Sammutan ruohonleikkurin, pyyhin hikeä ja kipaisen hakemaan tuvasta kupin kahvia. Mummo puuskuttaa lakaistuaan mökin kuistin, pienin tunkee nukkea pyörän tarakalle ja keskimmäinen plärää puhelintaan keinussa. Kolmas pelaa pleikkaria sisällä, vaikka kesä on kukkeimmillaan.
Kun kahvi on kourassa, levitän Karjalaisen Kägi-lehden terassin pöydälle. Siinä se on! Yhteistä laatuaikaa! Pomppaan saman tien tuolista ja sadattelen, kun kahvi läikkyy kuistin laudoitukselle.
– Pelit ja vehkeet pois! Äidillä on teille tietovisa! hihkaisen ja huudan ulko-ovesta isointa ulos.
– Ihan just, ihan just.
– Eikun nyt!
– Kohta.
Odotan hetken eikä poikaa näy.
– Aloitetaan. Tehköön laiskanläksynä, totean happamana, mutta yllättäen teininalku lampsii terassille ja istuu siskojensa viereen pihakeinuun.
– Mitä on palkintona?
– Jaa, pitäiskö miettiä panokset valmiiksi. Ehdotan että voittaja saa tikkarin ja häviäjä punnertaa. Itsehän olen treenannut vuoden niin pienet punnerrukset ei tunnu missään, sanon ja suutelen pullistamiani hauiksia.
– Entä jos pienin taas häviää? Ei se jaksa punnertaa? miettii isoin.
– No se voi tehdä vaikka kyykkyhyppyjä tai annetaan sille kutitusta. Tai hei, entä jos häviäjä tyhjentää tiskikoneen kotona! innostun.
– En lähe tuohon, se on Joonan vuoro!! En ala ollenkaan jos tolla mennään! Elina kiljuu.
– Miten olis potku palleille? Elina jatkaa.
– Tässä mökissä on tasan yhdet pallit. Mitäs jos häviäjä joutuu etsimään sen kyykäärmeen tuolta rannasta?! Karoliina voi näyttää puun, jonka taakse se luikerteli. Saadaan vähän jännitystä elämään, keksin.
– Hyi hitto, en lähe koko peliin! yksi huutaa.
Mummo katselee järvelle eikä jaksa kommentoida.
Kun olemme hetken aikaa kinastelleet panoksista, sovimme, että häviäjä antaa voittajalle jalkahieronnan.
– No niin, let´s play! Tietovisa testaa, tiedättekö sanontojen alkuperän. Eli meillä on sanontoja, mutta niiden alkuperäinen tarkoitus voi olla ihan jotain muuta kuin tämänhetkinen. Ymmärretty?
– Siis täh? Joku äikän paska. Joo okei, lapset mietiskelevät.
– No otetaan vaikka sanonta ottaa neuvosta vaarin. Sehän tarkoittaa että pitää ottaa jotain huomioon. Mutta alun perin sanonta tulee ruotsin kielen fraasista hålla var. No niin, nyt alkaa.
Pari ensimmäistä kysymystä menee hyvin. Mitä tarkoittaa luppoaika? Mitä tehdään, kun otetaan hatkat? Jokainen kilpailija valitsee vastauksista vaihtoehdon a, b tai c. Mummo vastaa lasten jälkeen ja minä viimeisenä.
– Ja kysymys numero kolme: Mistä on tullut sanonta, että tulee tupenrapinat? Tiedättekö muuten, mitä se tarkoittaa tänä päivänä? kysyn lapsiltani ennen kuin luettelen vastausvaihtoehdot.
– Nyt tulee turpiin! poika huutaa ja alkaa nyrkkeillä ilmaan.
– Jep kiitos. Ja nyt tulee vaihtoehdot…
Neljännen kysymyksen kohdalla tulee deja vu. Ihan kuin olisin töissä keskellä kauneinta kesälomaa.
– Kun mennään pehkuihin, mitä sanalla on alun perin tar…. Eihän täällä kuule mitään! parahdan.
– Niinpä, en kuule kysymystä kun tuo yksi huutaa!
– No kun tuo työntää päätään ja kiemurtelee!
– Lopeta!
– Mene pois!
– Älä vittu huuda!
– Elä herra jumala huuda toisen korvaan!! mummo yhtyy rääkymiseen.
– Hiljaa! Ihan kuin töissä, voi tsiisus. Puhun mutta kukaan ei kuuntele!
Kun kiemurtelu ja kiljunta kuta kuinkin taantuu, jatkan.
– Kysymys numero viisi. Mihin on jouduttu, kun ollaan pulassa? Siis alun perin?
Isoin ja keskimmäinen valitsevat vaihtoehdon a) autiolle saarelle, josta ei ole poispääsyä kuin uimalla. Minä ja mummo vastaamme c) vedessä olevaan sulaan paikkaan.
– Mitäs pikkunen vastaa?
– Öööö, mitä sä äiti vastasit?
– Vaihtoehto c.
– Mäkin vastaan c.
– Epäreilua!!!! Ei voida hyväksyä, se valitsee aina saman kuin äiti!! Äskenkin valitsi ihan saman! isoimmat parkuvat.
– Paska peli!
– No en minäkään tiedä mikä on oikein!! Täällä on valinnanvapaus, yritän väliin.
Seuraavat viisi kysymystä käsittelevät sanontojen jäädä kiikkiin, päästä pälkähästä, selkäpiitä karmii, päivä pulkassa ja maksaa viulut alkuperiä. Sitten päästäänkin itse asiaan, kun alkaa oikeiden vastausten läpikäynti ja pisteiden laskenta.
– Eka kysymys koski luppoaikaa. Oho!! Pikkunen tiesi ainoana ja sai pisteen! Luppoaika on alunperin aika, jolloin porot joutuvat syömään puussa olevaan jäkälää maan ollessa jäässä. Hyvä Karo!!
Neiti 5 vee nousee ylös kiikussa ja alkaa tuulettaa vimmatusti. Tyttö tanssii ensin etuperin, sitten takaperin ja heiluttaa meille pyllyä.
– Ja kysymys kaksi. Ottaa hatkat tarkoittaa että mennään jonnekin joutuisasti. Ja odotas… Siitä saavat pisteen kaikki muut paitsi pikkuinen.
Neiti 5 vee alkaa huutaa kuin sikaa tapettaisiin. Menee sykkyrälle kiikkuun, työntää päänsä polvien väliin ja ulvoo ulvomistaan.
– Hähäää, isoveli härnää.
– Lopeta! Onko pakko kommentoida! Ei hätää, tämä on vain leikkiä ja yhteistä kivaa ajanvietettä, yritän rauhoitella tilannetta.
Pikkuinen jää pisteittä myös kysymyksestä numero kolme eli tupenrapinoista. Pienin veikkasi että sanonta tulee putkeen jumiin jääneestä hiirestä. Neiti alkaa huutaa entistä kovemmalla volyymilla.
– Ei voi tuosta suuttua! Huono häviäjä! veli jatkaa härnäämistään.
– Nyt suut suppuun, peli ei ole vielä pelattu!
Kysymys neljä käsitteli pehkut-sanan alkuperää.
– Kaikki saivat pisteen paitsi Joona. Veikkasit että se on pehmeä untuvapatja.
– Mitä vittua, en veikannut??!! Ihan paska peli! poika alkaa riehua. Pian naama vääntyy itkuun.
– Ei nyt herrajumala tarttee itkeä, ei ole itkun asia, hämmästelen.
– En itke, vituttaa vaan!! poika vääntelehtii.
– Kuka nyt suuttuu? Voittaminenko se on tärkeitä? Eikö tässä ole tärkeintä läsnäolo ja osallistum…
– Voitto ei ole tärkeintä vaan murskavoitto!! Joo lähen sisälle! lapsi uhoaa.
– Et varmasti lähde. Se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Miten työ ootte noin kilpailuhenkisiä? Ei ole ainakaan minulta periytynyt.
– Mitä sinä sanot niille niitä pisteitä ääneen! mummo sadattelee.
– No mitä järkeä tässä sitten olisi? ihmettelen.
Oma pistesaldoni nousee kysymysten 5, 6 ja 7 kohdalla. Mihin on jouduttu, kun ollaan pulassa? Mistä tulee sanonta jäädä kiikkiin? Mistä ollaan päästy, kun on päästy pälkähästä? Arvaan kaikki oikein ja saan jokaisesta pisteen.
– Äiti huijaa! lapset huutavat.
– En huijaa, arvasin kaikki.
– Sulla on vastaukset siellä!
– Niin on, mutta ne on peitetty.
– Ihan paska peli!!! isoin äksyää.
– Mitä työ vänkäätte, miksi huijaisin, alan hermostua.
– Meneekö tunteisiin?
– Tunteisiin…… lapset alkavat laulaa kuorossa Salkkareiden tunnusbiisiä.
– Ei ole tapana huijata, ihan tiedolla ja arvauksilla mennään. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Mistähän se sanonta on muuten saanut alkunsa? Miksei se voi olla mummo suonsilmässä tai mummo myrskyssä tai mummo…
– Jatka! lapset huutavat.
– Istu omalla paikallas!
– Äiti tuo puhaltaa noita saippuakuplia kohti!
– Meni silmään, lopeta!!!
– Voitteko keskittyä, Karo istu aloillasi. Kysymys kahdeksan oli että selkäpiitä karmii. Mikä selässä oleva pii on? Ja hitsit, nyt meni mulla väärin. Mummo ja Joona saivat pisteen oikeasta vastauksesta.
– Hähää, siitäs sait, poika tuulettaa.
Kysymys numero yhdeksän käsitteli päivä pulkassa -sanontaa.
– Miepä tiedän tän, ei tartte edes katsoa oikeaa vastausta. Ennen vanhaan pulkka oli kiilamainen puinen kapula, johon merkittiin päivän työt tekemällä puukolla siihen lovi, lesoan tietotaidoillani.
– Luin vasta jostain sanomalehdestä tän sanan etymologian, täsmennän ja jatkan:
– Elina arvas myös oikein.
– Huijasit taas!!! poika huutaa.
– Etkö voi vain hyväksyä, että äitisi on lukenut nainen. Sitä paitsi olen elänyt kolmekymmentä vuotta pidempään kuin työ, kai mie jotain tiedän elämästä enemmän! Jos en tietäisi niin kannattaisi huolestua.
Viimeinen kysymys kyseli, kuka maksaa viulut. Käy ilmi, että poika ja keskimmäinen vastasivat oikein. Sana sukeltaa alun perin ranskalaisiin tanssiaisiin.
– Tiesin tän, kun oon etsinyt tietoa Ranskasta googlettamalla, flexailee keskimmäinen.
– Jaahas, ja sitten lasketaankin kokonaispisteet. Pienin sai viisi pistettä, mummo ja isoin kuusi pistettä eli tulitte jaetulle toiselle sijalle ja minä ja Elina saatiin seitsemän pistettä. Voittajien on helppo hymyillä, high five, hihkaisen ja vedämme keskimmäisen kanssa yläfemmat.
– Paska peli!
– En tiedä paskasta, mutta oli oikein rentouttava pelihetki. Tekis mieli ottaa hatkat, sillä tuntuu että tarvitsen luppoaikaa, kun alkoi selkäpiitä karmia. Voisin vaikka mennä pehkuihin, alkaakin olla päivä pulkassa.
– Alapa Karoliina hieroa äitin jalkoja, kehottaa isoveli.
– En valmasti hielo!! pikkuinen huutaa ja alkaa itkeä sykkyrällä.
– Sie hävisit, ala nyt vaan hieroa!
– ÄÄÄÄÄÄÄÄ, ei oo pakko jos ei halua!
– Äiti voi hieroa pikkuista, anna jalka tänne, sanon ja istun tytön viereen keinuun.
Tyttö kääntyy kiikussa, suu leviää hymyyn ja jalka ojentuu oman reiteni päälle. Ryhdyn hieromaan pikkuruisia varpaita pyörivin liikkein.
– Mitä hittoa! En pelaa enää ikinä, jos sääntöjä ei noudateta!! keskimmäinen skitsoaa.
– Ei tää näin voi mennä! Ei mitään järkeä että voittaja hieroo häviäjää!! isoin äyskii.
– Elämä on, myhäilen ja jatkan pienen ja sievän ukkovarpaan näpräämistä.
PS. Hetken kuluttua löysin Karjalaisesta toisen tietovisan synonyymeista. Se onkin toinen tarina se. Mainittakoon että mummo meni sisälle tiskaamaan ennen visan alkamista.