Kategoriat
Yleinen

Koronapäiväkirja osa 7: Häiriköintiä ja härskejä vitsejä

Etäopetuksen pitämisestä pitäisi saada 50% enemmän palkkaa tai vähintään vaativan työn lisä, että homma löisi jollain tasolla leiville. Ei riitä, että suunnittelet oppituntisi ja etsit päheitä opetusvideoita netistä tai näyttelet niissä itse pellen roolia. Yksi pieni etäopetussessio vaatii paljon muutakin vaivannäköä ja laittaa koetukselle myös perheesi.

Top 5 -valmistelut:

1) Vedä pakkelit naamaan ja pari kertaa kammalla kuontalosi läpi. Haluat, että opiskelijat palaavat tunnillesi huomennakin.

2) Käske miestäsi laittamaan housut jalkaan.

3) Ohjeista lapsesi, että äitiä EI häiritä seuraavan tunnin aikana. Se että pikkusisko ajaa haarukalla takaa, pieree tai heittelee kananmunilla eivät ole riittävän hyviä syitä rynnätä ovesta sisään.

4) Syötä kissasi ähkyyn, ettei viirupöksy tule oven taakse rellestämään.

5) Jos olet mökillä, painota isällesi, että selkäsi takana EI huudella irstaita vitsejä seuraavan tunnin aikana. Toista tämä kolme kertaa ja totea, ettei mennyt vieläkään perille. 

Huolellisinkaan ennakkovalmistelu ei aina takaa, että kaikki menisi niin kuin Strömsössä. 

Eräänä kauniina päivänä:

Aloita Teams-opetus ja toivottele teinit tervetulleiksi linjoille. Sitten soikin jo puhelin. Katso että se on entinen anoppisi, joka soittaa. Mykistä puhelin ja jatka nimenhuutoa. Puhelin alkaa välkkyä, nyt soittaa isäsi. Heivaa kännykkä työpöydän laatikkoon.

Seuraavaksi naukuu kissa ja raapii kaksin tassuin työhuoneen ovea. Päästä kissasi sisään, sillä se mouruaa jo melkoisella volyymilla, vaikka on normaalisti hyvin hiljainen kaveri. Et varsinaisesti voi syyttää mirriparkaasi, jos siltäkin lähtee koronakaranteenin aikana järki.

Kissa tunkee näytölle, yritä puhua toista kotimaista karvat suussa. Heivaa kissa ulos ovesta. Unohda, että sinulla on kuulokkeet päässä etkä yletä ovenkahvaan. Ponnahda takaisin, säädä piuhojen kanssa ja selitä samalla opiskelijoillesi ”Vänta lite, katten går nu ut”. Sano sama suomeksi, eivät ymmärrä kuitenkaan.

Jatka tuntia ja kuuntele, kun mies karjuu lapsillesi. Kovenna omaa ääntäsi.

Kun tunnit ovat onnellisesti ohi, kaiva luuri esiin ja katso että isäsi on soittanut jo kolme kertaa. Soita takaisin ja kysy, mikä hätänä.

– Kulta pienikö se soittaa? Kun minä oon tässä asiakkaan luona ja täällä on mehto.

– Metso?

– Niin, se ajaa mönkijällä.

– Siis sen asiakkaan mönkijällä?

– Ei kun jossain Tampereella. Katotaan sitä videolta.

– Just.

– Onko sulla sellanen puhelin, että siitä näkkyy elävä kuva? Jos on niin Seppo lähettää tän videon sulle.

– On toki. Sano Sepolle, että antaa tulla vaan. Oliko muuta? 

– Ei. Mutta eikö ollu aika hyvä juttu! Jatketaan!

Seuraavana kauniina päivänä:

Etäopetus ajoittuu aikaan, jolloin miehesi on nukuttamassa pienintä. Isommat lapset katsovat tilaisuutensa tulleen ja raottavat pian tuntien alettua ovea. Oven raosta ilmestyy ensin kaksi heiluvaa tikkueskimoa ja sen jälkeen kaksi viattomasti virnuilevaa naamaa.

– Äitiiiiii, saadaanko jätskit? 

Sattuneesta syystä et rupea väittelemään vaan sihiset hampaittesi välistä:

– Vaikka kaksi kunhan menette!

– Tuodaanko sullekin?

– Ei kiitos!

Jatka tuntia ja juttele opiskelijoillesi mukavia, vaikka et saa vastakaikua. Tältäköhän tuntuu papista, joka siunaa vainajaa? Tuntien loputtua puhelin vilkuttaa vastaamatonta puhelua isältäsi. Kuinka yllättävää. Soita takaisin.

– Isin kultako se siellä soittaa? Jummi kun kuulin hyvän jutun. Yksi asiakas kertoi, että nuori nainen oli ajanu pari vuotta sitten hirvikolarin tuossa Kajaanintien pitkällä suoralla. Kun poliisi oli kysynyt, eikö nainen oikeasti nähnyt hirveä, niin nainen oli vastannut, että totta kai hän näki. Että kelikin oli hyvä. Mutta että ei se hänen tehtävänsä ole hirveä väistää, kyllä se on hirven tehtävä.

Kuuntele kun isäsi nauru helisee luurin läpi. Omaakin suupieltäsi alkaa nykiä. 

– Just. Oliko muuta, on tässä vielä vähän työt kesken.

– Ei. Mutta eikö ollu taas aika hyvä juttu! Jatketaan!

Koe puhelun jälkeen pakottavaa tarvetta kertoa vitsi miehellesi ja lapsillesi. Heitä ei naurata yhtään.

Koska pienin nukkuu edelleen, harjoita vielä hetki toista ammattiasi. Valmistaudu puhelinhaastatteluun ja ohjeista lapsesi tutuilla ohjeilla: äitiä EI häiritä. 

Kun haastattelua on takana 20 minuuttia, käy selväksi, että ohjeistuksestasi puuttuu kohta ÄLÄ HÄIRITSE ÄITIÄ MYÖSKÄÄN PUHELIMITSE. Isoin lapsesi soittaa ja jää koputtamaan linjoille. Hän koputtaa vielä 10 minuutinkin kuluttua. Syöksy haastattelun jälkeen alakertaan ja huuda, että se, joka vielä joskus jää linjoille roikkumaan, roikkuu kohta nahkurin orsilla.

Seuraavana viikonloppuna:

Yritä tehdä töitä mökillä saman katon alla vanhempiesi ja lastesi kanssa. Ajoita työsi niin, että pienin nukkuu ja isäsi kuuntelee pitkällään Kansanradiota. 

Työrauha säilyy 15 minuuttia. Isäsi tulee tuvan puolelle ja nauraa niin, että takeltelee sanoissaan.

– Kansanradioon soitti äsken mies, joka oli ajanu kolarin. Mieheltä oli katkennu siinä kolarissa oikea käsi ja vastaan ajaneesta autosta oli kuollut kuskina ollut nainen. Tältä kuolleelta naiselta oli irrotettu ja istutettu käsi tälle kätensä menettäneelle miehelle. Mies kehui, että käsi toimii muuten hirveen hyvin, mutta kusella käydessä on ongelma.

– Just. Mikä ongelma?

– No kun se käsi ei millään tahdo päästää munasta irti.

Lyö läppärin kansi kiinni ja totea, ettei työnteosta tule hevon helvettiä. Naurat niin paljon juuri kuulemallesi mauttomalle vitsille, että lasket melkein allesi. 

Ps. Lähetätkö Seppo sen metsovideon uudelleen – ei ole tullut vieläkään perille.

Kategoriat
Yleinen

Vaimo ja ajokoiran mieli

Loogisesti ohjelmoitu mieheni helisee harva se päivä, koska ei pysty hallitsemaan luovaa ja kuritonta vaimoaan. Mutta ei hän ilmankaan halua olla, onhan minulla ”nätti naama ja hyvät tissit”. On miehelläni kuitenkin yritystä kesyttää kaaosta ja ajokoiran mieltäni:

Vaimo, onko ihan pakko aina kikkailla?

Vaimo, nyt ei vaan jaksa.

Vaimo, miten meni noin omasta mielestä?

Vaimo, käyttäytyisit edes joskus kuin normaalit vaimot.

Vaimo, uskotko sinä itsekään noita selityksiäs?

Vaimo, ai, sen voi ajatella noinkin.

Vaimo, voisitko olla edes aamulla laulamatta? Jos on ihan pakko niin laula jotain muuta kuin iskelmää.

Vaimo, toistaisitko mitä juuri sanoin?

Vaimo, autot eivät räjähtele.

Vaimo, pysytkö sinä itsekään tuon ajokoiran mielesi perässä?

Vaimo, onko tuo muka ostoslista? Tuon oksennuksen kanssa minä en kyllä kauppaan lähde.

Vaimo, jos joskus ajattelisit ennen kuin suusi aukaiset, niin antaisit edes älykkäämmän vaikutelman.

Vaimo, millä logiikalla sinä roiskit nuo pyykit kuivumaan?

Vaimo, eihän kukaan aja tuolla tavalla ruohoa. Meillä on piha täynnä käytäviä.

Vaimo, katso. KESKITY. KESKITY. Syvät lautaset tähän eteen. Veitset vierekkäin.

Vaimo, pitäskö leikkiä yllättynyttä?

Vaimo, unohtuiko taas jotain?

Vaimo, luitko sinä, mitä siinä sanottiin ennen kuin klikkasit?

Vaimo, nyt en ihan saanu kiinni. Sinä sanot jotain ja kumoat sen saman lauseen sisällä.

Vaimo, etkö sinä ikinä avaa näitä kirjeitäs?

Vaimo, tiesitkö sinä, että sinun auto on käyttökiellossa?

Vaimo TAJUATKO SINÄ, että poliisi vie sulta saman tien kilvet, jos sinä ajat sillä autolla?

Vaimo, JUMALAUTA tää ei oo normaalia missään muualla kuin teidän suvussa!

Vaimo, joskus tuntuu, että elämä jonkun muun kanssa olisi paljon ennalta-arvattavampaa.

Vaimo, elämä jonkun muun kanssa olisi kyllä yksinkertaisempaa, mutta helvetin paljon tylsempää.

Tämä blogiteksti syntyi runoilija Claes Anderssonin innoittamana. Hänen itseironinen runonsa löytyy ruotsinkielisestä Under-kokoelmasta [1984] ja suomenkielinen versio netistä: Andersson pitää pirunmoista meteliä

Kategoriat
Yleinen

Anoppi eristyksissä ettään perällä

Miulla on ihan kiva anoppi. Se sanoo suoraan mitä ajattelee eikä voi ymmärtää minkäänlaista haihattelua. Ei se aina kaikkia meidän ideoita ymmärrä, mutta on silti aina tukena ja turvana. Rehellisyyden nimissä olen hyvää tarkoittavat neuvot ehkä joskus ottanut kritiikkinä, ja jonkun kerran on sivistyneesti otallettukin. Anoppi on hyvin päättäväinen, sehän tekee just sen minkä haluaa ja just silleen miten haluaa. Anopin tapaturmahistoria vetää vertoja omalleni ja kokkauspuolellakin minulla on toivoa, jos anopin kehityskaarta katsoo. Joskus mietin, että valitsevatko miehet äitiään muistuttavan puolison…

Mieheni vanhemmat asuvat jo muutoinkin harvaan asutun muuttotappiokunnan haja-asutusaluella, jossa on todennäköisempää nähdä yksisarvinen hirvi kuin naapuri. Anopilla on kuitenkin ajokortti ja normaali eläkeläisen kalenteri, venäjän tunti, lukupiiri, lapsenlapsen jalkapalloharkat, marttakerho, kuoroharkat… joten eristys on supistanut sosiaalista elämää merkittävästi.

Tänä aamuna puhelimeeni oli ilmestynyt joukko ratkaisua vaativia tieto- ja viestintäteknologiaan liittyviä kysymyksiä, kuten “Mistä muualta tuohon pääsee kuin tuosta linkistä?” Päätin soittaa, koska esitiedoissa oli hieman tarkennettavaa. Laitoin puhelun kaiuttimeen, jotta vieressä istuva miehenikin voisi sosialisoitua, vaikka tarvetta ei kuulemma ollut. Juuri viime viikolla oli jutellut äitinsä kanssa. Tai sitä edellisenä. Ainakin helmikuussa!

Selvisi, että anoppi oli lukenut blogiamme lähettämästäni linkistä. Aikoi kuulemma kokeilla myöhemmin uudelleenkin. Vaihdettiin sitten pikainen reilu puolituntinen kuulumisia.  Puhelun edetessä olin havaitsevinani anopissa lievää koronahöperyyttä.

Appiukon elämä ei kuulemma ole liiemmin muuttunut. Kortti-illat ovat jääneet, mutta muuten elämä jatkuu normaaliin tahtiin. Ukko herää aamuvarhaisella ja viettää sitten päivän metsässä ja sahaa pari palstaa, tekee kuusi kuutiota halkoja, harventaa jokusen hehtaarin ja kun päiväkahvin jälkeen alkaa ramaista, kapuaa kaivinkoneen koppiin ja kaivaa muutaman kilometrin ojaa. Illalla appiukko seuraa televisiosta ajankohtaisohjelmia eli torkkuu nojatuolissa, kunnes on aika käydä yöunille. Ei siitä hirveästi ole seuraa, mietti anoppi.

Tässä kohtaa vilkaisin vieressäni istuvaa miestä ja totesin anopille tietäväni mistä hän puhui. 

Anopin viikon kohokohtana oli ollut ostosten toimittaminen kaupungissa asuvalle sukulaisrouvalle. Orapihlaja-aidan takana haravoinut naapuri oli kääntänyt selkänsä virkkamatta sanaakaan, vaikka hän oli kuinka huudellut ja huiskuttanut. Ei minkäänlaisia käytöstapoja! Eikö tuota voisi jutella ja edes tervehtiä, kun samoilla tiluksilla ollaan! Mieheni myhäili vieressä, että sellaisia ne kaupunkilaiset on. Sehän on ihan maalaisjuntin merkki, jos juttelee tai tervehtii tuntematonta. “Kyllä mie täällä kaikki tervehdin!” anoppi tiuskaisi. Mies pärskäisi kahvit housuilleen. Anoppi jatkoi sitten innostuneena, että olihan hän nähnyt ihmisiä kotonakin! Postinhakureissulla suoran päässä oli ollut mies! Ei näyttänyt tutulta, mutta onneksi  oli ollut potkuri, oli onnistunut yhyttämään miehen Lutakkopolun risteyksessä. Mietin, miten kyseinen herrasmies oli mahtanut asian kokea, kun takavasemmalta porhaltaa potkurilla mummo helmat paukkuen. 

Kun itse kohtasin anopin ensimmäisen kerran, tärisivät käteni sen verran, että minulle ei tarjottu toista kuppia kahvia.

Anoppi kertoi nähneensä myös pilkkimiehiä kiikaroidessaan sulassa uivia sorsia ja joutsenia. Sinne olivat ukot pilkkikiimoissaan kantaneet laudat sillaksi sulan yli ja kykkivät jäälautalla pilkkimässä. Kuvittelin mielessäni, kuinka anoppi oli tasapainoillut ballerinana miesten luo juttusille. Tai vanhana avantouimarina ties vaikka olisi uinutkin!  Anopin äänessä oli kuitenkin kiukkuinen sävy, joten ehkä se olikin vain käynyt sättimässä pilkkijät…Jonkinlaisen kastautumisen uskoin sisältyvän tähän kertomukseen. Ei, anoppi ei ollut pudonnut avantoon eikä todistanut pilkkimiestenkään vajoamista järveen. Päinvastoin. Hän oli tyytynyt ainoastaan tunnistamaan miehet tutuiksi sankareiksi. “Suututti niin paljon sellanen typeryys, että lähdin pois, ettei tarttee soitella hätänumeroon. Voin sitten kertoa minne ne on uponneet!”

Puhelun päätteeksi anoppi halusi vielä välittää terveisiä Tinskulle. “Oliko se roiston näköinen hujoppi miun poika, josta se kirjotti? Että miten silleen voi kirjottaa? Vai oliko siulla joku muu silloin?” Kerroin, että ikävä kyllä hänen pojastaan oli kysymys. Anoppi tuumasi asiaa sekunnin. “No, kyllä mie itekin välillä säikähdän, jos en ole sitä vähään aikaan nähnyt.”

Kategoriat
Yleinen

Koronapäiväkirja osa 9: Kirkonrottaa ja kyyneleitä

Herää into piukena, sillä tänään on luvassa vaihtelua arkeen: aiot käydä hakemassa lapsesi koululta toisten äitien laittamaa ruokaa. Lähde matkaan, kun pienin nukahtaa päiväunille. Mieti mielessäsi, ettei touhussa kauan nokka tuhise. Käppäile noutopisteelle reikäisissä trikoissa ja Minni-pinni päässä ja rukoile, ettei vastaan tule ketään hyvännäköistä isukkia. Tervehdi keittäjää, joka tarjoilee ruuanjakelupaikalla einespastaa ja -pinaattikeittoa. Lapset varmaan ilahtuvat, sillä isi kokkasi jo päivällä lounaaksi pinaattisoppaa.

Vie ruuat autoon ja nappaa lennossa käteesi isoimman matematiikan koe. Katso neonkeltaisesta muistilapusta, mihin se piti palauttaa. Ovi I. Harhaile tovi etupihalla, mene sitten takapihalle. Kierrä koko koulu, mutta I-nimistä ovea ei ole jumalauta missään. On A-ovi, on H-ovi ja on J-ovi. Voisiko se olla L-kirjain, joka on kirjoitettu pienellä? Rynkytä L-ovea, mutta se on lukossa. Laula mielessäsi aakkoslaulua ja ota sormet avuksi. A,B,C,D,E,F,G,H,I,J,K… Olet melko varma, että i-kirjain tulee h:n jälkeen. Kierrä koko koulu toistamiseen ja mieti, että käyhän tämä kunnon päälle. Totea pian, että alkaa käydä myös hermoon. Tässä on kuukausi leikitty Liisaa Wilma-viestien ihmemaassa, onko nyt pakko leikkiä vielä Neiti Etsivääkin?

Soita miehellesi ja huuda, että luetko vielä kerran sen Wilma-viestin. Mies käskee hengittää ja ehdottaa, olisiko parempi tulla pois. Miten se pysyy aina noin tyynenä ja jaksaa pysyä kyydissäsi? Mieti puhelun jälkeen, että et ansaitse häntä.

Koska sinulla ei ole tapana luovuttaa, lähde kolmannelle kiepille. Joku tarkkailee eskarin pihalla liikkeittäsi, vilkuta ja kuittaa hänelle nyökkäämällä, että homma hanskassa. Itku alkaa puristaa kurkkua. Miten helvetin vaikeaa voi olla löytää yksi ovi? Mieti, että tässä sinä keski-ikäinen äiti-ihminen itkeä pillität tyhjän koulun pihalla – siinä samassa paikassa, jossa joskus kolmosluokkalaisena itkit, kun et löytänyt pyörääsi.

Katso kun aurinko menee pilveen ja lakkaa häikäisemästä koulun seiniä. I-kirjain tulee esiin kuin Raamatun luomiskertomuksessa.

Mene ovesta sisään. Koe täydellinen blackout. Onkohan lapsesi A- vai B-luokalla? Päättele, että A:lla, koska kyseisen luokan laatikossa on kuoria lapsesi luokkatovereiden nimillä varustettuina. Tajua kirjettä laatikkoon tunkiessasi, että lapsesi kokeessa ei ole nimeä. Yritä epätoivoisesti bongata kynää eteisestä ja koulun käytävältä. Mene takaisin autolle ja kaiva kaksi kynää hansikaslokerosta. Ensimmäinen räjähtää käsiisi atomeiksi. Toinen ei piirrä. Hinkuta raivoissasi niin kauan, että saat heiveröisiä harakanvarpaita paperille. Aja autolla I-oven eteen, vie kuori laatikkoon ja taputa itseäsi olalle.

Puhelin soi, keskikokoisen opettaja soittaa. Muut ovat hakeneet askartelu- ja koulutarvikkeet jo aikapäiviä sitten. Meidän kassi vielä odottaa, mutta että hän voisi ystävällisesti vaikka tuoda sen meidän postilaatikkoon. Sano, että tulet saman tien hakemaan. Hävettää. Aja toiselle koululle, kuuntele opettajan pitkä ohjeistus työn alla olevista tehtävistä ja mieti mielessäsi, että tuosta ompelutehtävästä et tule selviytymään. Siinä vaiheessa, kun ihana tuttu ope kyselee kuulumisia, purskahda itkuun. Jumalauta että hävettää. Soperra ja selittele, että ei meillä oikeasti ole hätää, vähän vaan väsyttää. Et ole varma uskotko itsekään.

Mene kotiin, totea että reissussa meni puolitoista tuntia. Mies kysyy ovella: ”Poltitko sinä sen?” Kysy ”Minkä?” ”No sen koulun?” Itku vaihtuu nauruksi, naurakaa yhdessä. Naura pian huutonaurua. Mies pudistaa päätään ja toteaa, että hänen tässä pitäisi ruveta bloggaamaan elämästään kanssasi.

Ystävä soittaa, sillä olet oksentanut pahan olosi luottorinkisi WhatsApp-ryhmään. Hän sanoo, että itkuherkkyys on eristyksissä ihan normaalia ja kertoo itse vollottaneensa Prisman kassalla ja piilolinssejä sovittaessa. Tunne itsesi normaaliksi. Lopeta puhelu ja itke vähän lisää. Tekee niin paljon mieli halata ystävää, että sattuu.

Pienin herää. Totea, että työpäivä meni siinä etkä saanut mitään aikaiseksi. Tunne itsesi nälkäiseksi tunteiden vuoristoradassa ajamisen jälkeen. Avaa jääkaappi ja tuijota Saarioisten äitien tekemää pinaattikeittoa silmiin. Tarkemmin ajateltuna et enää olekaan nälkäinen. 

Kategoriat
Yleinen

5 PASKAA SYYTÄ ETTÄ HUOLTAJANA ON OPETTAJA

The Offspring Strikes Back

  1. Se mukamas tietää ja osaa kaiken. Vessassakaan ei voi käydä rauhassa, kun siellä jotain helkkarin sijamuotoja seinällä. Mutta se ei uskaltanut tehdä volttia trampalla.
  1. Se on aina neuvomassa, vaikka en tarvitse apua. Se neuvoo ja sörkkii aina selän takana, Teamsin käyttöäkin se neuvoo, mutta ite on ihan pihalla omilla tunneilla. Ite se ei ota neuvoja vastaan keneltäkään. Sitten se huutaa kun ei onnistu. 
  1. Se opettaa turhia ja muka hyödyllisiä asioita, joita ei oikeasti kukaan normaali ihminen tarvitse. Esim. miellekarttoja pitää tehdä ennen joka koetta. Se keksi sen siksi, että sen oppilaat on kuulemma tehneet niitä. Sitten pitää tehdä Kahootteja ja pitää kerrata ja pitää tehdä kaikkea turhaa eikä saa pelata rauhassa. 
  1. Se on aina lomilla kotona ja joskus päivälläkin. Sitten se vaan valittaa ku tavarat on levällään, vaikka sen omat vaatteet ja käsityöt on siellä täällä. Sitten pitää siivota eikä saa pelata rauhassa. 
  1. Se haukkuu käsialaa, vaikka se on täydellinen ja rageaa, jos tulee Wilma-viestiä vessassa laulamisesta tai siitä, kun tehtiin kaksimetrinen avaruusraketti koulunpihalle, mutta open mielestä se näytti “fallokselta”. Sitten ei saa ainakaan pelata.

+ se valittaa aina pilkuista ja pisteistä.

Aikun Esikoinen

Kategoriat
Yleinen

Koronapäiväkirja osa 8: Kakkua ja köysileikkejä

Herää aamulla mökiltä ja totea, että koronakaranteenia on takana kuukausi. Yritä etsiä seinältä aamukampaa, mutta muista pian, ettei sitä ole. Ihan sama, ei niin pitkää kampaa ole olemassakaan, että joku sitä jaksaisi nyppiä.

Huomaa kolmatta kuppia kahvia ryystäessäsi, että tämä on taas NIITÄ päiviä. Isoin räyhää, viskoo kirjojaan ja vinguttaa sisaruksiaan. Heittele pienimmälle rusinoita pitkin sohvia, että saat taisteltua itsellesi ensin toimivan nettiyhteyden ja sitten Teamsin, sillä opiskelijalla on ongelma. Hän valittaa, ettei saa tehtävää auki. Juuri kun monen mutkan kautta onnistuit muuttamaan asetuksia niin, etteivät opiskelijat pysty muokkaamaan tehtävää suoraan tehtävänannon päälle. 

Pienin tulee tökkimään näppäimistöä lyijykynällä. Kissa tunkee syliin ja puskee naamaa. Keskikokoinen huutaa, miksei kukaan voi kertoa, onko alkuäänteet ympyröity oikein vai ei. Isoin leikkii sytkärillä.

Seuraa sivusilmällä ikkunasta, kun isäsi lähtee heikoille jäille kokemaan verkkoja. Varaa kamera ja köysi valmiiksi. Jossain haisee pieru. Kiroa, kun et osaa muuttaa asetuksia Teamsista. Pese pienimmän pylly ja kaiva imuri esiin, sillä lattia on täynnä lasinsiruja. Huuda “Montako kertaa olen sanonut, että pöydän yli ei hypitä?!”

Puhelin piippaa jatkuvalla syötöllä. Lue miehesi lähettämä kuvakaappaus ja viesti, jossa hän tiedustelee, onko teksti ruotsia. Vastaa, että se on norjaa, käännä sama ruotsiksi ja heitä toisella kädellä paskavaippapussi rappusille.

Ota kuva pojan tekemästä äidinkielen tehtävästä ja yritä lähettää se Teamsiin. Yhteys pätkii etkä tiedä, minne kuva pitäisi tunkea. Lähetä kuva jokaiselle löytämällesi kanavalle, sillä nyt alkaa mennä hermo.

Katso kun isäsi tulee järveltä saavia roikottaen ja huutaa ovella ”Täältä tulee kalastaja raju, kohta lähtee taju!” Viito erilaisin käsimerkein isääsi olemaan hiljaa, sillä isoin on opettajansa kanssa videoyhteydessä. Ihmettele pienimmän kanssa haukea, kuhaa ja lahnanläpyköitä. Hae keittiöstä puukko ja mene yöpaitasillasi teurastamaan eväkkäät, sillä suuri kalastaja ei itse sitä osaa tehdä. Kissa seuraa perässä.

Mene eutanasian jälkeen huussiin ja nauti omasta ajasta. Kuvittele ohikiitävän hetken ajan, että olet kaksikymppinen lapseton opiskelija, joka nauttii versovasta keväästä maaseudun rauhassa ja että se on Tinder, joka taskussa piippaa. Havahdu todellisuuteen, kun puhelinmyyjä soittaa. Purskahda melkein itkuun, kun joku kyselee kuulumisia.

Vie pennut pihalle, bongaa eilinen kahvikuppisi kannonnokasta. Haravoi angsteissasi puolet pihamaasta. Katso kun lapset kantavat uimaleluja varastosta ja alkavat puhaltaa niitä kikatellen kasaan. Hämmästele, miten olet voinut luoda maailmaan jotakin noin täydellistä. 

Mene sisälle ja katso ruudulta, että isoimmalla on kuusi vastaamatonta puhelua Teamsissa kahdelta eri opettajalta. OIKEASTI, kuka näistä on enää kartalla??! Niiden piti soittaa aamulla. Tai ainakin luulet niin. Varmaan pitäisi hävetä, muttet jaksa. 

Syötä lapsille nakkeja ja vie pienin unille. Nukahda itsekin ja hätkähdä hereille kymmenen minuutin päästä. Opiskelija huhuilee Teams-opastusta, sillä hän ei osaa käyttää sovellusta alkuunkaan. Huokaise. Vastaa, että opetellaan yhdessä. Työpaikan sähköposti tarjoaa työpäivien aktivointisovellusta. Karju koneellesi, että jumalauta tässä on aktiviteettia ihan tarpeeksi.

Hengitä, muistele kun sait eilen kaunista palautetta kirjoittamistasi jutuista. Liikutu ja mieti, että edes jollakin tekemälläsi työllä on jollekin merkitystä. Vaikka olet nykyisin monella tapaa vajaa, niin osaat sentään kynää kuljettaa.

Katso kun äitisi kostuttaa keittiössä kakkua ja muista, että keskikokoisella on syntymäpäivä. Itke vähän, miten sekin voi olla noin iso? Vilkaise kakkua ja tuskaile, että kohta leviää pylly. Koska se leviää kumminkin, ala vatkata vielä itse muffinseja, sillä tilanne vaatii taikinaa. 

Vie jälkikasvu uudestaan pihalle, sillä et jaksa niitä sisälläkään katsella. Syöksy puolen tunnin päästä likaisilla kengillä sisään, sillä pyllynpaisuttajat ovat edelleen uunissa. Äitisi huutaa, että hän on jumalauta lakaissut lattian jo kolme kertaa tänään. Kompastu köyteen, jonka varasit isäsi pelastamista varten. Laita se visusti talteen, sillä sille voi olla vielä käyttöä.

Kategoriat
Yleinen

Teinit – aliarvostettu kehitysmuoto

Näinä etätyöpäivinä olen onnellinen siitä, että sain lapseni suhteellisen nuorena ja kotonani  on nyt pari (esi)teiniä. 24/7-elo teinien kanssa on erilaista kuin pikkulasten. Ei tarvitse vahtia kuin näyttöaikaa, ei pestä pyllyjä eikä aikatauluttaa omaa työntekoa päiväunien kanssa. Joskus harvoin saatan joutua laskemaan sataan ja käymään vähän lenkillä, mutta tiivis yhteiselämä on opettanut näkemään teiniajan vahvuudet. Siinä missä pienet lapset elävät hetkessä ilahtuen pienistä asioista ja iäkkäämmät suhtautuvat kärsivällisesti vastoinkäymisiin, myös teineillä on elintärkeitä elämäntaitoja. 

Eristäytyminen ja sosiaalisten kontaktien rajaaminen. Eristäytymisessä ei ole teinille mitään ongelmaa, jos vain on ruokaa, netti ja snäppi. Teini voi helposti pysyä huoneessaan vuorokauden poistuen ainoastaan vessaan ja keittiöön hakemaan safkaa. Liikkuminen ajoittuu tällöinkin iltayöhön ja muihin epänormaaleihin aikoihin, jolloin kukaan ei ole tekemässä varmoja havaintoja liimaletin liikkeistä.Teinin huoneeseen kasaantuvista astioista päätellen liikehdintää kuitenkin tapahtuu.

Pikainen analyysi teinieni isästä mahdollistaa johtopäätöksen, että eristäytyminen sosiaalisista kontakteista on pysyvä ominaisuus tässä sukulinjassa. Joskin ikääntyessään miespuoliset yksilöt kasvattavat reviiriään jopa öljymontulle asti.

Murahtelu. Tautien levitessä on hyvä pitää fyysistä etäisyyttä myös lähipiirin ihmisiin. Hyvän huomenen toivotukseen on syytä vastata murahtamalla  ja heittämällä tyynyllä. Se pitää tehokkaasti potentiaalisen taudinlevittäjän kauempana. Vaikka kyseinen yksilö sattuisikin olemaan synnyttäjä, joka yrittää herätellä etäkouluun. Joillakin aikuisikään ehtineillä tämä piirre jää hallitsevaksi. Ei onneksi tässä sukuhaarassa. 

Haiseminen. Ominaisuus, jolla voi merkata oman reviirin. Helpottaa eristäytymistä. Pitkäaikainen haiseminen saattaa kuitenkin saada mutsin ottamaan kontaktia ja jopa rageemaan. 

Yövalvominen. Tämähän mahdollistaa kommunikaation markkinataloudellisesti merkittävien maiden kanssa! Aamuyön hämärät tunnit ovat tunnetusti niitä hetkiä, jolloin syntyvät kaikkein luovimmat ideat ja oivallukset. Ehkäpä jokin niistä auttaa nujertamaan näkymättömän vihollisen.

Kriittisyys. Kriittisyyttä ja mediakriittisyyttä ei voi nykyisin painottaa liikaa. Somessa liikkuu provosoivia päivityksiä, valeuutisia ja muokattuja kuvia, jotka välittävät liian helppoja vastauksia liian vaikeisiin kysymyksiin. Tällaiseen some-kuplaan on helppo joutua. Jos ei siis ole teini. 

Kriittistä ajattelua vaaditaan myös, jos gringe mutsi tai valtiovalta yrittää rajoittaa liikaa demokraattista vapautta ohjaamalla kansalaisia tiettyyn toimintaan. Niinkuin nyt turhaan liikkumiseen julkisilla paikoilla tai hengityssuojainten käyttöön. Teineillä on vastaus tähän: Ei. Ei varmasti. Ei. Ei vittu varmasti! EI!!! 

Epäilen, että evoluutio tulee vahvistamaan teinien tiettyjä fyysisiä sekä kognitiivisia ominaispiirteitä, sillä niillä tulee olemaan tilausta tulevaisuudessa, jossa taudit lisääntyvät ja poikkeustilasta saattaa tulla pysyväkin olotila.  Rakastakaamme siis teinejämme, sillä he ovat tulevaisuus!

Kategoriat
Yleinen

Koronavauvoja ja kuurupiiloa

Kadehdin niitä vanhempia, jotka saavat penskansa tyytyväisiksi uudella L.O.L:illa tai rakennussarjalla. Meidän mukulat rankuttavat harva se päivä, että pitäisi saada uusi pikkusisko tai -veli nurkkiin juoksemaan ja kuseksimaan. Etenkin koronavauvat olisivat kuulemma toooooosi söpöjä ja syntyisivät sopivasti joululahjaksi. (Miten ne senkin osasivat laskea? Eräs täysi-ikäinen opiskelija väitti kerran pokerinaamalla, että raskaus kestää puolitoista vuotta.)

Seuraavan keskustelun kävimme neljä vuotta sitten ennen kuopuksemme syntymää. Vieläkin hämmästelen, miten käryllä viisi- ja kolmevuotiaat olivat ketuista ja koloista.

Keskikokoinen: – Äiti, myö halutaan oma vauva. Tehdään yksi vauva vielä!

Minä: – Eipä äiti jaksa hoitaa. Ja isiltä pitäisi saada se siemen.

Isoin: – No onko meillä niitä vauvan siemeniä vielä jäljellä?

Minä: – Kyllä niitä iskällä on vielä jokunen jemmassa.

Isoin: – Mie haluun nähä niitä siemeniä. Jooko jooko??!

Minä: – Ei niitä voi nähdä, kun ne on piilossa.

Isoin kääntyy isänsä puoleen: – Missä ne on piilossa iskä?

Mies: – Oliko pakko aloittaa tämä keskustelu? Äiti saa jatkaa, kun lähti tähän.

Minä: – Ne on iskän sisällä. Ja iskä luovuttaa ne äidille, kun tulee pimeä.

Keskikokoinen: – No nythän on pimeetä äiti!! Kato vaikka ulos!

Minä: – Kappas, no niinpäs onkin.

Isoin: – Pitääkö iskä leikata, että ne siemenet saadaan ulos? Vai onko ne pyllyssä ne siemenet?

Minä: – Kyllä ne on pippelissä ne siemenet.

Isoin: – Koskeeko se siemenen ottaminen? Miten se niinku otetaan? Pitääkö se nykiä sieltä?

Minä:- Ikään kuin. [pientä repeilyä]

Isoin: – No mihin se siemen laitetaan?

En ehdi änkytykseltäni vastata, kun esikoisella syttyy lamppu.

Isoin: – Siis pimppiin? Joo sinne ihan varmasti!

Mistä se sen tiesi? Ehkäpä meidän tosiaan kannattaa lisääntyä, jos tuloksena on noinkin laadukkaita lapsia! Esikoinen janoaa lisää tietoa.

Isoin: – Koskeeko se siemenen laittaminen? Ihan varmasti koskee. Eikö koskekin ainakin vähäsen?

Minä: – Ei se koske. Mutta vauvan synnyttäminen koskee tosi paljon.

Isoin: – Miltä se niinku tuntuu?

Minä: – Siltä niin kuin pylly repeäisi.

Lapset repeävät nauruun: – Buahhahhahahahah.

Minä: – Ei kuulkaa silloin naurattanut yhtään.

Isoin vakavoituu: – Mie en IKINÄ haluu lapsia.

En tiedä johtuiko se tästä aivopesusta vai primitiivisestä halusta lisääntyä, mutta lapseni saivat tahtonsa läpi, kun laatulapsi numero kolme näki päivänvalon pari vuotta sitten. Mutta miksi näille nykyajan penskoille ei mikään riitä? Nyt pitäisi sitten saada vielä se pikkuveli härdelliä hämmentämään. Muutama viikko sitten kävimme esikoisen kanssa seuraavan keskustelun:

Isoin: – Äiti, etkö vaan voisi synnyttää neljättä vauvaa? Vai eikö perse kestä?

Minä hämmentyneenä: – Mitä?!

Isoin toistaa: – Että eikö perse kestä?

Minä: – Se kestää, mutta hermo ei.

Isoin: – No sittenhän voisit vain niellä siemenen.

Etäopetus on tainnut taannuttaa lapseni. Neljä vuotta sitten se tiesi tasan tarkkaan, missä siemen itää! 

Minä: – Ei, äiti ei niele.

Isoin: – Mitä?

Minä: – Unohda. Mutta sen sanon, että jos mietit omia tekosiasi viimeisten viikkojen ajalta, niin mitäpä lottoat? Venyykö pylly tai pinna?

Isoin: – Ei varmaankaan.

Voin kertoa, ettei veny. Kun on kolme viikkoa vetänyt never ending koronashowta neljän seinän sisällä kolmen mukulan ja yhden housuitta hiihtävän miehen kanssa, niin alkaa itse pitää housut visusti jalassaan. 

Aivopesun suhteen olen tällä hetkellä erityisen varuillani. Nyt kun maailma on kutistunut muutaman kilometrin säteelle, enkä pääse pakoon lasteni kysymyksiä saati miestäni, käyn herkillä. Onko olemassa vaara, että minut saadaan tuntemaan, ajattelemaan ja käyttäytymään  toivotulla tavalla? Tilannetta ei helpota se, että myös pienin on alkanut tekemisen puutteessa puhumaan. “Vaava! Vaava!” taapero hihkuu ja työntää vauvanukkensa hinkkejäni ryystämään. Tekee mieli leikkiä mieluummin kuurupiiloa.

Yön pimeinä tunteina olen miettinyt, jospa koronakriisi onkin Keskustan salaliitto saada peitto heilumaan? Vielä sähköt ja netti poikki, niin lähtee useammassakin huushollissa nousuun muukin kuin vitutuskäyrä.

Kategoriat
Yleinen

Etäpedagogiikkaa

Nyt on takana kuukausi etäopetusta ja etätyötä. On aika julkaista otteita perheeni ryhmäviestiketjusta ensimmäisiltä eristyspäiviltä. Lapset siirtyivät etäopetukseen juuri sillä viikolla, jolla lukion opella oli härdelliä jo valmiiksi ylioppilaskirjoitusten kanssa. 

Perheen WhatsApp keskiviikkona 18.3. koronavuonna 2020

Mie (8.30): Teillä on Teamsi klo 9.30. 

[Kuvakaappaus kuopuksen Wilmasta: Keskiviikon tehtävät ekaluokkalaisille.]

Esikoinen (8.31): Ookoo. Monelta lähet

Mie (8.32): Ysiltä. Tulkaa aamupalalle.

Mie (9.25): Muistakaa se oppitunti!

Esikoinen(9.26): Joo joo.

Mie (9.26): Ja välkällä kanat.

Esikoinen (9.26): Joo JOOO.

Keskimmäinen (9.35): Tuleeko tuohon siis ilmoitus miten liitytään – – Siihen oppituntiin

Mie (9.37): En tiiä missä oot? Sieltä portaalista. 

Keskimmäinen(9.38): Juu [kuva opettajasta näytöllä]

Mie (9.39) : Pääsitte tunnille. 

Keskimmäinen (10.34): Voisinko mennä A:n luo? Ei niillä ole tautia ja nekin pesee käsiä?

(10.35) Vastaamaton ryhmävideopuhelu Keskimmäiseltä.

(10.36) Vastaamaton ryhmävideopuhelu Keskimmäiseltä.

Mie (11.50) Mie valvon kokeita!!! Sie olet koulussa!

Keskimmäinen (11.52): Vastaa!!!

Esikoinen:(11.52): Y ei käytä koiraa lenkillä

Keskimmäinen(11.53): ei oo miun vuoro

Esikoinen: (11.53): eikä hoitanu kanoja

Kuopus (11.53): Saako kattoo viapleitä?

Mie (11.55): Mie olen töissä. meen just valvomaan. Soittakaa isille.

Kuopus (11.55): Nuo kiusaa! 

Esikoinen:(11.55): Idiootti.

[Mie Miehelle (11.55): Hoida lapses. Mie oon töissä.]

Mie (14.15): Saitteko jo viestin huomisen ohjelmasta

Esikoinen (14.16): Nope. 

[Kuvakaappaus torstain tehtävistä kahden vanhimman Wilmasta.]

Keskimmäinen (14.17): MIKS PITÄÄ OLLA NOIN PALJON!

Esikoinen: (14.17): En tee. 

Mie (14.17): Ootteko käyny ulkona? Syöneet välipalaa?

Keskimmäinen (14.18): Ne on ihan huonoja. Ja se team juttu pätkii. 

Esikoinen: (14.19): Ei oo nälkä

Kuopus (14.20): miulla on mutta nuo ei anna ruokaa

Esikoinen: (14.19): Pääsenkö rinteeseen? oon tehny kaikki tehtävät

Mie (14.20): [Apina-emoji].

[Mies miulle (15.30): Juu.]

Torstai 19.3. Vanhempien lasten kännykät takavarikossa. 

Instagram selaimen kautta:

Esikoinen (10.05 ap): Tytöt teki ruuan ja sano et saan pelata

kun on tylsää

tein enkun 

ja yhteiskuntaopin

Mie (11.05 ap) Ruotsiki? Palautettu pedaan?

Onko se viikkosuunnitelma tehty?

Esikoinen Mikä?

Mie: Se viikkourakka? Tee ruotsi. käytä koira

Esikoinen: Ei oo miun vuoro.

Mie: Kanat?

Esikoinen: Ei 

Kuulemma 

ole

Mie: Siun vuoro. Piste.

Esikoinen: Noitten vuoro.

Mie: käske ne pihalle, jos ei oo tiimssiä

Esikoinen: Aha jos saan pelata

Miks isi ei ottanu puhelimia

Mie: luotetaan teihi

Esikoinen: Aha

eli saahaan olla

puhelimilla

Mie: ette saa

Esikoinen: Miks

Mie: ensin työ sitten huvi

Esikoinen: en voi palauttaa niitä pedapaskaan

Mie: ope laitto viestiä että siulla on useemmat tunnukset. oNko? 

Esikoinen: varmaa4 tai 3

Mie: kokeile kaikkia

Perjantaina puhelimestani loppui suunnitellusti akku. Tulin kotiin. Komposti oli viety. Kanat oli hoidettu. Halot kannettu ja pyykki levitetty. Sämpylätaikina oli kohoamassa. Tehtävät oli (kai) tehty, muttei palautettu, koska pedanetti oli kaatunut.

Nyt kuukauden jälkeen asiat ovat löytäneet uomansa.  Jopa kuopus on oppinut itsenäisesti käyttämään sekä Pedanetia ja Teamsia että useampaa näyttöä yhtaikaisesti: opettaja toisella, peli toisella. Opettaja oli kyllä huolissaan tunnilla tapahtuvasta taukojumpasta tangolla. Itse olen opiskelijoiden avustamana oppinut avaamaan mikin ja saapumaan oikealle kanavalle, kun haluan heidän kuulevan minua. Työkavereiden kanssa on selvitelty asioita Teamsissä ja WhatsAppissa käytännössä ympäri vuorokauden. Eräs rakas työtoveri pyysi viime viikolla, etten aukaisi videoyhteyttä heti aamusta. Ei ole kuulemma nätti näky. 

Tsemppiä teille ja meille kaikille!

Kategoriat
Yleinen

Kolme toivomusta

Meillä oli vasta kihlajaispäivä. Tai siis kuulin, että oli. Unohdin. Kuten unohdin myös mieheni syntymäpäivän, joka on sama kuin kihlajaispäivämme. Valitsimme muinoin tarkoituksella saman päivän, että muistaisin. Ei auttanut. Sormuksesta päivä olisi helppo tarkistaa, mutta se ei mahdu enää sormeeni. Ei mahdu muuten vihkisormuskaan, joten unohdan välillä myös olevani naimisissa.

Oli miten oli, yhteisiä vuosia on nyt takana 14. Tosin edelleenkään en usko siihen yhteen oikeaan. Vähiten väärien kanssa täällä joutuu toimeen tulemaan, joskin vaihtelevalla menestyksellä.

Kun olin sinkku, minulla oli kolme toivomusta tulevan siippani varalle. Ensimmäinen toiveeni oli, että narraisimme yhdessä ahvenia kevätjäillä. Meidän ei tarvitsisi puhua mitään. Nykyä odotellessa ukko kävisi hieromassa kylmästä kohmeisia käsiäni omien kämmentensä välissä ja tuikkaisi suukon poskelle. Kuin yhteisestä sopimuksesta vaihtaisimme paikkaa paremmille pilkkiapajille ja kaivaisimme kahvit termarista. Seuraisimme ohitsemme lipuvaa joutsenpariskuntaa ja nyökkäilisimme tietäväisinä toisillemme, että kyllä mekin tuohon pystymme. Kun toinen oikaisee koipensa, niin toinen jää rannalle ruikuttamaan eikä ui vieraissa vesissä. 

Toisekseen toivoin, että voisin kesäiltaisin tanssia ukkokultani kanssa poskivalssia Topi Sorsakosken tahdissa. Jorma Kääriäinenkin kelpaisi. Jossain huutaisi kuikka ja aurinko laskisi mailleen. Sitten juostaisiin paljain jaloin naku-uinnille ja minä kirkuisin, että vesi on liian kylmää ja ukko hämmestelisi kikkelinsä kutistumista rusinaksi.

Kolmaskaan toivomus ei mielestäni taivaita hiponut. Toivoin, että tuleva puolisoni ei voisi vastustaa pullieni tuoksua, vaan tiedustelisi joka päivä töistä tullessaan, voisinko tänäänkin tehdä sitä ihanaa toscatorttua, joka vie kielen mennessään. Ja minä leipoisin – leipoisin niin kuin en koskaan olisi vehnäjauhoja pöllyttänyt.

Mikään näistä ei toteutunut, kun mieheni nain.

Ei sillä, että hänkään olisi unelmiensa prinsessaa saati puolta valtakuntaa naimakaupallaan saanut. Prinsessaa, joka sorvaisi kaverina autotallissa, kuuntelisi metallia ja mussuttaisi Kemalin grilliltä noudettua kebabia. Ukkoparka sai rehuja rouskuttavan iskelmäprinsessan, jonka käsityötaidot pätevät jossain aivan muualla kuin autotallissa. Joten tasoissa ollaan. 

Vaikka emme toistemme toiveita täyttäneetkään, siltikin toisistamme tykkäämme. Ehkä jopa rakastamme. Älysihän se sentään siittää minulle pilkkikaverin ja toscapiirakan syöjät.

Kategoriat
Yleinen

Tositarinoita ja fiktiivisiä fantasioita

Tutustu meihin ja seuraa tarinointiamme.