Categories
juhlapyhät

Muisto pitkästä itkusta

Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
itkun taa näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohottaa vettä luomien alta
ja itkettää korkeammalta.

(Muunnelma Lauri Viidan runosta Alfhild)

Aikun äitienpäivätarinan innoittamana kysyin lapsiltani ensimmäisen mieleen tulevan muiston äidistä. Poika aloitti.

– Mie muistan, kun oltiin kerran perhekahvilassa leikkimässä. Kun lähdettiin kotiin ja seisottiin siinä pihassa niin muistin, että multa jäi sinne sisälle Hot wheels -auto. Samassa kaksi pikkupoikaa heilutti mulle sitä autoa ikkunan läpi ja ilkkui, että häähää heillä on tää. Ja mie rupesin itkee ja kysyin, että äiti voitko hakee auton. 

– En muista kyllä ollenkaan. Mitäs sitten tapahtui? 

– Sie sanoit, että et kyllä kehtais hakea. Mie itkin että voitko hakee, voitko voitko, mie haluun sen takasin. Sie huokasit ja lähit hakemaan. Ja kun tulit takaisin, sanoit että se poika itki, kun otit auton sen kädestä. 

– Itku pitkästä leikistä?

Keskimmäinen haluaa jakaa oman muistonsa.

– Mie muistan, kun olin äitin ja Mirkun kanssa pyörälenkillä. Äiti työnsi minnuu pyörän kepistä ylämäessä. Sitten tuli alamäki ja äiti katto toisaalle ja vahingossa päästi irti pyörästä. Mie kaaduin ja polveen tuli haava, ihan jäätävän iso. Itkin koko kotimatkan.

– Ja mie itkin eilen, sanoo pienin turpeisen huulensa takaa.

Kyllä, olin ojentamassa mieheni väsäämää äitienpäivälahjaa anopille, kun pienin juoksi suoraan lahjan alle ja löi suunsa kukkatelineeseen. Valui niin verta kuin kyyneleitä.

– Siis liittyykö kaikkiin teidän äitimuistoihin itku? kysyn kauhuissani.

– Entäs kun oltiin pieniä ja silloin aprillipäivänä juksasit, että viet meidät vesirokkorokotukseen. Että nyt tulee piikkiä pyllyyn ja rupesit pukemaan meitä. Itkettiin molemmat kuorossa ja sit sie nauroit, että aprillia, syö silliä juo kuravettä päälle, isoin ja keskimmäinen muistelevat.

– Vähän hjuumoria!

– Entäs kun äitin kanssa kierrettiin koulua ja yritettiin ettiä luokka 5B:tä. Ei löydetty vaikka kierrettiin koulu monta kertaa ympäri sisältä ja ulkoa. Näytti siltä kuin äiti purskahtaisi itkuun.

Eihän se luokka kaukana ollut eikä ollut kyllä itkukaan.

– Ja se hävettää, kun sie aina pidät niitä puheitas juhlissa ja AINA pillahdat itkuun, poika pudistelee päätään.

– Mutta kiva kun meillä ei ole tavallinen äiti.

Pian pienin aloittaa ulvomisen spagettilautasensa takaa, sillä mitäpä on äitienpäivä ilman huutoitkua.

– Paska äiti! En halunnu kastiketta!! Enkä tykkää sepsupista!

2 replies on “Muisto pitkästä itkusta”

Meillä muksut on jo 30-40 vuoden välillä, mutta vieläkään en ole uskaltanut kysyä, millainen äiti oon ollut. Parempi mennä hautaan sen harhaluulon kanssa, että oon ollut paras mahdollinen…

Paras mahdollinen on juuri tarpeeksi. Mie olen viime aikoina äitin kanssa jutellut ja on ollut avartavaa huomata, miten äiti on kokenut meidän lapsuuden ja nuoruuden. Vaikka usein taannun äitini seurassa teiniksi, hetkittäin ollan tasavertaisia…<3

Comments are closed.