluun ja ohjeista lapsesi tutuilla ohjeilla: äitiä EI häiritä. 

Kun haastattelua on takana 20 minuuttia, käy selväksi, että ohjeistuksestasi puuttuu kohta ÄLÄ HÄIRITSE ÄITIÄ MYÖSKÄÄN PUHELIMITSE. Isoin lapsesi soittaa ja jää koputtamaan linjoille. Hän koputtaa vielä 10 minuutinkin kuluttua. Syöksy haastattelun jälkeen alakertaan ja huuda, että se, joka vielä joskus jää linjoille roikkumaan, roikkuu kohta nahkurin orsilla.

Seuraavana viikonloppuna:

Yritä tehdä töitä mökillä saman katon alla vanhempiesi ja lastesi kanssa. Ajoita työsi niin, että pienin nukkuu ja isäsi kuuntelee pitkällään Kansanradiota. 

Työrauha säilyy 15 minuuttia. Isäsi tulee tuvan puolelle ja nauraa niin, että takeltelee sanoissaan.

– Kansanradioon soitti äsken mies, joka oli ajanu kolarin. Mieheltä oli katkennu siinä kolarissa oikea käsi ja vastaan ajaneesta autosta oli kuollut kuskina ollut nainen. Tältä kuolleelta naiselta oli irrotettu ja istutettu käsi tälle kätensä menettäneelle miehelle. Mies kehui, että käsi toimii muuten hirveen hyvin, mutta kusella käydessä on ongelma.

– Just. Mikä ongelma?

– No kun se käsi ei millään tahdo päästää munasta irti.

Lyö läppärin kansi kiinni ja totea, ettei työnteosta tule hevon helvettiä. Naurat niin paljon juuri kuulemallesi mauttomalle vitsille, että lasket melkein allesi. 

Ps. Lähetätkö Seppo sen metsovideon uudelleen – ei ole tullut vieläkään perille.