Kategoriat
Yleinen

Jauhoton peukalo

Jostain syystä ympärilleni on kerääntynyt naisia, jotka osaavat leipoa ja laittaa ruokaa. Sukulinja on vakuuttava. Mummo pyöräytti parisataa piirakkaa aamukahville ja äiti paistoi puolenkymmentä pellillistä korvapuusteja, voisilmäpullaa ja vaniljakierteitä viikonloppuisin, välillä vaihtelun vuoksi viinereitä ja iltapalaksi lämpimiä sämpylöitä. Sukulaisleidi pyöräytti rakkaansa pyöreitten kunniaksi kuusi erilaista suussa sulavaa ja esteettisesti täydellistä kakkua, joista ammattikondiittorikin olisi ollut kateellinen. Kinuskijuustokakkua, mansikkakermakakkua, valkosuklaata ja mustikoita, vadelmaa, suklaamoussea… Vuosia sitten silloisessa työpaikassa oli harjoittelija, joka oli sekä pedagogisesti hillittömän pätevä että hurahtanut leivontaan. Pojan banoffee-piirakan muistelu saa edelleen kuolan valumaan… Entäpä Tinskun kokkailut! Niin…

Mutta koska elämänfilosofiani ja pedagogiikkani yrittää kaikin voimin pohjata ajatukseen, että kaikilla on annettavaa muille, kokosin alle omat kokkausvinkkini.

1. Luovuus on valttia.

Kotitalouden tunnilla yläasteella tuli kotitehtäväksi paistaa sämpylöitä. Mielessäni näin pehmeitä, kuohkeita ja höyryäviä sämpylöitä, jotka keräisivät kiitosta iltapalapöydässä. Varsinaista kiitosta en saanut, mutta hauskaa tuntui perheellä olevan. Pikkusisaruksistani oli hulvatonta heitellä sämpylöitä seinään. Mukavasti kopsahtelivat kipsiseinään. Taisi tulla ihan lommokin. En aio paistaa sämpylöitä ikinä. Paitsi jos pesäpalloista tulee puutetta.

2. Jos ohjeessa on kaksi ainesosaa, molemmat ovat tarpeellisia.

”Kyllä mie nyt puuron osaan itelleni tehdä!” tiuskaisin miehelleni, joka tarjoutui tekemään minulle puuron välipalaksi, koska olin ollut lounasaikaan lenkillä. (Säännöllinen ruokinta-aikani on kahden tunnin välein.) Mieheni meinasi tikahtua nauruunsa savun noustessa mikrosta… Jos mikropuurossa on kaksi raaka-ainetta: vesi ja puurohiutaleet, myös vesi on tarpeellinen.

Tinsku halusi tietää, onko kuva ennen vai jälkeen ruuansulatuksen.

3. Mokkapaloja voi ostaa vanhempainyhdistyksen kahviosta.

Jokaisen perheenäidin tulee osata tehdä mokkapaloja. Ne ovat kaikkien rahankeruukahvitusten vetonaula ja jokainen 8 vee osaa sellaisia paistaa. Teoriassa näin. En ole koskaan tajunnut miten se on muka niin helppoa. Joko päällinen valuu kuin taaperon nenä tai kokkaroituu kissan ripuliksi. Edellisen kerran kokeilin tätä leipomusten aatelista viisi vuotta sitten. Nuorin oli parivuotias ja nuoli vuorotellen vatkainta ja sokeria lattialta. Itse onnistuin sekoittamaan leivinliinan sähkövatkaimeen. Onneksi naapurin rouva tekee taivaallisia mokkapaloja, joita voin ostaa kahviosta.

4. Valmistaudu tarkentaviin kysymyksiin.

Äitien kai pitäisi tuoksua pullalta, mutta henkilökohtaisesti turpoan lähinnä kuin pulla. En ole tullut koskaan toimeen alustettavien(kaan) taikinoiden kanssa. Ne tarttuvat kiinni käsiin ja pöytään eivätkä tottele. Kerran paiskasin kapinallisen taikinan lattiaan. Mieheni ystävä istui vuosia myöhemmin kahvipöydässä mietteliään näköisenä ja lopulta kysyi: “Onko tuo uretaania tuolla katossa?” Jatkokysymystä, miksi meillä on pullataikinaa katossa, hän ei uskaltanut esittää.

5. Koolla on väliä. 

Esikoisen 1-vee kakku oli katastrofi. Itkin lattialla miksi tavallinen sokerikakku ei onnistu. Paistoin useammankin pohjan, mutta ei ne vaan kohonneet, jäivät littanoiksi. Miten voin olla niin surkea äiti! Miten lastani rankaistaan tällaisella äidilllä, joka ei osaa edes kakkua tehdä! Ensimmäinen syntymäpäivä… Traumatisoin lapseni välittömästi! Myöhemmin selvisi, että vuoka oli liian iso suhteessa munien määrään. 

Toki en vielä luovuttanut muutamaan vuoteen, koska periksiantaminen ei ole vahvuuteni. Seuraavina vuosina kokeilin erilaisia kakkuja vaihtelevalla menestyksellä. Viimeinen niitti oli lapseni arastelen esitetty palaute: “Äiti, elä suutu, mut tuo näyttää vähän kakalta.” Se olikin sitten viimeinen kerta, kun mokkapalojen kuorrutetta kokeilin…

6. Lue ohjeet. Noudata niitä. 

Yritän elää terveellisesti ja vältellä sokereita. Olin kuullut herkullisesta, terveellisestä ja helposta ohjeesta. Eräänä päivänä päätin sitten tehdä lapsille näitä terveellisiä vohveleita, joihin tulee vain banaania, rahkaa ja kananmunia. Mitä sitä reseptiä etsimään, sehän oli ihan helppoa! Ekan vohvelimunakkaan jälkeen päätin lisätä jauhoja, oli ne miten epäterveellisiä hyvänsä. Eihän meillä ollut. Onneksi löysin ikiaikaisia ohrajauhoja alalaatikosta. Koostumus muuttui siedettäväksi, mutta kohdeyleisö antoi reaaliaikaista palautetta: ”Legendaarista äiti. Täällä haisee vähän savu”. Vohvelirauta lähi muuten kierrätykseen tämän kokeilun jälkeen, ei pysynyt enää kasassa…

Terveellistä välipalaa.

Onnekseni olen huomannut, että vaikka kärsinkin geenimutaatiosta, se ei ole siirtynyt eteenpäin. Tyttäreni tekee meillä sämpylät, pitsat, kakut ja pullat. Ja yksikään ei ole vielä päätynyt kattoon.

Rakkaudella, Aikku

Kategoriat
Yleinen

Mitä on tämä hiljaisuus?

Jos ei ollut helppoa karanteeniaikana, ei ollut kivutonta palata normiarkeenkaan. Yksi kolmesta kersasta tihrusti keskiviikkoiltana itkua, sillä kouluun meno ahdisti. Toista ärsytti, kun toista ahdisti. Sanasotahan siitä syntyi. Pienin huusi Hiiiijjjjaa (hiljaa) ja mesosi ilmaa kuin italialainen.

Itselleni iski paniikki, sillä isoimman päiväkirjasta oli merkkaamatta kolmen viikon tehtävät. Voisiko lapsen panna sanomaan, että kissa söi vihkon?

Kello 23.30 istutin ukon pöydän ääreen ja ilmoitin, että illan lottoarvonta alkaa. Pläräsimme yhdessä Wilmaa, koulukirjoja ja muistilohkojamme ja arvoimme, mitä lapsemme on mahdollisesti tehnyt kaksi ja puoli viikkoa sitten maanantaina ympäristöopin tunnilla. Mitäs pannaan käsitöihin? Ainakin se maalasi sänkyä, latjasi halkoja ja rakensi kuljetuskärrin pikkusiskolleen. Viimeisen päivän kohdalle kirjoitin hiekkakakkujen leipominen 25 minuuttia. 

Kello 24 reikä reikä tajusin, että illan jokeririvi oli vielä arpomatta. Monelta ja missä kenenkin piti aamulla olla ja miten pitkillä turvaväleillä? Wilma auki uudelleen. Seuraavaksi muistin, että pienimmälle olisi varmaan syytä sulloa kurahousua ja varahanskaa hoitokassiin ja että niihin hynttyisiin olisi varmaan hyvä tussata nimikin. Tussia epätoivon vimmalla etsiessäni kehittelin päässäni erilaisia skenaarioita, millä tavoin hoitotädit yrittäisivät saada lastani ruotuun. Sehän on elänyt kahdeksan viikkoa kuin pellossa – ei suostu käyttämään sisällä housuja tai ruokalappua eikä ulkona hanskoja tai kenkiä. Ei suostu syömään syöttötuolissa vaan kulkee kananmuna kädessä mäihäten seinät mennessään. Ja huutaa tunnin naama punaisena ennen kuin nukahtaa päiväunille. Sitten välähti. Jumankekka – eipä ole enää minun ongelmani! Nukahdin virne naamallani.

Aamulla yksi kolmesta tuhersi edelleen itkua. Perheen hilda hulda huoleton nukkui sen sijaan autuaan unta, laskeutui yläkerrasta likaisessa t-paidassa ja liian tiukoissa leggareissa. Polvessa ammotti reikä. Käskin vaihtamaan pimakat housut toisiin, oltiin sentään siirtymässä ihmisten ilmoille. Mies halusi tietää, mitä tarkoittaa pimakka.

Leipiä voidellessa alkoi laulattaa. Olo oli kuin talven parsinavetassa lusineella lehmällä, joka kevään korvilla vapautuu löysästä hirrestään. Avasin aamun Tommi Läntisellä ja heilutin vähän pyllyä: Oon taas! Oon vaan! Kun mä olen villi taas ja vapaa… Mies ei arvostanut vaan jyrähti: – Oikeesti. Ei tätä. Ei jaksa.

Minä: – No etpä tietenkään. Mistäpä täällä saisi iloita. Voi Luoja.

Mies: – Kutsu ihan vain aviomieheksi näin perhepiirissä.

Minä: – Just. Mietipä sitä päivää, kun en ole enää laulamassa.

Mies: – No sitten en varmaan itekään ole täällä enää kuulemassa.

– Hih, teillä on vielä pitkä elämä edessä, hirnui keskikokoinen ja meinasi tukehtua muroihinsa.

Luoja että rakastin tuon penskan tilannetajua.

Siinä aamupalaa rouskuttaessamme avauduin miehelle, miten uudelta ja ihmeelliseltä ajatus keskeytyksettömästä työpäivästä tuntui. Samaan hengenvetoon lisäsin, ettei tätä autuutta kumminkaan kauan kestä. Menisi ehkä neljä päivää, niin sairastuvat hoidossa. Ukko päästi pitkän huokaisun: – Maalataanko saman tien punaisella maalilla piru ulkoseinään? 

– Mikä piru? Ai se äitin peltinen flamingo? kyseli isoin ja sai isänsä tyrskimään naurusta.

Selitin lapselleni, mitä pirun maalaaminen seinälle tarkoittaa, ja lisäsin että äidin rakkaudella hankkima sisustuselementti ei liity tähän asiaan millään tavalla. Että isi on vain tehnyt äidin pinkistä peltiflamingosta oman demoninsa. 

Hampaita pestessä laulatti edelleen, olihan kyseessä melkoinen juhlapäivä vallitsevista olosuhteista huolimatta. Jostain syystä suusta sukelsi ilmoille Ricky Martinin I’m a desperado, underneath your window… – Oliko muita suuria illuusioita itestäs? mies huuteli ennen kuin painoi ulko-oven kiinni.

– Ole hiljaa! Aina saa hävetä! huusi isoin ja meni isänsä vanavedessä pihalle.

Olipa ihanaa päästä noistakin päiväksi eroon.

Päiväkodin ovella oli vastassa vieraat hoitajat. Great. Pienin väänsi itkua ja tarttui kaksin käsin takkiini kiinni. Luikin äkkiä pois ja huomasin mennessäni, että kengät ja haalari huusivat edelleen lapseni nimeä. Hups. Keskikokoista kouluun taluttaessani toivoin, että voisin dumpata lapseni koulun portille näkemättä opettajia. Hävetti vieläkin se tunteenpurkaus. Nyt hävetti lisäksi, että oltiin myöhässä. Pieni käsi puristi kuitenkin niin lujasti omaani, että kohtasin urhoollisesti omat demonini.

Parkkipaikalle palatessani jäin istumaan autooni ja tuijotin ikkunasta ulos. Mietin, miksi itkua pitää hävetä? Alkoi hävettää se, että kehtasin hävetä sitä, että itkin. Puristin rattia ja päätin olla häpeämättä tästä eteenpäin. Kun tuntee syvästi, elää isosti.

Samassa muistin, että olin yksin. YKSIN. Mieli alkoi poukkoilla yhtäkkisen vapauden tunteen huumassa. Jossain mielen perukoilla soi Olli Lindholm. Pian lauloimme yhdessä vanhalle koslalleni Vie mut minne vaan, taivaanrannan taa… Torikahvioon? Liekö auki. Satamaan? Saisi noutokaljan. Entä jos vain tykittäisi suoraa tietä eteenpäin? Vaihtaisi mopon alle? Tai menisi takaisin sänkyyn? Virtuaalijoogaa? Niin paljon ideoita, etten saanut yhdestäkään kiinni.

Päätin mennä kotiin ja keittää aamun toiset kahvit. Siinä minä sitten seisoin oranssi kahvikuppi kädessäni isossa talossa kuunnellen ja katsellen hiljaisuutta, joka vyöryi niskaan. Kukaan ei tapellut kaukosäätimestä, kukaan ei tanssinut pöydällä tai piirrellyt glitteritussilla sarvijaakkoja seinille. Kukaan ei viuhahdellut ilman housuja, vaikka juuri nyt sille olisi ollut tilausta. Alkoi itkettää. Mutta yhtään ei hävettänyt. Katse lipui ympäri kotia. Tuossa tanssittiin yhdessä zumbaa, tuossa leivottiin sämpylöitä. Nyt lähdettäisiin puistoon keinumaan. Jostain vyöryi päähän Eino Leinon runo, jonka mieleni sanoitti uudestaan: Mikä on tää rauha mun ympärilläin, mitä on tämä hiljaisuus? Mitä keksivi pääni menoks tää suuri ja outo ja uus? 

Hetken päästä otin itseäni niskasta kiinni. Miksi piti ilonpäivänä ruveta hautajaisvärssyä lausumaan tai muutenkaan hempeilemään? Kukaan ei ollut kuollut. Tältäköhän tuntuu sitten, kun pesä on tyhjä? Ei, nyt ei ollut oikea aika matkustaa aikakoneellakaan. Nyt piti nauttia yksinolosta ja tilaisuudesta tehdä työnsä tehokkaasti. Menin työhuoneeseen ja istuin koneen taakse. Jos ihan vain hetkeksi nostaisi jalat pöydälle, siemailisi kahvia oikein hitaasti ja olisi läsnä vain itselleen. Ja tuijottaisi naapurin hailankansinistä taloa eikä maalailisi siihenkään seinälle yhtään pirua.

Kategoriat
Yleinen

Kun äiti halusi olla yksin

Kun hallitus ilmoitti aukaisevansa koulut, pistin skumppapullon kylmään. Aamu, jolloin jälkeläiseni suuntaisivat kouluun ammattikasvattajien hoteisiin, tulisi olemaan juhlapäivä. Keskittyisin ilman häiriöitä sähköposteihin ja arviointeihin, joiden määrä kasvaa eksponentiaalisesti suhteessa lukuvuoden häviäviin päiviin. Haaveilin palkinnoksi katsovani elokuvan, jossa saisi olla tekstitykset, päihteitä ja aikuisten välistä rakkautta. Ehkäpä jopa äänet päällä.

Keskiviikkoiltana kaksikolmasosaa perijöistä pärisi innoissaan. Kouluun! Miten ihanaa! Viimeinen kolmannes murisi seinän läpi, että vihasi koulua eikä varmasti IKINÄ, KOSKAAN mene kouluun. Itse makasin sohvalla lopen uupuneena  ja ajattelin, että lapset ovat perineet itsepäisyytensä ja kovan äänensä isältään. Huusin metelin yli, että pakkaisivat valmiiksi kaikki kirjat, koneet ja käsityöt, ja nukahdin.

Heräsin siihen, että oli hiljaista. Lapset olivat mitä ilmeisimmin omissa huoneissaan ehkäpä jopa unten mailla. Unen tokkurassa hiljaisuus herkisti ja kyynelet nousivat silmiin. “Tiedätkö?” kuiskasin miehelleni. “Miulle tulee ikävä lapsia huomenna.” Mieheni ojensi kuumemittarin.

Kun aamulla vein lapset kouluun kaikkine kimpsuineen ja kampsuineen, huomasin häslääväni enemmän kuin koskaan. Aloitin aamun perussetillä: “Hampaat? Aamupala? Pitkähihainen? Takki! Ei crockseja! Siellä tuulee! Reppu? Onko kirjat siellä repussa? Koirat? Kanat? Puhelimet jää kotiin tai ette näe niitä ennen ensi viikkoa.” Automatkan jatkoin monologia: “Sanotte huomenta ja olette ystävällisiä sijaiselle. Ei mitään säätämistä tai pärinää. Pesette kädet. Tehkää mitä käsketään heti eikä kohta. Ei pärinää. Peskää kädet, kun menette sisälle, ulos, vessaan, luokkaan, syömään tai tulette niistä pois. Pitäkää turvavälit. Ei juosta. Ei tapella. Ei poistumista koulualueelta. Ette puhu tunnilla kavereille. Ei laulua, jos ei ole musiikintunti. EI näsäviisastelua. Ei tungeta mitään tuuletusluukkuihin. Ette välitä, jos joku kommentoi jotain teistä. Rakastan teitä ja hauskaa koulupäivää!”

Hiljainen talo odotti minua. Ei etäkoulua, ei tiktokia, ei tappelua teamsin, pedanetin tai lagaavan netin kanssa. Kiersin taloa kuunnellen ajatuksia, jotka yhtä levottomina kiersivät omaa kehäänsä. Ahdisti. Mitenkähän ne pärjäävät koulussa? Nauroin itselleni ja likaiselle sukalle kädessäni, joka kiersi taloa kanssani. Jättivät sentään muistoja itsestään. Vaikka kuinka yritin järkeillä asiat, sydäntä vihloi. Pahimmat skenaariot projisoituivat verkkokalvoille. Saisivat jonkin taudin tai sitten ne ärsyttäisivät sijaista ja saisivat neloset käyttäytymisestä koko sakki, ihan vaan sukunimen perusteella…

Yritin katsoa elokuvaa, mutta en kyennyt. Se oli juuri sellainen elokuva, jonka haluaisin katsoa keskimmäisen kanssa… Huhuilin tyhjään taloon tulisiko joku tuomaan kahvia äidille. Ei tullut. Sen sijaan esikoinen lähetti kuvan lammen rannalta. Toivoin, että kyseessä oli liikuntatunti tai linturetki eikä koulualueelta poistuminen luvatta.

Myönnän, että ärsyynnyn lievästi, kun keittiössä on kesken kemialliset kokeet, vessassa on meikattu sekä peili että lavuaari, sänkyyn on parturoitu nukke ja teinin vaatekaappi sijaitsee lattialla. Päättymätön tappelu aiheesta kuka on tai ei ole tehnyt mitä ja kenen vuoro ei ainakaan ole kiristää hermoja. Välirauhan ajan majan rakennus, ihmispyramidin kasaaminen tai kuistin maalaus aiheuttavat aivan liikaa ääntä, melua ja visuaalista virikettä keski-ikäisille aivoilleni. 

Silloin hiipii mieleen se haave. Jos saisi olla yksin. Tehdä mitä haluaa. Siivouksen jäljetkin näkyisivät ainakin päivän. Mutta ensinnäkin yksinolo on utopiaa. Toiseksi se on fantasia, joka ei koskaan tule täyttämään sille asetettuja odotuksia. Vapautta ei ole. Jotain tulee aina puuttumaan. Lapset. Ne kasvavat kiusallaan ja karkaavat maailmaan. Vanhemman tehtävä lieneekin kasvattaa kersa lähtemään. Ja itsensä olemaan yksin. Visioimme säännöllisesti mieheni kanssa tulevaisuutta, jossa voimme tehdä mitä haluamme, milloin haluamme ajattelematta ketään muuta. Mutta ilmeisesti se ei mene niin.

Äitini 63 vee soittaa kolmen päivän välein ja näkee säännöllisesti painajaisia minun ja sisarusteni pärjäämisestä, valvoo aamuyöllä ja pohtii palellutinko minä pääni, saikohan veljeni hoitopaikan lapselleen tai muistiko siskoni vaihtaa autoon renkaat. Ajattelin, että sekopäinen se on. Mutta anopillakin käy välillä kuulemma kunnon päälle, kun pitää vahtia liki nelikymppisiä lapsia. Ja ne kun ei tottele enää ollenkaan!

En tajunnut lukea äitiyden sopimuspaperista pientä pränttiä: huoli jatkuu, vaikka lapset kasvavat aikuisiksi. Vaikka nelivitosena ajelisin Makkarallani pitkin Eurooppaa, vähintään kolmen päivän välein pitäisi tarkistaa, onko esikoinen varannut ajan hammaslääkärille, keskimmäinen syönyt d-vitamiinit ja ettei nuorin ole laittanut liian paljastavia kuvia someen.

Vapaapäiväni hiljaisuus kutistui lopulta kahteen ja puoleen tuntiin. Sain ekaluokkalaiselta tarkan, ja hieman kriittisenkin, kuvauksen koulun tartuntaa ehkäisevistä rajoituksista ja laskutoimituksen, kuinka monta kertaa kädet oli koulussa pesty ja miten opettaja oli käskenyt keskeyttämään piirtämisen “välittömästi”. Kysyin, että eikö ollut puhe, että tehdään sitä, mitä ope käskee. “Eiku piti piirtää ja mie sanoin, että piirrän Dipperiä, mutta se kuuli, että piirrän pippeliä!”

Muutamaa tuntia myöhemmin alakerrasta kantautuvat tappelun äänet paljastivat loppujenkin tulleen. Levollisuus valtasi mieleni. Whatsappasin, että äiti vois ottaa kahvin.

Kategoriat
Yleinen

Koronapäiväkirja osa 3: Laiskanläksyjä ja liikakiloja

Herää mökillä siihen, että sen kerran kun pienin nukkuu yli kuuteen, kissa istuu palleasi päällä. Hymyile silti, sillä näit kertakaikkisen ihanaa unta ex-poikaystävästäsi. Puhuitte ruotsia koko yön!

Kun tokenet virneestä naamallasi, isoin hyppää sänkysi viereen ja selittää suu vaahdossa, että hän näki unta uudesta kypärästä, jonka visiiri meni huuruun. Sano ettei se ollut unta ja katso, kun isoin juoksee innosta kiljuen uuden kypäränsä luo, vetää sen päähänsä ja kaasuttelee ilmakelkallaan ympäri mökkiä. Ja herättää nukkujat.

Katso kelloa ja totea, että koko mökki on hereillä 6.30. Vie pienin kellimään ukin ja mummin väliin ja suuntaa kohti ulko-ovea ja huussia. Venyttele kuistilla ja valmistaudu vastaanottamaan uusi ihana aamu ja paluumuuttajien lumoava konsertti. Jossain huutaakin joutsen, mutta se huutaa kilpaa Reijo Taipaleen kanssa. Mene saunalle ja vedä radion töpseli irti. Jossain soi edelleen Satumaa, mene grillikatokseen ja vedä raivolla toisen radion töpseli irti. Toosa ei luovuta vieläkään. Mene verstaalle ja vedä entistä raivoisammin kolmannen radion töpseli irti.

Kipitä laiturille ja totea, että joutsen meni jo. Ihaile aamun kajosta kuultavaa taivaanrantaa ja kuvittele hetki, että saat mennä maanantaina töihin ja pääset hetkeksi lapsistasi eroon. Herää todellisuuteen ja muista, että ensi viikon ainut kontakti kollegoihisi on se, kun työkaverisi lupasi lähettää sinulle kuvan, jossa hän pyyhkii persettään kolumnikuvallasi. Heristä itsellesi sormea: mitäs menit louskuttamaan leukojasi ja virnuilemaan hänen vessapaperin hamstraukselleen. Kehuskelit, ettei sinulla ole ongelmaa pyyhkiä hanuriasi vedellä, sanomalehdellä tai sammaleella.

Mene takaisin sisään. Isommat tappelevat kaukosäätimestä ja pienin tanssiin pöydällä ilman vaippaa. Isälläsi on vauhti päällä ja sata ideaa tulessa. Et enää tiedä kumpi on rasittavampaa: olla karanteenissa omien lastesi vai oman isäsi kanssa.

Katso ulos ikkunasta ja huomaa, että jäällä kävelee ihminen. Kerro se muillekin ja katso, kun kaikki ryntäävät ikkunan ääreen: IHMINEN!! Vanhempasi alkavat tapella pilkkijän henkilöllisyydestä. Toinen inttää, että se on Notkomäen Auvo, toinen panisi vaikka päänsä pantiksi, että se kävelee yhtä ontuen kuin Turpeenmutkan Ansa. Huokaise ja ota lisää kahvia.

Vedä aamupuuro kitusiisi ja ripsarit silmiin. Lisää myös vihreää kajaalia yläluomiin, sillä et aio näyttää punasotkan pyrstösulalta vain, koska korona. Kuuntele, kun äitisi haukkuu sinua bimboksi. Meikkaa vähän lisää.

Vaikka on viikonloppu, aloita etäopetus, sillä isoimmalla on laiskanläskyä. Lapsesi heittää kirjan lattialle ja huutaa, ettei hän tee mitään paskaläksyjä äidinkielestä. Kovenna ääntäsi ja totea, että minä sinulle äidin kieltä näytän ja toista kulunut litania ”Minä olen nyt sinun opettajasi, sinulla on kotikenttäetu ja tämä on valtiovallan käsky.” Laske kymmeneen ja muistuta itseäsi, että olet ammattikasvattaja. 

Tarkista oma sähköpostisi sillä aikaa, kun isoin tekee läksyjään ja vääntää naamaansa. Pari opiskelijaa on palauttanut etätehtävänsä. Eräs teini viestittää, että tuntui hyvältä, kun kehuin hänen tekemäänsä taideteosta. Hänen mielestään se näytti ripulilta. Toinen sankari on tehnyt musiikkianalyysin Arttu Wiskarin biisistä Sirpa ja miettii, mikähän kone Sirpan Ladassa mahtaa olla. Naura ääneen.

Hätistä lapset ulos ja katso housuja jalkaan vetäessäsi, että pennut sitovat moottorikelkan perään pulkkaa. Huuda ovelta housut kintuissa, että pulkka irti ja välittömästi, sillä juuri nyt ei ole jaossa tehohoitopaikkoja. Yritä epätoivoisesti kiskoa toppahousuja ylemmäs, mutta totea, etteivät ne enää mahdu jalkaasi. Päätä ulkoilla ilman housuja. Eihän niitä kukaan muukaan karanteenissa käytä.

Mene rantaan ja köytä pienin rautalangalla kiinni potkuriin. Ajele potkurilla pitkin poikin Höytiäistä mummon ja isompien kanssa kilpaa. Aurinko porottaa, jää paukkuu ja poreilee. Mieti, ettei voisi olla paremmin.

Vaihda menopeli moottorikelkkaan ja kaasuttele jäällä kikatteleva kakaralauma kyydissäsi. Toivo näkeväsi mökkinaapurisi perhe edes vilaukselta. Katso, että siellähän ne vilkuttavat rannalla, mutta pidä etäisyyttä 300 metriä. Ovat etelästä.

Pienin nukahtaa kelkan ohjaustangolle. Raahaa veltto kuopus sisälle ja herättele syömään. Lapa riisipuuroa lastesi lautasille ja kuuntele kun äitisi huutaa lapsillesi, koska joku on läikyttänyt sohvalle maitoa. Muistuta äitiäsi, että hänkin on ammattikasvattaja.

Lapset tappelevat legoista. Yritä mennä tilanteen ulkopuolelle ja ryhdy pöllyttämään jauhoja. Pienin levittää sokerit lattialle. Laita siskollesi viestiä, että kohta menee vattupiirakka uuniin. Puhelimen ennakoiva tekstinsyöttö tarjoilee sanaa vittu piirakka. Kuka pervo näitäkin sanalistoja laatii??!

Sisko vastaa, että hän aikoo pysyä kotona ja noudattaa ohjeita tai kuollaan kaikki. Lue viesti ääneen kaikille ja kuuntele, kun äitisi haukkuu siskoasi nössöksi. Mieti mielessäsi, että aiot olla kannustavampi kasvattaja omille lapsillesi. Keskikokoinen jää miettimään tätinsä viestiä ja alkaa tuhertaa itkua ”Kuollaanko myö?”. Huokaise ja puhu kuin Ruuneperi.

Katso kelloa ja totea, että se on vasta puoli neljä. Ota pala vattupiirakkaa ja syö siskosikin edestä. Tunne kuinka pylly leviää entisestään. Iloitse, että on viikonloppu. Muista sitten, ettei se eroa millään tavalla muista päivistä.

Kategoriat
Yleinen

Kukkia ja sidontaa äidille

Vuosien varrella olen kokenut unohtumattomia äitienpäiviä ja saanut ikimuistoisia äitienpäivälahjoja ja -toivotuksia.

Seitsemän vuotta sitten:

Esikoinen oli niin pieni, ettei vielä raapustellut kortteja ja miehellä oli koulutus niin pahasti kesken, ettei se vielä ostellut kukkia äitienpäiväksi – muista merkkipäivistä puhumattakaan. Onneksi oma isäni pelasti tilanteen. Hän kantoi minulle äitienpäivän aamuna lahjaksi punaisen ruukkuruusun, extra kuivaa samppanjaa ja puuterinväriset korkeavyötäröiset maxi-alushousut koossa XL. Koko S olisi riittänyt.

Aina jos on olemassa pienikin vaara, että neljännen vauvasiemenen kylvötouhut alkaisivat kiinnostaa, vedän kyseiset pikkuhousut jalkaani.

Viisi vuotta sitten:

2-vuotias keskikoinen: – Äiti alvaa mitä? Minä lakastan sinua.

4-vuotias isoin: – Äitillä on ihana paita. Äitillä on ihana tissi. Äiti haisee niiiiiiin hyvälle.

Reilu kolmekymppinen mies: – Mitäs myö keksitään äitille äitienpäivälahjaksi? Kukkia ja sidontaa? Paitsi että kukkia ei ole.

Neljä vuotta sitten:

Minä lapsille: – Isi on niin juntti, ettei tajua ostaa kukkia. Ei edes äitienpäivänä. Naapurin Sirpa saa varmasti taas enkelinsilmäpelargonian, joka kukkii koko kesän kuin viimeistä päivää.

Lapset: – Mutta äiti myöhän rakastetaan sinnuu niin paljon, että tuodaan sulle joka päivä kukkia. Ainakin kaksi päivässä.

Isoin lisää: – Ja myö opetetaan vielä isikin tuomaan kukkia. Naiset tykkää kukista.

En kestä. Miten poika tajuaa, jos isänsä ei tajua?

Kolme vuotta sitten:

Sain keittää kahvini ihan itse kuten muinakin aamuina. Yritin laulaa itselleni, mutta isoin huusi olemaan hiljaa. Uumoilin etten saisi kukkia tai lahjaa tänäkään vuonna, joten poimin omasta penkistä valkovuokkoja maljakkoon ja ostin jo perjantaina itselleni lahjaksi törkeän kalliin naamarasvan. Vaikka se ei tekisi minusta parempaa äitiä, jospa se tekisi edes paremman näköisen?

Vuosi sitten:

Keittiöstä kuului kolistelua. Pian sänky oli täynnä pieniä varpaita, rutistavia käsiä, leskenlehtiä ja haparoiden käärittyjä lahjoja. Kahvia, joka läikkyi kupin yli lakanalle ja voileipiä, joista roikkui juusto puolittain ilmassa. Ilmaa halkoivat “Äiti avaa jo!” -huudahdukset, mutta pienet kädet eivät malttaneet odottaa vaan repivät itse lahjakääröt auki. Paketista paljastui puuhelmistä sidottu rannekoru, kukista tehty jalkakylpy ja pinkiksi maalattu sydänrasia. 

Mies vaihtoi autoon kesärenkaat, oli kuulemma lahjaa kerrakseen ja pidempiaikainen ilo kuin horsmista.

Koronakeväänä 2020:

Sitä ei ihan joka äiti pääsekään äitienpäiväristeilylle, mutta minäpä pääsin. Kruisailimme lasten kanssa pitkin Höytiäistä polkuveneellä. Tarjoiltiinpa minulle drinksukin -vissyvettä retromukista.

Isoin tuumi: – Koska on äitienpäivä, saat päättää poljetko vai nautitko vain matkasta. Mie voin polkea, olenhan mies. Tai poika. Poikamies.

Mieskin oli tällä kertaa varustautunut lahjalla: – Ostetiin sulle lasten kanssa kukkia. En tiedä mitä ne on, olin yhtä kotonani kukkakaupassa kuin sinä Motonetissä. Ja tässä sulle pullo käsidesiä.

Voiko sitä enää selvemmin sanoa, että rakastaa?

Hyvää äitienpäivää kaikille! ❤️

Kategoriat
Yleinen

Vertailussa: Mies ja koira

Olen aina uskonut olevani kissaihminen, mutta nyt voin myöntää, että minussa on myös koiraihmistä. Koira on monessa asiassa jopa hauskempi kuin mies. Mutta on miehelläkin puolensa…

Koira ilahtuu aina minut nähdessään niin paljon, että hyppää syliin ja nuolee antaumuksella. Myös aamuisin. Mies ei.

Koira ilahtuu, kun laitan housut jalkaan. Mies ei edes huomaa. 

Koira lähtee mielellään lenkille vailla päämäärää. Miehen kanssa päästään lenkillä roskikselle asti ennen kuin perheriita iskee.

Koira haisee yleensä paremmalle. Paitsi jos on pyörinyt paskassa tai kompostissa. Mies ei pyöri kompostissa, mutta ui öljymontussa.

Koira tyhjentää kissanvessan. Mies ei. En tiedä kummalle suurempi miinus.

Koira vie vähemmän tilaa sohvalta kuin kaljamaha ja kaksi metriä keski-ikäisyyttä.

Koira on sosiaalisempi kuin mies. Pikkurakki kiertää kaikki naapurit joka päivä eristyksestä välittämättä. Ikämieshurtta liittyi metsästysseuran makkaranpaistojaostoon. Istuu nuotiolla muina koirina. Mies saa seuratoiminnasta ihottumaa.

Koiran harrastukset tulevat halvemmiksi. Se ei osta kuukauden sisällä kolmea autoa, releitä, tiivistesarjoja, sylinterinkansia, tulppia, puolia, laakereita, kierrejousia…. Eikä haaveile subbarista. Koiralle riittää kuollut hiiri, elävä kana tai käpy.

Mies ei kuseksi ihan joka paikkaan. Koira otti kuseksimisenkin harrastuksena, kun vein sen agilityyn. Sen sijaan, että olisi hyppinyt, kiertänyt ja ryöminyt, piski pissi, ruikki ja merkkasi joka helkkarin putken, esteen ja kepin. Ohi juostessaankin pystyi vauhdista merkkaamaan. Erityistaito kai sekin. Kiristi. Kotona rakensin lapsista esteet. Jukolauta! Kyllä nyt pitää yhden koiran oppia hyppäämään, kun hyppäähän se pöydällekin ja häkin ovesta läpi. Ja hyppihän se elävien esteiden yli vallan mainiosti. Ei onneksi kuseksinut niitä.

Mutta pisteet Hulda-Hallin Henkalle, että hermot kesti “erilaisia oppijoita” ja niiden koiria. Henkalla oli hikinen homma saada miut ja kaverini oppimaan kumpi käsi on oikea ja kumpi vasen ja kumpi niistä käsistä on milloinkin koiran puolella.

Mies on helpompi palkita. Agilityssä kouluttaja vinkkasi, että palkitse koira lelulla tai namilla. Yritinhän minä. Jäniksen turkilla, raa’alla hirvenlihalla, kaverin vinkulelulla, kutsuin ja kehuin, anelin nelinkontin. Ja kilin.. Miehelle riittää pullo vehnäolutta. Hätätilassa puolikas. 

Mies ei vaihda karvaa monta kertaa vuodessa, vaan kaljuuntuu kertarytinällä. Partakarvatkin on keskitetty lavuaariin eikä levitetty ympäri taloa. 

Ja mikä parasta, mies ei ole nalkissa naapurin nartun kanssa.

Miksi koira on parempi kuin mies?
Koira ja mies.

Kategoriat
Yleinen

Koronapäiväkirja osa 6: Pauketta ja paskankatkua

Kiitä aamulla Luojaasi, sillä pienin nukkuu puoli kahdeksaan. Yö ei varsinaisesti mennyt putkeen, sillä pääsit töiltäsi vällyjen väliin vasta puoli yhdeltä. Pyörittyäsi puoli tuntia unen ja valveen horroksessa havahduit järkyttävään kolinaan. Joku kävelee ja juoksee mökin vintillä niin että lankut paukkuvat. Välillä jysähtää. Hiivi ikkunaan ja raota varovaisesti verhoa, mutta pihalla ei näy mitään tavallisesta poikkeavaa. Siirry toiseen ikkunaan ja tarkkaile vintin rappusia pelonsekaisin tuntein. Kissa tulee viereesi kurkkimaan, mutta kyllästyy pian leikkiin. 

Mene takaisin sänkyyn ja yritä saada unen päästä kiinni. Kuuntele voimistuvaa jyskettä ja huomaa samalla, että sinua pissattaa aivan vietävästi. Koska et todellakaan aio suunnata ulkohuussiin ja surman suuhun, hiivi tuvan puolelle etsimään pottaa. Sitä ei onneksesi tai epäonneksesi löydy. Hiivi vanhempiesi makuuhuoneen ovelle ja kuuntele kuorsausta jalat ristissä. Et millään raaskisi mennä heitä herättämään – nukkuvat omassa kuplassaan kuin kaksi pientä porsasta.

Mene takaisin sänkyyn ja kuulostele, kuinka pissihätä ja pelko kasvavat rinta rinnan. Kello kolmelta päätät herättää isäsi ja äitisi senkin uhalla, että saavat paskahalvauksen. Kun he tokenevat unestaan, alkakaa etsiä ensin toimivaa taskulamppua ja sen jälkeen paristoja. Päätä isäsi kanssa, että menette ulos yhdessä. Juokse ensin huussiin ja kiiruhda rakko tyhjänä turvaamaan isäsi selusta, kun hän kiertää mökkiä ympäri. Katso seuraavaksi, kun isäsi sukeltaa vintin uumeniin taskulamppuineen ja paljaine kinttuineen. Mikä helvetti siinä on, että kukaan ei käytä karanteenin aikana housuja? 

Mieti, näetkö isäsi viimeisen kerran elävänä, sillä hän ei ole aseistautunut kirveellä tai rautakangella kuten sinä legendaarisena yönä kuusi vuotta sitten. (Mutta se onkin jo toinen tarina se.)

Mitään normaalista poikkeavaa ei katonrajasta eikä varastonkaan vintiltä löydy – jos ei koko elämää oteta huomioon. Lumessakaan ei näy ahman, ilveksen eikä naapurin Pertsan jälkiä. Päättäkää, että ääni lähtee katolle tippuvasta märästä lumesta.

Mene sänkyyn aamuneljältä ja yritä kuvitella, että ääni katoaa. Naura itsesi uneen, sillä ei oikein itketäkään.

Kittaa aamulla kahvia silmät ristissä. Lapset kirkuvat, että laita äiti käsi piiloon tai puuro ei mene alas. Poltit pari päivää aiemmin käsivartesi ja niskasi, kun yritit samanaikaisesti seurata Teams-palaveria, kieltää pienintä kiipeämästä keittiönjakkaralle ja soseuttaa kasviskeittoa. Myös tukkasi sai osumaa. Itse kannat koronasodan taisteluarpia ylpeänä, mutta et jaksa kuunnella ininää, joten heität vanttuneen villapaidanrytkyn niskaasi.

Ulkoista aamupalan jälkeen isoimman opetus mummolle ja viihdytä hetki pienempiä. Kun liityt Teams-palaveriin, mummo vetää kolmikolle jumppaa Gangnam Stylen tahtiin. Älä kommentoi palaverissa mitään, sillä et todellakaan halua painaa mikrofonia. Vilkuile jälkikasvua ja virnuile. Pienin näyttää supersöpöltä raajojaan vatkatessaan. Tarkista kokouksen jälkeen etätehtäviä ja ihaile suu auki opiskelijoidesi luovuutta ja fantsuja vessapaperitaideteoksia. Googlaa, mitä tarkoittaa megis. Saat selville, että se on S-kaupoissa myytävää energiajuomaa. Kannatti herätä tänäkin aamuna ja oppia jotakin uutta! 

Suuntaa illalla kahden tunnin metsäretkelle pienimmän kanssa ja anna sielullesi nannaa. Ihailkaa tikkaherrojen nokan naputusta ja kutittakaa toisianne pajunkissoilla nenänpäähän. Katselkaa virtaavaa jokea ja saukon mäenlaskun jälkiä rantatörmällä.

Mene takaisin mökille Juha Tapiota hyräillen. Pihaan astuessasi hyräilysi loppuu kuin seinään, sillä aistit maailmanlopun tunnelman. Äitisi lompsii pihan poikki kuin karjakko, mutta ilme on lahtaajan. Ja jostakin haisee paska. Kuuntele kun äitisi alkaa selostaa kiihtyvällä volyymilla, kuinka lapsesi on pakottanut toisen lapsesi sukeltamaan paskahuussin ylimmästä reiästä sisään. Sukeltajan kengät ovat yltä päältä paskassa ja koko huussi purujen ja ruskeankirjavan vessapaperin peitossa.

Läksytä lapsesi ja lisää, että Vaahteranmäen Eemeliä ei tässä talossa enää lueta. Juokse saman tien tarkastamaan, onko lipputanko varmasti viety tontilta pois.

Vietä seuraava tunti yökkivän lapsesi kanssa siivoushommissa ja katso, kuinka hän puhdistaa sisarensa paskaisia kenkiä hinkkaamalla niitä lumeen. Sörki itse kenkänpohjia tikulla. Pian lapsesi kirjoittaa angsteissaan paskavanalla hankeen isoin kirjaimin PASKA. Ihaile lapsesi luovuutta ja mene puun taakse nauramaan. Mieti kuitenkin mielessäsi, että jos saat vihiä sen lepakkoa syöneen wuhanilaisen vinosilmän henkilöllisyydestä, käärit Kuomat hänelle joulupakettiin ja kirjoitat päälle ”Greetings from Finland”.

Suuntaa iltatoimille ja hinkkaa Fairylla paskankatkuisia käsiäsi. Katso kun pienin kävelee potta päässä ja huokaise helpotuksesta, kun se olikin tyhjä. Lado iltapalaa pöytään ja muista peittää palanut kätesi. Kun käännät selkäsi, pienin syöttää isoimmalle jugurttia kalaverkon puikkarilla. Ihaile lapsesi luovuutta.

Nielaise itse pari leipäpalasta, mutta älä juo mitään koko iltana. Et todellakaan aio suunnata huussiin.

Kategoriat
Yleinen

Kalenteri korona-aikaan

Miten käsityöt sujuvat etäkoulussa?

Klo 5.50 Herää kahvin tuoksuun. Hyvin koulutettu tai itsesuojeluvaistoinen mies tuo kupin kahvia sänkyyn. Juo se silmät kiinni ja herää sen verran, että siirryt sohvalle juomaan toisen kupillisen. Huomaa tästä vinkkelistä miten umpipaskainen liesituuletin on. Siirry nytkyttämään sitä irti. Mies huokaisee, irrottaa ritilät ja käskee olla varovainen. Ritilät ottivat osumaa, kun äitisi rakensi tee-se-itse-painekattilan valmistumisesi kunniaksi. Nyökkää ja unohda samoin tein. Mies kertoo, että olisi kiva tulla kotiin, jos ruoka olisi valmis. Kerro, että sinulla on koko ilta opetusta etkä ole tavattavissa. 

6.30 Tee itsesi ja koira iloiseksi ja vie se lenkille. Kävele tunti pirteässä pakkasessa, ihastele auringon maalaamaa metsää, kaukana sinisenä hohtavaa jokea, pellolla saapastelevaa kurkea ja kuuntele pikkulintujen laulua. Kevät. 

7.20 Tule kotiin. Kehoita sohvalla puhelintaan pläräävää keskimmäistä ryhdistämään asentonsa. Aloita teinin herättäminen huhuilemalla huomenta oven raosta. Huikkaa pienimmälle yläkertaan, että aamiainen on valmis. Käännä selkäsi ja säikähdä, kun kauhuleffasta karannut pikkutyttö tuijottaa sinua murhaavasti. Hammaskeiju on unohtanut TAAS tuoda rahaa.

7.30 Syö aamiaista lastesi kanssa ja kuvittele olevasi täydellinen äiti. Käy huutamassa teinille, että herätys. Kuuntele miten paska äiti olet ja hän ei todellakaan aio tehdä mitään koulujuttuja. Kiitä teiniä rehellisestä mielipiteestä. Muista, että et ole selvittänyt kenenkään kouluaikatauluja, mutta huijaa itseäsi ja usko lastesi selittelyt, että asia on kunnossa. 

8.00 Ota kuppi kahvia ja pakene toimistoon lukemaan sähköpostit ja hoitamaan kiireelliset asiat. Tee päivän ensimmäinen elämänlaatua parantava päätös ja vastaa esimiehelle, että et ehdi pikapalaveriin ennen kokousta, koska sinun pitää käydä hakemassa lasten ruuat. Ole ylpeä, että varaat aikaa siirtymiin. Teoriassa olisi mahdollista varttitunnin pikapalaveriin… Tarkista, että puhelimessa on ruuanhakuhälytys.

8.15  Kuulet pienimmän aloittaneen tunnit. Voit aloittaa suunnittelemaan omia tuntejasi. Keksi mielestäsi todella ryhmäyttäviä ja innostavia tehtäviä kolmen oppitunnin ajaksi. 

9.20 Huuda teinille ilmanvaihtokanavan kautta, että nyt on viimeinen hetki nousta ylös. Käytä hetki aikaa arvioidaksesi objektiivisesti tuntisuunnitelmaasi. Keskeytä arviointi (ja unohda tallentaa suunnitelma) ja tutustu pienimmäisen käsityöhön, joka tungetaan naamaasi. Solmu. Mutta se ei ole mielestäsi pahin ongelma. Pahvikukko on pistelty täyteen reikiä ja punaiset ompeleet on tehty vapaalla kädellä. Frankensteinin verinen kukko. Jos et muistaisi lasta synnyttäneesi, et uskoisi omaksesi. Pura pahimmat solmut ja hillitse itseäsi, ettet ompele työtä valmiiksi. Kysy, että eikö napannut tämä työ. Enkelinhiuksinen lapsesi pudistelee viattomasti päätään ja hymyilee suloisesti. Muista, että ulkonäkö pettää. 

9.30 Etsi elokuva-arvostelut Pedanetistä.  Älä huolestu, vaikka palautuksen on tehnyt vasta 6 % opiskelijoista, sillä kertaalleen siirretty deadline on vasta huomenna. Palautetut työt ovat hienoja. Muutamissa saatesanoissa on kiitelty opetustani, napakkaa osaamistani ja rentoa otetta. Taputa itseäsi olkapäälle. 

9.45  Isommilla lapsilla on kokeet. Pienin kiduttaa edelleen kukkoa ja kuuntelee opettajan lukemista. Hän voi ihan hyvin keskittyä, vaikka näytöllä pyörii myös tanssivideo. Opettaja ei ole samaa mieltä. Muista, että kyseessä on etäopetus, ei kotiopetus, ja sulje ovi.

10.10 Palautetut arvostelut on korjattu, on aamujumpan aika. Tee sarja maastavetoja ja aloita seuraavaa. Säikähdä, kun jostain kuuluu huutoa. “Äiti! Auta! Aika loppuu! Mie en ehdi!” Etsi keskimmäinen peittokasasta lattialta. Rauhoittele panikoivaa lasta, että puolessa tunnissa ehtii tehdä vaikka kaksi koetta. Jää jumppaamaan huoneeseen pitääksesi lapsi rauhallisena. Kun kuulet opettajan kehotuksen kääntää kameraa, askelkyykkää rauhallisesti ulos ovesta. Kiitä itseäsi, että muistit tänään jumppashortsit. 

10.30 Käy katsomassa esikoisen tilanne. “Teetkö koetta?” “Koko ajan!” Ole onnellinen.

Ota kahvakuula ja aloita etuheilautukset. Vilkaise vahingossa kelloa. Harkitse ehtisitkö jumpan loppuun ennen kuin nälkäkiukku alkaa? Tee päivän toinen oikea ratkaisu ja lämmitä lapsille, ja ennen kaikkea itsellesi, ruokaa. 

11.00 Hae teini syömään. Kuulet lapsesi sanovat ihanat sanat: “Äiti autatko?” Teini ei saa puhelimella auki ohjelmaa, jolla kirjoittaa tehtävä. Aikaa palautukseen on enää kaksi minuuttia. Keskustele siitä, olisiko ongelman voinut ottaa esiin, kun kysyit kuinka sujuu. “Vastasinhan minä, että koko ajan!” Ajattele rauhanpaikkaasi, jossa syke laskee… Muista sitten, että koirasi tuhosi rauhapaikkasi extreme-harrastuksillaan. (Siitä lisää myöhemmin.) Sykkeesi nousee, veri kohisee korvissa. Olet ainakin elossa! Poistu tilasta ja mieti onko sinulla niin ilkeää sukulaista tai kaveria, jolle voisit lähettää teinin lomalle. 

11.15 Istukaa pöydän ääressä syömässä einesaterioita kuin idyllinen perhe, kun oveen koputetaan. Anoppi tuo maton alle liukuesteitä. Saatoit mainita puhelimessa, että matot eivät pysy meillä paikallaan. Anoppi kertoo tiivistelmän keskustelustaan kyläkaupan omistajan rouvan kanssa pandemiaeristyksen vaikutuksista kouluikäisten sairastavuuteen. Keskimmäinen ja nuorin huutavat toisilleen ja tappelevat… patjasta… WTF?!

11.45 Pese liesituulettimen ritilät. Ymmärrä, miksi miehesi käski pestä ne varovasti. Nostele ritilän osat sivupöydälle odottamaan kokoamista. Askartele paisti uuniin. Sen osaat tehdä. Käske keskimmäisen kuoria perunat. Käy miljoonatta kertaa keskustelu aiheesta miks aina mie.

12.25 Yllätä teini pelaamasta, takavarikoi pelikoneen virtajohto ja käske tehdä englannin tehtävät. Älä anna sen häiritä, ettet tiedä yhtään mitä aineita tänään on.

12.45 Ota kuppi kahvia. Tarkasta sähköposti ja reagoi kiireellisiin viesteihin. Tajua, että olet suunnitellut väärän kurssin tehtävät. Sinulla on tänään kaksi muuta kurssia! 

13.15 Puhelin hälyttää ruuanhakuun. Potkaise varvas kahvakuulaan, joka jäi jumpalta keskelle lattiaa. Päätä jumpata välitunnilla edes vähän. Etsi pyörä, koska mies vei ainoan toimivan auton. Sitkuta hakemaan ruoka koululta. Ihmettele, miten styroksilaatikot voivat olla tyhjiä! Kiitä onneasi, että naapurinmies on ruuanhakureissulla samaan aikaan ja opastaa, että laatikoissa on välipohja, jonka alla ateriat ovat. Sitkuta takaisin. 

13.45 Käske lasten purkaa kuorma ja syödä jotain välipalaa. Ihan sama mitä. Toivo, että perunat eivät kärsineet kovin silpomisessa. Kaiva perunankuoria sukan pohjasta. Keskimmäinen katsoo viisaimmaksi keräillä perunankuoret ikkunasta. Ota kuppi kahvia.

13.55 Huikkaa kokoukseen olevasi paikalla ja syvenny sitten iltatuntien suunnitteluun. Tiedosta, että opiskelijat voivat käyttää samaa taktiikka tunneillasi. Havahdu, kun kuulet oman nimesi mainittavan.

16.00 Kokoontukaa koko perhe varttitunniksi pöydän ääreen syömään herkullista paistia. Kiipeä toimistoon ja aloita tunnit. Nauti fiksuista keskusteluista opiskelijoiden kanssa. Yritä kuulostella telepaattisesti avatar-palleroista ovatko kaikki ymmärtäneet ja hereillä tai edes läsnä. Rekisteröi, että naapurin koira ja oma koira juoksevat yhdessä laskevaan aurinkoon. Päätä harkita vakavasti ilmoitusten poistamista Teamsistä, kun kollegan viesti lävähtää kesken näytön jaon luettavaksi koko ryhmälle: “Saattaa siinä mennä aikaa, että ne lääkkeet alkaa vaikuttaa.”

18.30 Välitunnilla kiroa, kun kone sammuu itsestään ja hävittää kaikki valmiiksi avaamasi matskut. Se siitä taukojumpasta. Kiitä siitä, että sinulla on armollisia ja kannustavia opiskelijoita, kun tunnin alusta menee kotvanen, kun yrität saada kaikki vaadittavat ohjelmat auki. “Hyvä sie. Hyvin menee!” “Tuo ilme kertoo kaiken :D!” Tunnin lopuksi vain yksi kertoo melkein nukahtaneensa teoriamonologisi aikana. Lohduta, että niin meinasit itsekin.

21.00 Tuijota apaattisena ikkunasta auringonlaskun punaamia koivunlatvoja. Kun kuulet, että mies on laittanut lapset nukkumaan, voit poistua. Suukota jälkikasvu matkalla olohuoneeseen. Möngi miehesi kainaloon sohvalle ja kerää voimia hampaiden pesuun. Huomaa tästä vinkkelistä, että liesituuletin on kasattu. Liu’u armolliseen uneen. Havahdu siipan hellään kuiskaukseen:

– Huomasitko, Wilmasta oli tullut viesti?

Kategoriat
Yleinen

Koronapäiväkirja osa 7: Häiriköintiä ja härskejä vitsejä

Etäopetuksen pitämisestä pitäisi saada 50% enemmän palkkaa tai vähintään vaativan työn lisä, että homma löisi jollain tasolla leiville. Ei riitä, että suunnittelet oppituntisi ja etsit päheitä opetusvideoita netistä tai näyttelet niissä itse pellen roolia. Yksi pieni etäopetussessio vaatii paljon muutakin vaivannäköä ja laittaa koetukselle myös perheesi.

Top 5 -valmistelut:

1) Vedä pakkelit naamaan ja pari kertaa kammalla kuontalosi läpi. Haluat, että opiskelijat palaavat tunnillesi huomennakin.

2) Käske miestäsi laittamaan housut jalkaan.

3) Ohjeista lapsesi, että äitiä EI häiritä seuraavan tunnin aikana. Se että pikkusisko ajaa haarukalla takaa, pieree tai heittelee kananmunilla eivät ole riittävän hyviä syitä rynnätä ovesta sisään.

4) Syötä kissasi ähkyyn, ettei viirupöksy tule oven taakse rellestämään.

5) Jos olet mökillä, painota isällesi, että selkäsi takana EI huudella irstaita vitsejä seuraavan tunnin aikana. Toista tämä kolme kertaa ja totea, ettei mennyt vieläkään perille. 

Huolellisinkaan ennakkovalmistelu ei aina takaa, että kaikki menisi niin kuin Strömsössä. 

Eräänä kauniina päivänä:

Aloita Teams-opetus ja toivottele teinit tervetulleiksi linjoille. Sitten soikin jo puhelin. Katso että se on entinen anoppisi, joka soittaa. Mykistä puhelin ja jatka nimenhuutoa. Puhelin alkaa välkkyä, nyt soittaa isäsi. Heivaa kännykkä työpöydän laatikkoon.

Seuraavaksi naukuu kissa ja raapii kaksin tassuin työhuoneen ovea. Päästä kissasi sisään, sillä se mouruaa jo melkoisella volyymilla, vaikka on normaalisti hyvin hiljainen kaveri. Et varsinaisesti voi syyttää mirriparkaasi, jos siltäkin lähtee koronakaranteenin aikana järki.

Kissa tunkee näytölle, yritä puhua toista kotimaista karvat suussa. Heivaa kissa ulos ovesta. Unohda, että sinulla on kuulokkeet päässä etkä yletä ovenkahvaan. Ponnahda takaisin, säädä piuhojen kanssa ja selitä samalla opiskelijoillesi ”Vänta lite, katten går nu ut”. Sano sama suomeksi, eivät ymmärrä kuitenkaan.

Jatka tuntia ja kuuntele, kun mies karjuu lapsillesi. Kovenna omaa ääntäsi.

Kun tunnit ovat onnellisesti ohi, kaiva luuri esiin ja katso että isäsi on soittanut jo kolme kertaa. Soita takaisin ja kysy, mikä hätänä.

– Kulta pienikö se soittaa? Kun minä oon tässä asiakkaan luona ja täällä on mehto.

– Metso?

– Niin, se ajaa mönkijällä.

– Siis sen asiakkaan mönkijällä?

– Ei kun jossain Tampereella. Katotaan sitä videolta.

– Just.

– Onko sulla sellanen puhelin, että siitä näkkyy elävä kuva? Jos on niin Seppo lähettää tän videon sulle.

– On toki. Sano Sepolle, että antaa tulla vaan. Oliko muuta? 

– Ei. Mutta eikö ollu aika hyvä juttu! Jatketaan!

Seuraavana kauniina päivänä:

Etäopetus ajoittuu aikaan, jolloin miehesi on nukuttamassa pienintä. Isommat lapset katsovat tilaisuutensa tulleen ja raottavat pian tuntien alettua ovea. Oven raosta ilmestyy ensin kaksi heiluvaa tikkueskimoa ja sen jälkeen kaksi viattomasti virnuilevaa naamaa.

– Äitiiiiii, saadaanko jätskit? 

Sattuneesta syystä et rupea väittelemään vaan sihiset hampaittesi välistä:

– Vaikka kaksi kunhan menette!

– Tuodaanko sullekin?

– Ei kiitos!

Jatka tuntia ja juttele opiskelijoillesi mukavia, vaikka et saa vastakaikua. Tältäköhän tuntuu papista, joka siunaa vainajaa? Tuntien loputtua puhelin vilkuttaa vastaamatonta puhelua isältäsi. Kuinka yllättävää. Soita takaisin.

– Isin kultako se siellä soittaa? Jummi kun kuulin hyvän jutun. Yksi asiakas kertoi, että nuori nainen oli ajanu pari vuotta sitten hirvikolarin tuossa Kajaanintien pitkällä suoralla. Kun poliisi oli kysynyt, eikö nainen oikeasti nähnyt hirveä, niin nainen oli vastannut, että totta kai hän näki. Että kelikin oli hyvä. Mutta että ei se hänen tehtävänsä ole hirveä väistää, kyllä se on hirven tehtävä.

Kuuntele kun isäsi nauru helisee luurin läpi. Omaakin suupieltäsi alkaa nykiä. 

– Just. Oliko muuta, on tässä vielä vähän työt kesken.

– Ei. Mutta eikö ollu taas aika hyvä juttu! Jatketaan!

Koe puhelun jälkeen pakottavaa tarvetta kertoa vitsi miehellesi ja lapsillesi. Heitä ei naurata yhtään.

Koska pienin nukkuu edelleen, harjoita vielä hetki toista ammattiasi. Valmistaudu puhelinhaastatteluun ja ohjeista lapsesi tutuilla ohjeilla: äitiä EI häiritä. 

Kun haastattelua on takana 20 minuuttia, käy selväksi, että ohjeistuksestasi puuttuu kohta ÄLÄ HÄIRITSE ÄITIÄ MYÖSKÄÄN PUHELIMITSE. Isoin lapsesi soittaa ja jää koputtamaan linjoille. Hän koputtaa vielä 10 minuutinkin kuluttua. Syöksy haastattelun jälkeen alakertaan ja huuda, että se, joka vielä joskus jää linjoille roikkumaan, roikkuu kohta nahkurin orsilla.

Seuraavana viikonloppuna:

Yritä tehdä töitä mökillä saman katon alla vanhempiesi ja lastesi kanssa. Ajoita työsi niin, että pienin nukkuu ja isäsi kuuntelee pitkällään Kansanradiota. 

Työrauha säilyy 15 minuuttia. Isäsi tulee tuvan puolelle ja nauraa niin, että takeltelee sanoissaan.

– Kansanradioon soitti äsken mies, joka oli ajanu kolarin. Mieheltä oli katkennu siinä kolarissa oikea käsi ja vastaan ajaneesta autosta oli kuollut kuskina ollut nainen. Tältä kuolleelta naiselta oli irrotettu ja istutettu käsi tälle kätensä menettäneelle miehelle. Mies kehui, että käsi toimii muuten hirveen hyvin, mutta kusella käydessä on ongelma.

– Just. Mikä ongelma?

– No kun se käsi ei millään tahdo päästää munasta irti.

Lyö läppärin kansi kiinni ja totea, ettei työnteosta tule hevon helvettiä. Naurat niin paljon juuri kuulemallesi mauttomalle vitsille, että lasket melkein allesi. 

Ps. Lähetätkö Seppo sen metsovideon uudelleen – ei ole tullut vieläkään perille.

Kategoriat
Yleinen

Vaimo ja ajokoiran mieli

Loogisesti ohjelmoitu mieheni helisee harva se päivä, koska ei pysty hallitsemaan luovaa ja kuritonta vaimoaan. Mutta ei hän ilmankaan halua olla, onhan minulla ”nätti naama ja hyvät tissit”. On miehelläni kuitenkin yritystä kesyttää kaaosta ja ajokoiran mieltäni:

Vaimo, onko ihan pakko aina kikkailla?

Vaimo, nyt ei vaan jaksa.

Vaimo, miten meni noin omasta mielestä?

Vaimo, käyttäytyisit edes joskus kuin normaalit vaimot.

Vaimo, uskotko sinä itsekään noita selityksiäs?

Vaimo, ai, sen voi ajatella noinkin.

Vaimo, voisitko olla edes aamulla laulamatta? Jos on ihan pakko niin laula jotain muuta kuin iskelmää.

Vaimo, toistaisitko mitä juuri sanoin?

Vaimo, autot eivät räjähtele.

Vaimo, pysytkö sinä itsekään tuon ajokoiran mielesi perässä?

Vaimo, onko tuo muka ostoslista? Tuon oksennuksen kanssa minä en kyllä kauppaan lähde.

Vaimo, jos joskus ajattelisit ennen kuin suusi aukaiset, niin antaisit edes älykkäämmän vaikutelman.

Vaimo, millä logiikalla sinä roiskit nuo pyykit kuivumaan?

Vaimo, eihän kukaan aja tuolla tavalla ruohoa. Meillä on piha täynnä käytäviä.

Vaimo, katso. KESKITY. KESKITY. Syvät lautaset tähän eteen. Veitset vierekkäin.

Vaimo, pitäskö leikkiä yllättynyttä?

Vaimo, unohtuiko taas jotain?

Vaimo, luitko sinä, mitä siinä sanottiin ennen kuin klikkasit?

Vaimo, nyt en ihan saanu kiinni. Sinä sanot jotain ja kumoat sen saman lauseen sisällä.

Vaimo, etkö sinä ikinä avaa näitä kirjeitäs?

Vaimo, tiesitkö sinä, että sinun auto on käyttökiellossa?

Vaimo TAJUATKO SINÄ, että poliisi vie sulta saman tien kilvet, jos sinä ajat sillä autolla?

Vaimo, JUMALAUTA tää ei oo normaalia missään muualla kuin teidän suvussa!

Vaimo, joskus tuntuu, että elämä jonkun muun kanssa olisi paljon ennalta-arvattavampaa.

Vaimo, elämä jonkun muun kanssa olisi kyllä yksinkertaisempaa, mutta helvetin paljon tylsempää.

Tämä blogiteksti syntyi runoilija Claes Anderssonin innoittamana. Hänen itseironinen runonsa löytyy ruotsinkielisestä Under-kokoelmasta [1984] ja suomenkielinen versio netistä: Andersson pitää pirunmoista meteliä

Kategoriat
Yleinen

Anoppi eristyksissä ettään perällä

Miulla on ihan kiva anoppi. Se sanoo suoraan mitä ajattelee eikä voi ymmärtää minkäänlaista haihattelua. Ei se aina kaikkia meidän ideoita ymmärrä, mutta on silti aina tukena ja turvana. Rehellisyyden nimissä olen hyvää tarkoittavat neuvot ehkä joskus ottanut kritiikkinä, ja jonkun kerran on sivistyneesti otallettukin. Anoppi on hyvin päättäväinen, sehän tekee just sen minkä haluaa ja just silleen miten haluaa. Anopin tapaturmahistoria vetää vertoja omalleni ja kokkauspuolellakin minulla on toivoa, jos anopin kehityskaarta katsoo. Joskus mietin, että valitsevatko miehet äitiään muistuttavan puolison…

Mieheni vanhemmat asuvat jo muutoinkin harvaan asutun muuttotappiokunnan haja-asutusaluella, jossa on todennäköisempää nähdä yksisarvinen hirvi kuin naapuri. Anopilla on kuitenkin ajokortti ja normaali eläkeläisen kalenteri, venäjän tunti, lukupiiri, lapsenlapsen jalkapalloharkat, marttakerho, kuoroharkat… joten eristys on supistanut sosiaalista elämää merkittävästi.

Tänä aamuna puhelimeeni oli ilmestynyt joukko ratkaisua vaativia tieto- ja viestintäteknologiaan liittyviä kysymyksiä, kuten “Mistä muualta tuohon pääsee kuin tuosta linkistä?” Päätin soittaa, koska esitiedoissa oli hieman tarkennettavaa. Laitoin puhelun kaiuttimeen, jotta vieressä istuva miehenikin voisi sosialisoitua, vaikka tarvetta ei kuulemma ollut. Juuri viime viikolla oli jutellut äitinsä kanssa. Tai sitä edellisenä. Ainakin helmikuussa!

Selvisi, että anoppi oli lukenut blogiamme lähettämästäni linkistä. Aikoi kuulemma kokeilla myöhemmin uudelleenkin. Vaihdettiin sitten pikainen reilu puolituntinen kuulumisia.  Puhelun edetessä olin havaitsevinani anopissa lievää koronahöperyyttä.

Appiukon elämä ei kuulemma ole liiemmin muuttunut. Kortti-illat ovat jääneet, mutta muuten elämä jatkuu normaaliin tahtiin. Ukko herää aamuvarhaisella ja viettää sitten päivän metsässä ja sahaa pari palstaa, tekee kuusi kuutiota halkoja, harventaa jokusen hehtaarin ja kun päiväkahvin jälkeen alkaa ramaista, kapuaa kaivinkoneen koppiin ja kaivaa muutaman kilometrin ojaa. Illalla appiukko seuraa televisiosta ajankohtaisohjelmia eli torkkuu nojatuolissa, kunnes on aika käydä yöunille. Ei siitä hirveästi ole seuraa, mietti anoppi.

Tässä kohtaa vilkaisin vieressäni istuvaa miestä ja totesin anopille tietäväni mistä hän puhui. 

Anopin viikon kohokohtana oli ollut ostosten toimittaminen kaupungissa asuvalle sukulaisrouvalle. Orapihlaja-aidan takana haravoinut naapuri oli kääntänyt selkänsä virkkamatta sanaakaan, vaikka hän oli kuinka huudellut ja huiskuttanut. Ei minkäänlaisia käytöstapoja! Eikö tuota voisi jutella ja edes tervehtiä, kun samoilla tiluksilla ollaan! Mieheni myhäili vieressä, että sellaisia ne kaupunkilaiset on. Sehän on ihan maalaisjuntin merkki, jos juttelee tai tervehtii tuntematonta. “Kyllä mie täällä kaikki tervehdin!” anoppi tiuskaisi. Mies pärskäisi kahvit housuilleen. Anoppi jatkoi sitten innostuneena, että olihan hän nähnyt ihmisiä kotonakin! Postinhakureissulla suoran päässä oli ollut mies! Ei näyttänyt tutulta, mutta onneksi  oli ollut potkuri, oli onnistunut yhyttämään miehen Lutakkopolun risteyksessä. Mietin, miten kyseinen herrasmies oli mahtanut asian kokea, kun takavasemmalta porhaltaa potkurilla mummo helmat paukkuen. 

Kun itse kohtasin anopin ensimmäisen kerran, tärisivät käteni sen verran, että minulle ei tarjottu toista kuppia kahvia.

Anoppi kertoi nähneensä myös pilkkimiehiä kiikaroidessaan sulassa uivia sorsia ja joutsenia. Sinne olivat ukot pilkkikiimoissaan kantaneet laudat sillaksi sulan yli ja kykkivät jäälautalla pilkkimässä. Kuvittelin mielessäni, kuinka anoppi oli tasapainoillut ballerinana miesten luo juttusille. Tai vanhana avantouimarina ties vaikka olisi uinutkin!  Anopin äänessä oli kuitenkin kiukkuinen sävy, joten ehkä se olikin vain käynyt sättimässä pilkkijät…Jonkinlaisen kastautumisen uskoin sisältyvän tähän kertomukseen. Ei, anoppi ei ollut pudonnut avantoon eikä todistanut pilkkimiestenkään vajoamista järveen. Päinvastoin. Hän oli tyytynyt ainoastaan tunnistamaan miehet tutuiksi sankareiksi. “Suututti niin paljon sellanen typeryys, että lähdin pois, ettei tarttee soitella hätänumeroon. Voin sitten kertoa minne ne on uponneet!”

Puhelun päätteeksi anoppi halusi vielä välittää terveisiä Tinskulle. “Oliko se roiston näköinen hujoppi miun poika, josta se kirjotti? Että miten silleen voi kirjottaa? Vai oliko siulla joku muu silloin?” Kerroin, että ikävä kyllä hänen pojastaan oli kysymys. Anoppi tuumasi asiaa sekunnin. “No, kyllä mie itekin välillä säikähdän, jos en ole sitä vähään aikaan nähnyt.”

Kategoriat
Yleinen

Koronapäiväkirja osa 9: Kirkonrottaa ja kyyneleitä

Herää into piukena, sillä tänään on luvassa vaihtelua arkeen: aiot käydä hakemassa lapsesi koululta toisten äitien laittamaa ruokaa. Lähde matkaan, kun pienin nukahtaa päiväunille. Mieti mielessäsi, ettei touhussa kauan nokka tuhise. Käppäile noutopisteelle reikäisissä trikoissa ja Minni-pinni päässä ja rukoile, ettei vastaan tule ketään hyvännäköistä isukkia. Tervehdi keittäjää, joka tarjoilee ruuanjakelupaikalla einespastaa ja -pinaattikeittoa. Lapset varmaan ilahtuvat, sillä isi kokkasi jo päivällä lounaaksi pinaattisoppaa.

Vie ruuat autoon ja nappaa lennossa käteesi isoimman matematiikan koe. Katso neonkeltaisesta muistilapusta, mihin se piti palauttaa. Ovi I. Harhaile tovi etupihalla, mene sitten takapihalle. Kierrä koko koulu, mutta I-nimistä ovea ei ole jumalauta missään. On A-ovi, on H-ovi ja on J-ovi. Voisiko se olla L-kirjain, joka on kirjoitettu pienellä? Rynkytä L-ovea, mutta se on lukossa. Laula mielessäsi aakkoslaulua ja ota sormet avuksi. A,B,C,D,E,F,G,H,I,J,K… Olet melko varma, että i-kirjain tulee h:n jälkeen. Kierrä koko koulu toistamiseen ja mieti, että käyhän tämä kunnon päälle. Totea pian, että alkaa käydä myös hermoon. Tässä on kuukausi leikitty Liisaa Wilma-viestien ihmemaassa, onko nyt pakko leikkiä vielä Neiti Etsivääkin?

Soita miehellesi ja huuda, että luetko vielä kerran sen Wilma-viestin. Mies käskee hengittää ja ehdottaa, olisiko parempi tulla pois. Miten se pysyy aina noin tyynenä ja jaksaa pysyä kyydissäsi? Mieti puhelun jälkeen, että et ansaitse häntä.

Koska sinulla ei ole tapana luovuttaa, lähde kolmannelle kiepille. Joku tarkkailee eskarin pihalla liikkeittäsi, vilkuta ja kuittaa hänelle nyökkäämällä, että homma hanskassa. Itku alkaa puristaa kurkkua. Miten helvetin vaikeaa voi olla löytää yksi ovi? Mieti, että tässä sinä keski-ikäinen äiti-ihminen itkeä pillität tyhjän koulun pihalla – siinä samassa paikassa, jossa joskus kolmosluokkalaisena itkit, kun et löytänyt pyörääsi.

Katso kun aurinko menee pilveen ja lakkaa häikäisemästä koulun seiniä. I-kirjain tulee esiin kuin Raamatun luomiskertomuksessa.

Mene ovesta sisään. Koe täydellinen blackout. Onkohan lapsesi A- vai B-luokalla? Päättele, että A:lla, koska kyseisen luokan laatikossa on kuoria lapsesi luokkatovereiden nimillä varustettuina. Tajua kirjettä laatikkoon tunkiessasi, että lapsesi kokeessa ei ole nimeä. Yritä epätoivoisesti bongata kynää eteisestä ja koulun käytävältä. Mene takaisin autolle ja kaiva kaksi kynää hansikaslokerosta. Ensimmäinen räjähtää käsiisi atomeiksi. Toinen ei piirrä. Hinkuta raivoissasi niin kauan, että saat heiveröisiä harakanvarpaita paperille. Aja autolla I-oven eteen, vie kuori laatikkoon ja taputa itseäsi olalle.

Puhelin soi, keskikokoisen opettaja soittaa. Muut ovat hakeneet askartelu- ja koulutarvikkeet jo aikapäiviä sitten. Meidän kassi vielä odottaa, mutta että hän voisi ystävällisesti vaikka tuoda sen meidän postilaatikkoon. Sano, että tulet saman tien hakemaan. Hävettää. Aja toiselle koululle, kuuntele opettajan pitkä ohjeistus työn alla olevista tehtävistä ja mieti mielessäsi, että tuosta ompelutehtävästä et tule selviytymään. Siinä vaiheessa, kun ihana tuttu ope kyselee kuulumisia, purskahda itkuun. Jumalauta että hävettää. Soperra ja selittele, että ei meillä oikeasti ole hätää, vähän vaan väsyttää. Et ole varma uskotko itsekään.

Mene kotiin, totea että reissussa meni puolitoista tuntia. Mies kysyy ovella: ”Poltitko sinä sen?” Kysy ”Minkä?” ”No sen koulun?” Itku vaihtuu nauruksi, naurakaa yhdessä. Naura pian huutonaurua. Mies pudistaa päätään ja toteaa, että hänen tässä pitäisi ruveta bloggaamaan elämästään kanssasi.

Ystävä soittaa, sillä olet oksentanut pahan olosi luottorinkisi WhatsApp-ryhmään. Hän sanoo, että itkuherkkyys on eristyksissä ihan normaalia ja kertoo itse vollottaneensa Prisman kassalla ja piilolinssejä sovittaessa. Tunne itsesi normaaliksi. Lopeta puhelu ja itke vähän lisää. Tekee niin paljon mieli halata ystävää, että sattuu.

Pienin herää. Totea, että työpäivä meni siinä etkä saanut mitään aikaiseksi. Tunne itsesi nälkäiseksi tunteiden vuoristoradassa ajamisen jälkeen. Avaa jääkaappi ja tuijota Saarioisten äitien tekemää pinaattikeittoa silmiin. Tarkemmin ajateltuna et enää olekaan nälkäinen. 

Kategoriat
Yleinen

5 PASKAA SYYTÄ ETTÄ HUOLTAJANA ON OPETTAJA

The Offspring Strikes Back

  1. Se mukamas tietää ja osaa kaiken. Vessassakaan ei voi käydä rauhassa, kun siellä jotain helkkarin sijamuotoja seinällä. Mutta se ei uskaltanut tehdä volttia trampalla.
  1. Se on aina neuvomassa, vaikka en tarvitse apua. Se neuvoo ja sörkkii aina selän takana, Teamsin käyttöäkin se neuvoo, mutta ite on ihan pihalla omilla tunneilla. Ite se ei ota neuvoja vastaan keneltäkään. Sitten se huutaa kun ei onnistu. 
  1. Se opettaa turhia ja muka hyödyllisiä asioita, joita ei oikeasti kukaan normaali ihminen tarvitse. Esim. miellekarttoja pitää tehdä ennen joka koetta. Se keksi sen siksi, että sen oppilaat on kuulemma tehneet niitä. Sitten pitää tehdä Kahootteja ja pitää kerrata ja pitää tehdä kaikkea turhaa eikä saa pelata rauhassa. 
  1. Se on aina lomilla kotona ja joskus päivälläkin. Sitten se vaan valittaa ku tavarat on levällään, vaikka sen omat vaatteet ja käsityöt on siellä täällä. Sitten pitää siivota eikä saa pelata rauhassa. 
  1. Se haukkuu käsialaa, vaikka se on täydellinen ja rageaa, jos tulee Wilma-viestiä vessassa laulamisesta tai siitä, kun tehtiin kaksimetrinen avaruusraketti koulunpihalle, mutta open mielestä se näytti “fallokselta”. Sitten ei saa ainakaan pelata.

+ se valittaa aina pilkuista ja pisteistä.

Aikun Esikoinen

Kategoriat
Yleinen

Koronapäiväkirja osa 8: Kakkua ja köysileikkejä

Herää aamulla mökiltä ja totea, että koronakaranteenia on takana kuukausi. Yritä etsiä seinältä aamukampaa, mutta muista pian, ettei sitä ole. Ihan sama, ei niin pitkää kampaa ole olemassakaan, että joku sitä jaksaisi nyppiä.

Huomaa kolmatta kuppia kahvia ryystäessäsi, että tämä on taas NIITÄ päiviä. Isoin räyhää, viskoo kirjojaan ja vinguttaa sisaruksiaan. Heittele pienimmälle rusinoita pitkin sohvia, että saat taisteltua itsellesi ensin toimivan nettiyhteyden ja sitten Teamsin, sillä opiskelijalla on ongelma. Hän valittaa, ettei saa tehtävää auki. Juuri kun monen mutkan kautta onnistuit muuttamaan asetuksia niin, etteivät opiskelijat pysty muokkaamaan tehtävää suoraan tehtävänannon päälle. 

Pienin tulee tökkimään näppäimistöä lyijykynällä. Kissa tunkee syliin ja puskee naamaa. Keskikokoinen huutaa, miksei kukaan voi kertoa, onko alkuäänteet ympyröity oikein vai ei. Isoin leikkii sytkärillä.

Seuraa sivusilmällä ikkunasta, kun isäsi lähtee heikoille jäille kokemaan verkkoja. Varaa kamera ja köysi valmiiksi. Jossain haisee pieru. Kiroa, kun et osaa muuttaa asetuksia Teamsista. Pese pienimmän pylly ja kaiva imuri esiin, sillä lattia on täynnä lasinsiruja. Huuda “Montako kertaa olen sanonut, että pöydän yli ei hypitä?!”

Puhelin piippaa jatkuvalla syötöllä. Lue miehesi lähettämä kuvakaappaus ja viesti, jossa hän tiedustelee, onko teksti ruotsia. Vastaa, että se on norjaa, käännä sama ruotsiksi ja heitä toisella kädellä paskavaippapussi rappusille.

Ota kuva pojan tekemästä äidinkielen tehtävästä ja yritä lähettää se Teamsiin. Yhteys pätkii etkä tiedä, minne kuva pitäisi tunkea. Lähetä kuva jokaiselle löytämällesi kanavalle, sillä nyt alkaa mennä hermo.

Katso kun isäsi tulee järveltä saavia roikottaen ja huutaa ovella ”Täältä tulee kalastaja raju, kohta lähtee taju!” Viito erilaisin käsimerkein isääsi olemaan hiljaa, sillä isoin on opettajansa kanssa videoyhteydessä. Ihmettele pienimmän kanssa haukea, kuhaa ja lahnanläpyköitä. Hae keittiöstä puukko ja mene yöpaitasillasi teurastamaan eväkkäät, sillä suuri kalastaja ei itse sitä osaa tehdä. Kissa seuraa perässä.

Mene eutanasian jälkeen huussiin ja nauti omasta ajasta. Kuvittele ohikiitävän hetken ajan, että olet kaksikymppinen lapseton opiskelija, joka nauttii versovasta keväästä maaseudun rauhassa ja että se on Tinder, joka taskussa piippaa. Havahdu todellisuuteen, kun puhelinmyyjä soittaa. Purskahda melkein itkuun, kun joku kyselee kuulumisia.

Vie pennut pihalle, bongaa eilinen kahvikuppisi kannonnokasta. Haravoi angsteissasi puolet pihamaasta. Katso kun lapset kantavat uimaleluja varastosta ja alkavat puhaltaa niitä kikatellen kasaan. Hämmästele, miten olet voinut luoda maailmaan jotakin noin täydellistä. 

Mene sisälle ja katso ruudulta, että isoimmalla on kuusi vastaamatonta puhelua Teamsissa kahdelta eri opettajalta. OIKEASTI, kuka näistä on enää kartalla??! Niiden piti soittaa aamulla. Tai ainakin luulet niin. Varmaan pitäisi hävetä, muttet jaksa. 

Syötä lapsille nakkeja ja vie pienin unille. Nukahda itsekin ja hätkähdä hereille kymmenen minuutin päästä. Opiskelija huhuilee Teams-opastusta, sillä hän ei osaa käyttää sovellusta alkuunkaan. Huokaise. Vastaa, että opetellaan yhdessä. Työpaikan sähköposti tarjoaa työpäivien aktivointisovellusta. Karju koneellesi, että jumalauta tässä on aktiviteettia ihan tarpeeksi.

Hengitä, muistele kun sait eilen kaunista palautetta kirjoittamistasi jutuista. Liikutu ja mieti, että edes jollakin tekemälläsi työllä on jollekin merkitystä. Vaikka olet nykyisin monella tapaa vajaa, niin osaat sentään kynää kuljettaa.

Katso kun äitisi kostuttaa keittiössä kakkua ja muista, että keskikokoisella on syntymäpäivä. Itke vähän, miten sekin voi olla noin iso? Vilkaise kakkua ja tuskaile, että kohta leviää pylly. Koska se leviää kumminkin, ala vatkata vielä itse muffinseja, sillä tilanne vaatii taikinaa. 

Vie jälkikasvu uudestaan pihalle, sillä et jaksa niitä sisälläkään katsella. Syöksy puolen tunnin päästä likaisilla kengillä sisään, sillä pyllynpaisuttajat ovat edelleen uunissa. Äitisi huutaa, että hän on jumalauta lakaissut lattian jo kolme kertaa tänään. Kompastu köyteen, jonka varasit isäsi pelastamista varten. Laita se visusti talteen, sillä sille voi olla vielä käyttöä.

Kategoriat
Yleinen

Teinit – aliarvostettu kehitysmuoto

Näinä etätyöpäivinä olen onnellinen siitä, että sain lapseni suhteellisen nuorena ja kotonani  on nyt pari (esi)teiniä. 24/7-elo teinien kanssa on erilaista kuin pikkulasten. Ei tarvitse vahtia kuin näyttöaikaa, ei pestä pyllyjä eikä aikatauluttaa omaa työntekoa päiväunien kanssa. Joskus harvoin saatan joutua laskemaan sataan ja käymään vähän lenkillä, mutta tiivis yhteiselämä on opettanut näkemään teiniajan vahvuudet. Siinä missä pienet lapset elävät hetkessä ilahtuen pienistä asioista ja iäkkäämmät suhtautuvat kärsivällisesti vastoinkäymisiin, myös teineillä on elintärkeitä elämäntaitoja. 

Eristäytyminen ja sosiaalisten kontaktien rajaaminen. Eristäytymisessä ei ole teinille mitään ongelmaa, jos vain on ruokaa, netti ja snäppi. Teini voi helposti pysyä huoneessaan vuorokauden poistuen ainoastaan vessaan ja keittiöön hakemaan safkaa. Liikkuminen ajoittuu tällöinkin iltayöhön ja muihin epänormaaleihin aikoihin, jolloin kukaan ei ole tekemässä varmoja havaintoja liimaletin liikkeistä.Teinin huoneeseen kasaantuvista astioista päätellen liikehdintää kuitenkin tapahtuu.

Pikainen analyysi teinieni isästä mahdollistaa johtopäätöksen, että eristäytyminen sosiaalisista kontakteista on pysyvä ominaisuus tässä sukulinjassa. Joskin ikääntyessään miespuoliset yksilöt kasvattavat reviiriään jopa öljymontulle asti.

Murahtelu. Tautien levitessä on hyvä pitää fyysistä etäisyyttä myös lähipiirin ihmisiin. Hyvän huomenen toivotukseen on syytä vastata murahtamalla  ja heittämällä tyynyllä. Se pitää tehokkaasti potentiaalisen taudinlevittäjän kauempana. Vaikka kyseinen yksilö sattuisikin olemaan synnyttäjä, joka yrittää herätellä etäkouluun. Joillakin aikuisikään ehtineillä tämä piirre jää hallitsevaksi. Ei onneksi tässä sukuhaarassa. 

Haiseminen. Ominaisuus, jolla voi merkata oman reviirin. Helpottaa eristäytymistä. Pitkäaikainen haiseminen saattaa kuitenkin saada mutsin ottamaan kontaktia ja jopa rageemaan. 

Yövalvominen. Tämähän mahdollistaa kommunikaation markkinataloudellisesti merkittävien maiden kanssa! Aamuyön hämärät tunnit ovat tunnetusti niitä hetkiä, jolloin syntyvät kaikkein luovimmat ideat ja oivallukset. Ehkäpä jokin niistä auttaa nujertamaan näkymättömän vihollisen.

Kriittisyys. Kriittisyyttä ja mediakriittisyyttä ei voi nykyisin painottaa liikaa. Somessa liikkuu provosoivia päivityksiä, valeuutisia ja muokattuja kuvia, jotka välittävät liian helppoja vastauksia liian vaikeisiin kysymyksiin. Tällaiseen some-kuplaan on helppo joutua. Jos ei siis ole teini. 

Kriittistä ajattelua vaaditaan myös, jos gringe mutsi tai valtiovalta yrittää rajoittaa liikaa demokraattista vapautta ohjaamalla kansalaisia tiettyyn toimintaan. Niinkuin nyt turhaan liikkumiseen julkisilla paikoilla tai hengityssuojainten käyttöön. Teineillä on vastaus tähän: Ei. Ei varmasti. Ei. Ei vittu varmasti! EI!!! 

Epäilen, että evoluutio tulee vahvistamaan teinien tiettyjä fyysisiä sekä kognitiivisia ominaispiirteitä, sillä niillä tulee olemaan tilausta tulevaisuudessa, jossa taudit lisääntyvät ja poikkeustilasta saattaa tulla pysyväkin olotila.  Rakastakaamme siis teinejämme, sillä he ovat tulevaisuus!

Kategoriat
Yleinen

Koronavauvoja ja kuurupiiloa

Kadehdin niitä vanhempia, jotka saavat penskansa tyytyväisiksi uudella L.O.L:illa tai rakennussarjalla. Meidän mukulat rankuttavat harva se päivä, että pitäisi saada uusi pikkusisko tai -veli nurkkiin juoksemaan ja kuseksimaan. Etenkin koronavauvat olisivat kuulemma toooooosi söpöjä ja syntyisivät sopivasti joululahjaksi. (Miten ne senkin osasivat laskea? Eräs täysi-ikäinen opiskelija väitti kerran pokerinaamalla, että raskaus kestää puolitoista vuotta.)

Seuraavan keskustelun kävimme neljä vuotta sitten ennen kuopuksemme syntymää. Vieläkin hämmästelen, miten käryllä viisi- ja kolmevuotiaat olivat ketuista ja koloista.

Keskikokoinen: – Äiti, myö halutaan oma vauva. Tehdään yksi vauva vielä!

Minä: – Eipä äiti jaksa hoitaa. Ja isiltä pitäisi saada se siemen.

Isoin: – No onko meillä niitä vauvan siemeniä vielä jäljellä?

Minä: – Kyllä niitä iskällä on vielä jokunen jemmassa.

Isoin: – Mie haluun nähä niitä siemeniä. Jooko jooko??!

Minä: – Ei niitä voi nähdä, kun ne on piilossa.

Isoin kääntyy isänsä puoleen: – Missä ne on piilossa iskä?

Mies: – Oliko pakko aloittaa tämä keskustelu? Äiti saa jatkaa, kun lähti tähän.

Minä: – Ne on iskän sisällä. Ja iskä luovuttaa ne äidille, kun tulee pimeä.

Keskikokoinen: – No nythän on pimeetä äiti!! Kato vaikka ulos!

Minä: – Kappas, no niinpäs onkin.

Isoin: – Pitääkö iskä leikata, että ne siemenet saadaan ulos? Vai onko ne pyllyssä ne siemenet?

Minä: – Kyllä ne on pippelissä ne siemenet.

Isoin: – Koskeeko se siemenen ottaminen? Miten se niinku otetaan? Pitääkö se nykiä sieltä?

Minä:- Ikään kuin. [pientä repeilyä]

Isoin: – No mihin se siemen laitetaan?

En ehdi änkytykseltäni vastata, kun esikoisella syttyy lamppu.

Isoin: – Siis pimppiin? Joo sinne ihan varmasti!

Mistä se sen tiesi? Ehkäpä meidän tosiaan kannattaa lisääntyä, jos tuloksena on noinkin laadukkaita lapsia! Esikoinen janoaa lisää tietoa.

Isoin: – Koskeeko se siemenen laittaminen? Ihan varmasti koskee. Eikö koskekin ainakin vähäsen?

Minä: – Ei se koske. Mutta vauvan synnyttäminen koskee tosi paljon.

Isoin: – Miltä se niinku tuntuu?

Minä: – Siltä niin kuin pylly repeäisi.

Lapset repeävät nauruun: – Buahhahhahahahah.

Minä: – Ei kuulkaa silloin naurattanut yhtään.

Isoin vakavoituu: – Mie en IKINÄ haluu lapsia.

En tiedä johtuiko se tästä aivopesusta vai primitiivisestä halusta lisääntyä, mutta lapseni saivat tahtonsa läpi, kun laatulapsi numero kolme näki päivänvalon pari vuotta sitten. Mutta miksi näille nykyajan penskoille ei mikään riitä? Nyt pitäisi sitten saada vielä se pikkuveli härdelliä hämmentämään. Muutama viikko sitten kävimme esikoisen kanssa seuraavan keskustelun:

Isoin: – Äiti, etkö vaan voisi synnyttää neljättä vauvaa? Vai eikö perse kestä?

Minä hämmentyneenä: – Mitä?!

Isoin toistaa: – Että eikö perse kestä?

Minä: – Se kestää, mutta hermo ei.

Isoin: – No sittenhän voisit vain niellä siemenen.

Etäopetus on tainnut taannuttaa lapseni. Neljä vuotta sitten se tiesi tasan tarkkaan, missä siemen itää! 

Minä: – Ei, äiti ei niele.

Isoin: – Mitä?

Minä: – Unohda. Mutta sen sanon, että jos mietit omia tekosiasi viimeisten viikkojen ajalta, niin mitäpä lottoat? Venyykö pylly tai pinna?

Isoin: – Ei varmaankaan.

Voin kertoa, ettei veny. Kun on kolme viikkoa vetänyt never ending koronashowta neljän seinän sisällä kolmen mukulan ja yhden housuitta hiihtävän miehen kanssa, niin alkaa itse pitää housut visusti jalassaan. 

Aivopesun suhteen olen tällä hetkellä erityisen varuillani. Nyt kun maailma on kutistunut muutaman kilometrin säteelle, enkä pääse pakoon lasteni kysymyksiä saati miestäni, käyn herkillä. Onko olemassa vaara, että minut saadaan tuntemaan, ajattelemaan ja käyttäytymään  toivotulla tavalla? Tilannetta ei helpota se, että myös pienin on alkanut tekemisen puutteessa puhumaan. “Vaava! Vaava!” taapero hihkuu ja työntää vauvanukkensa hinkkejäni ryystämään. Tekee mieli leikkiä mieluummin kuurupiiloa.

Yön pimeinä tunteina olen miettinyt, jospa koronakriisi onkin Keskustan salaliitto saada peitto heilumaan? Vielä sähköt ja netti poikki, niin lähtee useammassakin huushollissa nousuun muukin kuin vitutuskäyrä.

Kategoriat
Yleinen

Etäpedagogiikkaa

Nyt on takana kuukausi etäopetusta ja etätyötä. On aika julkaista otteita perheeni ryhmäviestiketjusta ensimmäisiltä eristyspäiviltä. Lapset siirtyivät etäopetukseen juuri sillä viikolla, jolla lukion opella oli härdelliä jo valmiiksi ylioppilaskirjoitusten kanssa. 

Perheen WhatsApp keskiviikkona 18.3. koronavuonna 2020

Mie (8.30): Teillä on Teamsi klo 9.30. 

[Kuvakaappaus kuopuksen Wilmasta: Keskiviikon tehtävät ekaluokkalaisille.]

Esikoinen (8.31): Ookoo. Monelta lähet

Mie (8.32): Ysiltä. Tulkaa aamupalalle.

Mie (9.25): Muistakaa se oppitunti!

Esikoinen(9.26): Joo joo.

Mie (9.26): Ja välkällä kanat.

Esikoinen (9.26): Joo JOOO.

Keskimmäinen (9.35): Tuleeko tuohon siis ilmoitus miten liitytään – – Siihen oppituntiin

Mie (9.37): En tiiä missä oot? Sieltä portaalista. 

Keskimmäinen(9.38): Juu [kuva opettajasta näytöllä]

Mie (9.39) : Pääsitte tunnille. 

Keskimmäinen (10.34): Voisinko mennä A:n luo? Ei niillä ole tautia ja nekin pesee käsiä?

(10.35) Vastaamaton ryhmävideopuhelu Keskimmäiseltä.

(10.36) Vastaamaton ryhmävideopuhelu Keskimmäiseltä.

Mie (11.50) Mie valvon kokeita!!! Sie olet koulussa!

Keskimmäinen (11.52): Vastaa!!!

Esikoinen:(11.52): Y ei käytä koiraa lenkillä

Keskimmäinen(11.53): ei oo miun vuoro

Esikoinen: (11.53): eikä hoitanu kanoja

Kuopus (11.53): Saako kattoo viapleitä?

Mie (11.55): Mie olen töissä. meen just valvomaan. Soittakaa isille.

Kuopus (11.55): Nuo kiusaa! 

Esikoinen:(11.55): Idiootti.

[Mie Miehelle (11.55): Hoida lapses. Mie oon töissä.]

Mie (14.15): Saitteko jo viestin huomisen ohjelmasta

Esikoinen (14.16): Nope. 

[Kuvakaappaus torstain tehtävistä kahden vanhimman Wilmasta.]

Keskimmäinen (14.17): MIKS PITÄÄ OLLA NOIN PALJON!

Esikoinen: (14.17): En tee. 

Mie (14.17): Ootteko käyny ulkona? Syöneet välipalaa?

Keskimmäinen (14.18): Ne on ihan huonoja. Ja se team juttu pätkii. 

Esikoinen: (14.19): Ei oo nälkä

Kuopus (14.20): miulla on mutta nuo ei anna ruokaa

Esikoinen: (14.19): Pääsenkö rinteeseen? oon tehny kaikki tehtävät

Mie (14.20): [Apina-emoji].

[Mies miulle (15.30): Juu.]

Torstai 19.3. Vanhempien lasten kännykät takavarikossa. 

Instagram selaimen kautta:

Esikoinen (10.05 ap): Tytöt teki ruuan ja sano et saan pelata

kun on tylsää

tein enkun 

ja yhteiskuntaopin

Mie (11.05 ap) Ruotsiki? Palautettu pedaan?

Onko se viikkosuunnitelma tehty?

Esikoinen Mikä?

Mie: Se viikkourakka? Tee ruotsi. käytä koira

Esikoinen: Ei oo miun vuoro.

Mie: Kanat?

Esikoinen: Ei 

Kuulemma 

ole

Mie: Siun vuoro. Piste.

Esikoinen: Noitten vuoro.

Mie: käske ne pihalle, jos ei oo tiimssiä

Esikoinen: Aha jos saan pelata

Miks isi ei ottanu puhelimia

Mie: luotetaan teihi

Esikoinen: Aha

eli saahaan olla

puhelimilla

Mie: ette saa

Esikoinen: Miks

Mie: ensin työ sitten huvi

Esikoinen: en voi palauttaa niitä pedapaskaan

Mie: ope laitto viestiä että siulla on useemmat tunnukset. oNko? 

Esikoinen: varmaa4 tai 3

Mie: kokeile kaikkia

Perjantaina puhelimestani loppui suunnitellusti akku. Tulin kotiin. Komposti oli viety. Kanat oli hoidettu. Halot kannettu ja pyykki levitetty. Sämpylätaikina oli kohoamassa. Tehtävät oli (kai) tehty, muttei palautettu, koska pedanetti oli kaatunut.

Nyt kuukauden jälkeen asiat ovat löytäneet uomansa.  Jopa kuopus on oppinut itsenäisesti käyttämään sekä Pedanetia ja Teamsia että useampaa näyttöä yhtaikaisesti: opettaja toisella, peli toisella. Opettaja oli kyllä huolissaan tunnilla tapahtuvasta taukojumpasta tangolla. Itse olen opiskelijoiden avustamana oppinut avaamaan mikin ja saapumaan oikealle kanavalle, kun haluan heidän kuulevan minua. Työkavereiden kanssa on selvitelty asioita Teamsissä ja WhatsAppissa käytännössä ympäri vuorokauden. Eräs rakas työtoveri pyysi viime viikolla, etten aukaisi videoyhteyttä heti aamusta. Ei ole kuulemma nätti näky. 

Tsemppiä teille ja meille kaikille!

Kategoriat
Yleinen

Kolme toivomusta

Meillä oli vasta kihlajaispäivä. Tai siis kuulin, että oli. Unohdin. Kuten unohdin myös mieheni syntymäpäivän, joka on sama kuin kihlajaispäivämme. Valitsimme muinoin tarkoituksella saman päivän, että muistaisin. Ei auttanut. Sormuksesta päivä olisi helppo tarkistaa, mutta se ei mahdu enää sormeeni. Ei mahdu muuten vihkisormuskaan, joten unohdan välillä myös olevani naimisissa.

Oli miten oli, yhteisiä vuosia on nyt takana 14. Tosin edelleenkään en usko siihen yhteen oikeaan. Vähiten väärien kanssa täällä joutuu toimeen tulemaan, joskin vaihtelevalla menestyksellä.

Kun olin sinkku, minulla oli kolme toivomusta tulevan siippani varalle. Ensimmäinen toiveeni oli, että narraisimme yhdessä ahvenia kevätjäillä. Meidän ei tarvitsisi puhua mitään. Nykyä odotellessa ukko kävisi hieromassa kylmästä kohmeisia käsiäni omien kämmentensä välissä ja tuikkaisi suukon poskelle. Kuin yhteisestä sopimuksesta vaihtaisimme paikkaa paremmille pilkkiapajille ja kaivaisimme kahvit termarista. Seuraisimme ohitsemme lipuvaa joutsenpariskuntaa ja nyökkäilisimme tietäväisinä toisillemme, että kyllä mekin tuohon pystymme. Kun toinen oikaisee koipensa, niin toinen jää rannalle ruikuttamaan eikä ui vieraissa vesissä. 

Toisekseen toivoin, että voisin kesäiltaisin tanssia ukkokultani kanssa poskivalssia Topi Sorsakosken tahdissa. Jorma Kääriäinenkin kelpaisi. Jossain huutaisi kuikka ja aurinko laskisi mailleen. Sitten juostaisiin paljain jaloin naku-uinnille ja minä kirkuisin, että vesi on liian kylmää ja ukko hämmestelisi kikkelinsä kutistumista rusinaksi.

Kolmaskaan toivomus ei mielestäni taivaita hiponut. Toivoin, että tuleva puolisoni ei voisi vastustaa pullieni tuoksua, vaan tiedustelisi joka päivä töistä tullessaan, voisinko tänäänkin tehdä sitä ihanaa toscatorttua, joka vie kielen mennessään. Ja minä leipoisin – leipoisin niin kuin en koskaan olisi vehnäjauhoja pöllyttänyt.

Mikään näistä ei toteutunut, kun mieheni nain.

Ei sillä, että hänkään olisi unelmiensa prinsessaa saati puolta valtakuntaa naimakaupallaan saanut. Prinsessaa, joka sorvaisi kaverina autotallissa, kuuntelisi metallia ja mussuttaisi Kemalin grilliltä noudettua kebabia. Ukkoparka sai rehuja rouskuttavan iskelmäprinsessan, jonka käsityötaidot pätevät jossain aivan muualla kuin autotallissa. Joten tasoissa ollaan. 

Vaikka emme toistemme toiveita täyttäneetkään, siltikin toisistamme tykkäämme. Ehkä jopa rakastamme. Älysihän se sentään siittää minulle pilkkikaverin ja toscapiirakan syöjät.

Kategoriat
Yleinen

Tositarinoita ja fiktiivisiä fantasioita

Tutustu meihin ja seuraa tarinointiamme.