Vieraskynä

*****

Miltä nyt tuntuu?

…äääääääÄÄÄÄÄäääääääääääÄÄÄÄÄÄäääääääääÄÄÄÄÄääää….

Vaikuttaa siltä, että meillä on tässä kauden ennätyssuoritus. Kaksivuotias on huutanut keuhkojen täydeltä jo useamman minuutin. Suoritukselle omistautuminen hipoo ammattilaistasoa ja harkitsen taaperon ilmoittamista kansainvälisiin kisoihin.

Tällä suoritustasolla raivo pidetään sormia kihelmöivällä intensiteettitasolla ainoastaan loputtomalla tahdonvoimalla. Lasta on loukattu. Eikä vain loukattu, vaan nolattu, nöyryytetty ja häpäisty. Viaton pieni taimi on kohdannut huutavan vääryyden ja kertoo sen koko maailmalle huutaen.

…äääääääÄÄÄÄÄäääääääääÄÄÄÄÄÄäääääääääÄÄÄÄÄääää….

Valittu tekniikka on selvästi klassista koulukuntaa. Suoritukseen on lähdetty virittyneessä t-paidassa ja puoli täydessä vaipassa, jossa haalennut pissi on enää imukykyinen muisto. Loukkaantumisen performanssi suoritetaan maassa kieriskellen satunnaisista potkuista vauhtia hakien. Töppöjalat sätkivät sinne tänne, joten katsomon kannattaa pitää varansa.

äääääääÄÄÄÄÄäääääääääääÄÄÄÄÄÄäääääääääÄÄÄÄÄääää….

Kyyneleet ja räkä valuvat pitkin kasvoja kohdaten jossain leuan tietämillä. Pienillä poskilla aikaan saatu liisterimäinen massa levitellään seuraavassa vaiheessa käsiin ja tämän jälkeen mahdollisuuksien mukaan kaikkiin lähellä oleviin tekstiileihin. Lisäpisteitä saadaan kohteista, joita ei voi laittaa pesukoneeseen.

…äääääääÄÄÄÄÄäääääääääääÄÄÄÄÄÄäääääääääÄÄÄÄÄääää….

Käsittämätön keskittymiskyky. Lapsi päästää äänekkään pierun, joka sutkuttaa menemään kuin suuremman kaliiberin perämoottori. Tämä ei kuitenkaan vaikuta suoritukseen millään tavalla. Millä fysiikan kaavalla lasketaan takaliston ilmavirran antama lisäpotku kierähdykseen? Meneekö tämä dopingin puolelle?

Mutta nyt.. hss!… kierähdys pysähtyy kylkiasentoon ja käsi ojentuu koskettamaan ilmassa leijailevia pölyhiukkasia. Silmissä on samanlainen katse kuin isosiskolla silloin, kun taivaalta sataa uutta lunta. Hetken hurmioitunut tuijotus ja hiljaisuus, jonka rikkoo vain nikotteleva henkäisy.  Voisiko se olla? Hiivin varovasti lähemmäksi.

…..…….iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiSiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii………

Ovelaa. Nyt otettiin käyttöön pelikirjan kohta 6 b: sivuuta tiukkis ja vetoa siihen nallemaiseen pehmoon, joka antaa kaiken aina periksi.

Hyytymisen sijaan suoritus viedäänkin uudelle tasolle. Loukkaukselle, nöyryytykselle, häpäisylle ja maailmaa koskettavalle huutavalle vääryydelle haetaan kaikkea muuta kuin puolueeton todistaja.

Yritän näyttää viattomalta. Yritys on kuitenkin toivoton, kun jaloissa pyörii punanaamainen, räkäposkinen ja todennäköisesti vatsavaivainen pieni peikko, joka sulavasti kieriskelyn lomassa puhkaisee nenänpäähän ilmestyneen vaikuttavan räkäkuplan ja nuolaisee sormeaan. Kuka voisi vastustaa?

äääääääÄÄÄÄÄäääääääääääÄÄÄÄÄÄäääääääääÄÄÄÄÄääää….

Okei, okei, oikei! Teppo Helinä saa tulla ruokapöytään. Ilmoitetaan se saman tien väestörekisterikeskukseen ja adoptoidaan perheeseen. Lisään sen testamenttiin ja rakennutan oman huoneen, josta on liukumäki ulos. Maksan jopa vääjäämättömän leikkauksen, jos vain löydät jostain sairaalan, joka operoi identiteetiltään hämmentyneitä pehmosauruksia.

Kunhan. Vain. Lopetat. Huutamisen.

…äääääääääääÄÄÄÄÄäääääääääääääääää.

Rata yksi. Äiti tarvitsee paukun. Ihan sama lasketaanko se dopingiksi.

Vippe

*****

Vieraileva nuori lahjakkuus!

15.8.2020

Asiakaspalvelija ahdingossa

Ei ole helppoa asiakaspalvelijoilla.

Monia ihmisiä keskuudessamme puhuttaa työhyvinvointi ja syystäkin. Se on tärkeää, oli työ mikä tahansa. Jokaisen tulisi nauttia omasta työstään, tai edes jossain määrin pitää siitä. Hyvin surullista on se, että jopa kaupoissa käynti saattaa vaikuttaa sinun henkilökohtaisen päiväsi kulkuun. Esimerkiksi kun työhönsä pillastuneet asiakaspalvelijat purkavat ärsyyntyneisyytensä juuri sinuun. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää mistä tällainen käytös johtuu, joten antakaa heille hieman siimaa. Syitä on monenlaisia.

Itse näin baarityöntekijänä joudun tällaisiin tilanteisiin valitettavan usein, siis olemaan ärsyyntynyt ja ehkä tartuttamaan vihaisuuteni muihin. En tietenkään pyri siihen, mutta kun kerron syyn, luulen, että jokainen antaa sympatiapisteensä minulle. Ainakin toivottavasti. Baarityössä asiakkaat ovat usein hyvin tyyliteltyjä, kukapa lähtisikään viinille aivan sekaisilla hiuksilla ja epätyylikkäillä collegehousuilla. Nytkun tuli puheeksi, niin aika monet harrastavat sitäkin, mutta näin matemaattisin termein 80% asiakkaista on hyvin laitettuja. Miehillä on hienot vaatteet, pari suihkausta parasta parfyymia kaulalla ja hiuksiin on käytetty enemmän aikaa, kuin minulle on annettu tämän tekstin kirjoittamista varten.

Sama koskee tietysti naisia, luultavasti vain vielä suuremmassa mittakaavassa. Naisten meikit, hiusten suoristaminen ja ne vaatteet. Vaatteet myötäilevät kropan jokaista muotoa. Jokaisen miehen korvaan tämä luultavasti kuulostaa paratiisilta, jossa silmänruokaa on loputtomiin, mutta paratiisi se ei ole. Muistakaa, että olen siinä tilanteessa töissä. Jos alkaisin puhelinnumeroita kysellä, niin mitä luultavammin työnantajani heittäisi minut niskaperseotteella ulos vedoten epäsoveliaaseen työkäytökseen. Toisin sanoen ainoa asia, mikä minulle heistä jää on muisto. Ei mitään muuta.

Tämä väliinpitämättömyyden pakko tyydyttävän näköisiä asiakkaita kohtaan ei kuitenkaan ole suurin syy siihen, mikä siellä töissä masentaa. En voi missään määrin sanoa, että naispuoliset työkaverini eivät tyydytä silmääni millään tavalla. Sieltähän se suurin vitutus syntyy. Kun työkaveri pyörii ympärilläni ja pyllistelee nostellen tavaroita alimmalta hyllyltä, saattaa hikipisara juolahtaa otsalle jostain muusta syystä kuin kiireestä.

Tätä jatkuu viikkoja, kuukausia ja jopa vuosia. Et missään vaiheessa voi tehdä asialle mitään, ettei yhteishenki työpaikalla murennu. Luojalle kiitos, että töitä tehdessä naiset eivät tälläydy ihan yhtälailla kuin viihteellä ollessaan. On ne mustat ohkaiset legginsit silti kivan näköiset, varsinkin heidän nostellessaan tavaroita alimmaiselta hyllyltä, unohtamatta sitä ruusunpunaista kapeaa kangasta mikä kuultaa legginsien lävitse.

Yhteenvetona pyytäisin teitä kaikkia antamaan kaikille asiakaspalvelijoille armoa. Jos joskus huomaat, että asiakaspalvelijalla ei ole kaikista paras päivä, muista, että syy voi olla näinkin painava.

Kala-Jarkko

*****

Vieraileva nuori lupaus!

15.8.2020

Heinänuha vai kasvain keuhkoissa?

Näin syksyn saapuessa tavanomainen flunssakausi tekee tuloaan. Useat taudinlevittäjät jylläävät jälleen kouluissa, päiväkodeissa, työpaikoilla ja julkisissa tiloissa. Monesti ne leviävät pisaratartunnalla pahaa-aavistamattoman yksilön kimppuun. Oireitten kirjo on laaja ja jokaisen keho reagoi tunkeilijoihin omalla tavallaan. On kuivaa tai kutiavaa kurkkua, tukkoista ja vuotavaa nenää, päänsärkyä, väsymystä ja ruumin lämmön vaihtelua. Miten kukaan voikaan olla varma, onko jotain ei-toivottua tarttunut kotimatkalla mukaan? Entä jos tälläkin hetkellä kehossasi mönkii taudinaiheuttajia, koska joku aivasti bussissa?

Jo aikojen alusta asti ihmisen likellä on vaaninut varsin yleinen kulkutauti. Tämä pirulainen on nimeltään luulotauti. Se saa kantajansa levottomaksi ja epäileväksi omasta hyvinvoinnista. Olo tuntuu heikolta ilman mitään keholle oikeaa uhkaa. Luulotauti kuuluu ympärivuoden riehuviin vaivoihin, mutta nostaa päätään erityisesti tietyissä tilanteissa. Se saa lisää ytyä, kun maailmalla jyllää jokin pandemia ja uutisotsikot täyttyvät huolestuttavista varoituksista. Jo valmiiksi huolestuneet ja stressaantuneet mielet ovat sille otollinen itämisalusta. Oikea lottovoitto on yksilö, joka hermostuneena alkaa etsimään vastausta omiin oireisiinsa. Se imee itseensä epävarmuuden ja voi kasvaa jopa muutaman metrin mittaiseksi möykyksi. Näin se läsnäolollaan ajaa uhrin pelkotilaan, kun tämä pohtii viittaavatko hänen oireensa nuhaan vai kasvaimeen.

Totta puhuen, hypokondria on vakavasti otettava asia, josta jotkut ihmiset kärsivät. Se varjostaa kannoilla ja rajoittaa arjessa toimimista. Onneksi usein kokemamme luulosairaus onkin vain hetkittäistä ja laantuu, kun saamme jotain muuta ajateltavaa. Oireita voikin hoitaa pesemällä käsiä, rauhoittumalla ja lähtemällä vaikka lenkille.

Vilja

Käsien pesu toimii lähes kaikkeen.

******

Vieraileva nuori lupaus!

14.8.2020

Riittävän hyvä, määritelmä?

Riittävän hyvä on riittävästi. (Kuva: Silja)

Kirjoittaa pitäisi, mutta miten? Mikä lienee tämän tehtävän normaali taso, millaiset arviontikriteerit tähän pätevät, mitä aiheita muut ovat valinneet, olenko tarpeeksi omaperäinen ja erotunko edukseni? Tehtävänanto haluaa miniesseen, joten sanojakaan ei sopisi tuhlata, vai tuhlaanko niitä jo nyt? Riittävän hyvä ei ole ikinä ollut minulle selkeä tavoite. Käsittääkseni kyse on jostain, joka kelpaa muille ja he eivät pahastu sen riittämättömyydestä?

Kirjoittamisen, piirtämisen, luomisen ja tekemisen pelko vaanii monia päivittäin, minua mukaan lukien. Tämä vaikeus johtuu omasta vaativuudestani ja epäonnistumisen pelosta. Olenko arvoton jos epäonnistun? Tiedän, etten ole, mutta ääntä on vaikea olla kuulematta. Vanhempieni mielestä omaa potentiaaliaan ei tule haaskata, vaan on annettava parastaan, mieluiten aina. Suorituksiin keskittyvät kehut ja epäonnistumisesta saadut viileät katseet ohjasivat minua nuorena. Opin olevani arvokas vain ollessani omalla tasollani, jolta ei sopinut laskeutua.

Nykyään en enää kerro vanhemmilleni saavutuksistani ja tekemisistäni avoimesti. En halua kuulla heidän mielipiteitään ja arvostelujaan enää. Harjoittelen omia rajojani ja kun muistan ne ulkoa, voin opettaa niitä muille. Ehkä silloin voisin riittää itselleni ja heidän mielipiteensä eivät enää pelottaisi minua. Minun ei tarvitsisi harkita asioita sen mukaan, mitä mieltä he voivat niistä olla.

Riittävän hyvä ei siis olekaan muiden arvioitavissa. Riittävän hyvä voikin olla itsemääritetty raja. Riittävän hyvä voi olla jo herätessään aamulla, muuta ei tarvitse. Oma olemassa olo voi olla riittävä, vaikka ei kykenisi saavuttamaan muiden asettamia rajoja. En tiedä tämän esseen riittävyydestä, tai omaperäisyydesta, muiden aihevalinnoista tai tasosta. Minä loin jotain ja se riittää minulle.

Silja

******

Armoitettu vessarauha

– Mikä siellä oikein rapisee? Vieläkö sulla menee kauan? Huhuu!

Se oli hetki, kun elämäni muuttui.

Minä, omaan napaansa tapittava opiskelijatyttö olin tavannut elämäni miehen vajaa vuosi sitten ja nyt olin tutustumassa uusperhearjen vähemmän tunnettuun puoleen. Kolmevuotias lapsipuoleni makasi vessan oven ulkopuolella ja kuunteli suurella hartaudella vessakäyntini ääniä. Minä, pahasti järkyttyneenä, yritin hoitaa lirutteluni ja rapisteluni niin hiljaa kuin mahdollista. Rehellisestä pierusta ei voinut puhuakaan. Tämä oli pahempaa kuin ensitreffeillä!

Ajattelemattomuuttani olin sulkenut oven. Nyt toki ymmärrän, että lapsien laumakäyttäytymiseen kuuluu vessakokemusten läheinen jakaminen ja on suorastaan julmaa kieltää heiltä tämä lämmin yhteinen kokemus.

Ensisäikähdyksen jälkeen lanseerasin termin vessarauha. Jos jossain, niin vessassa pitää saada olla yksin. Minä halusin paukutella rauhassa, eikä kenenkään tarvinnut tietää, olinko toimittamassa ykkös- vai kakkostyypin hätää. Suhteeni – mieheen tai lapsiin – ei ollut vielä tällä tasolla!

Lienee sanomattakin selvää, että yrityksilleni lähinnä naurettiin. Vessarauha menestyi yhtä hyvin kuin toiveeni, että minun henkilökohtaiset tavarani jätettäisiin rauhaan. Sain jatkossakin vessaseuraa, luentomuistiinpanoihini piirreltiin ja joka kerta lähtiessäni ulos sain käyttää 20 minuuttia kännykkäni etsiskelyyn.

Vessarauha on ollut kadoksissa siitä lähtien. Henkilökohtainen tila on jotain, josta olen joskus ehkä kuullut.

13 vuotta myöhemmin olen täysinoppinut. Teini-ikäiset lapsipuoleni eivät onneksi enää ahtaudu vessaan mukaan, mutta alusta asti itse tuotetut jälkeläiseni pitävät huolen siitä, etten ole ikinä yksinäinen. Onnistuneen suorituksen jälkeen kaksivuotias tarkistaa työn jäljen ja kehuu minua taitavaksi, kun taas neljävuotias vaatii halauksen ja pohdiskelee, mahtoiko olla löysä kakka.

He eivät ole kuulletkaan sanaa vessarauha.

Joskus hetkellisessä mielenhäiriössä yritän hiipiä vessaan yksin kirja kainalossa. Lapset voivat olla täydellisen uppoutuneina kotileikkiin. Juuri kun lapsi on nukuttamassa vauvaansa päivän kuudensille unille, silmiin tulee poissaoleva katse, selkä oikenee ja hän tutkaa tilanteen nanosekunnin nopeudella. Pian kodinhoitohuoneen ovi narisee ja tumma hahmo piirtyy suihkuhuoneen lasiovea vasten. Sormet kurottuvat oven alta ja hamuavat otetta alareunasta…

– Äiti!

Mainitsinko, että siinä #¤%#;n ovessa ei ole lukkoa?

– Vippe