Categories
Yleinen

Kartalla ollaan!

Lapsella oli tulossa ympäristöopin koe. Kunnon äitinä ja ammattikasvattajana otin eräänä varhaisena aamuna härkää sarvista ja sanoin, että nyt harjoitellaan yhdessä.

Lapsi avaa reppunsa ja suoltaa koko sisällön pöydälle. Ruttuisten papereiden ja hiirenkorvaisten vihkojen alta löytyy kirja jos toinenkin. Nappaan oikean opuksen näppeihini.

– Eli teillä on aiheena Suomi? Mikä teillä on koealueena? tiedustelen.

– En mie tiiä. Tää kappale on käyty ja tää, lapsi plärää kirjaansa.

Elämää Pohjanmaalla?

– Niin kait.

– Ja Jääkausi muovasi Suomen maisemaa?

– Ööö joo. Vai olikohan se tää kirja? lapsi kysyy ja tarttuu toiseen teokseen.

– Tässä näyttäs olevan kappale Suomen kaupunkeja ja Tuhansien järvien maa? Kuulostaako tutulta? heittelen.

– Joo. Vai olikohan se vihossa? 

Lapsi kaivaa vihon esiin ja alkaa raivota.

– En mie tiiä! Mistä mie voin tietää mitä pitää lukea! lapsi keuhkoaa.

– Rauhotu. Annas kun äiti kattoo wilmasta.

Selailen aikani wilmaa ja menetän hermoni.

– En mie tiiä, ei tänne oo mitään koealuetta merkattu! Mistä mie voin tietää, mistä se koe on?? vauhkoan.

– Rauhotu, mies huutaa vessasta.

Päätämme plärätä vielä vihkon läpi. Sieltä löytyy liimattu Suomen kartta, johon on kirjoitettu kaupunkeja lapseni harakanvarpailla.

– Nää ympyröidyt piti vissiin opetella, lapsi arvelee.

– Ok. Sitten hommiin. Missäs myö asutaan?

– Täällä, lapsi sanoo ja vie sormensa Kontiolahden päälle.

– Hyvä. Ja täällä Kontiolahden yläpuolella asuu mummi ja ukki. Mikä se on?

– Lieksa. 

– Hyvä poika.

Pienin kapuaa syliin ja länttää voilla voidellun sormensa kartalle, alkaa piirtää ympyrää ja selittää taaperokielellään asiantuntevasti:

– Tättä. Kaatta. Ukki, mummi. Missä mummi?

– Ja tässä Joensuun yläpuolella on Kuopio, puolitoista tuntia ajomatkaa Joensuusta. Muistat sen siitä, että kun Maikki-täti haluaa kotoa pois, niin se lähtee umtsiumtsiumtsi Kuopioon bilettämään. Sitten kun se ei halua vieläkään mennä kotiin, niin se jatkaa Kuopiosta Jyväskylään umtsiumtsiumtsi, tykitän basson jytkettä matkien ja piirrän sormella reittiä.

– Utsiutsiutsssssiiii, pienin pärisee.

– Onko Maikin elämässä mitään järkeä? kysyy poika.

– Miten sen nyt ottaa, vastaan.

Yhtäkkiä isi on kartalla. Tai luulee olevansa.

– Ja tässä on Outokumpu, isi sanoo ja iskee etusormensa keskelle Suomea.

– Se on kyllä Jyväskylä! Nyt isi sotkee. Outokumpu on tässä, osoitan.

– Outokumpulaiset on valekarjalaisia, isopäisiä savolaisia, isi jatkaa ja alkaa kuoria appelsiinia.

– Just. Ja Siiri asuu täällä Vaasassa, se on Pohojanmaata, siellä tapellahan ja sitten rajusti rakastetahan. Vähän niinku Siirin häissä. Ja täällä Turkusessa asuu kaislikonmiehiä ja ne pyykkipojat eli siun pikkupikkuserkut ja Leila-täti.

– Leila – se se on vasta mukava nainen, poika nyökyttelee.

– Täällä on sitten Rovaniemi. Miks sie oot piirtäny sen Vaara-Suomen sisään? Sehän on Lappia.

– En tiiä, ne viivat oli valmiina.

– No Lapissa se joka tapauksessa on. Mitäs Rovaniemellä on? herättelen.

– Ihmisiä?

– Sellanen punakka ja pönäkkä mies.

– Joulupukki.

– Just. Ja kun Helsingistä voi saada koronan, niin Lapista voi saada poronan. 

– Tuo oli Maikin vitsi, poika huomauttaa.

– Jep. Ja täällä on Oulu. Ookko nää Oulusta? Mutta mikäs täällä on? siristelen silmiäni ja osoitan Etelä-Suomen suuntaan.

– Urikari?? ihmettelen.

– Unkari, lapsi vastaa.

– Unkari on valtio. Ei se nyt Suomessa voi olla. Mitä ihmettä tässä lukee?

– Unkari se on, lapsi inttää.

– Unkari ei ole Suomessa rakas. Ootas äiti katsoo tän kirjan kartasta, että mikähän tuo kaupunki oikein on. Oho ai, sehän onkin Helsinki. Aa, joo, oisko Uusimaa. Tämä pitää tosiaan tietää! sanon asiantuntevasti ja piirrän sormella hennosti ympyrää Helsingin päällä.

– Elä yhtään ujostele! poika hihkaisee.

– Mikäs se Helsinki on? kysyn.

– Suomen pääkaupunki.

– Hyvä. Kukas on Suomen pääministeri?

– Sanna Marin, poika vastaa epäröimättä.

– Hyvä, meidän 17-vuotiaat opiskelijat ei tienneet.

– Oikeesti??? lapseni kysyy silmät pyöreinä.

– Jep. Saavutus sinällään varsinkin näin korona-aikana.

– Ja täältä Tampereelta saa mustaamakkaraa. Ja täällä, katsopa poikani, on Maarianhamina. Se on Ahvenanmaan pääkaupunki. Siellä asui äitin poikaystävä, huokaisen ja suljen silmäni.

Mies kääntyy kahvinkeittimeltä, nostaa kulmiaan ja kysyy:

– Vai asuu? 

– Oikeesti? Oliko se ihana? lapsi innostuu.

– Tottakai, en kai mie muuten sen kanssa olis ollu.

– Mikä siinä oli niin ihanaa? Miten pitkään työ olitte? Miksi työ erositte? Mitä kieltä työ puhuitte? Vieläkö sie haluisit olla sen kanssa?

Miestäkin alkaa kiinnostaa.

– Niin, kerropa äiti. Sinnekö tekis mieli? mies utelee.

– Ka en tiiä, oiskohan siellä kaikki paremmin, velmuilen.

– Siltähän tuo tuntuu.

– Just. Tästäkö se alako.

– Sanoin, että ON SIELLÄ AINAKIN PUNKKEJA, mies artikuloi.

– Mie kuulin, että siltähän tuo tuntuu, repeilen.

Kun saan nauruni tukahdutettua, jatkan:

– Ja aloitetaas alusta! Kertaus on opintojen äiti.

Poika alkaa luetella sujuvasti kaupunkeja.

– Tässä on Lieksa. Täällä on Kuopio, sinne Maikki menee umtsiumtsiumtsi. Ja tästä se jatkaa Jyväskylään… Turkusessa asuu pyykkipojat… Täällä on Maarianhamina, siellä asuu äitin poikaystävä.

– ENTINEN poikaystävä, korjaan.

– Elä sitten näitä kaikkia diiteilejä kirjoita siihen kokeeseen.

Viikon päästä lapsi tuo testin kotiin. Siinä koreilee täysi kymppi. 

Tuskin maltan odottaa, että päästään ihmisen biologiaan.