Lomaan on enää kullin luikaus, isoisääni lainaten. Sinänsä suuresti kaivattu ja toivottu ajanjakso pitää sisällään myös muutaman vaaranpaikan. Yksi niistä on sisarusten yhdessä viettämän ajan moninkertaistuminen.
Kuopukseni, tuo sinisilmäinen hymytyttö, joka huolehtii alaluokkalaisista, siivoaa keittiön ja muistuttaa mummon synttäreistä, on teiniytymässä. Nokkela tuo pikkuneiti on osannut olla aina, mutta nyt isosisarusten kiusaamisesta on tullut varsinainen taitolaji.
Toki saimme mieheni kanssa osamme eilisiltana. Neiti oli pakannut mökille mukaan Afrikan tähden. Kaikista peleistä vähiten taktiikkaa vaativa, täydellisen nollaava peli heti Kimblen jälkeen. Toki veritimantin jahtaamiseen perustuvan pelin imperialistista ideologiaa ei kannata kovin syvällisesti pohtia.
Ensimmäisen pelin voitin, koska timantti sattui olemaan heti ensimmäisessä kaupungissa.
“Ja äiti, sitten maaliin tasaluvulla.”
“Ei tarttee olla tasaluku.”
“Tarttee.”
Kuuliaisesti koitin tasalukua, sillä reilun 10 vuoden aikana sääntöihin on lisätty muutamallakin käsialalla yksi jos toinen sääntö muun muassa yksityislennoista. Mies turhautui ja alkoi tavata sääntöjä.
“Ei täällä sanota muuta maaliin tulosta, kuin että kumpikin rinkula käy.”
Lopulta kyllästyin itsekin ja kiersin tasaluvulla-säännön lentämällä maaliin.
Toisen pelin mies voitti. Tajusi lentää suoraan Kairoon.
Kolmas peli olikin sitten haastavampi. Pelilauta tyhjeni nappula kerrallaan. Itse keräsin kaikki rosvot, vaikka välitauolla oli sovittu, että kolmas kuuluisi kuopukselle.
Lopulta ainoat kääntämättömät nappulat pötköttivät St. Helenan saarella ja Kanarialla. Mies oli ainoa, jolla oli rahaa, neiti veti uukkarin kohti pohjoista ja itse olin rahatonna Afrikan ytimessä. En enää edes yrittänyt. Tytär veti tyhjää ja lähti sitten epäloogista reittiä etelään. Mies juhli ojentaessaan rahoja lentolippuun. Varma voitto.
Teoriassa joissain perheissä.
Hymy miehen kasvoilta valahti kuin vahaukolta auringon paisteessa, kun saarelta paljastui topaasi.
“Mitä vittua?!”
Tyttö kaiveli laatikosta Afrikan tähden.
“Mie otin sen jo ennen alkua. Saatiinpahan kerrankin kunnolla pelata.”
Mutta mieleisin uhri tuolle minimanipulaattorille on isosisko. Jos ennen riitti siskon vaatteiden lainaaminen, nyt mennään jo henkisen väkivallan puolelle.
Männä viikolla isosisko etsi kiivaasti aurinkolaseja. Omat olivat rumat ja pikkusisko oli aiemmin auliisti lainannut omiaan, mutta tänään ei vaan huvittanut. Ei tyttö itse niitä olisi tarvinnut, että sinällään olisivat joutaneetkin.
“Se vaan kiusaa ja haukkuu minuu niin ei saa!”
Isosisko yritti kiristystä, lahjontaa ja uhkailua, mutta mikään ei tepsinyt. Aikani kuunneltuani isosiskon sanavalintojen jyrkkenemistä, koetin minäkin onneani.
“Niin että olet sitä mieltä, että sie et ole koskaan kiusannut tai haukkunut?”
“En.”
Palauttelin tyttären mieleen edellisen illan. Isosisko oli raahautunut tallilta likaisena, nälkäisenä, uupuneena ja ennen kaikkea kiukkuisena. Kammetessaan yläkertaan tyttö ärisi käyvänsä suihkussa ja menevänsä sitten nukkumaan ja toivoi meidän olevan katsomatta jääkiekkoa.
Tuskin sisar oli ehtinyt kadota portaisiin, kun pikkusisko loikkasi sohvalta ylös ja kurvasi kylppäriin. Ovi naksahti lukkoon juuri, kun isosisko saapui pyyhkeineen. Ja kyllä, sinä iltana neitokainen pesi ja huolsi hartaudella enkelin kiharoitaan.
En viitsi toistaa kirosanoja, joita isosisko oven läpi kailotti. Kylppärin ovi säilyi ehjänä, toisin kuin vessan ovi mutta se on sitten jo toinen tarina.
“Niin…” pikkusisko myönsi. “Mutta se oli ärsyttävä.”
Tottahan se oli. Ysiluokkalainen on aavistuksen stressaantunut ja täpinöissään tähän aikaan vuodesta. Todistus, yhteishaun tulokset, tutun kaveriporukan hajoaminen…
Torstai-iltana olimme istuneet syömässä koko perhe ja vanhempi tytär oli vaahdonnut koenumeroistaan. Numerot olivat laskusuunnassa, mikä ei itsessään ollut suuri ongelma. Ongelma oli, että jopa tyttären lempiaine oli putoamassa.
“Siis mie sain enkun kokeesta seiskan! Vittu seiskan. Mie en tajua, se oli helppo se koe ja nyt se puottaa numeron kasiin!”
Salaatinottimet kilahtivat kulhoon niin voimakkaasti, että fetajuusto lensi koiran iloksi lattialle.
“Ei se yks numero…”
“Mutta ku se sano, ku mie en muka tee tunnilla”
“Teetkö?”
“No joskus, mutta ei aina tarttee…”
“Niin.”
“No vittu!”
Lihapulla liiskattiin lautaselle väkivaltaisesti. Hiljaisuutta kesti sekunnin tai korkeintaan viisi. Sen verran, että ennätin aistia lähestyvän vaaran, mutten estää sitä.
Pikkusisko avasi suunsa.
“Nyt taitaa olla oikea aika kertoa, että mie saan enkusta ysin.”
Ps. Kaikesta huolimatta isosisko sai aurinkolasit lainaan. Dramaattisten tuhahdusten ja vakuuksien vaihdon jälkeen.