Categories
Yleinen

Koronapäiväkirja osa 8: Kakkua ja köysileikkejä

Herää aamulla mökiltä ja totea, että koronakaranteenia on takana kuukausi. Yritä etsiä seinältä aamukampaa, mutta muista pian, ettei sitä ole. Ihan sama, ei niin pitkää kampaa ole olemassakaan, että joku sitä jaksaisi nyppiä.

Huomaa kolmatta kuppia kahvia ryystäessäsi, että tämä on taas NIITÄ päiviä. Isoin räyhää, viskoo kirjojaan ja vinguttaa sisaruksiaan. Heittele pienimmälle rusinoita pitkin sohvia, että saat taisteltua itsellesi ensin toimivan nettiyhteyden ja sitten Teamsin, sillä opiskelijalla on ongelma. Hän valittaa, ettei saa tehtävää auki. Juuri kun monen mutkan kautta onnistuit muuttamaan asetuksia niin, etteivät opiskelijat pysty muokkaamaan tehtävää suoraan tehtävänannon päälle. 

Pienin tulee tökkimään näppäimistöä lyijykynällä. Kissa tunkee syliin ja puskee naamaa. Keskikokoinen huutaa, miksei kukaan voi kertoa, onko alkuäänteet ympyröity oikein vai ei. Isoin leikkii sytkärillä.

Seuraa sivusilmällä ikkunasta, kun isäsi lähtee heikoille jäille kokemaan verkkoja. Varaa kamera ja köysi valmiiksi. Jossain haisee pieru. Kiroa, kun et osaa muuttaa asetuksia Teamsista. Pese pienimmän pylly ja kaiva imuri esiin, sillä lattia on täynnä lasinsiruja. Huuda “Montako kertaa olen sanonut, että pöydän yli ei hypitä?!”

Puhelin piippaa jatkuvalla syötöllä. Lue miehesi lähettämä kuvakaappaus ja viesti, jossa hän tiedustelee, onko teksti ruotsia. Vastaa, että se on norjaa, käännä sama ruotsiksi ja heitä toisella kädellä paskavaippapussi rappusille.

Ota kuva pojan tekemästä äidinkielen tehtävästä ja yritä lähettää se Teamsiin. Yhteys pätkii etkä tiedä, minne kuva pitäisi tunkea. Lähetä kuva jokaiselle löytämällesi kanavalle, sillä nyt alkaa mennä hermo.

Katso kun isäsi tulee järveltä saavia roikottaen ja huutaa ovella ”Täältä tulee kalastaja raju, kohta lähtee taju!” Viito erilaisin käsimerkein isääsi olemaan hiljaa, sillä isoin on opettajansa kanssa videoyhteydessä. Ihmettele pienimmän kanssa haukea, kuhaa ja lahnanläpyköitä. Hae keittiöstä puukko ja mene yöpaitasillasi teurastamaan eväkkäät, sillä suuri kalastaja ei itse sitä osaa tehdä. Kissa seuraa perässä.

Mene eutanasian jälkeen huussiin ja nauti omasta ajasta. Kuvittele ohikiitävän hetken ajan, että olet kaksikymppinen lapseton opiskelija, joka nauttii versovasta keväästä maaseudun rauhassa ja että se on Tinder, joka taskussa piippaa. Havahdu todellisuuteen, kun puhelinmyyjä soittaa. Purskahda melkein itkuun, kun joku kyselee kuulumisia.

Vie pennut pihalle, bongaa eilinen kahvikuppisi kannonnokasta. Haravoi angsteissasi puolet pihamaasta. Katso kun lapset kantavat uimaleluja varastosta ja alkavat puhaltaa niitä kikatellen kasaan. Hämmästele, miten olet voinut luoda maailmaan jotakin noin täydellistä. 

Mene sisälle ja katso ruudulta, että isoimmalla on kuusi vastaamatonta puhelua Teamsissa kahdelta eri opettajalta. OIKEASTI, kuka näistä on enää kartalla??! Niiden piti soittaa aamulla. Tai ainakin luulet niin. Varmaan pitäisi hävetä, muttet jaksa. 

Syötä lapsille nakkeja ja vie pienin unille. Nukahda itsekin ja hätkähdä hereille kymmenen minuutin päästä. Opiskelija huhuilee Teams-opastusta, sillä hän ei osaa käyttää sovellusta alkuunkaan. Huokaise. Vastaa, että opetellaan yhdessä. Työpaikan sähköposti tarjoaa työpäivien aktivointisovellusta. Karju koneellesi, että jumalauta tässä on aktiviteettia ihan tarpeeksi.

Hengitä, muistele kun sait eilen kaunista palautetta kirjoittamistasi jutuista. Liikutu ja mieti, että edes jollakin tekemälläsi työllä on jollekin merkitystä. Vaikka olet nykyisin monella tapaa vajaa, niin osaat sentään kynää kuljettaa.

Katso kun äitisi kostuttaa keittiössä kakkua ja muista, että keskikokoisella on syntymäpäivä. Itke vähän, miten sekin voi olla noin iso? Vilkaise kakkua ja tuskaile, että kohta leviää pylly. Koska se leviää kumminkin, ala vatkata vielä itse muffinseja, sillä tilanne vaatii taikinaa. 

Vie jälkikasvu uudestaan pihalle, sillä et jaksa niitä sisälläkään katsella. Syöksy puolen tunnin päästä likaisilla kengillä sisään, sillä pyllynpaisuttajat ovat edelleen uunissa. Äitisi huutaa, että hän on jumalauta lakaissut lattian jo kolme kertaa tänään. Kompastu köyteen, jonka varasit isäsi pelastamista varten. Laita se visusti talteen, sillä sille voi olla vielä käyttöä.

Categories
Yleinen

Teinit – aliarvostettu kehitysmuoto

Näinä etätyöpäivinä olen onnellinen siitä, että sain lapseni suhteellisen nuorena ja kotonani  on nyt pari (esi)teiniä. 24/7-elo teinien kanssa on erilaista kuin pikkulasten. Ei tarvitse vahtia kuin näyttöaikaa, ei pestä pyllyjä eikä aikatauluttaa omaa työntekoa päiväunien kanssa. Joskus harvoin saatan joutua laskemaan sataan ja käymään vähän lenkillä, mutta tiivis yhteiselämä on opettanut näkemään teiniajan vahvuudet. Siinä missä pienet lapset elävät hetkessä ilahtuen pienistä asioista ja iäkkäämmät suhtautuvat kärsivällisesti vastoinkäymisiin, myös teineillä on elintärkeitä elämäntaitoja. 

Eristäytyminen ja sosiaalisten kontaktien rajaaminen. Eristäytymisessä ei ole teinille mitään ongelmaa, jos vain on ruokaa, netti ja snäppi. Teini voi helposti pysyä huoneessaan vuorokauden poistuen ainoastaan vessaan ja keittiöön hakemaan safkaa. Liikkuminen ajoittuu tällöinkin iltayöhön ja muihin epänormaaleihin aikoihin, jolloin kukaan ei ole tekemässä varmoja havaintoja liimaletin liikkeistä.Teinin huoneeseen kasaantuvista astioista päätellen liikehdintää kuitenkin tapahtuu.

Pikainen analyysi teinieni isästä mahdollistaa johtopäätöksen, että eristäytyminen sosiaalisista kontakteista on pysyvä ominaisuus tässä sukulinjassa. Joskin ikääntyessään miespuoliset yksilöt kasvattavat reviiriään jopa öljymontulle asti.

Murahtelu. Tautien levitessä on hyvä pitää fyysistä etäisyyttä myös lähipiirin ihmisiin. Hyvän huomenen toivotukseen on syytä vastata murahtamalla  ja heittämällä tyynyllä. Se pitää tehokkaasti potentiaalisen taudinlevittäjän kauempana. Vaikka kyseinen yksilö sattuisikin olemaan synnyttäjä, joka yrittää herätellä etäkouluun. Joillakin aikuisikään ehtineillä tämä piirre jää hallitsevaksi. Ei onneksi tässä sukuhaarassa. 

Haiseminen. Ominaisuus, jolla voi merkata oman reviirin. Helpottaa eristäytymistä. Pitkäaikainen haiseminen saattaa kuitenkin saada mutsin ottamaan kontaktia ja jopa rageemaan. 

Yövalvominen. Tämähän mahdollistaa kommunikaation markkinataloudellisesti merkittävien maiden kanssa! Aamuyön hämärät tunnit ovat tunnetusti niitä hetkiä, jolloin syntyvät kaikkein luovimmat ideat ja oivallukset. Ehkäpä jokin niistä auttaa nujertamaan näkymättömän vihollisen.

Kriittisyys. Kriittisyyttä ja mediakriittisyyttä ei voi nykyisin painottaa liikaa. Somessa liikkuu provosoivia päivityksiä, valeuutisia ja muokattuja kuvia, jotka välittävät liian helppoja vastauksia liian vaikeisiin kysymyksiin. Tällaiseen some-kuplaan on helppo joutua. Jos ei siis ole teini. 

Kriittistä ajattelua vaaditaan myös, jos gringe mutsi tai valtiovalta yrittää rajoittaa liikaa demokraattista vapautta ohjaamalla kansalaisia tiettyyn toimintaan. Niinkuin nyt turhaan liikkumiseen julkisilla paikoilla tai hengityssuojainten käyttöön. Teineillä on vastaus tähän: Ei. Ei varmasti. Ei. Ei vittu varmasti! EI!!! 

Epäilen, että evoluutio tulee vahvistamaan teinien tiettyjä fyysisiä sekä kognitiivisia ominaispiirteitä, sillä niillä tulee olemaan tilausta tulevaisuudessa, jossa taudit lisääntyvät ja poikkeustilasta saattaa tulla pysyväkin olotila.  Rakastakaamme siis teinejämme, sillä he ovat tulevaisuus!

Categories
Yleinen

Koronavauvoja ja kuurupiiloa

Kadehdin niitä vanhempia, jotka saavat penskansa tyytyväisiksi uudella L.O.L:illa tai rakennussarjalla. Meidän mukulat rankuttavat harva se päivä, että pitäisi saada uusi pikkusisko tai -veli nurkkiin juoksemaan ja kuseksimaan. Etenkin koronavauvat olisivat kuulemma toooooosi söpöjä ja syntyisivät sopivasti joululahjaksi. (Miten ne senkin osasivat laskea? Eräs täysi-ikäinen opiskelija väitti kerran pokerinaamalla, että raskaus kestää puolitoista vuotta.)

Seuraavan keskustelun kävimme neljä vuotta sitten ennen kuopuksemme syntymää. Vieläkin hämmästelen, miten käryllä viisi- ja kolmevuotiaat olivat ketuista ja koloista.

Keskikokoinen: – Äiti, myö halutaan oma vauva. Tehdään yksi vauva vielä!

Minä: – Eipä äiti jaksa hoitaa. Ja isiltä pitäisi saada se siemen.

Isoin: – No onko meillä niitä vauvan siemeniä vielä jäljellä?

Minä: – Kyllä niitä iskällä on vielä jokunen jemmassa.

Isoin: – Mie haluun nähä niitä siemeniä. Jooko jooko??!

Minä: – Ei niitä voi nähdä, kun ne on piilossa.

Isoin kääntyy isänsä puoleen: – Missä ne on piilossa iskä?

Mies: – Oliko pakko aloittaa tämä keskustelu? Äiti saa jatkaa, kun lähti tähän.

Minä: – Ne on iskän sisällä. Ja iskä luovuttaa ne äidille, kun tulee pimeä.

Keskikokoinen: – No nythän on pimeetä äiti!! Kato vaikka ulos!

Minä: – Kappas, no niinpäs onkin.

Isoin: – Pitääkö iskä leikata, että ne siemenet saadaan ulos? Vai onko ne pyllyssä ne siemenet?

Minä: – Kyllä ne on pippelissä ne siemenet.

Isoin: – Koskeeko se siemenen ottaminen? Miten se niinku otetaan? Pitääkö se nykiä sieltä?

Minä:- Ikään kuin. [pientä repeilyä]

Isoin: – No mihin se siemen laitetaan?

En ehdi änkytykseltäni vastata, kun esikoisella syttyy lamppu.

Isoin: – Siis pimppiin? Joo sinne ihan varmasti!

Mistä se sen tiesi? Ehkäpä meidän tosiaan kannattaa lisääntyä, jos tuloksena on noinkin laadukkaita lapsia! Esikoinen janoaa lisää tietoa.

Isoin: – Koskeeko se siemenen laittaminen? Ihan varmasti koskee. Eikö koskekin ainakin vähäsen?

Minä: – Ei se koske. Mutta vauvan synnyttäminen koskee tosi paljon.

Isoin: – Miltä se niinku tuntuu?

Minä: – Siltä niin kuin pylly repeäisi.

Lapset repeävät nauruun: – Buahhahhahahahah.

Minä: – Ei kuulkaa silloin naurattanut yhtään.

Isoin vakavoituu: – Mie en IKINÄ haluu lapsia.

En tiedä johtuiko se tästä aivopesusta vai primitiivisestä halusta lisääntyä, mutta lapseni saivat tahtonsa läpi, kun laatulapsi numero kolme näki päivänvalon pari vuotta sitten. Mutta miksi näille nykyajan penskoille ei mikään riitä? Nyt pitäisi sitten saada vielä se pikkuveli härdelliä hämmentämään. Muutama viikko sitten kävimme esikoisen kanssa seuraavan keskustelun:

Isoin: – Äiti, etkö vaan voisi synnyttää neljättä vauvaa? Vai eikö perse kestä?

Minä hämmentyneenä: – Mitä?!

Isoin toistaa: – Että eikö perse kestä?

Minä: – Se kestää, mutta hermo ei.

Isoin: – No sittenhän voisit vain niellä siemenen.

Etäopetus on tainnut taannuttaa lapseni. Neljä vuotta sitten se tiesi tasan tarkkaan, missä siemen itää! 

Minä: – Ei, äiti ei niele.

Isoin: – Mitä?

Minä: – Unohda. Mutta sen sanon, että jos mietit omia tekosiasi viimeisten viikkojen ajalta, niin mitäpä lottoat? Venyykö pylly tai pinna?

Isoin: – Ei varmaankaan.

Voin kertoa, ettei veny. Kun on kolme viikkoa vetänyt never ending koronashowta neljän seinän sisällä kolmen mukulan ja yhden housuitta hiihtävän miehen kanssa, niin alkaa itse pitää housut visusti jalassaan. 

Aivopesun suhteen olen tällä hetkellä erityisen varuillani. Nyt kun maailma on kutistunut muutaman kilometrin säteelle, enkä pääse pakoon lasteni kysymyksiä saati miestäni, käyn herkillä. Onko olemassa vaara, että minut saadaan tuntemaan, ajattelemaan ja käyttäytymään  toivotulla tavalla? Tilannetta ei helpota se, että myös pienin on alkanut tekemisen puutteessa puhumaan. “Vaava! Vaava!” taapero hihkuu ja työntää vauvanukkensa hinkkejäni ryystämään. Tekee mieli leikkiä mieluummin kuurupiiloa.

Yön pimeinä tunteina olen miettinyt, jospa koronakriisi onkin Keskustan salaliitto saada peitto heilumaan? Vielä sähköt ja netti poikki, niin lähtee useammassakin huushollissa nousuun muukin kuin vitutuskäyrä.

Categories
Yleinen

Etäpedagogiikkaa

Nyt on takana kuukausi etäopetusta ja etätyötä. On aika julkaista otteita perheeni ryhmäviestiketjusta ensimmäisiltä eristyspäiviltä. Lapset siirtyivät etäopetukseen juuri sillä viikolla, jolla lukion opella oli härdelliä jo valmiiksi ylioppilaskirjoitusten kanssa. 

Perheen WhatsApp keskiviikkona 18.3. koronavuonna 2020

Mie (8.30): Teillä on Teamsi klo 9.30. 

[Kuvakaappaus kuopuksen Wilmasta: Keskiviikon tehtävät ekaluokkalaisille.]

Esikoinen (8.31): Ookoo. Monelta lähet

Mie (8.32): Ysiltä. Tulkaa aamupalalle.

Mie (9.25): Muistakaa se oppitunti!

Esikoinen(9.26): Joo joo.

Mie (9.26): Ja välkällä kanat.

Esikoinen (9.26): Joo JOOO.

Keskimmäinen (9.35): Tuleeko tuohon siis ilmoitus miten liitytään – – Siihen oppituntiin

Mie (9.37): En tiiä missä oot? Sieltä portaalista. 

Keskimmäinen(9.38): Juu [kuva opettajasta näytöllä]

Mie (9.39) : Pääsitte tunnille. 

Keskimmäinen (10.34): Voisinko mennä A:n luo? Ei niillä ole tautia ja nekin pesee käsiä?

(10.35) Vastaamaton ryhmävideopuhelu Keskimmäiseltä.

(10.36) Vastaamaton ryhmävideopuhelu Keskimmäiseltä.

Mie (11.50) Mie valvon kokeita!!! Sie olet koulussa!

Keskimmäinen (11.52): Vastaa!!!

Esikoinen:(11.52): Y ei käytä koiraa lenkillä

Keskimmäinen(11.53): ei oo miun vuoro

Esikoinen: (11.53): eikä hoitanu kanoja

Kuopus (11.53): Saako kattoo viapleitä?

Mie (11.55): Mie olen töissä. meen just valvomaan. Soittakaa isille.

Kuopus (11.55): Nuo kiusaa! 

Esikoinen:(11.55): Idiootti.

[Mie Miehelle (11.55): Hoida lapses. Mie oon töissä.]

Mie (14.15): Saitteko jo viestin huomisen ohjelmasta

Esikoinen (14.16): Nope. 

[Kuvakaappaus torstain tehtävistä kahden vanhimman Wilmasta.]

Keskimmäinen (14.17): MIKS PITÄÄ OLLA NOIN PALJON!

Esikoinen: (14.17): En tee. 

Mie (14.17): Ootteko käyny ulkona? Syöneet välipalaa?

Keskimmäinen (14.18): Ne on ihan huonoja. Ja se team juttu pätkii. 

Esikoinen: (14.19): Ei oo nälkä

Kuopus (14.20): miulla on mutta nuo ei anna ruokaa

Esikoinen: (14.19): Pääsenkö rinteeseen? oon tehny kaikki tehtävät

Mie (14.20): [Apina-emoji].

[Mies miulle (15.30): Juu.]

Torstai 19.3. Vanhempien lasten kännykät takavarikossa. 

Instagram selaimen kautta:

Esikoinen (10.05 ap): Tytöt teki ruuan ja sano et saan pelata

kun on tylsää

tein enkun 

ja yhteiskuntaopin

Mie (11.05 ap) Ruotsiki? Palautettu pedaan?

Onko se viikkosuunnitelma tehty?

Esikoinen Mikä?

Mie: Se viikkourakka? Tee ruotsi. käytä koira

Esikoinen: Ei oo miun vuoro.

Mie: Kanat?

Esikoinen: Ei 

Kuulemma 

ole

Mie: Siun vuoro. Piste.

Esikoinen: Noitten vuoro.

Mie: käske ne pihalle, jos ei oo tiimssiä

Esikoinen: Aha jos saan pelata

Miks isi ei ottanu puhelimia

Mie: luotetaan teihi

Esikoinen: Aha

eli saahaan olla

puhelimilla

Mie: ette saa

Esikoinen: Miks

Mie: ensin työ sitten huvi

Esikoinen: en voi palauttaa niitä pedapaskaan

Mie: ope laitto viestiä että siulla on useemmat tunnukset. oNko? 

Esikoinen: varmaa4 tai 3

Mie: kokeile kaikkia

Perjantaina puhelimestani loppui suunnitellusti akku. Tulin kotiin. Komposti oli viety. Kanat oli hoidettu. Halot kannettu ja pyykki levitetty. Sämpylätaikina oli kohoamassa. Tehtävät oli (kai) tehty, muttei palautettu, koska pedanetti oli kaatunut.

Nyt kuukauden jälkeen asiat ovat löytäneet uomansa.  Jopa kuopus on oppinut itsenäisesti käyttämään sekä Pedanetia ja Teamsia että useampaa näyttöä yhtaikaisesti: opettaja toisella, peli toisella. Opettaja oli kyllä huolissaan tunnilla tapahtuvasta taukojumpasta tangolla. Itse olen opiskelijoiden avustamana oppinut avaamaan mikin ja saapumaan oikealle kanavalle, kun haluan heidän kuulevan minua. Työkavereiden kanssa on selvitelty asioita Teamsissä ja WhatsAppissa käytännössä ympäri vuorokauden. Eräs rakas työtoveri pyysi viime viikolla, etten aukaisi videoyhteyttä heti aamusta. Ei ole kuulemma nätti näky. 

Tsemppiä teille ja meille kaikille!

Categories
Yleinen

Kolme toivomusta

Meillä oli vasta kihlajaispäivä. Tai siis kuulin, että oli. Unohdin. Kuten unohdin myös mieheni syntymäpäivän, joka on sama kuin kihlajaispäivämme. Valitsimme muinoin tarkoituksella saman päivän, että muistaisin. Ei auttanut. Sormuksesta päivä olisi helppo tarkistaa, mutta se ei mahdu enää sormeeni. Ei mahdu muuten vihkisormuskaan, joten unohdan välillä myös olevani naimisissa.

Oli miten oli, yhteisiä vuosia on nyt takana 14. Tosin edelleenkään en usko siihen yhteen oikeaan. Vähiten väärien kanssa täällä joutuu toimeen tulemaan, joskin vaihtelevalla menestyksellä.

Kun olin sinkku, minulla oli kolme toivomusta tulevan siippani varalle. Ensimmäinen toiveeni oli, että narraisimme yhdessä ahvenia kevätjäillä. Meidän ei tarvitsisi puhua mitään. Nykyä odotellessa ukko kävisi hieromassa kylmästä kohmeisia käsiäni omien kämmentensä välissä ja tuikkaisi suukon poskelle. Kuin yhteisestä sopimuksesta vaihtaisimme paikkaa paremmille pilkkiapajille ja kaivaisimme kahvit termarista. Seuraisimme ohitsemme lipuvaa joutsenpariskuntaa ja nyökkäilisimme tietäväisinä toisillemme, että kyllä mekin tuohon pystymme. Kun toinen oikaisee koipensa, niin toinen jää rannalle ruikuttamaan eikä ui vieraissa vesissä. 

Toisekseen toivoin, että voisin kesäiltaisin tanssia ukkokultani kanssa poskivalssia Topi Sorsakosken tahdissa. Jorma Kääriäinenkin kelpaisi. Jossain huutaisi kuikka ja aurinko laskisi mailleen. Sitten juostaisiin paljain jaloin naku-uinnille ja minä kirkuisin, että vesi on liian kylmää ja ukko hämmestelisi kikkelinsä kutistumista rusinaksi.

Kolmaskaan toivomus ei mielestäni taivaita hiponut. Toivoin, että tuleva puolisoni ei voisi vastustaa pullieni tuoksua, vaan tiedustelisi joka päivä töistä tullessaan, voisinko tänäänkin tehdä sitä ihanaa toscatorttua, joka vie kielen mennessään. Ja minä leipoisin – leipoisin niin kuin en koskaan olisi vehnäjauhoja pöllyttänyt.

Mikään näistä ei toteutunut, kun mieheni nain.

Ei sillä, että hänkään olisi unelmiensa prinsessaa saati puolta valtakuntaa naimakaupallaan saanut. Prinsessaa, joka sorvaisi kaverina autotallissa, kuuntelisi metallia ja mussuttaisi Kemalin grilliltä noudettua kebabia. Ukkoparka sai rehuja rouskuttavan iskelmäprinsessan, jonka käsityötaidot pätevät jossain aivan muualla kuin autotallissa. Joten tasoissa ollaan. 

Vaikka emme toistemme toiveita täyttäneetkään, siltikin toisistamme tykkäämme. Ehkä jopa rakastamme. Älysihän se sentään siittää minulle pilkkikaverin ja toscapiirakan syöjät.

Categories
Yleinen

Tositarinoita ja fiktiivisiä fantasioita

Tutustu meihin ja seuraa tarinointiamme.