Month: July 2023

Tämä tarina tapahtui yhdeksän vuotta sitten ja on kaikessa tragikoomisuudessaan taivahan tosi.

Eletään kesää 2014. Meillä on tapana viettää kesät kesämökillämme Höytiäisen rannalla eikä tämä kesä poikkea edellisistä. Vietämme kunnon kommuunielämää leppoisissa kesätuulissa: minä ja mieheni, lapset ja kissat, minun vanhempani ja sekalainen seurakunta kesävieraita, sukulaisia ja naapureita. Sinkkukesää viettävä pikkusiskoni Maikki asuu kolmen kilometrin päässä omassa torpassaan, ja alkukesästä Maikin luo muutti sinkkuilemaan myös hänen hyvä ystävänsä Inka. Kesä sujuu oikein leppoisasti ja päivät panevat parastaan, kunnes koittaa Ilosaarirock.

Olemme nuoria ja notkia, joten rockiin on päästävä. Ja mitäpä olisi Ilosaarirock ilman ilolientä? Ilolientä kuluukin kohtalaisesti kolmen päivän aikana ja sunnuntaina väsyttää kolmen päivän vouhkaamisen jälkeen. Rockin jälkeen sunnuntaina suuntaamme takaisin maaseudun rauhaan – minä omalle mökilleni ja tytöt omalleen. Tässä vaiheessa kukaan meistä ei aavista, että kaksi edellistä liskojen yötä eivät ole mitään verrattuna tulevaan kissojen yöhön.

Kun saavun mökille, päätän mennä kerrankin ajoissa nukkumaan. Harvinaista kyllä, olen ennen kello kymmentä vällyjen välissä ja alan pilkkiä luettuani neljä riviä Annan pääkirjoitusta. Autuutta ei kuitenkaan kauaa kestä, sillä neljä minuuttia yli puolenyön herään unenpöpperössä puhelimen soittoon.

Mitä helvettiä, kuka soittaa keskellä yötä? Hamuan unissani kännykkäni yöpöydältä ja katson tuikituntematonta numeroa näytöltä. Samoin tein puhelu loppuu, mutta saan samasta numerosta tekstiviestin, jonka luen kasvavan paniikin vallassa.

Viestissä lukee näin: “Tule tänne heti! Tänne tuli joku tyyppi. Maikki huutaa ulkona!!”

Tajuan, että numero kuuluu siskoni kämppäkaverille Inkalle. Aivoni huutavat, että pikkusisko on vaarassa ja nyt on toimittava. Ampaisen sängystä, herätän mieheni ja juoksen suuna päänä vanhempieni makuuhuoneeseen huutaen ”Maikkia tapetaan!!! Maikkia tapetaan!! Nyt on kiire!”

Tämä on oikein hyvä tapa herättää puolikuuro isäni, mutta ei välttämättä lainkaan hyvä tapa herättää rytmihäiriöistä kärsivää äitiäni, joka lähentelee seitsemääkymppiä. Mutta kun pikkusiskoa tapetaan, niin eipä siinä ehdi sanojaan valitsemaan! Ja pääasia, että talo on nyt hereillä.

Yritän soittaa Inkalle, mutta puhelu katkeaa joka kerta. Kun soitan kuudetta kertaa, puhelimeen ei enää saada yhteyttä, se mykistyy täysin. Päättelen, että tunkeutuja on kolkannut hänetkin.

Päätämme yhteistuumin kuin jatkosodassa kuunaan, että miehet lähtevät rintamalle vihollisen kimppuun ja naiset jäävät kotiin. Ennen sotaan lähtöä on luonnollisesti aseistauduttava. Mieheni hakee paskahuussin takaa kirveen ja isäni Volvon peräkontista alumiinisen rautakangen. Koko ajan hypin ja hoputan vieressä kuin mielitautinen: ”Menkää jo!! Nyt on kiire! Maikkia tapetaan! Ne kuolee molemmat!!!!” Löydän vielä kuistilta pojan muovisen leikkipyssyn ja sujautan sen mieheni taskuun. Ties vaikka sillekin on käyttöä.

Volvo ampaisee pihasta kuin hauki rannasta. Koskaan ei kyläpahasen hiekkatie ole pöllynnyt niin kovasti – näyttää että renkaat ovat ilmassa. Puolessa välin matkaa mieheni tekee ristinmerkin, vaikka ei kuulu edes kirkkoon.

Tällä välin mökillä äitini näyttää aika kalpealta. Juotan äidille vettä, kuljen edestakaisin olohuoneessa ja yritän turhaan soittaa Inkalle. Puhelin pysyy mykkänä. Äidiltä alkaa pettää hermo, ja hän päättää soittaa poliisit. Hätäkeskus kyselee rauhallisesti tietoja ja äitini vastaa niille heppoisilla tiedoilla jotka meillä on. Tuota pikaa hätäkeskus lähettää poliisipartion matkaan.

Puhelun jälkeen äitini hyökkää minun kimppuuni ja kyselee millaisissa porukoissa oikein liikumme, ja mitä olemme jättäneet kertomatta. Rauhoittelen äitiä, että se on varmaan joku entinen heila tai se naapurin omituinen Pekka. Sanon “Elä huoli”, vaikka itsellä on paskat housussa ja sydän jättää lyöntejä väliin.

Erilaisia skenaarioita kehitellessämme iskuryhmä saapuu siskoni pihaan. Isäni sammuttaa Volvon, mutta kaikkialla on hiirenhiljaista eikä missään näy ristin sielua. Miehet hiipivät etukuistille. Isäni päättää jäädä passiin talon etuovelle, kun mieheni lähtee kiertämään mökkiä kirves olallaan. Missään ei näy ketään.

Lopulta miehet päättävät etsiä vara-avaimen käsiinsä ja menevät omine lupineen sisään. Pahaa-aavistaen he avaavat oven. Eteisessä on vastassa…….

hölmistynyt siskoni täysissä sielun ja ruumiin voimissaan, joskin puolialastomana. Maikki on ihmetellyt, miksi isän Volvo kaasuttaa keskellä yötä pihaan. Ihme se on senkin takia, kun eivät ole isän kanssa sanaakaan vaihtaneet viimeiseen viiteen vuoteen. Ja nyt isä seisoo rautakanki ojossa eteisessä keskellä kirkasta yötä. Sisko arvelee sanaisen arkkunsa vaientuvan lopullisesti. Hämmennyksestä huolimatta Maikki kysyy viattomasti:

“Mitä työ täällä teette?”

”Missä se on!!??” isä karjuu.

”Kuka??” kysyy sisko.

”Se mies!!!?”

”Mikä mies?”

Kun kaikki kolme ovat tovin tillottaneet toisiaan suu auki, tapahtumaketju alkaa pikku hiljaa selvitä ja miehet laskevat aseensa. Maikki arvaa kuka on hälyttänyt iskujoukot paikalle ja varovasti kolmen kopla koputtaa Inkan ovelle ja kurkkaa sisään. He löytävät Inkan huoneen nurkasta tärisevänä ja itkevänä myttynä.

Inka on nähnyt yöllä unta tappajan näköisestä miehestä ja herännyt yöllä Maikin huutoon. Maikki puolestaan on herännyt siihen, kun naapurin kissa on tullut avoimesta ikkunasta sisään ja hyökännyt hänen oman kissansa kimppuun. Maikki on ajanut tunkeilijan ulos karjumalla ”Häivy!! Lopeta!! Älä!! Mene pois!” Inka on päätellyt, että joku nuijii ystävää pihalla eikä ole uskaltanut vastata puhelimeen, koska pelkäsi tappajan paikantavan hänetkin piilostaan.

Maikki soittaa minulle naurusta ulvoen ja kertoo, ettei hänellä ole oikeasti hätää. Vapisen helpotuksesta ja nauran kohta lattialla nelinkontin itsekin. Äitiä ei naurata vieläkään, vaikka kaadan hänelle toisella kädellä viskipaukkua.

Naurun lomasta saan sanotuksi siskolle, että meillä on vielä yksi ongelma.

“Poliisi on kohta kohteessa. Että kannattaa ainakin se kirves ja leikkipyssy piilottaa!”

Sisko kauhistuu ja kehottaa perumaan poliisit. Muistan ikuisesti äitini ilmeen, kun hän edelleen kalpeana tarttuu luuriin. Olisin halunnut nähdä myös sen hätäkeskuksen päivystäjän ilmeen, kun äitini ilmoittaa rauhallisella äänellä: ”Peruisin äsken tilaamani poliisipartion. Kyse olikin vain kissatappelusta.”

• Facebook
• Instagram