Categories
Yleinen

Kortit kertoo kohtalomme

Kaikki alkaa siitä, kun olen sairastanut kuukauden. Kotona kykkiminen alkaa uuvuttaa, joten raahaudun Ibumaxin voimalla lasten kanssa kirjakauppaan lahjakortteja tuhlaamaan. Jokin voima johdattaa minut kirjakaupan takaosaan ja pyöreän pöydän ympärille. Alan lukea kyltin tekstiä: “Joskus sisäiset syyt estävät meitä oivaltamasta totuutta… Tämä korttipakka ja kirja paketoivat vuosisatoja vanhan tiedon helposti lähestyttävään nykyaikaiseen muotoon… Löydä itsesi, Tarotin taika on meissä jokaisessa…”

Vau, kukapa nyt ei haluaisi oivaltaa oman elämänsä oikkuja? Ostan kirjan ja korttipakan ja tunnen kuinka voima sisälläni alkaa kasvaa.

Kotimatkalla poikkeamme äidin luona syömässä, enkä voi olla kertomatta uudesta harrastuksestani, vaikka tiedän jo valmiiksi emoni reaktion.

– ET SITTEN MITÄÄN JÄRKEVÄMPÄÄ KEKSINY??!! äiti alkaa huutaa.

– No itse asiassa en. Kun sohvanpohjalla makaaminen näemmä jatkuu, niin tää on sopivan viihdyttävää ja haasteellista. Kato tää on itsensä tutkiskelua ja oman kasvun tukemista.

– Mutta sehän on ihan SATTUMAA, mitkä kortit sieltä tulee!! äiti jatkaa.

– Elämässä moni asia on sattumaa.

– I don’t understand, äiti punoo päätään ja paiskaa juuston jääkaappiin.

Kun pääsen kotiin, voima sisälläni alkaa laskea ja kuume nousta. Pian makaan äksänä sohvalla. (Tai siis ässänä, sillä ostin torista heräteostoksena liian pienen sohvan. Näytti kuvassa isommalta, mutta ei mennä nyt siihen.) Nostan Tarot-kirjan kassistani ja alan opiskella houreisilla aivoillani Tarotin historiaa ja symbolien merkityksiä. Otan itselleni pikaluennan – tahdon tietää menneisyyteni painolastin. Nostan kortin, jossa lukee Narri. “Narri osaa olla oma itsensä ja suhtautuu asioihin lapsen kaltaisella uteliaisuudella. Osaatko katsoa itseäsi ja elämääsi narrin tavoin?” kirja kysyy. 

No ei tämä sohvan ostaminen saati sitä edeltäneet käänteet neljän vuosikymmenen ajalta ihan ole menneet kuin Downton Abbeyssa, pikemminkin kuin Bridget Jonesissa, joten kyllä! Kyllä tälle elämälle mieluummin nauraa kuin itkee. Mutta ihan tämä ei vastannut kysymykseeni. Kysyin korteilta mistä pitää luopua, joten miksi helvetissä minun pitäisi päästää irti tästä narrin luonteesta? Eli tulkintani mukaan pitäisi elää rajoitusten mukaan ja riskittä, olla joku muu kuin oma itsensä ja elää sydämen sijaan järjellä? Kuulostaa helvetin tylsältä. 

Next!

Tykkäätkö elää reunalla? Kyllä!

Seuraavaksi kirja kehottaa etsimään Kuoleman kortin (mistä se tiesi olotilani?) ja nostamaan kortin ennen ja jälkeen. Pakasta nousee kortti Hirtetty ja Rakastavaiset.

Hirtetty-kortti kertoo, mitä minun tulee jättää taakseni. “Hirtetty katselee maailmaa ylösalaisin. Joskus on tärkeää vaihtaa näkökulmaa, jotta voimme nähdä asiat uusin silmin ja löytää syvemmän ymmärryksen…” Ja tämä pitäisi jättää taakseni? Ajatella mustavalkoisesti? Ei tule kauppoja.

Ehkä tulkintani kaipaa hieman harjoittelua. 

Päätän lukea kortin käänteisen merkityksen. Ja siinä se on! “Ajatteletko usein, että tauko olisi hyvä idea mutta nyt ei vain ole sille aikaa, ja hetken kuluttua oletkin flunssassa? Universumi saattaa astua peliin ja luoda pysähtymisen puolestasi. Luovuus syntyy usein joutilaisuudessa, kokeile tylsyyttä.”

Nyt alkaa pelottaa, tylsyyttä tässä on harjoitettu viimeiset neljä viikkoa, kun pää on ollut repeämispisteessä ja olo kuin hirsipuussa roikkuneella.

Juuri nyt en kyllä taivu tähän.

Rakastavaiset-kortti kertoo, mihin minun pitää elämässä keskittyä. “On tullut aika kuunnella omaa sydäntä ja olla auki uusille yhteyksille. Luoksesi on tulossa energiaa, joka on samalla aaltopituudella sydämesi kanssa. Oletko valmis vastaanottamaan sen? Vai ovatko älysi ja sydämesi ristiriidassa? So check yo self, babe.” 

Nyt menee vähän liian henkilökohtaiseksi. Panen kortit pois ja makaan hetken kattoa katsellen ja sydäntäni kuunnellen. Se taitaa olla rikki, kun ei vastaa ärsykkeisiin.

Pian kortit huutelevat jälleen nimeäni, enkä voi olla ottamatta kolmatta luentoa itselleni. Tahdon tietää vähän lisää rakkaudesta. Kohta huudan siipalleni, joka ahertaa keittiössä:

– Kortit kertoo, että sie tuot vakautta miun elämään!

– Ja tuonko tiedon takia piti kortit ostaa??!!

Seuraavana iltana saan kaipaamaani harjoittelua, kun Aikku ilmoittaa yllättäen tulevansa kylään Villen kanssa. Eipä aikaakaan, kun keitämme kahvit ja ukko kaivaa esiin konjakkipullon. Minä kaivan esiin Tarot-kortit.

– Sulla pitäs olla sellanen musta huivi, kynttilä ja vähän savua ympärillä, niin olisit uskottavampi, Aikku aloittaa.

– Kato Aikku kun tää ei oo ennustamista. Tää on niinku itserefluksia… itsereakt… itsereflektointia, ja kortit auttaa saamaan yhteyden omaan sisimpään ja sisäiseen tietoon. Tää voi korvata jopa terapian.

– Meinasitko viedä nää töihin?

– Joo näitähän vois käyttää ammatinvalinnassa! Ei mitään vanhanaikaisia ammatinvalintatestejä, eikun Tarot-kortit kehiin! Jarkkokin saattas tykätä, se kun ei ole yhtään skeptikko, repeän viitaten työpariini.

Päätän ottaa Aikulle syntymäpäiväluennan, ja pian iskemme seitsemän korttia keittiön pöydälle kakun muotoon.

– Miks Aikulla on noin paljon sauvoja? Ville ja Ari kiinnostuvat.

– Mitähän se on vailla?

– Sehän on fallos, siis fallatiivinen symboli. Siis fallinen. Siis maskuliininen. Ootas… Joo sauva kuvastaa toimintaa, seikkailua ja kasvua. Aikku kaipaa kato vähän äksöniä, vink vink.

Aikku saa pääkortikseen Narri-kortin. Miksi narri vainoaa meitä molempia?

Narri on vapaa normeista ja elämän rajoituksista. NYT on aika ottaa riski ja seurata sydäntä, ottaa uusi alku. Narri kutsuu leikkimään. Frolicking is your birthright, luen kirjasta.

– Sammakon nuoleminen? Ari heittää väliin.

– Lopetan työt, sitä se merkkaa, Aikku sanoo totisena.

Seuraavaksi selvitämme, mikä on Aikun suurin lahja. Kortista paljastuu Hallitsijatar.

– En kestä. Edustaa raskautta ja synnyttämistä…!

– EI EI EI, Aikku alkaa panikoida ja työntää korvia sormiinsa.

– Teetkö sie VAUVAN? pienimmäinen kysyy silmät tuikkien Aikun kainalosta.

– EN!

– Hei myöhän voitas yrittää tehdä yhtä aikaa, sie oot vielä nuorempi kun mie!

– EI jumalauta, mie en tee etkä sie! Aikku nostaa volyymia.

– Älähän hätäile, tällähän on tietysti myös kuvaannollinen merkitys. Kortti voidaan tulkita jonkin luomisena. Hallitsijatar kannustaa luomaan…

– Lunta. Voit luoda huomenna lunta, Ville keskeyttää.

– Selvä, mennään eteenpäin.

Aikku kertoo odottavansa korteista tummaa muukalaista. Eipä aikaakaan kun katson seuraavaa korttia ja henkäisen:

– No tässä se on, tää on mustaihoinen ihminen! Kortti kertoo, kuinka voit löytää ilon.

– Tummasta muukalaisesta ja sen sauvasta? miehet tirskuvat.

– Sauvojen seitsemän, joka kertoo että siun pitäs päästää irti ULKOPUOLISTEN arvostelusta, korotan ääntäni ja vilkuilen miehiä.

– Sie oot keskellä jotakin prosessia. On hyvä löytää iloa ja tyydytystä itse työn tekemisestä ja tästä hetkestä, tulkitsen.

– Eli ÄLÄ LOPETA työntekoa, miehet neuvovat.

Kortit kertoo kohtalomme, onnemme ja ahdinkomme.

Miehet janoavat paitsi konjakkia, yllättäen myös luentaa itselleen. Ville haluaa tietää tiedostamattomista ja tietoisista haluistaan, joten valitsemme kuuluennan.

– Miten selviän tästä kaikesta, haluan faktaa! Ville huokailee teatraalisesti ja levittelee käsiään.

– Saattaa olla, että jo lähdössä on väärät kortit, Ari heittää.

– Nyt hiljaa, keskitytään!

Ville alkaa sekoittaa pakkaa ja kehotan valitsemaan pakasta viisi korttia. Hän ottaa ensimmäiset viisi.

– Ei ehkä kannata järjestyksessä ottaa… Valitse sieltä ne kortit, jotka puhuttelee, yritän kannustaa.

Ville jatkaa korttien latomista pöytään järjestyksessä eikä tunnu kuulevan kehotustani.

– Etkö kuule, kun just tuo kortti huutaa sulle? Ari virnistää.

– Tää kertoo Villen loogisuudesta. Ja se suhtautuu kortteihin kuin vaimoonsa – ei niitä kannata kuunnella, Aikku lataa.

– No näillä mennään. Katsotaan ensin Villen tiedostamaton halu. Se on Maljojen ykkönen.

– Alkoholi maistuu kyllä!

– Näyttää maistuvan, mutta tää kertoo, että siun pitää olla auki ja avoinna. Ja taas tulee malja. Kortti Maljojen nelonen.

– Kippis.

– Nyt olet vetäytynyt yksinäiseen energiaasi. On vaikea olla avoin, kun olet apaattinen.

– Tää käy kyllä Villeen. Tulisit ulos sieltä kolostasi, kommunikoi minun kanssa, Ari ravistelee miestä.

– Hui, tämä kortti kertoo mitä pitäisi jättää taakse. Tuomio-kortti. On aika elää omaa potentiaaliasi to the max. Pitää tehdä isoja päätöksiä, mutta muistaa menneisyyden läksyt.

– Ja tää piti jättää taakse? Eli mitään ei opittu? Aikku ihmettelee.

– Voi olla että miun tulkinta kaipaa vielä harjoitusta. Ja nyt asiat, jotka ovat tukenasi. Oi täältä paljastuu Sauvojen nelonen – perhesuhteet ja läheiset.

– Minä! Aikku kiljuu.

– Täällä lukee, että pitää juhlia ja järjestää vaikka illanistujaiset.

– Suoraan ennustusten kirjasta! Ville kohottaa maljaansa.

– Ja sitten vielä tavoite Villelle. Sait Miekkojen ritarin. Haasteesi on suunnittelemattomuus.

– Osui ja upposi.

Juokaamme maljasta ja käyttäkäämme sauvaa.

Kaikkien yllätykseksi Arikin vaatii kuuluentaa ja saa pääkortikseen Ylipapin. Se ei yllätä yhtään.

– Ylipappi on johtajahahmo, tiedon ja vakaumuksen ylläpitäjä. Kortti kuvastaa myös oppimista. Mutta on myös aika tarkastella mentorointisuhteita. Osaatko antaa ja palvella vai oletko käskyttäjä? Mietipä sitä, kehoitan. 

– Käskyttäjän rooli meni äsken vituiksi. Käskin poikaa lämmittämään saunan. Lämmittihän se, mutta kaikki kolme ovea saunaan oli auki. 

Seuraavaksi tutkailemme Arin tietoista halua, joka on Aurinko-kortti.

– Arihan ei ole varsinaisesti mikään Mister Sunshine, joten tää kortti kuvastaa selvästi minua! Aurinko! Ihanaa että sie vieläkin tietoisesti haluat minua. Eikös se oo se meidän biisikin, Mokoman Kuu saa valtansa auringolta! Ja tää on vielä kuuluenta! En kestä. On tullut aika elää ilon kautta. Vaikeuksien jälkeen olet itsevarmempi, anna sisäisen lapsesi nauttia. Adulting will always wait for you anyway.

– Aikuistuminen odottaa?

– Just niin. Voidaan leikkiä aikuisten leikkejä! Ja tää kertoo, että pitää juhlia saavutuksia ennen seuraavia haasteita.

-Haasteita tässä ei ole ollutkaan viime aikoina, Ari sanoo ja vilkaisee minua merkitsevästi.

– Sitten onkin seuraavan kortin aika, se kertoo, että anna mennä! Olet valmis toimimaan ja aloittamaan uuden projektin. Voi luoja, niitä projektejahan meillä ei olekaan… huokaan.

– Ja viimeinen kortti kertoo siun tavoitteen. Olemuksesi pysyy harmonisena ja hengittävänä. Eli vaikka mie sekoilen, tasapaino säilyy, päätän luennan.

– Viimeinen kohta meni nappiin.

Noukin kortit ja mietiskelen ääneen:

– Onkohan tää ihan paskaa?

– Vaikka kertoisin mielipiteeni niin et välttämättä haluaisi kuulla sitä, Ari vastaa.

Siirrymme Aikun kanssa sohvalle ja kuuntelemme toisella korvalla miesten juttuja. Vaikuttaa siltä, että Tarot-kortit laukaisivat itsereflektion. Vai oliko se alkoholi? Joka tapauksessa pöydässä on menossa tavallista syvällisemmät ja kiivaammat keskustelut.

– Älä jännitä, sulla on niin paljon annettavaa. Sie oot niin älykäs ja sulla on helvetisti teknillistä tietämystä. Näät ittes eri tavalla kuin myö muut. Montako miestä näiltä kyliltä tunnet, jotka on purkaneet kaivinkoneen vaihdelaatikon?

– Mites ne vaihtolavan lyhennystalkoot?

Kun Aikku ja Ville tekevät lähtöä, miehet halailevat toisiaan eteisessä hieman liian kauan ja vannovat, että näkisivät jatkossa useammin. Poika katselee kiinnostuneena äijien touhuja kiikkustuolista käsin eikä pysty pidättelemään nauruaan. Menen pojan viereen ja kuiskaan korvaan:

– Poikani, muista että naisia tulee ja menee. Mutta ystävät on ja pysyy. Pidä niistä kiinni, vaikka muu maailma murenisi ympäriltä ja kuuset kaatuisi kintuille. Ja poikani – tähän viisauteen ei tarvita kortteja.

Categories
Yleinen

Olen orava – eläimellistä itsetutkiskelua (ja potentiaalinen parisuhdekriisi)

“Sisilisko”, tyttäreni kertoi minulle, kun nautiskelimme elokuun lämmöstä ja kuopuksen tekemistä jääkahveista terassilla. “Mie kuulemma muistutan sisiliskoa. Silja sanoi.”

Hmm. Parhaan kaverin luonnehdinta oli varmaan osuva. Suomupeite puuttui, mutta livakat liikkeet löytyi.

Mitähän eläintä minä muistutin? Sellaisen voimaeläimen voisi tatuoida ranteeseen.

Kissa. Lempieläimeni. Ainakin silloin,  kun ei tuhonnut tuoleja tai levittänyt eritteitään yleisiin oleskelutiloihin. Tuollainen notkea, itsenäinen ja mukavuudenhaluinen aatelinen. Halutessaan verenhimoinen ja julma. Taisi kosahtaa jo tuohon notkeuteen…

Entäs pöllö, viisauden jumalattaren ystävä? Tiedon symboli toisaalla, toisaalla tyhmyyden tunnus. Täydellinen opettajalle! Suuret silmät ja 270 astetta kääntyvä pää. Tarpeellisia piirteitä äidille (tai opettajalle).

Mutta kuinka muut minut näkivät?

Ensimmäinen eläimellinen viittaus, jonka muistin mieheni tehneen ajoittui aikaan, jolloin esikoisemme laskettuun aikaan oli vain viikkoja. 

“Mursuseni, auttaisitko vähän.”

“Tarkoitat varmaan muruseni.”

“En… tai siis joo, murs…muruseni.”

Henkisestikin suurena ihmisenä autoin kuitenkin. Mies pyysi kiipeämään remontissa olevan auton konepellille. Ei, eroottinen poseeraus ei ollut tarpeellinen, eikä keulakoristettakaan kaivattu. Tarvittiin paino, jotta runko kallistui oikeaan asentoon ja mies ylsi öljymontusta ropeltamaan asiaa X paikalleen. 

Mutta olihan mies viitannut aivan vastikään toiseenkin eläimeen. Olin kaivanut elämän kaltoinkohtelemalle miehelleni kaljan jemmanimisestä paikasta. 

“Miten paljon siulla on näitä jemmoja?!”

“En tiedä, mutta kun tätä  jemmasin, mie löysin suklaapatukan! En ollut ollenkaan muistanut. Oisin tarvinnu viime viikolla.”

“Sie oot kun orava, piilottelet herkkuja etkä muista mihin piilotit.”

“Etköhän tuota nyt liiottele…” lause katkesi, sillä muistin etsineeni suklaalevyä pari viikkoa aikaisemmin. Mies oli aikansa seurannut sykyilyäni, mutta kun olin alkanut syytellä lapsia suklaan katoamisesta oli sitten kertonut levyn olevan astiapyyhekaapissa. 

Ehkäpä minussa asui pieni orava. Ja ehkäpä siksi, että tyttäreni oli sokerimuurahainen, jolla oli yliluonnollinen kyky vaistota taloon hankittu sokeripitoinen vierasvara, löytää ja tuhota se.

Herkkujemmoja on aikojen saatossa ollut vaatekaapissa, kahvipurkissa, siivouskomerossa (tämä kesti pitkään, sillä komeroon ei kellään ollut asiaa), sohvan alla ja koiranruokapaketissa. Joka kerta tyttö lopulta paikansi sokerin kuin paraskin vihikoira. Jäljelle jäi vain avaamattomilta näyttäviä tyhjiä pakkauksia.

Vihikoira! Minultahan tyttö oli tarkan hajuaistinsa perinyt. Pystyin haistamaan, yleensä epämiellyttäviä, asioita, joita kukaan muu ei haistanut tai halunnut haistaa. Hajujälkeä seuraamalla olin paikantanut pehmenneen banaanin repusta, kaalikeiton toisesta repusta, homeisen pyyhkeen kaapin alta, erinäisiä kissanpissoja ja kesän kuistilla kypsyneen kalakassin. Siinä kesti kyllä yllättävän kauan ja meinattiin jo purkaa koko seinä, kun syytä ei löytynyt.

Mutta orava…jo reilu kymmenen vuotta sitten oli työkaveri liimannut työhuoneeni oveeni oravan kuvan. Muistutin kuulemma niin tuota pörröistä jyrsijää. Kieltämättä punaruskea tukka, kehittyneet etuhampaat ja kuumeisena kiiltävät silmät. Vilkas ja älykäs ja mielettömän söpö, jonka poskiin mahtuu häkellyttävän paljon pähkinää ja siementä.

Mutta olihan oravassa muutakin tuttua kuin söpö ulkonäkö.

Latinankielinen nimi Sciurus vulgaris. Vulgaari, totta sekin! Vaikka kuinka haluaisinkin olla sivistynyt, korkeakulttuurista nautiskeleva viiniasiantuntija, niin kyllä se on mieluummin kalja. Menee taskulämpöisenäkin.

Vituttaa kuin pientä oravaa. Ihan tuttu tunne Aikku-oravalla. Samaistun vahvasti myös Ice Agen tammenterhoa epätoivoisesti jahtavaan sapelihammasoravaan. Yli aidan elokuvan energiajuomaa lipittävä orava näyttää, miltä minun elämäni useimmiten tuntuu. Muu maailma on hidas. Hiiiidaaaas…

Jep, samalta näyttää Aikunkin lounaan jäljiltä.

Ja entäpä orava Malmsténin Jänöjussin mäenlaskusta? Siellä se orava höynäyttää höpsön mäenlaskuun.  Holtittomasti hankeen tuiskahtaneelle pupulle kaikkitietävä kurre lällättelee: “– Sä usko vaan, kun neuvotaan tai koita uudestaan!” Siinä on kyllä oravalla tutunoloista positiivista pedagogiikkaa. (Toki samaistun myös yli-itsevarmaan yllätyshulluun jänöpupuun, joka mätkähtää kinokseen.)

Mutta onhan orava myös kansantaloudellisesti merkittävä! Sen konkurssiin menneen pankin tunnushan oli orava. Ja oravannahoilla sitä on ennenkin maksettu… Peruutetaanpa tuo… Oman nahan myyminen ei nyt rinnastu nyt ihan toivotunlaiseen ammatinharjoittamiseen.

Orava. Selkeästi. Lisääntyy holtittomasti appivanhempien kattorakenteissa, säksättää kiukkuisesti, raatelee rakenteet eikä siitä pääse millään eroon.