Categories
Yleinen

Reikihoitoja ja reikähoitoja

Väsyttää. Viimeisen kuukauden aikana on käynyt selväksi, että elämää ei voi käsikirjoittaa. Se pyörittää ja kieputtaa meitä mielensä mukaan eikä auta kuin yrittää pysyä kyydissä. Välillä se tuntuu niin epätodelliselta, että tuntuu kuin katselisi itseään kaiken ulkopuolelta. Mielessä on käynyt, pitäisikö hankkia hoito.

Viimeisin hoitoni on viime keväältä. Silloinkin uuvutti, tosin toisista syistä kuin nyt, mutta uuvutti kuitenkin. Jouduin opettamaan etänä, mikä teki opetustyöstä paitsi tylsää, myös kuormittavaa. Myös yksinäinen pakertaminen alkoi käydä voimille, kun tiimin tuki oli kaukana. Kaikki tuntui väkisin vääntämiseltä. Mikään ei kiinnostanut eikä naurattanut – paitsi työkaveri Jarkon anaalivitsit. 

Alanvaihtokin alkoi käydä mielessä. Ystäväni oli vaihtanut vastikään ravintola-alalta puutarha-alalle ja pohdin ääneen miehelleni, voisiko minustakin tulla isona kukkien hoitaja.

– Sopisit paremmin kukkien saattohoitajaksi.

Se siitä sitten.

Eräänä etäopetuspäivän hyppytuntina yllätin itseni katsomasta paskaa suomalaista leffaa. Elokuvan vammautunut päähenkilö rullasi itsensä pyörätuolissa laivaan ja kääntyi vilkuttamaan lapsilleen, jotka jäivät satamaan uuden poikaystävän hoteisiin. Nyt tuo äijä vetää perseet, myy lapset parittajalle ja menee vieraisiin, ajattelin ja hämmästyin, kun mies paahtoikin penikoille popcornia ja peitteli illan tullen hellästi sänkyyn. Vielä enemmän häkellyin kuitenkin omasta negatiivisuudestani ja kieroutuneesta ajattelutavastani. 

Seuraavana päivänä yllätin itseni uudestaan. Mies tuli kotiin ja käsivarsilla keikkui Motonetin muovipussi, joka piti sisällään mattoveitsen, öljylakkaa ja silikonisprayta – sekä puisen pelilaudan.

– Ai että illalla pelataan vaimon kanssa shakkia, mies myhäili ja nosti pelin pöydälle.

– Haluut vaan polkee miut alas niin kuin aina ja saada miut tuntemaan itteni tyhmäksi, totesin ja vaivasin sämpylätaikinaa astetta kovemmin.

Mies suuttui.

– Joo ihan sitä varten ostin. En sen takia, että oli Motonetissä puoleen hintaan. Ja sie haluut varmaan pelata Piirrä ja arvaa:ta, että voit dominoida ja nauraa mulle.

Huokaisin.

– Pitäskö meidän mennä terapiaan? 

– Joo, menkää taikinaterapiaan! huusi keskustelua salakuunnellut keskimmäinen ja nappasi suuhunsa taikinaa.

– Mitä on taikinaterapia? kysyi isoin.

– Sitähän äiti harrastaa viikottain. Siinä vähän leipastaan, mätkitään, annetaan pataan ja vedetään lättyyn. Mistä muuten tulikin mieleeni, että se juuri on vieläkin jääkaappissa…..! parahdin ja juoksin kylmäkoneen luo.

Pian valahdin voimattomaksi. Se ruisleivän juuri, jonka olin omin pikku kätösin kasvattanut, välillä pakastanut ja uudestaan henkiin herätellyt, joka oli perhettäni ruokkinut ja tuoksujaan pitkin pirttiä levitellyt, oli poissa. Väri oli muuttunut kellertäväksi ja olemus hengettömäksi. Tuskin hengitin enää itsekään.

Kun seuraavana iltana annoin ameban aivojeni levätä kiikkustuolissa Voice of Finlandia katsomalla, ruutuun lävähti reikihoitaja. Jotakin huljahti sisälläni. Olisiko tässä ratkaisu ongelmiini? Siltä istumalta aloin googletella lähimpiä sielunhoitajia ja ennen kuin ehdin katua, olin jo lähettänyt sähköpostia kaikkein kalleimmalle, mutta selvästi hyväksi havaitulle poppanaiselle.

Oli pakko kertoa tytöille whatsapissa.

– Ettei vaan olisi reikähoitaja, tuli kuitti.

– Kaikki keinot ovat sallittuja, anna palaa! Itseensä pitää sijoittaa.

– Kerro sitten millaista oli.

Eipä aikaakaan, kun seisoin reikihoitajan eteisessä ja tervehdin keski-iän ylittänyttä naista. Kypsän naisen koko olemus huokui ihanaa rauhaa ja lämpöä, tuntui kuin hän olisi ollut sinut koko universumin kanssa ja ottanut minut syliinsä ilman kosketusta. Aivan kuin hän olisi katsonut suoraan sieluuni, vaikka aloittikin rupattelemalla niitä näitä.

Kun makasin hoitopöydällä, alkoi ahdistaa. Äkkäsin että jaloissani oli reikäiset sukat. Onneksi sain viltin päälleni ja pystyin rentoutumaan. Nainen alkoi kuljettaa kättään pitkin vartaloani ja antoi sen pysähtyä milloin pääni, milloin kohtuni, milloin jalkaterieni ylle. Välillä hän puhalteli napakasti käsivarsiini ja jalkoihini. Aika ajoin hän lauloi japaniksi jotain, mitä en ymmärtänyt. Käsivarsiani kuumotti, päässä ja kohdussa tuntui painetta. Oli kuitenkin lämmin ja hyvä olla.

Kun nainen sanoi ”ole hyvä” hoidon loppumisen merkiksi, aloin pikkuhiljaa keräillä itseäni. Olin varma, että aikaa oli kulunut kymmenen minuuttia. Todellisuudessa olin maannut vällyn alla reilun tunnin. Nainen puhui toisesta todellisuudesta ja toisesta tietoisuuden tasosta. En tiennyt mitä ajatella, mutta kokemus oli miellyttävä, vaikka koko keho tuntui raskaalta kantaa.

Kun tein eteisessä lähtöä ja laitoin kenkiä jalkaani, nainen katsoi lempeästi silmiini.

– Meidän pitäisi olla lempeämpiä itseämme kohtaan.

Autossa hymähdin – pitikin maksaa tuosta lauseesta, jonka jo sisimmässäni tiesin. Jotakin se ja sen lausuja lämpimine käsineen minulle kuitenkin antoivat. Voisinko olla itselleni armollisempi ja huolehtia itsestäni paremmin? Jos voimavarat eivät riitä, on osattava löysätä jostakin päästä.

Kotiin tullessa ei tuntunut oikein missään. Mikään ei edelleenkään kiinnostanut.

– Äiti siussa ei ole mitään uudestisyntynyttä, totesivat lapset pettyneesti.

– Jospa se oli sitä reikähoitoa, ei näy ulospäin, ukko heitti.

– Vähän sitäkin, sillä se hoiti eniten alapäätä. Kohtua. Arveli että mulla on äitiyteen ja naisellisuuteen liittyviä kysymyksiä itselleni, vastasin.

 Tuntui tosin, että muilla niitä oli vielä enemmän.

– Äiti missä miun sählymaila on?

– Äiti siun piti täyttää se yksi lappu.

– Iti nukuttaa. Äiti on huono nukuttaja.

– Rrrrrr, ihanat muodot, tää paita korostaa kivasti tissejä. 

Kun aamulla heräsin kuudelta, askel oli kevyempi. Tai ehkä vain kuvittelin. Muistin että energiahoitaja oli vielä saatesanoikseen lisännyt, että saattaisin nähdä kummallisia unia. Todellakin. Työkaverit olivat puhuneet pervoja koko yön.

Viikon päästä olin jo pirteä, mutta se saattoi johtua siitä, että etäopetus päättyi, ja työkavereiden vitsejä ei tarvinnut tyytyä kuuntelemaan enää unissaan.

Viime viikolla tulin miettineeksi vanhaa hoitoani, kun voimavarat alkoivat jälleen olla vähissä. Elämä yllätti perheemme uudella tavalla muutama viikko sitten ja toi surun tullessaan. Niin suuren, että se painaa aika ajoin minut kasaan. Olotilaani ei suinkaan parantanut se, että ukko oli kolmatta viikkoa jossakin Jäämeren takana työmatkalla. Kun hän sitten kolmen viikon leskeyteni päätteeksi ilmoitti saapuvansa kello 18.05 lennolla Suomeen, vapisin helpotuksesta. Minun ei enää tarvitsisi kohdata kaikkea yksin. 

Kun sitten viisi yli kuusi katselin lentokentän ikkunasta puolisoni lähenevää hahmoa ja käsivarsia, jotka kantoivat matkalaukun painoa otteessaan, alkoi paino pudota omilta hartioiltani. Kun Volvossa sain istua pitkästä aikaa pelkääjän paikalle, tuijotin tyhmänä mieheni käsivarsia, jotka loivin liikkein käänsivät rattia. Kun kotona annoin itselleni luvan luhistua sohvalle, katselin edelleen ukkoni käsiä, jotka varmoin ottein ottivat tilanteen haltuun ja leikata jurskauttivat lasten lautasille pizzaa. Kun puin ajatukseni sanoiksi, hän nauroi ja hymähti.

– Ei sulla kyllä ole rima kovin korkeella, jos tää tekee siut onnelliseksi.

Itse väitän että on. On, vaikka joskus tuntuukin, että elän toisessa todellisuudessa hänen kanssaan. On, vaikka hän ei laula japaniksi vaan önähtelee suomeksi enkä siltikään ymmärrä mitään. Eikä hän pidä kättään ylläni vaan kannattelee niillä minua. Paineen tuntua ja kuumotustakin saattaa aika ajoin esiintyä. Reikähoidoksikin sitä ehkä kutsutaan. 

Kerro se käsin.

Categories
Yleinen

Zeniä etsimässä

Suunnittele rankan ja käänteitä täynnä olevan työviikon päätteeksi, että lepäät ja samoilet metsässä ja unohdat angstiset teinit viikonlopun ajaksi. Laita kuitenkin lauantaiksi herätyskello soimaan, sillä kymmeneltä pitää olla Uimaharjun kirjastossa. Tyttäresi harrastaa sanataidetta ja haluaa ehdottomasti sanataideleirille naapurin tytön kanssa. Itse aiot jatkaa suoraan Uimaharjusta Lieksaan anoppilaan rentoutumaan. 

Vartin yli yhdeksän auto on melkein pakattu valmiiksi. Kaappaa vielä mukaasi kissa, pehmenneet tomaatit ja päiväyksen ylittänyt kerma, sillä ajattelet tehdä illalla hävikistä tomaattikeittoa.

Pihalla huomaat järkytykseksesi, että tyttäresi on irrottanut pienimmän turvaistuimen takapenkiltä ja siirtänyt sen etupenkille. Sinulla ei ole hajuakaan, miten se kiinnitetään paikalleen. Eikä sen puoleen edellytyksiäkään. Ala rynkyttää ja runkuttaa penkkiä kaikkiin mahdollisiin asentoihin, survo turvavyötä jokaisesta löytämästäsi reiästä ja reikää muistuttavasta kolosta läpi ja menetä viimeisinkin itsehillintäsi. Soita miehellesi.

– No hei rakas.

– Moi. Miten helvetissä tämä turvaistuin laitetaan kiinni??! Lapses otti tän irti ja mulla ei ole hajuakaan, mistä reiästä pitää työntää ja mitä.

– Joo ihan rauhassa. Hengitä. Ensinnäkin voisit katsoa, onko siinä ohjeita.

– Tässä mitään ohjeita ole! Voitko vaan kertoo mihin tungen tämän turvavyön?

– Tuota soitatko videopuhelun, kun on vähän vaikea neuvoa näin näkemättä koh…

Tuut tuut.

Pirr pirr.

Kun miehesi vastaa videopuheluun, kuulet hänen viimeistelevän lausetta äidilleen.

– …. luulis jo tuossa vaiheessa. Kun on kuitenkin jo kolmas lapsi..

– Mitäpä juorusitte miusta? 

– Ei mitään uutta. No niin voitko nyt näyttää mitä yrität tehdä?

– No tässä on tämä reikä niin varmaan siitä pitää tunkea tämä vyö.

– Joo älä laita sieltä ulkokautta vaan sisäkautta.

– No sisäkauttahan mie sitä tässä ulos survon.

– Eikun laita toisesta suunnasta sisäkautta ulos.

– No vittu justhan sie sanoit, että elä ainakaan sitä kautta.

– Älä survo minusta nähden ulkokautta. Näytätkö sillä puhelimella kuvaa, kun on vähän vaikea arpoa mitä teet juuri nyt, kun näkyy vaan mustaa.

– No kun ei riitä kädet!!

– Laita se syyllinen töihin.

– Elina!! Tänne! ‘*#**u se hävis jo naapuriin. S#?***! 

Kun yrität itse hallita sekä puhelinta että vyötä, puhelin oksentaa kaikki kortit korttitaskustaan auton paskaiselle lattialle.

– Voi jumalauta! Näätkö nyt? Tästä tungin vyön.

– Ei kun toista kautta. Ja siitä vasemmalta ensin.

– Mitä kautta vasemmalta, kun vasen voi olla yhtä hyvin oikealla.

– Kun seisot siinä niin olet sisäpuolella ja vasemmalla.

– En voi tietää, mikä on oikea, vasen, sisäpuoli tai ulkopuoli, kun en tiedä mistä suunnasta tätä lähestytään! 

Pienin kiipeää takapenkiltä kuskin paikalle ja työntää videokuvaan lollin täytekakkua.

– Kato iti, kato!!

– Hieno! sanoo isi.

– Mene sinä nyt rakas edestä, kun äitillä on ongelma!

– Eli siitä toista kautta.

– Ei jumalauta mie luovutan. Luovutan koko elämän kanssa!

Kuulet kuinka poika ja anoppi nauravat puhelimen toisessa päässä. Ilmeisesti miehesi viihdyttää koko sukuaan kaiuttimen kautta. Poika huutaa väliin:

– Elä äiti luovuta, niinhän sie neuvot meitä lapsiakin!

– Nyt kaikki hiljaa, nyt ei kestä pää.

– Eikö siinä niskassa ole kuvaa? mies jatkaa.

– No ei täällä mitään ole! Ei ainakaan mitään niskaa! 

– Kato siitä niskatyynystä.

– Ai tuossa. Kuva on kyllä, mutta ymmärrän tuosta yhtä paljon kuin lehmä Raamatusta! Ainut mitä ymmärrän on, että Alternative tarkoittaa vaihtoehtoa ja loput onkin kuvaa. Ihan liikaa vaihtoehtoja mulle.

Ala nauraa. Ala huutonauraa, vaikka vituttaa kuin pientä oravaa.

– Aahhaha, tää on ihan niinku siitä Speden sketsistä!

Pian näet sivusilmällä, kun penkin irrottaja saapuu takaisin tapahtumapaikalle.

– Oliko pakko hävitä? Pidä sinä nyt tätä puhelinta ja kameraa ja anna olla viimeinen kerta, kun irrotat kysymättä mitään.

– Joo joo tuli jo selväksi!! tyttäresi huutaa.

Mies ei luovuta vaan jatkaa hätäkeskuksen päivystäjän äänellä:

– No niin ota se vyö sen selkänojan yli ja työnnä se siitä penkin sisäreiästä läpi. Ja sieltä takaa toisesta reiästä sisään.

– Aaaa hei nyt se meni ekasta reiästä. Ja nyt tajusin mitä pitää tehä! Mutta ei tää hiton vyö tottele minuu!

Rynkytä ja vedä, nyhdä ja nykyttele.

–  Ei tää tuu täältä! Ei helvetti voi olla näin vaikeeta #aa#*’#*!!!! 

Mies on hiljaa.

– Joo kiitos avusta ja hei. Saan tän loppuun!

Tuut tuut.

Kun lopetat puhelun, huomaat että naapuri on hiipinyt tontillesi lapsensa kanssa ja näyttää vähän säikähtäneeltä ja aika paljon siltä, ettei välttämättä luovuta lastaan kyytiisi. Yritä selitellä, että tekniset jutut eivät ole oikein sinun juttusi ja saavat pimeän puolesi hetkellisesti esille. Naapuri nyökyttelee hiljaisena.

– Nää on kaikki vähän erilaisia nää istuimet…

Vyötä lapset, istu autoon ja viestitä leiriohjaajille, että tulet kun kerkiät. Kun puoli yhdeltätoista saavut tyylikkäästi myöhässä Uimaharjun kyläpahaseen, et löydä kirjastoa mistään. Navi ohjaa S-Marketille. Lapset yrittävät huutaa, että kaupan kyljessä on kirjaston kyltti, mutta itse et nää kylttiä missään. Kommentoi lapsille, että se on joku vanha kyltti ja kaasuta menemään. Aja pillurallia ympäri kylää. Kyllästy leikkiin ja soita anopille, joka ohjaa sinut K-Markettiin ja sieltä takavasemmalle koulun pihaan. Etsi ensin K-Market ja sen jälkeen päinvastaisesta suunnasta koulu. Lapset yrittävät huutaa, että kirjaston kyltti on edelleen S-marketin pihassa ja että äiti me ajetaan samaa ympyrää kolmatta kertaa. Et itsekään tajua, kuka voi eksyä Uimaharjuun. 

– Ympyrä, ympyrä!! lapset toistelevat hihkuen ja rummuttavat käsillä jalkojaan.

– Ois ihan kiva äiti joskus päästä sinne leirille….

Nöyrry ja soita leirinohjaajalle, joka kertoo, että kirjasto on S-marketin rakennuksessa. Aja takaisin S-Marketin pihaan, jossa lukee kissankokoisin kirjaimin KIRJASTO. Mieti että alat olla liian vanha kiertämään kehää. 

Heitä tytöt leirille ja lähde kurvailemaan kohti Lieksaa. Havahdu jossain kohti, että ajoit Ahvenisentien risteyksestä ohi. Käänny seuraavasta risteyksestä Kelvän Kylätielle ja laita varuilta Google maps päälle. Se huutaa että signaalia ei ole. Aja maisemareittiä läpi kengurukuoppien, viljapeltojen ja junaratojen ja anna sykkeen tasaantua. Kuuntele kun pienin toistaa koko matkan kulmat kurtussa “Ei löytetty kiljastoa. Ässmalketin pihassa oli.” 

Anoppilan pihaan päästyäsi näet, kuinka miehesi tallustaa hallilta vastaan työhaalarissaan ja levittää mustat sormensa halaukseen.

– Kato rakas ja rauhallinen vaimoni saapui. Selvisit.

– Anteeks kun mie oon tämmönen. Mie en ansaitse sinnuu.

– Kato vähemmällä vihalla ja väkivallalla ensi kerralla.

– Jotenkin ei rentouta tämä viikonloppu.

– Kieltämättä näytät siltä, että zen on saavuttamatta.

Ala tyhjentää tykötarpeita takakontista ja totea pian, että tomaattikeittoa ei tarvitse enää tehdä. Se on jo valmistanut itse itsensä kestokassin pohjalla ja maustanut liemensä kaljalla ja kissanruualla. 

Kissasi alkaa saman tien huutaa pihalle, mutta et voi laskea sitä ulos, sillä ensin pitäisi saada anopin kissa sisälle, jotta et joudu todistamaan kissatappelua. Koska musta mörkö ei suvaitse saapua vielä kahdenkaan tunnin päästä ja kissasi volyymi yltyy, päätät välttää seuraavan hermoromahduksen ja opettaa 12-vuotiaan narttusi valjaisiin. Koska appiukkosi vihjailee hienovaraisesti, että pieni metsäkävely voisi tehdä hermoille hyvää, näet jo itsesi poimimassa kätevästi marjoja kissanulkoilutuksen lomassa. Ota kissa kainaloon ja suuntaa metsään. Kellikää hetki rennosti sammalmättäällä ja myhäile tyytyväisenä, kuinka hyvin vanha kissakin oppii uusia temppuja. 

Pian rouva saa kuitenkin hepulin ja alkaa hyppiä, peruutella ja nykiä narussaan. Hyppää mättäältä kissan perään kuin Tommi Evilä aikoinaan ja juokse narun jatkeena pitkin poikin pihamaata. Ryömi peräkärryn alle, pyllistele nelinkontin viinimarjapuskassa ja mieti, miksi elämäsi on tällaista, vaikka olet pian nelikymppinen. Unohda marjanpoiminta. 

Käy volttien välissä laittamassa kalja kylmään, sillä se on mitä todennäköisimmin ainut rentoutumiskeinosi tänä viikonloppuna. Kun nostat kaljapullon tomaattimehun seasta ylös, katseesi pysähtyy ja tunnet kuinka kamelilta katkeaa kaula. Etiketissä lukee Alcohol free. Onneksi edessäsi on vielä toinen matka Uimaharjun S-Markettiin, vaikka tiedostatkin harvinaisen hyvin, että parempi olisi pysyä pirtissä, juoda kuppi kuumaa ja etsiä zeniä omasta sisimmästä. Päätä kuitenkin uhmata kohtaloasi ja lähteä tien päälle. Kokemuksesta tiedät, että onni löytyy eläen, ei etsien.