paska – Elämää ja eritteitä

Wannabe-viljelijän puutarhaniksit

Tykkään työntää sormiani erinäisiin paikkoihin – myös multaan. Minulla onkin usein multaiset sormet, vaikkei yhtäkään multasormea. Molemmilla mummoillani niitä oli – yhdeksän kappaletta kummallakin ja viherpeukalot päälle. Lapsuuteni ryytimaat pursuilivat hernettä, porkkanaa, lanttua, salaattia ja pottua sen seitsemää sorttia. Valtavat mansikkamaat jatkuivat silmänkantamattomiin. Vattua ja viinimarjaa oli niin paljon, että riitti naapureille ja räkäteille. Kukissakin riitti valikoimaa. Liljat rönsyilivät kaikissa sateenkaaren väreissään ja iirikset levittäytyivät tiluksien laitamille asti.

Kuinka mukavaa olisikaan seurata suvun naisten sormenjälkiä. Olisipa kotoisaa idättää lasten kanssa papuja ja porkkanoita ja pyöräyttää kesäkeitto oman maan tuoreista antimista. Tai kastella daalioita somalla Vintage-mallin kastelukannulla ja seurata niiden yltäkylläistä väriloistoa pitkin kuumaa kesää.

Tässä kohtaa kuuluu haaveet kaatuu -rätinää.

Osaan kyllä kokata toisten äitien kasvattamista rehuista kolmen ruokalajin illallisen ja poimia itse marjat metsästä, mutta jos pitäisi elää omavaraisen viljelyn varassa, perheeni kuolisi nälkään alle viikossa. Kun ei kasva sipuli, salaatti eikä suikerohanhikki, niin ei kasva. Ei kasva mikään muu kuin jokakesäinen käyrä otsaan.

Tällä hetkellä etukuistiani sulostuttaa jo tämän kesän kolmas kaunokainen. Ensimmäinen ruohonsilmäsolmukki (tai jotain) kohtasi määränpäänsä 12 tunnin sisällä, seuraajansa hortensia eli jopa vuorokauden. Mies kysyi, meinasinko ostaa uusia tapettavia. Tottahan toki, ei ole tapana luovuttaa. Nyt kuistiani koristaa petunia, joka on edelleen elossa! Tosin se on ollut uudessa kodissaan vasta kuusi tuntia.

Koska olen vuosien varrella jotakin oleellista oppinut puskissa rymyämisestä, haluan jakaa puutarhavinkkini muillekin poropeukaloille.

Älä maksa paskasta

Hortonomiystäväni neuvovat, että kaikki lähtee lannoituksesta. Kuulkaa kokeiltu on kaikkea paskaa vähän eri paketissa ja kaikkia elikoita, jotka juoksemalla olen kiinni saanut. En tiedä minkä Supi 100:lla kasvaneen supermarsun ulostetta muut työntävät vakoihinsa, mutta minun horsmieni kasvukäyrään ei vaikuta kanankakka, ei lehmänlanta eikä hevosenpaska.

Olen myös itse yrittänyt jauhaa paskaa, sillä kukille pitää kuulemma jutella mukavia. Olen puhunut kielillä ja laulanut virsiä, mutta mikään ei ole riippalehtiä piristänyt. Suurin osa kurpitsoista, kirveleistä ja kehäkukista päättää päivänsä viiden päivän sisällä. Ne, jotka sinnittelevät, näyttävät rukoilevan armokuolemaa.

Summan av kardemumman: älä tuhlaa rahojasi paskaan, ellet saa sitä ilmaiseksi naapurin ihahaalta.

Kasvit tarvitsevat elääkseen vettä

“Kastele hyvä nainen” on fraasi, jonka usein kuulen korvissani. Kyllä minä elättejäni kastelen, mutta kun sitä vettä on aina joko liikaa tai liian vähän – kuten sitä paskaakin.

Totuuden nimissä ovathan ne vesileikit muutaman kerran unohtuneetkin. Se vaatii kyllä jo taitoa, että saa aavikkokasvit ja havupuutkin nirhattua. Viime vuonna kannoin isolla rahalla ostetun lännen kaktukseni samaan joukkohautaan sen joulukuusen kanssa, josta tuli legenda vasta kuollessaan. Kun naapuri kantoi jouluaattona omaa kuusipuutansa sisään, minä kannoin omaani ulos. Lasten kyyneleet olivat ainoa kostea asia, jonka kuusiparka kunniapaikaltaan ehti nähdä. Ja nekin liian myöhään.

Käytä kumia

Jos uhriluku kasvaa huolestuttavasti, on ihan ok luovuttaa – niin minäkin teen aina hetkellisesti. Nykyisin saa ostettua hämmentävän aidon näköisiä muovisia tekokasveja ja -kuusia, jotka tekevät kodin ilmeestä yllättävän viihtyisän. Eikä tarvitse miettiä, ryystävätkö ne liikaa vettä vai eivät.

Älä lipaise liian aikaisin

Jostain syystä viljelykseni antavat ymmärtää, mutta eivät ymmärrä antaa. Kerran kasvihuoneessani oli punainen paprika, jota oikein ihmeenä valokuvasin. Kurpitsat antoivat lupaavan alun ja pari tomaattiakin turposi. Seuraavana aamuna kohtasin yllätyksen. Paprika oli rusinaakin ruttuisempi kuvatus, tomaatit olivat näivettyneet paikoilleen ja kurpitsat jäivät kooltaan coctailkurpitsoiksi.

Älä siis nuolaise ennen kuin tipahtaa. Tosin tässä tapauksessa ei ole väliä vaikka jäisi tipahtamatta – jää joka tapauksessa paha maku suuhun.

Oikealla olevan kurpitsan sain naapurilta. Vasemmanpuolisen kasvatin itse.

KVG

Viljely-yritykseni ovat herättäneet vuosien saatossa hilpeyttä kavereissani. “Tuon kotkansiipisaniaisen pitäisi päästä varjoon.“ “Kesäkurpitsa vaatii kompostimullan.” “Tuo kasvihuoneen ovi pitäisi olla auki.”. Aivan, olinkin mielessäni ihmetellyt, miten ihmeessä pölyttäjät pääsevät istutuksiani työstämään.

Googlettaminen ei varmasti tekisi pahaa ennen taimien kanssa tuhraamista. Mutta kuka niitä käyttöohjeita jaksaa enää vapaa-ajallaan lukea, kun niitä myös työkseen kääntää?

Opettele iloitsemaan matkasta, älä määränpäästä

Vaikkei puutarhani satoa tuotakaan, elän ihmeiden aikaa joka kesä. Kun viime kesänä iskin intopiukeana herneitä multaan, ne räjähtivät. Basilika teki lehtien sijasta kukan, ja helppoakin helpompi hoitoiset mehikasvit kuolla kupsahtivat jo ruukkuunsa.

Mitähän ihmettä ja kummaa puutarhassani tänä kesänä tapahtuukaan? Oli se sitten pieni tai suuri ihme, aina sitä on ilo yhdessä lasten kanssa seurata! Ja ihme se on kasvamattomuudenkin ihme.

Syö surutta anopin pellosta

Heinäkuu ottaa erityisen koville wannabe-viljelijän arjessa, kun on aika seisoa anopin kasvimaalla suu ihmetyksestä ammollaan. Punajuuret ovat lautasen kokoisia, tillit päätä pidempiä ja pavunvartta pitkin voisi kiivetä taivaaseen. Kurpitsoita ei jaksa autolle asti kantaa. ”Ota mitä haluat”, anoppi myhäilee. Pottuileekohan potuillaan? Koska itse en ole yrittämisestä huolimatta onnistunut pitämään hänen poikaansa kylläisenä, olen ottanut anopin eväät nöyränä vastaan. Ja otan vastedeskin.

Kova pala purtavaksi. Anopin kasvatti koreilee oikealla, omat elättini jäivät hieman kitukasvuisiksi sinä(kin) kesänä.

Epäonnistumisesi ruokkii muita

Koska en älyä lopettaa puskaleikkejäni, olen järkeillyt, että kuolemaan tuomituista kokeiluistani on iloa muille. Vaikken itse ruokkisi itseäni, ruokin sentään paikallisia yrittäjiä. Eräs ulkomaalainen kukka- ja vihannesmyyjä oli kerran kuvaillut äidilleni parasta toriasiakastaan näin: ”Ensin hän tulla ja ostaa siemen. Kun se ei idä, hän tulla ja ostaa taimi. Kun se ei kasva, hän tulla ja ostaa kokonainen kukka tai vihannes.”

Mikä torimyyjien lempilapsi olenkaan!

Löydä oikea lajisi

Se kirsikkapuu, joka odotti kaksi kuukautta takapihallani, että saisin sille kuopan kaivettua, ei selviytynyt. Täysin väärä kasvi siis. Pari viikkoa sitten sain anopilta taskujuorun poikasia. Löysin ne kolme päivää sitten putkikassini pohjalta muovipussiin sullottuina. Olivat oikein virkeitä. Tiesin heti, että olin löytänyt oman lajini. Toivoa siis on.

Kiitä aamulla Luojaasi, sillä pienin nukkuu puoli kahdeksaan. Yö ei varsinaisesti mennyt putkeen, sillä pääsit töiltäsi vällyjen väliin vasta puoli yhdeltä. Pyörittyäsi puoli tuntia unen ja valveen horroksessa havahduit järkyttävään kolinaan. Joku kävelee ja juoksee mökin vintillä niin että lankut paukkuvat. Välillä jysähtää. Hiivi ikkunaan ja raota varovaisesti verhoa, mutta pihalla ei näy mitään tavallisesta poikkeavaa. Siirry toiseen ikkunaan ja tarkkaile vintin rappusia pelonsekaisin tuntein. Kissa tulee viereesi kurkkimaan, mutta kyllästyy pian leikkiin.

Mene takaisin sänkyyn ja yritä saada unen päästä kiinni. Kuuntele voimistuvaa jyskettä ja huomaa samalla, että sinua pissattaa aivan vietävästi. Koska et todellakaan aio suunnata ulkohuussiin ja surman suuhun, hiivi tuvan puolelle etsimään pottaa. Sitä ei onneksesi tai epäonneksesi löydy. Hiivi vanhempiesi makuuhuoneen ovelle ja kuuntele kuorsausta jalat ristissä. Et millään raaskisi mennä heitä herättämään – nukkuvat omassa kuplassaan kuin kaksi pientä porsasta.

Mene takaisin sänkyyn ja kuulostele, kuinka pissihätä ja pelko kasvavat rinta rinnan. Kello kolmelta päätät herättää isäsi ja äitisi senkin uhalla, että saavat paskahalvauksen. Kun he tokenevat unestaan, alkakaa etsiä ensin toimivaa taskulamppua ja sen jälkeen paristoja. Päätä isäsi kanssa, että menette ulos yhdessä. Juokse ensin huussiin ja kiiruhda rakko tyhjänä turvaamaan isäsi selusta, kun hän kiertää mökkiä ympäri. Katso seuraavaksi, kun isäsi sukeltaa vintin uumeniin taskulamppuineen ja paljaine kinttuineen. Mikä helvetti siinä on, että kukaan ei käytä karanteenin aikana housuja?

Mieti, näetkö isäsi viimeisen kerran elävänä, sillä hän ei ole aseistautunut kirveellä tai rautakangella kuten sinä legendaarisena yönä kuusi vuotta sitten. (Mutta se onkin jo toinen tarina se.)

Mitään normaalista poikkeavaa ei katonrajasta eikä varastonkaan vintiltä löydy – jos ei koko elämää oteta huomioon. Lumessakaan ei näy ahman, ilveksen eikä naapurin Pertsan jälkiä. Päättäkää, että ääni lähtee katolle tippuvasta märästä lumesta.

Mene sänkyyn aamuneljältä ja yritä kuvitella, että ääni katoaa. Naura itsesi uneen, sillä ei oikein itketäkään.

Kittaa aamulla kahvia silmät ristissä. Lapset kirkuvat, että laita äiti käsi piiloon tai puuro ei mene alas. Poltit pari päivää aiemmin käsivartesi ja niskasi, kun yritit samanaikaisesti seurata Teams-palaveria, kieltää pienintä kiipeämästä keittiönjakkaralle ja soseuttaa kasviskeittoa. Myös tukkasi sai osumaa. Itse kannat koronasodan taisteluarpia ylpeänä, mutta et jaksa kuunnella ininää, joten heität vanttuneen villapaidanrytkyn niskaasi.

Ulkoista aamupalan jälkeen isoimman opetus mummolle ja viihdytä hetki pienempiä. Kun liityt Teams-palaveriin, mummo vetää kolmikolle jumppaa Gangnam Stylen tahtiin. Älä kommentoi palaverissa mitään, sillä et todellakaan halua painaa mikrofonia. Vilkuile jälkikasvua ja virnuile. Pienin näyttää supersöpöltä raajojaan vatkatessaan. Tarkista kokouksen jälkeen etätehtäviä ja ihaile suu auki opiskelijoidesi luovuutta ja fantsuja vessapaperitaideteoksia. Googlaa, mitä tarkoittaa megis. Saat selville, että se on S-kaupoissa myytävää energiajuomaa. Kannatti herätä tänäkin aamuna ja oppia jotakin uutta!

Suuntaa illalla kahden tunnin metsäretkelle pienimmän kanssa ja anna sielullesi nannaa. Ihailkaa tikkaherrojen nokan naputusta ja kutittakaa toisianne pajunkissoilla nenänpäähän. Katselkaa virtaavaa jokea ja saukon mäenlaskun jälkiä rantatörmällä.

Mene takaisin mökille Juha Tapiota hyräillen. Pihaan astuessasi hyräilysi loppuu kuin seinään, sillä aistit maailmanlopun tunnelman. Äitisi lompsii pihan poikki kuin karjakko, mutta ilme on lahtaajan. Ja jostakin haisee paska. Kuuntele kun äitisi alkaa selostaa kiihtyvällä volyymilla, kuinka lapsesi on pakottanut toisen lapsesi sukeltamaan paskahuussin ylimmästä reiästä sisään. Sukeltajan kengät ovat yltä päältä paskassa ja koko huussi purujen ja ruskeankirjavan vessapaperin peitossa.

Läksytä lapsesi ja lisää, että Vaahteranmäen Eemeliä ei tässä talossa enää lueta. Juokse saman tien tarkastamaan, onko lipputanko varmasti viety tontilta pois.

Vietä seuraava tunti yökkivän lapsesi kanssa siivoushommissa ja katso, kuinka hän puhdistaa sisarensa paskaisia kenkiä hinkkaamalla niitä lumeen. Sörki itse kenkänpohjia tikulla. Pian lapsesi kirjoittaa angsteissaan paskavanalla hankeen isoin kirjaimin PASKA. Ihaile lapsesi luovuutta ja mene puun taakse nauramaan. Mieti kuitenkin mielessäsi, että jos saat vihiä sen lepakkoa syöneen wuhanilaisen vinosilmän henkilöllisyydestä, käärit Kuomat hänelle joulupakettiin ja kirjoitat päälle ”Greetings from Finland”.

Suuntaa iltatoimille ja hinkkaa Fairylla paskankatkuisia käsiäsi. Katso kun pienin kävelee potta päässä ja huokaise helpotuksesta, kun se olikin tyhjä. Lado iltapalaa pöytään ja muista peittää palanut kätesi. Kun käännät selkäsi, pienin syöttää isoimmalle jugurttia kalaverkon puikkarilla. Ihaile lapsesi luovuutta.

Nielaise itse pari leipäpalasta, mutta älä juo mitään koko iltana. Et todellakaan aio suunnata huussiin.