teknisiä ongelmia – Elämää ja eritteitä

Kaikki alkoi siitä, kun suutuspäissäni halusin vaihtaa tietokoneelleni salasanan. Päätös ei ollut helppo, sillä olin käyttänyt samaa salasanaa viimeiset 13 vuotta. Päätin kuitenkin panna tuulemaan, koska salasana oli muidenkin perheenjäsenteni tiedossa.

Koska minulla ei ollut hajuakaan, miten salasana vaihdetaan, kysyin Aikulta apua. Aikun avustuksella pääsin käsiksi asetuksiin ja kohtaan salasana. Salasana vaihtui ja pian valtakunnassa oli näennäisesti kaikki hyvin.

Kunnes Aikku alkoi parin päivän päästä whatsappailemaan.

– Ehit sie kirjottamaan blogia? Oliko sulta tulossa se 40-vee monologi?

Kun kirjoituskiima sitten hetkeä myöhemmin iski, yritin kirjautua koneelleni tavalliseen tapaan. Syötin kenttään sata versiota uudesta salasanastani ja hakkasin loppuun eri numeroyhdistelmiä, mutta yksikään ei tärpännyt. Ensimmäinen kirjain isolla, sitten pienellä, vai oliko se toisin päin? Huutomerkki loppuun vai oliko se kysymysmerkki? En kuollaksenikaan muistanut uutta salasanaani. Kirjoituskiima laantui samassa tahdissa kun kierrokset nousivat.

Koska perheemme oli äitini nurkissa evakossa vesivahingon tieltä, huikkasin äidilleni lähteväni käymään kotona. Ajoin kotiin ja käänsin työhuoneeni ympäri. Uumoilin kirjoittaneeni salasanan jollekin post it-lapulle, mutta muistikuvani oli väärä. Hetken kuluttua äkkäsin, että olin angsteissani päättänyt olla kirjoittamatta salasanaa tositteeksi yhtään mihinkään paitsi pääni sisälle.

Virhe.

Mummolassa tartuin puhelimeen ja tekstasin Aikulle.

– Oisin kirjottanu blogia mutta en pääse omalle koneelle sisälle, kun vaihdoin sen salasanan 😭😭

– Käytä työkonetta?

– Mietin samaa, en vaan pääse sinne tinskuaikku driveen. Vittu mie oon käsi.

– Muistatko sen sähköpostin?

– Siis työkoneella en pääse sinne google driveen enkä blogin adminiin. Niin joo jos sen lisää gmailiin sen blogin tilin…

– Salasana on ******* , Aikku muistuttaa.

– Kiitti, pitää yrittää.

– Saahan sen uuden salasanan tilattua siihen blogiin, Aikku lisäsi.

En tiennyt enää mistä puhuttiin, joten illalla oli pakko turvautua miehen apuun. Hän ystävällisesti resetoi unohtamani salasanan ja tuota pikaa keksin uuden. Vahingosta viisastuneena kirjoitin salasanan ylös lehtiöön ja työnsin lehtiön läppärilaukkuuni.

Virhe (jota tosin en tiedostanut vielä tässä vaiheessa).

Edistysaskeleesta oli pakko raportoida Aikulle.

– Joo sain koneen toimimaan, Ari resetoi salasanan.

– Jee!

Neljä tuntia myöhemmin tykitin jälleen Aikkua viesteillä. Jostain syystä myös kaikki salasanai eri sivustoille oli resetoitu. Ainut salasana, jonka olin laittanut muistiin wordiin, oli päiväkodin Daisy-järjestelmään, jota ei oltu tarvittu vuosiin ja ukko.fi.hin, jota en ollut tarvinnut koskaan.

– Mulla menee totaalisesti hermo. En pääse enää sinne driveen omaltakaan koneelta, vaikka yritän lisätä accountin gmailiin. Ei enää anna sitä tinskuaikkua, tykitin Aikulle.

Hetken kuluttua häiriköin Aikkua jälleen.

– Nyt yritin vaihtaa salasanan sinne blogin adminiin, mutta ne vahvistuskoodit menee vissiin siun puhelimeen? En vittu tajua #¤%?!### Parempi kun ei edes yritä enää mitään. Pitänee turvautua Ariin illalla.

Aikku vastasi parin tunnin päästä.

– Ei oo helppoa siulla🤭 Kokeile nyt. Oon nyt puhelimella. Pitäshän siun blogiin saada vaihdettua uus salasana, vaikka et tinskuaikkuun pääsiskään. Eikös siinä ole siulla oma sähköposti kirjautumiseen? On se siun henk.koht. Mieki saan sen nollattua, joten sen saat sieki siitä blogin kirjautumissivulta.

Olin siinä mielentilassa, että katsoin parhaaksi jättää homman sikseen.

Seuraavana päivänä istuin koneelle ja yritin jälleen kirjautua sisään. Katsoin tyhmänä näppäimistöä – en kuolemaksenikaan muistanut uuden salasanan tilalle keksimääni uutta salasanaa. Ei jumalauta ollut todellista. Syötin kenttään eri sanoja ja numeroyhdistelmiä, mutta mikään ei tuonut jackpottia.

Mikä polttaa? kysyi salasanan vihje näytöllä.

Aurinko? Liekki? Rakkaus? Rakkaus polttaa olisi liian kliseistä minulle.

– Kohta polttaa liekit rovion!!! huusin ja kokeilin sitä.

Ei toiminut.

Sitten muistin, että tällä kertaa olin kirjoittanut salasanan fiksuna ylös lapulle! Ei hätää, hymyilin.

Paitsi että mille lapulle ja minne olin sen tunkenut?

Käänsin läppärilaukun ympäri, mutta en löytänyt muistilappua. Tai muistilappuja riitti kyllä, mutta ei juuri sitä oikeaa. Tongin toisenkin läppärilaukun, mutta vedin käteeni kaikkea muuta mielenkiintoista.

Marjatta Pennasen puhelinnumero – kuka se oli?

Jumalaton pino paperia ja A4:sia.

Neljän oppitunnin tuntisuunnitelmat pinkeillä ja keltaisilla post it -lapuilla.

Kampaamon hinnasto.

Kuivattuja mustikoita, joista osa oli valunut laukun pohjalle.

Kolumnia varten kirjoitetut muistiinpanot, jotka kuulostivat varsin epäilyttäviltä: sähköturbiini pöntössä, jotta voi kusemalla generoida sähköä, paskaa tuulettimessa, puuro turpoo mahassa, paplarit vastaan kiharrin, läheisyys versus sähköiset hierontalaitteet – hmm.

Terveyssiteitä, tussi, teepussi, villasukkien hoito-ohje, jonka sisällä teepussi.

Käsidesipyyhe, purkkaa, meikkisuti, opiskelijan palauttama etätehtävä rutussa.

Viimekesäinen lomamatkasuunnitelma ruttuisella kirjekuorella: Taavetti Lappeenranta, Svinhufvud ja korsumuseo. Sinne siis.

Mies katseli touhujani ja muistiinpanojani epäuskoisena.

– On tuossa yksi hyvä puoli. Kukaan ei voi kopioida sinun suunnitelmia eikä pölliä salasanoja, koska ne ei ole millään tasolla ymmärrettävässä muodossa.

Pusuileva läppärilaukkuni, jota mies kutsuu kotoisasti “suolistamista vailla olevaksi siaksi”.

Lopulta löysin salasanan ruttuisen ruutupaperin nurkasta, kun olin penkonut molemmat laukut kahteen kertaan.

– Heureka!

Kun kone armollisesti päästi minut sisään, oli pakko turvautua miehen apuun, jotta pääsisin blogiin sisälle. Otimme puhelun Aikulle. Aikku vastasi heti.

– Helou, oot sie puhelimen äärellä? kysyin ensitöikseni.

– Aa joo oot varmaan kun vastasit! repesin perään.

– Hihhiihh hiihhi, Aikku hajoili toisessa päässä.

Mies näytti siltä, että tulossa oli pitkä puhelu.

– Mie yritin nyt kirjautua tonne blogin driveen ja se huutaa koodia, joka on lähetetty Galaxy 51:stä, lienee siun puhelin? kyselin.

– Oota laitan kaiuttimeen, Aikku vastasi ja jatkoi pian:

– Joo koodi on 576 342.

– Mutta tässä lukee ”tapahtui virhe”.

Mies pudisteli päätään ja alkoi avautua:

– Hyvin ootte kyllä ryssineet tän jutun. Eli toinen on antanut sähköpostinsa ja toinen puhelinnumeronsa kaksivaiheiseen tunnistautumiseen.

– Aateltiin että voi valita, että helpompi silleen, Aikku toteaa.

– Olis parempiakin tapoja, mies totesi.

– Epäilemättä. Voisitko olla meidän atk-tukihenkilö? Aikku lirkutteli puhelimeen.

– Se tarkoittaa, että draama vähenee oleellisesti.

– Totta, sit meillä ei olis jutunjuurta, Aikku mietti pettyneenä.

– Mut Aikkuhan on töissäkin joku it-vastaava, kommentoin väliin.

– Olin. Ne siirsi miut syrjään.

– Hihhiiihh.

Kun mieheni sai hommat rullaamaan, hän kehotti laittamaan salasanat visusti talteen puhelimeen.

Eipä aikaakaan, kun minulla oli taas ongelma. Koska olin hätäpäissäni kirjoittanut kolumnin työkoneellani, en löytänyt sitä omalta koneeltani.

– Miksi se ei näy täällä drivessä?? Missä se on??! Nyt se on hävinny jumalauta!! Pitääkö alottaa alusta!?

– Se on työpaikan verkossa, mies totesi rauhallisesti.

– Miksi täällä sitten näkyy se PowerPoint, jota tein eilen työkoneella?? Aa joo se onkin tehty alun perin kotikoneella. Miksi kaikki on niin helvetin vaikeeta??

– Ja miksi muuten miun puhelin ei soi, vaikka siekin väitit soittaneesi? Eikä viestitkään jostain syystä näy eikä kuulu. Ilmestyvät yhtäkkiä tunteja myöhemmin, kun avaan whatsapin.

– Oisko sulla jostain syystä päällä älä häiritse -tila? Näytäpä tänne sitä puhelinta. Joo titta här. Oot painanu sen päälle.

– Katos. Oonki aina miettiny, että mikä se sellanen toiminto on.

Suunnittele rankan ja käänteitä täynnä olevan työviikon päätteeksi, että lepäät ja samoilet metsässä ja unohdat angstiset teinit viikonlopun ajaksi. Laita kuitenkin lauantaiksi herätyskello soimaan, sillä kymmeneltä pitää olla Uimaharjun kirjastossa. Tyttäresi harrastaa sanataidetta ja haluaa ehdottomasti sanataideleirille naapurin tytön kanssa. Itse aiot jatkaa suoraan Uimaharjusta Lieksaan anoppilaan rentoutumaan.

Vartin yli yhdeksän auto on melkein pakattu valmiiksi. Kaappaa vielä mukaasi kissa, pehmenneet tomaatit ja päiväyksen ylittänyt kerma, sillä ajattelet tehdä illalla hävikistä tomaattikeittoa.

Pihalla huomaat järkytykseksesi, että tyttäresi on irrottanut pienimmän turvaistuimen takapenkiltä ja siirtänyt sen etupenkille. Sinulla ei ole hajuakaan, miten se kiinnitetään paikalleen. Eikä sen puoleen edellytyksiäkään. Ala rynkyttää ja runkuttaa penkkiä kaikkiin mahdollisiin asentoihin, survo turvavyötä jokaisesta löytämästäsi reiästä ja reikää muistuttavasta kolosta läpi ja menetä viimeisinkin itsehillintäsi. Soita miehellesi.

– No hei rakas.

– Moi. Miten helvetissä tämä turvaistuin laitetaan kiinni??! Lapses otti tän irti ja mulla ei ole hajuakaan, mistä reiästä pitää työntää ja mitä.

– Joo ihan rauhassa. Hengitä. Ensinnäkin voisit katsoa, onko siinä ohjeita.

– Tässä mitään ohjeita ole! Voitko vaan kertoo mihin tungen tämän turvavyön?

– Tuota soitatko videopuhelun, kun on vähän vaikea neuvoa näin näkemättä koh…

Tuut tuut.

Pirr pirr.

Kun miehesi vastaa videopuheluun, kuulet hänen viimeistelevän lausetta äidilleen.

– …. luulis jo tuossa vaiheessa. Kun on kuitenkin jo kolmas lapsi..

– Mitäpä juorusitte miusta?

– Ei mitään uutta. No niin voitko nyt näyttää mitä yrität tehdä?

– No tässä on tämä reikä niin varmaan siitä pitää tunkea tämä vyö.

– Joo älä laita sieltä ulkokautta vaan sisäkautta.

– No sisäkauttahan mie sitä tässä ulos survon.

– Eikun laita toisesta suunnasta sisäkautta ulos.

– No vittu justhan sie sanoit, että elä ainakaan sitä kautta.

– Älä survo minusta nähden ulkokautta. Näytätkö sillä puhelimella kuvaa, kun on vähän vaikea arpoa mitä teet juuri nyt, kun näkyy vaan mustaa.

– No kun ei riitä kädet!!

– Laita se syyllinen töihin.

– Elina!! Tänne! ‘*#**u se hävis jo naapuriin. S#?***!

Kun yrität itse hallita sekä puhelinta että vyötä, puhelin oksentaa kaikki kortit korttitaskustaan auton paskaiselle lattialle.

– Voi jumalauta! Näätkö nyt? Tästä tungin vyön.

– Ei kun toista kautta. Ja siitä vasemmalta ensin.

– Mitä kautta vasemmalta, kun vasen voi olla yhtä hyvin oikealla.

– Kun seisot siinä niin olet sisäpuolella ja vasemmalla.

– En voi tietää, mikä on oikea, vasen, sisäpuoli tai ulkopuoli, kun en tiedä mistä suunnasta tätä lähestytään!

Pienin kiipeää takapenkiltä kuskin paikalle ja työntää videokuvaan lollin täytekakkua.

– Kato iti, kato!!

– Hieno! sanoo isi.

– Mene sinä nyt rakas edestä, kun äitillä on ongelma!

– Eli siitä toista kautta.

– Ei jumalauta mie luovutan. Luovutan koko elämän kanssa!

Kuulet kuinka poika ja anoppi nauravat puhelimen toisessa päässä. Ilmeisesti miehesi viihdyttää koko sukuaan kaiuttimen kautta. Poika huutaa väliin:

– Elä äiti luovuta, niinhän sie neuvot meitä lapsiakin!

– Nyt kaikki hiljaa, nyt ei kestä pää.

– Eikö siinä niskassa ole kuvaa? mies jatkaa.

– No ei täällä mitään ole! Ei ainakaan mitään niskaa!

– Kato siitä niskatyynystä.

– Ai tuossa. Kuva on kyllä, mutta ymmärrän tuosta yhtä paljon kuin lehmä Raamatusta! Ainut mitä ymmärrän on, että Alternative tarkoittaa vaihtoehtoa ja loput onkin kuvaa. Ihan liikaa vaihtoehtoja mulle.

Saattashan tuosta jotain ymmärtää, jos olisi vastaanottavaisessa tilassa.

Ala nauraa. Ala huutonauraa, vaikka vituttaa kuin pientä oravaa.

– Aahhaha, tää on ihan niinku siitä Speden sketsistä!

Pian näet sivusilmällä, kun penkin irrottaja saapuu takaisin tapahtumapaikalle.

– Oliko pakko hävitä? Pidä sinä nyt tätä puhelinta ja kameraa ja anna olla viimeinen kerta, kun irrotat kysymättä mitään.

– Joo joo tuli jo selväksi!! tyttäresi huutaa.

Mies ei luovuta vaan jatkaa hätäkeskuksen päivystäjän äänellä:

– No niin ota se vyö sen selkänojan yli ja työnnä se siitä penkin sisäreiästä läpi. Ja sieltä takaa toisesta reiästä sisään.

– Aaaa hei nyt se meni ekasta reiästä. Ja nyt tajusin mitä pitää tehä! Mutta ei tää hiton vyö tottele minuu!

Rynkytä ja vedä, nyhdä ja nykyttele.

– Ei tää tuu täältä! Ei helvetti voi olla näin vaikeeta #aa#*’#*!!!!

Mies on hiljaa.

– Joo kiitos avusta ja hei. Saan tän loppuun!

Tuut tuut.

Kun lopetat puhelun, huomaat että naapuri on hiipinyt tontillesi lapsensa kanssa ja näyttää vähän säikähtäneeltä ja aika paljon siltä, ettei välttämättä luovuta lastaan kyytiisi. Yritä selitellä, että tekniset jutut eivät ole oikein sinun juttusi ja saavat pimeän puolesi hetkellisesti esille. Naapuri nyökyttelee hiljaisena.

– Nää on kaikki vähän erilaisia nää istuimet…

Vyötä lapset, istu autoon ja viestitä leiriohjaajille, että tulet kun kerkiät. Kun puoli yhdeltätoista saavut tyylikkäästi myöhässä Uimaharjun kyläpahaseen, et löydä kirjastoa mistään. Navi ohjaa S-Marketille. Lapset yrittävät huutaa, että kaupan kyljessä on kirjaston kyltti, mutta itse et nää kylttiä missään. Kommentoi lapsille, että se on joku vanha kyltti ja kaasuta menemään. Aja pillurallia ympäri kylää. Kyllästy leikkiin ja soita anopille, joka ohjaa sinut K-Markettiin ja sieltä takavasemmalle koulun pihaan. Etsi ensin K-Market ja sen jälkeen päinvastaisesta suunnasta koulu. Lapset yrittävät huutaa, että kirjaston kyltti on edelleen S-marketin pihassa ja että äiti me ajetaan samaa ympyrää kolmatta kertaa. Et itsekään tajua, kuka voi eksyä Uimaharjuun.

– Ympyrä, ympyrä!! lapset toistelevat hihkuen ja rummuttavat käsillä jalkojaan.

– Ois ihan kiva äiti joskus päästä sinne leirille….

Nöyrry ja soita leirinohjaajalle, joka kertoo, että kirjasto on S-marketin rakennuksessa. Aja takaisin S-Marketin pihaan, jossa lukee kissankokoisin kirjaimin KIRJASTO. Mieti että alat olla liian vanha kiertämään kehää.

Heitä tytöt leirille ja lähde kurvailemaan kohti Lieksaa. Havahdu jossain kohti, että ajoit Ahvenisentien risteyksestä ohi. Käänny seuraavasta risteyksestä Kelvän Kylätielle ja laita varuilta Google maps päälle. Se huutaa että signaalia ei ole. Aja maisemareittiä läpi kengurukuoppien, viljapeltojen ja junaratojen ja anna sykkeen tasaantua. Kuuntele kun pienin toistaa koko matkan kulmat kurtussa “Ei löytetty kiljastoa. Ässmalketin pihassa oli.”

Anoppilan pihaan päästyäsi näet, kuinka miehesi tallustaa hallilta vastaan työhaalarissaan ja levittää mustat sormensa halaukseen.

– Kato rakas ja rauhallinen vaimoni saapui. Selvisit.

– Anteeks kun mie oon tämmönen. Mie en ansaitse sinnuu.

– Kato vähemmällä vihalla ja väkivallalla ensi kerralla.

– Jotenkin ei rentouta tämä viikonloppu.

– Kieltämättä näytät siltä, että zen on saavuttamatta.

Ala tyhjentää tykötarpeita takakontista ja totea pian, että tomaattikeittoa ei tarvitse enää tehdä. Se on jo valmistanut itse itsensä kestokassin pohjalla ja maustanut liemensä kaljalla ja kissanruualla.

Näin valmistat hävikistä herkkua: Laita jo valmiiksi pehmenneet tomaatit kestokassiin, laita mausteeksi kesäkurpitsaa, kissanruokaa ja kaljaa, aja kuoppaisella tiellä ja avot, keittosi on valmis! Kerää sattumat pois ja litki liemi.

Kissasi alkaa saman tien huutaa pihalle, mutta et voi laskea sitä ulos, sillä ensin pitäisi saada anopin kissa sisälle, jotta et joudu todistamaan kissatappelua. Koska musta mörkö ei suvaitse saapua vielä kahdenkaan tunnin päästä ja kissasi volyymi yltyy, päätät välttää seuraavan hermoromahduksen ja opettaa 12-vuotiaan narttusi valjaisiin. Koska appiukkosi vihjailee hienovaraisesti, että pieni metsäkävely voisi tehdä hermoille hyvää, näet jo itsesi poimimassa kätevästi marjoja kissanulkoilutuksen lomassa. Ota kissa kainaloon ja suuntaa metsään. Kellikää hetki rennosti sammalmättäällä ja myhäile tyytyväisenä, kuinka hyvin vanha kissakin oppii uusia temppuja.

Pian rouva saa kuitenkin hepulin ja alkaa hyppiä, peruutella ja nykiä narussaan. Hyppää mättäältä kissan perään kuin Tommi Evilä aikoinaan ja juokse narun jatkeena pitkin poikin pihamaata. Ryömi peräkärryn alle, pyllistele nelinkontin viinimarjapuskassa ja mieti, miksi elämäsi on tällaista, vaikka olet pian nelikymppinen. Unohda marjanpoiminta.

Käy volttien välissä laittamassa kalja kylmään, sillä se on mitä todennäköisimmin ainut rentoutumiskeinosi tänä viikonloppuna. Kun nostat kaljapullon tomaattimehun seasta ylös, katseesi pysähtyy ja tunnet kuinka kamelilta katkeaa kaula. Etiketissä lukee Alcohol free. Onneksi edessäsi on vielä toinen matka Uimaharjun S-Markettiin, vaikka tiedostatkin harvinaisen hyvin, että parempi olisi pysyä pirtissä, juoda kuppi kuumaa ja etsiä zeniä omasta sisimmästä. Päätä kuitenkin uhmata kohtaloasi ja lähteä tien päälle. Kokemuksesta tiedät, että onni löytyy eläen, ei etsien.