Mitä lie vesijohtoverkostoon ja pohjaveteen laskettu, kun lähipiirin parisuhderintamilla rytisee ja paukkuu, vaikka todistetusti vakavimmilla rintamilla vallitsee pelottava hiljaisuus. Muutama on ilmoittanut eroavansa, vielä useampi on ahdistunut tunnelmaan kotona ja liki jokainen kyseenalaistaa puolisonsa vuorovaikutustaidot.
Näin pyhien aikaan myös harrastusryhmässämme on triplasti enemmän osallistujia kuin lokakuussa ja oma sosiaalinen elämäni on piristynyt eksponentiaalisesti, kun kaverit hyvänpäivän tutuista ripari-isoseen laittelevat viestejä, että “mitä teet? voitaisko tehä jotain?” Ihan tällä perusteella pystyn diagnosoimaan muutamia kriisiytyneitä tai lähiaikoina päättyviä suhteita. Seuraava viesti on yleensä se, että kun ei vittu pysty olemaan kotona.
Eräs ystäväni päätyi eroamaan. Noora päivitti parisuhdestatuksensa viestillä itsenäisyyspäivänaattona neutraalisti toteamalla, että on aika pistää lusikat jakoon ja sahata sohvapöytä puoliksi. Eipä siinä. Ei kai se mitenkään nopea ja helppo päätös ollut, varsinkin, kun pariskunta päätyi yhteen jo Ahtisaaren presidenttikaudella. Koko elämä yhden miehen lakanoissa.
Ja siitäpä se sitten lähtikin.
Kun maanantaina kyselin kaipasiko kaveri kenties kahviseuraa, vastaus oli puolittaisen väkinäinen.
“Tuota.. Tässä oon yhen kaverin luo ajelemassa…”
“Minne?”
“Yhen… tuota tuonne Suhmuraan…”
“Aivan. Ei taida alakouluaikaisia kavereita olla?”
“Ei… pikkujouluissa tavattiin.”
“Vittu viime viikonloppuna!”
Perjantaina Noora totesi, ettei kyennyt olemaan kotona, mutta oli lähdössä tyttärensä tupareihin. “Lähetkö mukaan? Voidaan pelata lautapelejä.”
“Tartteet kuskia?”
“Ei siitä haittaakaan olis…”
Epäilemättä oli aiheellista lähteä katsomaan tuoreen sinkun perään.
Kun saavuin tupareihin, oli kaksio täynnä kaksikymppisiä. Noora kikatteli viinilasillisen kanssa. Kikattelu ei suinkaan johtunut viinistä, vaan siitä, että varttitunnin välein puhelin soi ja Noora siirtyi parvekkeelle tupakoimaan ja kihertelemään lisää. Vaihdoin merkitsevän katseen Nooran tyttären kanssa, joka kohautti olkapäitään.
Kolmannen puhelun jälkeen Noora syöksyi keittiöön, jossa kärsin kirvelevää tappiota Smart 10:ssä, sillä minulla ei ollut hajuakaan minkä kosmetiikkabrändin tuoksuja olivat Poison ( Alice Cooper ei ollut oikea vastaus) tai Pleasures olivat.
“Lähetään baariin!”
“Mitä vittua…”
Noora kiskoi jo farkkuja jalastaan.
“Tajuatko sie nainen, että mie tulin tänne suoraan jumpilta? Sie lupasit, että pelataan lautapelejä.”
“Sielläki voi pelata.”
Noora oli kieputtanut tukkansa näyttävälle nutturalle ja suihki vapaana roikkuviin kikkaroihin lakkaa. Vilkaisin itseäni tiskipöydällä seisovasta kattilasta. Hiukset likaisina ponnarilla, mutta poolo kuitenkin eikä hikinen huppari.
En ole likimain koskaan tuntenut itseäni niin wingwomaniksi tai siveelliseksi serkuksi kuin tallustaessani maihareissa ja farkuissa pikkupakkasessa keskustaa kohti. Nooran pikkumusta ylettyi juuri sen verran vesirajan yli, ettei naikkonen näyttänyt liian halvalta piikkikoroissaan. Ja kyllä, kahdeksan minuutin kävelymatkan aikana Suhmuran Santeri soitti kahdesti.
Baarissa esittelyjä ei juurikaan kaivattu. Kainosteleva tuopin ostaminen baarilta kesti juuri sen verran, ettei Noora aivan helpolta vaikuttanut ennen kuin imeytyi magneetin lailla suhmuralaisen suharin kainaloon. Istuin pöytään, jossa onneksi oli sekä luvattuja lautapelejä että muuta seuraa. Muuten olisin saattanut tuntea oloni aavistuksen kolmanneksi pyöräksi.
“Siis sinä olet niin kaunis!” Pöydässä istuva nuori mies tuijotti Nooraa. Mies vilkaisi minua ja jatkoi turhan pikaisesti.
“Niin ja oot siekin ihan nätti.”
Kiitin pakotetusta kohteliaisuudesta.
“Nuo ne aikoo astua toisensa vielä tänään”, mies nyökkäsi Nooraa ja suhmuralaista kohti ja tyrkkäsi sitten pelikotelon eteeni. “Osaat sie pelata Smart10:ä?”
Seuraavan viikon perjantaina olin jälleen kuskina. Nyt etsin omaa miestäni pikkujouluista, kun puhelimeen kilahti kahvikutsu Nooralta. Noora oli autoilemassa, koska kotona oli aavistuksen ahdistava ilmapiiri. Ei, baariin hän ei ollut menossa, vaikka suhmuralainen sulhanen oli kutsun esittänyt jo kuusi kertaa.
On jotakuinkin ihme, että keskikokoisesta kaupungista löytyi kahvilantapainen, joka oli auki keskellä yötä. Istuimme pöytään tarkkailemaan pikkujouluväkeä. Viereisessä pöydässä joukko juuri täysi-ikäistyneitä pelasi Trivial Pursuitia. Keskitimme kaiken tahdonvoimamme, ettemme olisi huutaneet vastauksia, että missä ruumiinosassa on ristiside ja mihin lajiin liittyvät töltti ja piaffe. Selkeästi vanhempi painos, koska kysymyksiin ei liittynyt TikTok-ilmiöitä.
Kohta paikalle pelmahti myös Nooran tytär ystävineen. Noora tervehti Saraa, Saaraa, Siiriä, Samppaa ja Samia. Nuorisolla oli kuitenkin kiire baariin, jossa saattoi tanssiakin.
“Lähtekää mukaan”, toinen pojista ehdotti.
“Ei me taideta”, Noora vastasi ja hörppäsi kahvistaan.
“Olkaa kiltisti.” Nooran tytär vilkaisi äitiään.
“Aina.”
Nooralla oli ihan asiaakin. Hänen ensirakkautensa Tomi, josta hän ei ollut ollut kuullut aikoihin, oli soittanut aivan sattumalta, kysellyt kuulumisia ja kutsunut itseään jouluvisiitille.
“No, sitten mie sille kerroin, että tälleen kävi tälle parisuhteelle, ni et arvaa, mitä se ehotti?”
“Että muutat sen luo?”
“No melkein. Se oli kans eronnu ja ne oli myyny just sen talonsa, se oli ostamassa uutta asuntoa, sano että hän vois ostaa asunnon ja antaa sen miulle vuokralle vastikkeen hinnalla…”
“Kuulostaa nyt vähän siltä, että vuora maksettas luontoystävällisesti…”
“Äh, hyi sie! Se ite oli lähössä Ruotsiin useemmaks vuodeks, jossa sillä oli työsuhdekämppä. Ihan sijotuskämppä.”
“Täähän on ku romanttinen jouluelokuva. Ei kukaan oo noin kiltti.”
“No kyllähän se ehotti, että jos jouluna oon kotona, hän vois ottaa miut vyöhyketerapia-asiakkaaks, kun se on sitä harrastuksena opiskellu.”
En ehtinyt aloittaa kuvailemaan mitä vyöhykettä epäilin miehen terapioivan, kun Nooran puhelin soi.
“Äiti ei jumalauta! Samppa on edelleen ihan shokissa, että sie oot miun äiti. Että ethän sie voi olla yli kolmenkymmenen. Mutta jos oisit lähtenyt baariin, Samppa ois kyllä koittanu siun pöksyihin päästä!”
Ennen joulua Noora pistäytyi glögillä. Puhelin piippasi teinimäisen taukoamatta ja Noora sinnitteli, ettei olisi vilkaissut puhelinta. Hymy paljasti, että viestit eivät olleet lapsilta.
“Ei jumalauta Noora! Miten nuori?!”
“On se jo neljänkymmenen…”
“Häkellyttävän kypsää viestintää nelikymppiseksi”, tuumin ja ajattelin miespuolisia ystäviäni, jotka eivät kokeneet tarpeelliseksi vastata edes suoriin kysymyksiin.
“Aavistuksen innokkaan oloinen…”
“Joo, se tuli eilen tai aamulla puoli kaks Valtimolta tänne moikkaamaan minuu.”
Lievä kateus iski. Omassa parisuhteessa ei kyllä ollut minkäänlaisia aktiviteettejä puoli kahdelta yöllä. Jollei päivälläkään.
“Mitä ihmettä? Mistä sie tän nyt löysit? Entäs se suhmuroija?”
“Tinderistä.”
“Tinderistä?”
“Mie oon jutellu siellä yhen miehen kanssa, joka tekee luontaistuotteita. Meillä on sen kanssa yks bisnesidea.”
“Mitä…?”
“Ja sit toisen kanssa me on juteltu savitöistä. Sillä ois polttouuni…”
“Tinderissä?”
“Joo, siunki kannattas kokeilla.”
“Ehottomasti.”
Uutenavuotena päätin uskaltautua sen verran yöelämään, että lupasin noukkia Nooran ja nakata nelikymppisen ketjuviestittäjän kämpille. Nooran noutopaikka ja päätepiste vaihtuivat noin kolmesti ennen kuin pääsin edes starttaamaan kotoa. Uskaltauduin Polvijärven paikalliseen, jossa Noora oli juuri päättämässä Senoritan savolaissävytteisen karaokeversion.
“Tää Juke tässä tarjois meille vielä yhdet. Lähetään sitte?”
Pyörittelin silmiäni. Juke näytti olevan varoissaan ja hullaantunut Nooran lattariesitykseen ja kantoi tarjottimen snapseja pöytään. Kieltäydyin ja koetin muistutella Nooraa kuinka olikaan käynyt, kun viimeksi olimme snapseja ottaneet.
“Näitäpä on hyvä oksentaa!”
Ovi kävi ja sisään astui miesporukka, joka kiinnitti huomioni. Kaikki olivat pitkiä, parrat olivat siististi leikatut ja kenelläkään ei ollut toppatakkia eikä paikallisen urheiluseuran verkkareita. Miehet näyttivät olevan totaalisen väärässä paikassa.
Pisin ja tummasilmäisin katsoi Nooraa, hymyili ja käveli suoraan tämän luokse, kietoi kätensä tämän ympärille. Supatti jotain korvaan. Noora kikatteli. Mies siirtyi tiskille, ja vetäisin Nooran lähemmäs.
“Tunnet sie tuonki?”
“No en! Ihan tuntematon!”
Mitä ihmeen hormonia tämä mehiläiskuningatar eritti?
“Ai nii, arvaa mitä eilen kävi ku olin ostamassa kauramaitoa?”
“En voi edes kuvitella.”
Nooran elämä oli sekoitus romcomia ja myötähäpeää herättävää norjalaissarjaa.
“No en miekään! Yks ihan random tyyppi tervehti, toivotti hyvää joulua ja anto miulle puhelinnumeronsa! Ei ollu edes humalassa ja ihan siis pantavannäköinen.”
Olin sanaton. Enpä muistanut, milloin minua oli viimeksi koetettu iskeä.
Mutta sitten pääsin sivuosaan Nooran elokuvaan. Aavistuksen päihtyneenoloinen mies hoiperteli eteenpäin, otti tukevan haara-asennon ja kohdisti silmänsä minuun. Teko, joka selvästi vaati ponnisteluja.
“Sie aiheutat miulle erektion. Haluutko kokeilla?”
