Categories
Yleinen

Koronapäiväkirja osa 6: Pauketta ja paskankatkua

Kiitä aamulla Luojaasi, sillä pienin nukkuu puoli kahdeksaan. Yö ei varsinaisesti mennyt putkeen, sillä pääsit töiltäsi vällyjen väliin vasta puoli yhdeltä. Pyörittyäsi puoli tuntia unen ja valveen horroksessa havahduit järkyttävään kolinaan. Joku kävelee ja juoksee mökin vintillä niin että lankut paukkuvat. Välillä jysähtää. Hiivi ikkunaan ja raota varovaisesti verhoa, mutta pihalla ei näy mitään tavallisesta poikkeavaa. Siirry toiseen ikkunaan ja tarkkaile vintin rappusia pelonsekaisin tuntein. Kissa tulee viereesi kurkkimaan, mutta kyllästyy pian leikkiin. 

Mene takaisin sänkyyn ja yritä saada unen päästä kiinni. Kuuntele voimistuvaa jyskettä ja huomaa samalla, että sinua pissattaa aivan vietävästi. Koska et todellakaan aio suunnata ulkohuussiin ja surman suuhun, hiivi tuvan puolelle etsimään pottaa. Sitä ei onneksesi tai epäonneksesi löydy. Hiivi vanhempiesi makuuhuoneen ovelle ja kuuntele kuorsausta jalat ristissä. Et millään raaskisi mennä heitä herättämään – nukkuvat omassa kuplassaan kuin kaksi pientä porsasta.

Mene takaisin sänkyyn ja kuulostele, kuinka pissihätä ja pelko kasvavat rinta rinnan. Kello kolmelta päätät herättää isäsi ja äitisi senkin uhalla, että saavat paskahalvauksen. Kun he tokenevat unestaan, alkakaa etsiä ensin toimivaa taskulamppua ja sen jälkeen paristoja. Päätä isäsi kanssa, että menette ulos yhdessä. Juokse ensin huussiin ja kiiruhda rakko tyhjänä turvaamaan isäsi selusta, kun hän kiertää mökkiä ympäri. Katso seuraavaksi, kun isäsi sukeltaa vintin uumeniin taskulamppuineen ja paljaine kinttuineen. Mikä helvetti siinä on, että kukaan ei käytä karanteenin aikana housuja? 

Mieti, näetkö isäsi viimeisen kerran elävänä, sillä hän ei ole aseistautunut kirveellä tai rautakangella kuten sinä legendaarisena yönä kuusi vuotta sitten. (Mutta se onkin jo toinen tarina se.)

Mitään normaalista poikkeavaa ei katonrajasta eikä varastonkaan vintiltä löydy – jos ei koko elämää oteta huomioon. Lumessakaan ei näy ahman, ilveksen eikä naapurin Pertsan jälkiä. Päättäkää, että ääni lähtee katolle tippuvasta märästä lumesta.

Mene sänkyyn aamuneljältä ja yritä kuvitella, että ääni katoaa. Naura itsesi uneen, sillä ei oikein itketäkään.

Kittaa aamulla kahvia silmät ristissä. Lapset kirkuvat, että laita äiti käsi piiloon tai puuro ei mene alas. Poltit pari päivää aiemmin käsivartesi ja niskasi, kun yritit samanaikaisesti seurata Teams-palaveria, kieltää pienintä kiipeämästä keittiönjakkaralle ja soseuttaa kasviskeittoa. Myös tukkasi sai osumaa. Itse kannat koronasodan taisteluarpia ylpeänä, mutta et jaksa kuunnella ininää, joten heität vanttuneen villapaidanrytkyn niskaasi.

Ulkoista aamupalan jälkeen isoimman opetus mummolle ja viihdytä hetki pienempiä. Kun liityt Teams-palaveriin, mummo vetää kolmikolle jumppaa Gangnam Stylen tahtiin. Älä kommentoi palaverissa mitään, sillä et todellakaan halua painaa mikrofonia. Vilkuile jälkikasvua ja virnuile. Pienin näyttää supersöpöltä raajojaan vatkatessaan. Tarkista kokouksen jälkeen etätehtäviä ja ihaile suu auki opiskelijoidesi luovuutta ja fantsuja vessapaperitaideteoksia. Googlaa, mitä tarkoittaa megis. Saat selville, että se on S-kaupoissa myytävää energiajuomaa. Kannatti herätä tänäkin aamuna ja oppia jotakin uutta! 

Suuntaa illalla kahden tunnin metsäretkelle pienimmän kanssa ja anna sielullesi nannaa. Ihailkaa tikkaherrojen nokan naputusta ja kutittakaa toisianne pajunkissoilla nenänpäähän. Katselkaa virtaavaa jokea ja saukon mäenlaskun jälkiä rantatörmällä.

Mene takaisin mökille Juha Tapiota hyräillen. Pihaan astuessasi hyräilysi loppuu kuin seinään, sillä aistit maailmanlopun tunnelman. Äitisi lompsii pihan poikki kuin karjakko, mutta ilme on lahtaajan. Ja jostakin haisee paska. Kuuntele kun äitisi alkaa selostaa kiihtyvällä volyymilla, kuinka lapsesi on pakottanut toisen lapsesi sukeltamaan paskahuussin ylimmästä reiästä sisään. Sukeltajan kengät ovat yltä päältä paskassa ja koko huussi purujen ja ruskeankirjavan vessapaperin peitossa.

Läksytä lapsesi ja lisää, että Vaahteranmäen Eemeliä ei tässä talossa enää lueta. Juokse saman tien tarkastamaan, onko lipputanko varmasti viety tontilta pois.

Vietä seuraava tunti yökkivän lapsesi kanssa siivoushommissa ja katso, kuinka hän puhdistaa sisarensa paskaisia kenkiä hinkkaamalla niitä lumeen. Sörki itse kenkänpohjia tikulla. Pian lapsesi kirjoittaa angsteissaan paskavanalla hankeen isoin kirjaimin PASKA. Ihaile lapsesi luovuutta ja mene puun taakse nauramaan. Mieti kuitenkin mielessäsi, että jos saat vihiä sen lepakkoa syöneen wuhanilaisen vinosilmän henkilöllisyydestä, käärit Kuomat hänelle joulupakettiin ja kirjoitat päälle ”Greetings from Finland”.

Suuntaa iltatoimille ja hinkkaa Fairylla paskankatkuisia käsiäsi. Katso kun pienin kävelee potta päässä ja huokaise helpotuksesta, kun se olikin tyhjä. Lado iltapalaa pöytään ja muista peittää palanut kätesi. Kun käännät selkäsi, pienin syöttää isoimmalle jugurttia kalaverkon puikkarilla. Ihaile lapsesi luovuutta.

Nielaise itse pari leipäpalasta, mutta älä juo mitään koko iltana. Et todellakaan aio suunnata huussiin.