Kategoriat
Yleinen

Oodi naapureille ja kylänmiehille

Kun muutimme kylälle, kaikki tapaamamme uudet ihmiset tiesivät heti kuka olin, missä asuimme ja mikä oli suhteemme muihin kyläläisiin. Minulla meni sen sijaan aikaa ennen kuin aloin yhdistää taloja ja ihmisiä, ja edelleen täytyy pinnistellä, että saan hahmotettua kaikki sukulaisuussuhteet. Ihmiset muodostivat verkoston ja yhteisön, johon kaikki kuuluivat jollain tavalla.

Nyt alan itse olla jo vakiokalustoa. Tällä viikolla jo useampikin on tiedustellut tiedänkö kuka on muuttanut siihen ja siihen taloon ja kenellä on sellainen ja tällainen auto. (Kannattaisi varmaan ennemmin kysyä päikkärin lapsilta. Ne kyllä tunnistavat isien ja äitien autot ja päivystävät liikennettä pääkadulla.) Tämä ei kuitenkaan ole ilkeämielistä juoruilua, vaan elintärkeä selviytymiskeino. 

Talvella, kun kylän tie ei ole aurauslistan kärjessä tai kun lukitsee itsensä ja lapsensa pakkasella pihalle, on tärkeää, että tietää kenellä on traktori tai neliveto ja kuka on todennäköisimmin tähän kellonaikaan kotona. Eniten on tullutkin hyödynnettyä kylän vapaaehtoisvoimin toimivaa hinauspalvelua. Puoli kylää on parhaimmillaan ollut nostamassa autoani ojasta. Kerran viihdytin autoani jäiseltä pellolta vetävää isäntää kertomalla, että juuri aamulla olin pohtinut, että enpä ole tänä talvena ojassa ollutkaan. ”Ja siitä se ajatus sitten lähti”, tuumaili isäntä. Eikä palvelu toki siihen jäänyt. Rouvansa tarjoili päiväkahvit pannukakulla minulle ja gringe-äitin nolostuttamalle jälkikasvulleni. Perheen poika tiedusteli myöhemmin lapsiltani, milloin aikoisin uudelleen ajaa ojaan. 

Myös vaihdantatalous toimii tehokkaasti. Lähinaapurini lahjoitti minulle hinausköyden, kun kävi hinaamassa minut kaverin kesämökin pihasta, jonne olin ensilumilla uskaltautunut kesärenkailla. Käski säilyttää takakontissa. Talvi oli kuulemma vasta aluillaan. Mieheni hamstraama projektiauto taas on kevään aikana siirtynyt yhden talon pihalta toiselle. Nyt auto taitaa olla jo kolmannella omistajalla. Toisen romu on toisenkin romu. Sitten samainen ukkosakki siirtyy pihasta toiseen ihmettelemään projektia. 

Lapsiakin voi vaihtaa sujuvasti. Eräänä aamuna heräsimme siihen, että naapurin tyttö kaivautui keskeemme. Kertoi tulleensa hoitoon. Joidenkin vanhempien kanssa jaetaan lapset riitatilanteiden minimoimiseksi: teille, meille, meille, teille…

Hengähdystaukoa pienten lasten vanhemmille tarjosi naapuripariskuntakin. Kutsuivat meidät saunomaan ja taaperot kylvetettyämme saimme ottaa löylyt ihan kahdestaan. Tuumivat varmaan muistipelin tiimellyksessä, että kylläpä nauttivat löylyistä. No nautittiinhan me niistäkin, mutta enimmäkseen mietittiin kumpi mahtuu ikkunasta. Taapero oli taktisesti lukinnut saunan oven lähtiessään.

Päiväkahviseuraakin saa tarvittaessa. Kun esikoiseni täytti kymmenen, päätin leipoa pienokaiseni herkkuja, croissantteja, naapurin isäntä pelasti minut pistäytymällä lähes joka päivä ja nieleskeli kitisemättä vähän palaneet, lievästi raa’at, liian rasvaiset tai täysin rasvattomat leivonnaiserät. Koska tiedostan lahjakkuuteni leivonnaisten saralla, harjoittelin etukäteen. Ja ei, ei olisi ollut ollenkaan sama asia ostaa kaupasta valmiita. Joulupiirakoitanikin hän pääsi maistelemaan. Niitä, joihin ei riittänyt puuro vaan piti tehdä äkkiä pussimuussi. Pussimuussi, joka oli jouluyllätyksenä maustettu pekonilla. 

Pienen kylän etuna on myös tehokas tiedonvälitys. Lähes kaikki tuntevat kaikki, joten henkilökohtainen lähestyminen on mahdollista, kun aloitteleva kampaamoyrittäjämme kiertää naapurustoa sakset ja papiljotit kädessä. Silloin kun koko perhe riuduimme oksennustaudissa, naapurin isäntä toimitti urheilujuomaa kuistille. Oli jostain kuullut, että olimme kipeinä.  Kauppiaanrouva taas heitteli pienillä kivillä ikkunaan, että nyt on kauppakassi toimitettu portaalle.

Toki kylämme on ajan hermolla ja yhteisöllisyys on siirtynyt Facebookiin. Sieltä voi kylän sivuilta kysellä kenellä olisi hevosenpaskaa ruusuille tai pääsisikö jonkun kyydillä kaupunkiin. Myös ilmoitukset tiellä keimailevista koppeloista ja aamukävelyllä olevista sorkkaeläimistä välittyy nopeasti. Väitän, että näillä viesteillä on useampikin kolari vältetty. Toki trollejakin löytyy ja silloin virtuaalikolarit ovat mahdollisia. Varsinkin kun erityisesti rouvat ovat nopeasti lämpenevää sorttia.

Kylän naisrotua onkin kuvattu melkoisen topakaksi ja kovaääniseksi. Sen lisäksi, että emännät asettuvat puolustamaan pientä ihmistä valtaapitäviä koneistoja vastaan ja heittelevät kapuloiden lisäksi myös vispilöitä ja pulikoita rattaisiin, he auttavat myös perheen sisäisissä tiedonvälitysongelmissa. Kun naapurinrouva kajautti joitakin vuosia sitten rappusiltaan pojilleen, että “helkkarin välein kotiin”, myös mieheni kipitti öljymontustaan vilkkaasti nukuttamaan lapsia. 

Pienellä kylällä asuminen hillitsee tehokkaasti kuplien muodostumista. Erilaisiin arvomaailmoihin törmää väkisinkin, mutta aina löytää jotain, mikä yhdistää. Vastakkaisen mielipiteen tai kärkkään kommentin takana on ihminen, joka voi auttaa karanneen lampaan kiinniottamisessa tai ikkunan korjaamisessa. Ja toki, erakoituminenkin on mahdollista. Mutta silloin kannattaa varautua siihen, että aukot tiedoissa paikataan kyllä jollain tavalla.