Kategoriat
Yleinen

Kukkia ja sidontaa äidille

Vuosien varrella olen kokenut unohtumattomia äitienpäiviä ja saanut ikimuistoisia äitienpäivälahjoja ja -toivotuksia.

Seitsemän vuotta sitten:

Esikoinen oli niin pieni, ettei vielä raapustellut kortteja ja miehellä oli koulutus niin pahasti kesken, ettei se vielä ostellut kukkia äitienpäiväksi – muista merkkipäivistä puhumattakaan. Onneksi oma isäni pelasti tilanteen. Hän kantoi minulle äitienpäivän aamuna lahjaksi punaisen ruukkuruusun, extra kuivaa samppanjaa ja puuterinväriset korkeavyötäröiset maxi-alushousut koossa XL. Koko S olisi riittänyt.

Aina jos on olemassa pienikin vaara, että neljännen vauvasiemenen kylvötouhut alkaisivat kiinnostaa, vedän kyseiset pikkuhousut jalkaani.

Viisi vuotta sitten:

2-vuotias keskikoinen: – Äiti alvaa mitä? Minä lakastan sinua.

4-vuotias isoin: – Äitillä on ihana paita. Äitillä on ihana tissi. Äiti haisee niiiiiiin hyvälle.

Reilu kolmekymppinen mies: – Mitäs myö keksitään äitille äitienpäivälahjaksi? Kukkia ja sidontaa? Paitsi että kukkia ei ole.

Neljä vuotta sitten:

Minä lapsille: – Isi on niin juntti, ettei tajua ostaa kukkia. Ei edes äitienpäivänä. Naapurin Sirpa saa varmasti taas enkelinsilmäpelargonian, joka kukkii koko kesän kuin viimeistä päivää.

Lapset: – Mutta äiti myöhän rakastetaan sinnuu niin paljon, että tuodaan sulle joka päivä kukkia. Ainakin kaksi päivässä.

Isoin lisää: – Ja myö opetetaan vielä isikin tuomaan kukkia. Naiset tykkää kukista.

En kestä. Miten poika tajuaa, jos isänsä ei tajua?

Kolme vuotta sitten:

Sain keittää kahvini ihan itse kuten muinakin aamuina. Yritin laulaa itselleni, mutta isoin huusi olemaan hiljaa. Uumoilin etten saisi kukkia tai lahjaa tänäkään vuonna, joten poimin omasta penkistä valkovuokkoja maljakkoon ja ostin jo perjantaina itselleni lahjaksi törkeän kalliin naamarasvan. Vaikka se ei tekisi minusta parempaa äitiä, jospa se tekisi edes paremman näköisen?

Vuosi sitten:

Keittiöstä kuului kolistelua. Pian sänky oli täynnä pieniä varpaita, rutistavia käsiä, leskenlehtiä ja haparoiden käärittyjä lahjoja. Kahvia, joka läikkyi kupin yli lakanalle ja voileipiä, joista roikkui juusto puolittain ilmassa. Ilmaa halkoivat “Äiti avaa jo!” -huudahdukset, mutta pienet kädet eivät malttaneet odottaa vaan repivät itse lahjakääröt auki. Paketista paljastui puuhelmistä sidottu rannekoru, kukista tehty jalkakylpy ja pinkiksi maalattu sydänrasia. 

Mies vaihtoi autoon kesärenkaat, oli kuulemma lahjaa kerrakseen ja pidempiaikainen ilo kuin horsmista.

Koronakeväänä 2020:

Sitä ei ihan joka äiti pääsekään äitienpäiväristeilylle, mutta minäpä pääsin. Kruisailimme lasten kanssa pitkin Höytiäistä polkuveneellä. Tarjoiltiinpa minulle drinksukin -vissyvettä retromukista.

Isoin tuumi: – Koska on äitienpäivä, saat päättää poljetko vai nautitko vain matkasta. Mie voin polkea, olenhan mies. Tai poika. Poikamies.

Mieskin oli tällä kertaa varustautunut lahjalla: – Ostetiin sulle lasten kanssa kukkia. En tiedä mitä ne on, olin yhtä kotonani kukkakaupassa kuin sinä Motonetissä. Ja tässä sulle pullo käsidesiä.

Voiko sitä enää selvemmin sanoa, että rakastaa?

Hyvää äitienpäivää kaikille! ❤️