Categories
Yleinen

The day after tomorrow – arkisia elämyksiä osa 67

Herää uuteen aamuun paskasti nukutun yön jälkeen. Keskimmäinen piti raivonpuuskassaan isoveljeään hereillä, minkä seurauksena poika piti angsteissaan sinua hereillä puolille öin. Et saanut unen päästä kiinni, vaikka kuinka luit Tommy Tarbermanin eroottisia runoja ja ylistyslauluja ihanalle ruumiillesi. Tai ehkä juuri siksi.

Havahdu aamukahvia hörppiessäsi siihen, että muut valittavat paskanhajua, mutta itse et haista mitään. Aloita päiväsi koronatestillä. Juuri kun pyörittelet tikkua nenässäsi ja aivastelet antaumuksella joka toisella työnnöllä, perheen jokaisella jäsenellä on asiaa. “Äiti missä miun toppahousut?” ”Oot sie tänään monelta kotona?” ”Äiti anna juustoo!” ”Miks sie pyörität sitä vaan siellä toisella syrjällä, ohje käskee käymään läpi nenän koko sisäosan!” Mieti onko tilannetaju katoavaa kansanperinnettä ja huuda ”Ettekö nää mitä olen tekemässä ja mistä minä tiedän, mikä osa nenästä on sisäseinää??!!!” Poikasi kommentoi, että jos pystyt huutamaan niin pystyt vastaamaankin.

Aamupalaa lusikoidessasi toteat, että pienin on sen verran sippi ja nuhainen, ettet ilkeä viedä hoitoon. Soita äidillesi, joka on heti remmissä. Mieti hetki, miltä maailma näyttäisi ilman mummoja. Kiharra tukka ja sipaise nopeasti poskipunaa ja ihmettele, miksi näytät enemmän kasariajan muinaismuistolta kuin Karita Tuomolalta. Huomaa sitten, että puhalsit poskipunan levitysvaiheessa posket täyteen ilmaa, kun piti imeä ne sisään. Tikahdu nauruun ja mieti, että itsensä viihdyttäminen on taitolaji.

Kun yrität tehdä lähtöä, pienin ei kelpuuta mitään pikkareita, housuja tai sukkia jalkaansa. Yritä ensin hyvällä ja tarjoa vaihtoehtoja, mutta kolmevuotiaan mielestä pinkki on tänään yhtä syvältä kuin pallokuosi. Koska kello käy, puet pennun puoliväkisin ja kannat huutavana puolialastomana myttynä autoon ja mummolaan.

Juokse koulun parkkipaikalta repun ja kahden syntisen painavan kestokassin kanssa koululle, sillä tänään(kin) on luvassa Taidetta ja luovaa ilmaisua. Ulko-ovella housut meinaavat tippua jalasta ja maskikin pitäisi taikoa naamalle, muttei ole käsiä millä operoida. Syöksy kassien kanssa opehuoneeseen, jossa kollega virnuilee ”long time no see” ja toinen kyselee, tulitko tänne yöksi. Yritä ottaa kiireessä kopioita, mutta tulostin huutaa ensin paperia ja suoltaa sitten kollegan satasivuista työtä.

Juokse laittamaan opiskelijat töihin. Huomaat luokassa uuden kasvon, mutta ennen kuin ehdit esitellä itsesi, hän puuskahtaa ”Mikä VITTU on artesaani?!” Selitä sana artesaani ja kirjoita taululle voimasanoja ruotsiksi, joilla toivot häneen avaavan keskustelun seuraavalla kerralla. Syöksy palaveriin, sillä tänään pitää olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Kun palaat tunnille ja tarkistat ruotsin tehtävää, työkaveri viereisestä luokasta kaappaa näyttösi.

Lounasta lappaessasi saat paikallislehden päätoimittajalta kuvan, jossa on 30 vuotta vanha lehtijuttu edesmenneestä isästäsi moottorikelkan selässä. Kelkka on yksisuksinen Terhi 10, jolla opettelit isäsi kanssa ajamaan. Lähde hakemaan kahvia, sillä alkaa itkettää. Miten joku voi olla enää olematta ja olla silti kaikkialla?

Juokse kahvin jälkeen etsimään saksia ja liimaa ja mieti, elätkö päivääsi murmelina. Eilen etsit taidetarvikkeita pitkin toista kampusta ja hikoilit kuin Mikko-sika palmun alla. Et ole varma onko painosi lähtenyt tippumaan kuntokuurisi vai työpaikkaliikunnan ansiosta. Päässä alkaa soida 80-luvun klassikko-ohjelma Mummon tunnusmusiikki ”Hyppy sinne toinen tänne, pian on mennyt elämämme”.

Juokse luokkaan saksien ja liimapuikkojen kanssa, mutta totea pian, ettei siellä ole sen paremmin pulpetteja kuin oppilaitakaan. Katsele vielä minuutin ajan tyhmänä ympärillesi. Rahaa kestokassisi ja liimaputelisi kerrosta alemmaksi, jossa opiskelijasi vauhkoavat suut vaahdossa koronasta ja rokotusten haitoista. Istu alas, huokaise ja totea, että on ollut vähän kriipi päivä. Opiskelijat antavat oitis selkeän selityksen päivänkulkuusi: ”Se johtuu siitä rokotteesta. Se tekee sammakonkin homoksi.”

Iske tietokone tulille ja aloita tunti. Jos aiemmasta luokasta lähti kuva, nyt lähtee ääni. Kiroa tekniikka alimpaan hornan kuiluun. Olisit näyttänyt YouTubesta pätkän lavarunoutta, mutta nyt joudut esiintymään itse. Ihme kyllä villivarsat hiljentyvät sanan äärelle ja alkavat myös itse työstämään runoja. Kehu kaikkia tuotoksia – myös niitä, joissa pääosaa näyttelee Jallu ja perse. Kun työkaverisi Jarkko ilmestyy luokkaan, laita hänet kiipeämään katonrajaan ja säätämään ääninappulaa. Muista kehua. Piirrä kesken tunnin permanenttitussilla taululle ja seinään ja tunnusta hölmöilysi siivoojalle tunnin jälkeen. Jää siivoojan kaveriksi noukkimaan paperisilppuja lattialta, sillä et ilkeä jättää häntä yksinkään.

Hävitä päivän päätteeksi avaimesi ja etsi pelastavaa enkeliä ympäri koulua, jotta pääset opehuoneeseen. Soita työparillesi, jonka kanssa pitäisi suunnitella huomisen tunnit. Hän iskee luurin korvaan ja laittaa perään viestiä ”Oletko Tinsku?” Mieti mistä nyt tuulee ja vastaa olevasi Tauno. Sikke viestittää, että seuraavan päivän lippulappupeli löytyy hänen työpöydältään. Käännä Siken työpöytä ylösalaisin ja riemuitse siitä, että jonkun muunkin työpöytä pursuaa paperiröykkiöitä. Vaikka muiden oppituntien sisällöt ovat vielä levällään kuin ellun kanat, nyt pitää juosta vapauttamaan mummo.

Kylmäkäynnistä Volvo, sillä aamulla et ehtinyt iskemään lämmityspiuhaa paikoilleen ja päivän aikana et muistanut. Nuhtele mielessäsi Jarkkoa, sillä hänkään ei ottautunut asialle. Autossa Matti ja Teppo laulaa elämän tyrskyistä, laula mukana.

Kun pääset kotiin, keskimmäinen kertoo löytäneensä Jorman tukehtuneena. Robotti-imuri on läkähtynyt mandariininlohkoon ja niihin pinkkeihin housuihin, jotka eivät aamulla pienimmälle kelvanneet ja jotka suutuspäissäsi viskasit olohuoneen halki keittiöön. Pian haistat palaneen käryä. Syöksy keittiöön, jossa keskimmäinen on sohinut päälle väärän levyn ja paistaa paistinpannulla muovirasian kantta. Mieti voisiko olla niiden tyrskyjen sijaan välillä pelkkää liplatusta.

Categories
identiteettikriisi Yleinen

Talviharrastamista täydenkuun aikaan – totuus ihmissusimyytistä

Täysikuu. Mikäs sen romanttisempaa kuin katsella kuutamoa kullan kainalossa. Täysikuuhun littyy myös paljon taikuutta ja mystiikkaa. Romantiikka on täydenkuun aikana kadoksissa ainakin tässä torpassa, sillä silloin minä en nuku. En ole nukkunut nyt useampaan yöhön, tiedä sitten johtuuko se yön valoisuudesta vai vetovoimasta, jolla kuu kiskoo solujani puoleensa, mutta en saa nukahdettua, uni on katkonaista ja painajaiset raskaita.

Sen sijaan alan hahmottaa, mistä tarut ihmissusista ovat saaneet alkunsa. Kaltaisistani hulluista, joita valtava kuu valvottaa ja jotka, ehkä jo ensimmäisen valvotun yön jälkeen, alkavat murista, paljastaa hampaitaan ja kasvattaa karvaa niskaan. Kömpelöissä raajoissa on voimaa, mutta ei tarkkuutta. Astiat putoavat lattialle; karvainen käpälä on vahva, mutta hienomotoriikka olematon. Muisti katoaa, suhteellisuudentaju hiipuu, toisten asemaan on mahdotonta asettua. Aistit ottavat vallan. Voilà pari yötä valvoneesta normaalista perheenäidistä paljastuu peto.

Ja miten petoeläimen perhe-elämä sujuikaan eräänä tiistai-iltana?

Ilta oli pimentynyt. Täysikuu oli aloittanut matkansa puiden takaa häiriköimään elämääni. Olin valmistanut herkullista ruokaa, tai siis mieheni oli valmistanut padan uuniin, jonka kätevänä emäntänä tarjoilin kotiin palaavalle perheelleni. Olin juuri nielaisemassa viimeistä suupalaa maukasta, mutta kovin tuhtia pataa, kun esikoiseni törmäsi keittiöön monot jalassa.

– Vietkö rinteeseen?

– Vien.

– Nyt.

– Kunhan syön.

– Kiire.

Katsoin kuopustani, joka sohi ruokaansa. Keskimmäinen oli karannut jonnekin, mutta sitä en halunnut mukaan, sillä jaoimme yhteiset laskuvermeet. Perheestämme yksi on aktiivilaskija, toinen melko aktiivinen, minä satunnainen ja neljäs vielä satunnaisempi. Viimeinen kieltäytyy laskemasta loukkaantumisen pelosta. Pelko on aiheellinen. Ehkä myös minun kohdallani.

– Lähettäskö myökin mäkeen? Pistähän vaatteet päälle.

Poika pyöri keittiössä ja olohuoneessa.

– Vieläkö tuokin pitää oottaa? Ei voi vittu kestää näin pitkään! Et varmasti juo kahvia.

– Todennäköisesti tuo hidastaa tätä lähtemistä, rakkaani tuumi pojalleen, joka huokaili teatraalisesti.

– Etitkö ootellessasi miun monot, ne on ehkä varastossa.

Pari vuotta sitten kyllästyin suksiin, joten päätin opetella lautailemaan. Pääosin pysyn pystyssä, mutta kaunista tai edes vakuuttavaa snoukkailuni ei ole. Joka kerta jännittää, ei se alas laskeminen vaan se hissiin meno. Eikä oikeastaan hissiin meneminen, vaan siinä pysyminen. Siksi päätin tällä kertaa, huonosti nukutun yön jälkeen, tyytyä tuttuihin suksiin.

Esikoinen suuntasi varastoon sadatellen ja tuli kohta takaisin hämähäkin seittien kuorruttamien monojen kanssa. Kuopus jäi etsimään sopivaa pipoa kypärän alle. Kypärän, jonka olin ostanut itselleni, mutta koska se sattui olemaan tyylikkäämpi, jäi minulle tyttären entinen. Pirtsakan pinkki, jossa rispaantuneita laskettelukeskusten tarroja.

Tällä aikaa poika sulatti auton takaoven tiivisteet ja pakkasi omatoimisesti sukset ja monot kyytiin. Jäi aikaa kiukkuilla, minne pikkusisko oli jäänyt.

Mäen alla esikoinen hävisi välittömästi omille teilleen. Kuopus jäi odottamaan, että saisin monot jalkaan. Mononi ovat melko jäykät, niissä on haastetta jopa kultani käsivoimille. Aloitin ujuttamalla jalkaani monoon. Tuntui, kun olisin tunkenut jalkaani kivien väliin, niin vähän kenkä jousti. Vanha taisteluvamma jalkapöydässä pani hanttiin. Vihdoin jalkani sujahti monoon. Huokaisin. Sitten alkoi vaikeampi osuus. Soljet, joita oli enemmän kuin tarpeeksi, piti saada kiinni. Kumarruin. Toppahousun vyötärö upposi ikävästi ruuasta pinkeään mahaan. Pisti. Äkkiä kiinni. Ensimmäinen meni helposti, toinen pisti vähän hanttiin. Mutta kolmas. Painoin kaksin käsin, ei liikahdustakaan. Oli pakko oikaista, mahaan koski liikaa. Aukaisin napit ja vetoketjun.

Huomasin, että seuralaiseni oli kyllästynyt ja siirtynyt hissijonoon.

Kyykistyin ja yritin uudelleen, toinen käsi toiselta puolelta monoa. Pyrin hyödyntämään koko painoa. Aloin tuntea ärtymyksen nousevan kaulajänteitä pitkin. Vihdoin solki kloksahti kiinni! Oikaisin huojentuneena selkäni. Helpottunut huokaukseni sai viereisen auton kuljettajan vilkaisemaan minua epäillen.

– Monoja vaan… Vähän tiukat, huohotin.

Vasen jalka oli vielä kipeämpi kuin oikea. Olin potkaissut tielle jäänyttä loskakimpaletta, joka olikin jäätynyt kiinni. En kuitenkaan saanut jalkaa sullottua lainkaan monoon, kun tajusin, että solki oli lukossa. Eikä vain lukossa, vaan täydellisen jumissa. Temmoin kaksin käsin, virutin, kerin ja väänsin. Hakkasin. Kurkusta pääsi turhautunut kirahdus. Ei voinut urheilu olla näin haastavaa!

Sitten tajusin tutkia soljen logiikkaa. Enhän toki koskaan ollut tarvinnut näin läheltä sitä tutkia. Nips, naps. Solki oli auki. Jalka solahti monoon ja muutaman hengitysharjoituksen, haavan ja parin katkenneen kynnen jälkeen olin saanut monot kiinni. Tyttö oli suhannut alas jo muutaman mäen.

Robottikävelin reippaasti lipunmyyntiin tajutakseni käsi oven kahvalla, että olin unohtanut kukkaroni kotiin. Silmissä musteni. Tytär katsoi minua huolestuneena. Ehdotti, että menisimme lasten mäkeen. Huokasin, hakisin kotoa laudan ja tulisin lasten mäkeen.

Vedin ja revin monoja irti jalasta. Soljet olivat aivan yhtä nihkeät irtoamaan kuin menemään kiinni. Jalka kramppasi, kun koetin saada sen kylmästä monosta irti.

Ajoin kotiin. Ensimmäisenä eteisessä oli vastassa talvikenkäkaaos. Potkaisin tielleni jäänyttä kenkää, joka liukui käytävää pitkin keittiöön asti. Aloin etsiä kaaoksesta lautakenkiäni ja annoin samalla palautetta miehelleni.

– Eikö voi laittaa näitä kenkiä paikalleen!? Missä hitossa ne kengät on? Onko teidän pakko koskea miun tavaroihin! Mie en jaksa! Ei vittu tästä tule mitään!! Voisitko pistää nämä saappaas paikalleen! Miks et sanonut, että ota kukkaro!

Mieheni tuli halaamaan ja pyyhin rään, kyyneleet ja ripsivärin kipsipölyiseen paitaan.

– Entäpä, jos vaan otat sen kukkaron?

Ajoin mäkeen. Monojen pukeminen sujui juuri yhtä helposti kuin aiemminkin. Kaduin, etten ottanutkaan lautaa. Lautakengät olivat huimasti mukavammat jalassa ja niiden laittaminen kymmenen kertaa nopeampaa. Lipunmyyntiin tallustaessani mietin, että kaksi tuntia oli ehkä liikaa. Yksi tunti riittäisi. Ostin lipun ja suuntasin hisseille. Tytöstä ei näkynyt vilaustakaan.

Hissijonossa ehdin huomaamaan, että arkkiviholliseni mollotti valtavana mäen päällä. Ylhäältä saisi mahtavan kuvan!

Hissistä vilkuilin, missä tyttö viiletti. Siellä se meni, parin kaverinsa kanssa vähän edellä. Oli turhaa edes yrittää saada sitä kiinni, olin hävinnyt laskunopeudessa jo seitsemän vuotta. Yksinkö jouduin laskemaan…?

Mäen päällä pettymykseni konkretisoitui kyyneliksi. Kuu, jota olisin halunnut taivastella, olikin optinen harha. Mäen päällä valtavana näyttäytynyt kuu vittuili nyt minulle killumalla taivaalla pienenä ja normaalina.  

Arkkiviholliseni. Mahdoton kuvata.

Pettymys ja turhautuminen antoivat minulle supervoimat, epärealistisen luoton omiin kykyihini. Kiisin vauhdikkaasti rinnettä. Kääntyessäni hisseille joku viuhahti ohitseni ja pölläytti lumet naamalleni. Kaavittuani kinoksen naamaltani huomasin kuopukseni.

– Äiti! Nyt kotiin! Pakko päästä vessaan!

En ymmärtänyt missä vaiheessa kuopus oli alkanut tarvita äitiä vessaan, mutta onneksi hän päivitti tietoni koronarajoitusten vaikutuksesta harrastustoimintaan. Kahviot ja vessat suljettiin klo 18. Huokasin ja aloin irrottaa monoja jalasta.

Kyllä, suosittelen liikuntaa muillekin. Piristää kummasti mieltä.

Kotona keskimmäinen tuli eteiseen vastaan. Nojasi oven karmiin hiljaisen paheksuvana.

– Äiti, en mie sinuu syytä, mutta se soossi meni pilalle…

Aivan. Keskimmäinen oli jäänyt leipomaan.

– Enhän mie ollu edes kotona.

– No keskittyminen vähän herpaantu ku kenkä lensi keittiöön.

– Ei lentänyt, liukui.

Tytär oli ratkaissut ongelman tekemällä uuden version, vaikka kananmunia ei tarpeeksi ollutkaan. Illan edetessä huomasin, että myös se, etteivät leivonnaiset irronneet leivinpaperista, oli minun vikani. Kun muotopuolet leivokset olivat valmiit ja revitty irti pelliltä, tytär tunnusti irvistäen:

– Enkä mie edes tykkää mantelista.

Itse söin pellillisen toiveena, että hiilihydraattipitoinen iltapala toisi rauhallisen unen.

In my dreams.

Categories
juhlapyhät Yleinen

Kas näin kaatuu kuusi

Mikäli oma kuusenhakureissusi tuntui tylsältä ja turvalliselta, lue kuinka Maikki sen teki ja palaa hetkeksi jouluiseen tunnelmaan.

Viis veisaa miehesi kielloista hankkia joulukuusi. Ota vinkuva lapsi ja saha kainaloon ja kävele päin honkia, vaikka pitäisi etsiä kuusi.

Unohda realiteetit. Etsi metsän isoin kuusi. Ei haittaa vaikka yksi oksa on naapurin tontilla.

Oi kuusipuu, oi kuusipuu ja lehväs uhkeat.

Ala kaataa julmetun kokoista nelimetristä kuusta tylsällä sahalla.

Katso kun lapsesi hytisee vieressä ja valittaa kylmyyttä. Käske olla inisemättä turhista ja kysy, haluatko joulukuusen vai et.

Ala raahata kaatamaasi kuusta umpihangessa. Lapsesi kannustaa vieressä “Vauhtia nyt, hopi hopi!”, mutta kuusi painaa kuin synti. Lennä selällesi ja kuuntele kun polvesta kuuluu naks. Vaikeroi hetki hangessa ja mieti, menikö toisenkin polven ristiside paskaksi.

Jatka puun raahaamista, läähätä hetki paikoillasi ja vaihda sitten suuntaa. Muistat, että etuovesta sitä ei ainakaan kannata viedä – muuten ei loppiaisena enää lempi leisku. Mies ei voi sietää havuja, neulasia tai piikkejä.

Raahaa, retuuta ja rytyytä kuusi takaovelle. Kun painat puuta, äkkäät, ettei se millään mahdu ovesta sisään eikä sen paremmin kuusenjalkaan.

Vedä kuusi ovenraosta ulos ja sahaa puoli metriä kuusen kannasta pois.

Sovita kuusta jalkaan ja totea, ettei mahdu vieläkään. Sahaa kuusta lyhyemmäksi ja vuole kirveellä kantaa ohuemmaksi.

Tunge kantaa jalkaan ja hiffaa, ettei mahdu vieläkään. Etsi varastosta sanko jalan tilalle.

Ala vetää kuusentynkää sisään ja kiroa, sillä se ei edelleenkään mahdu ovesta. Sahaa vuorostasi latvasta metri pois.

Kisko kuusi kodinhoitohuoneeseen, vaikka tekee helvetin tiukkaa. Katso kuinka kissan hiekkalaatikon kansi ja paskalapio lähtevät kuusen mukaan ja todista kuinka kuusenoksat levittelevät kissan kusipaakkuja pitkin poikin lattiaa. 

Revi kuusi vastakarvaan takaisin ulos ja sahaa vielä metri pois. 

Vie joulupuu uudestaan kylppäriin ja yritä ummistaa silmäsi helvetinmoiselta sotkulta.

Jätä puu pötkölleen kodinhoitohuoneen lattialle ylläriksi miehellesi.

Kuuntele illalla miehesi joulusaarnaa. Hän on hieman käpynä, koska ei päässyt työpäivän jälkeen suihkuun. Lisäksi hän on lakaissut huushollin jo neljä kertaa havuista. 

Kuuntele aattoaamuna miehesi piikittelyä, kun alat koristella kuusta. Hän vittuilee eikö pituus riitä, kun et yllä laittaa palleroita yläoksille.

Keräile koko joululoma kuusenoksia, neulasia ja havuja mitä ihmeellisimmistä paikoista: lapsen potasta, juomalasista ja vessapaperista. Kun peset hampaitasi, suussasi pyörii neulanen. Mieti onko sellaisen nieleminen vaarallista.

Kyllästy alle viikossa variseviin neulasiin, pätki kuusi puutarhasaksilla paikoilleen ja polta takassa. Varotoimista huolimatta olet varma, että neulasia löytyy vielä juhannuksenakin.