Categories
keski-ikäiset Kriisit parisuhde perhe Yleinen

Ei ole miestä karvoihin katsominen

Unen tarve ja määrä vaihtelee eri elämänvaiheissa. Se on fakta. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä aiemmin uni illalla tulee ja sitä aiemmin unet aamuyöllä loppuvat.

Vauvat nukkuvat käytännössä koko ajan (mutta pitävät silti vanhempiaan hereillä…), teineille herääminen ennen iltakuutta on liian aikaista. Pienten vauvojen äidit puolestaan pystyvät säilyttämään toimintakyvyn katkonaisillakin yöunilla, ja vaihdevuodet laittavat valvomaan aamuöisin, eikä luontaisista hormoneista ole mitään apua tässä vaiheessa. Ukki säikytteli posteljoonia (silloin, kun posti vielä aamuisin kulki), appiukko on metsätöissä heti kolmen jälkeen, ja kun könkkään puolinukuksissa aamulenkille kuuden aikaan, naapurin 80 v. rouva on jo palaamassa puolimaratoniltaan. 

Omassa suvussani iltaunisuus ja aamuvirkkuus on enemmän sääntö kuin poikkeus. Yhdeksän aikaan on turha soitella kenellekään, eipä oikeastaan enää kahdeksan jälkeen. Uni tulee heti, kun tyyny hipaisee poskea. Ja hereillä ollaan kukon pierun aikaan tai viimeistään viideltä. Ikääntyminen lisää lähinnä unen katkonaisuutta.

Veljeni on nuoresta iästään huolimatta sukumme täydellinen edustaja unenlahjojen suhteen. Sammuu kuin saunalyhty heti kahdeksan jälkeen ja kiskoo minut aamulenkille ennen puoli kuutta. Sillä välillä häntä ei saa hereille edes pommi tai palohälytin. Tai niin luulin.

Meidät oli kutsuttu äitini luo alkuillan päivälliselle. Veljeni perheineen oli tulossa myös, joten tilanne oli astetta virallisempi. Mieheni oli vaihtanut kaupunkivaatteet, vaikka useimmiten yhteisten tapaamistemme pukukoodi on ehjät kalsarit. Mieheni ylenpalttinen laittautuminen alkoi huolestuttaa, kun mies kyseli tyttäriltä ripsiväriä. 

“Anteeks mitä?”

“Siis kato, tässä miun kulmakarvassa kasvaa tällainen pitkä harmaa karva, mie sen värjäisin…”

“Nyppää se irti”, neuvoi tytär.

Itse olin lähinnä lamaantunut ajatuksesta, että mies huomasi harmaan karvansa. Oliko tämä persoonanmuutos merkki muistisairaudesta?! Ukkokultani vanheneminen konkretisoitui koko ajan enemmän. Työterveyslääkäri oli sekin määrännyt purkin, purnukan ja suihkeen. Dosetin hankkimisestakin mies oli maininnut.

Toki unettomuuteni, vatsan pyöristyminen, mielialan vaihtelut, korvien kutina ja nivelkivut olivat kaikki oireita esivaihdevuosista, joten en liiemmälti kehdannut kuittailla aiheesta. Kuumia aaltoja toivoin tammikuun pakkasille. Säästettäisiin sähkölaskussa.

“Niin ja sanoi se, että jonkun vuoden päästä pitää kuulolaite hankkia.”

Tuijotin vanhusta edessäni.

“Siis ei vielä, mutta edessä se on. Tässä korvassa on heikentynyt kuulo huomattavasti. “

Miksi olin ottanut itseäni vanhemman miehen? Tunteakseni itseni nuoreksi?

“Väitätkö, että huomaat miun kuorsauksen, muttet sitä, etten kuule, kun sängyssä juttelet? Että pitää nostaa pää tyynystä ja vapauttaa tämä kuulevampi korva.”

Totta puhuakseni olin ollut aavistuksen kärttyinen siitä, että tyynypuheet olivat kovin yksipuolisia, mutta olin korjannut tilanteen juttelemalla asioita, joihin en mieheni näkökulmaa kaivannut.

“Elä huoli, voimatasot on kuin nuorella miehellä. Fyssari epäili ensin vasenkätiseksi, kun sain vasurilla niin hyvät arvot.”

Fyysisessä työssä oli hyvätkin puolensa.

“Ja hämmästyi ihan, miten oon notkeampi kuin kolmekymppiset.”

Aloin epäillä fyssarin ammattitaitoa, sillä miehelläni oli rautakangen sulavat liikkeet. Tai sitten nykynuoriso oli kehnossa kunnossa.

Matkalla äidin patojen ääreen googlettelin tehokkainta silmänympärysvoidetta tummiin silmänalusiin ja uurteisiin. Lähtiessäni olin ihaillut nauravaisia silmiäni ja vienoa hymyäni, kunnes peili oli kertonut ken on maassa kaunehin. Tyttäreni kasvot ilmestyivät peiliin. Kaikki 24 vuotta välillämme muuttuivat rypyiksi, huokosiksi, sameaksi ihoksi ja roikkuviksi poskiksi.

Ymmärsin Lumikin äitipuolta. Koska en omaa lastani halunnut myrkyttää, kielsin häntä ikinä koskaan milloinkaan tulemaan enää viereeni, kun olin peilautumassa.

Ja tekisin kiusallani omenapiirakkaa, koska keskimmäiseni ei kypsennetystä omenasta välitä.

Ruokapöydässä veljeni alkoi kertoa uniongelmistaan. 

“Arvaatko miksi en saanut nukuttua toissayönä?”

“Työstressi vai valosaaste?”

“Ei.”

“Tihentynyt virtaamisen tarve?”

“Ei vielä…”

“Heräsit omaan kuorsaukseesi?” sanoin ja vilkaisin mieheeni, joka edellisenä iltana oli havahtunut nojatuolista oman kurkkunsa korahdukseen, John Wickin mesomisesta huolimatta.

“En tällä kertaa, mutta on niin päässyt joskus käymään.”

“Pieruun?”

“Ei. Suhutan kevyesti, ettei rouva huomaa.”

“Mutta kerran se heräsi omaan hajuunsa”, veljen vaimo kikatteli pöydässä. 

“Se oli kyllä kuoleman hajuinen pieru! Ois melkein pitänyt ottaa purkkiin. Mutta ei tällä kertaa.”

“Mie en kyllä nyt enää pysty arvaamaan.”

“Heräsin rapinaan. Arvaa mikä se oli?”

“Koira? Rouva? Orava ilmastoinnissa?”

“Se kuului, kun pidin pään tyynyssä, mutta kun nostin pään, se lakkasi.”

“Miulla on päinvastainen ongelma”, mieheni osoitti minua merkitsevästi.

Mieleeni tuli naapurin korviin asettuneet korvapunkit, joiden ei pitänyt tarttua ihmiseen. Mutta ei, vastaus olisi ollut liian tavanomainen. 

“Korvakarvat! Miun korvakarvat hinkkautui tyynyliinaan!”

Ja sillä hetkellä tajusin, että veljestänikin oli tullut vanha. Pikkuveljeni oli vanha. Sehän tarkoittaa sitä… Se tarkoittaa sitä, että minä olen vielä vanhempi!

PS. Mie muuten pystyn tähän…

Kokeilu omalla vastuulla. Emme vastaa tapaturmista.

Categories
juhlapyhät Yleinen ystävyys

Ilosaarirock 2023 – never forget, never again!

Ei vitussa jaksa vanha mihkään rokkiin lähtee!

Ei iskussa maksa, alkaa päähän, lonkkiin särkee

Ilosaarirock oli aiemmin tapa

sit traditio kuoli: loppu aika ja raha,

en kaipaa tahmeaa tungosta, eritteen käryä, 

kännisten käpälöintiä, älämölöä ja alituista hälyä.

Tai sitä psyykkistä, fyysistä ja taloudellista morkkista

tyhmistä tyypeistä, mystisistä synneistä, kadonneesta korkista.

Kivempi kaukana kaupungista hääriä

mukavampi mättäältä marjoja kääriä, omaa ukkoa lääppiä

ja halpaa kaljaa kotiterdellä rääppiä

Alko teinit mankua, rokkiin pitäs päästä

paino meitsi jarrua, kotiin pitäs jäädä

ipanat vonkaa, mut se säästäs mutsin pollaa

jos ei päästäs kersoja rokkaa

ei tartteis pelätä paheita yössä,

paniikissa herätä kahelta yöllä 

Antasko muksuille luvan festareilla hillua?

ratkaspa muru ite pulman: “en tarttee lippua”

Välittömästi hälytyskellot ja merkkivalot 

mammalla totaalisen punasella!

Rokista selvittiin toki itekin teininä

torilta ehjinä, melkein selvinä

Kyllä ne pärjää, vaikka sydäntä kylmää 

ja hirvittää tuppukylältä päästää kaupungin vipinään

Säännöt on selkeät: kotiin yöksi bileistä

kavereita ei ikinä milloinkaan mihinkään jätetä

muistakaa tankata vissyä ja vettä

ja kun soitan, on vastattava v i i v y t t e l e m ä t t ä !

Samat ohjeet latelin noille teineille,

ennen kuin pakenin omille reiteille.

Luuliko ne, etten muuten vaklaa?

ainakin gps-paikannin ja panta jalkaan

varuilta snäpissä sijainnin stalkkaan.

alueella ja alueen vieressä vahtaan.

Vartiossani nautin tequilasta

sillon tuli vastaan open lempilasta

osa moikkas, osa vaihtoi sanan tai sitte suuntaa

pari halas, kaipas kouluun takas (nii varmaan!)

kai paras oli kutsu jatkoille illaks.

Salakuljetusyrityskin säälittävä vahinko ja tahaton erhe

johon syyllistyy täällä vain moraaliton perhe

itelle yllätys ku portilla poke kaivo repusta tölkin

viimeks vappuna tuota alkon mehua hörpin

Epäilin esikoislastani lavastuksesta

kersalla kusettamiseni on harrastuksena.

pilvetön taivas mutta päät pilvissä

siveetön paita, pitää lämpimänä

pitkät jonot, saastaiset vessat

sieltä noro: paskainen keikka

pusuja poskille, suoraan suulle

tuttuja toisille, huokaan luulen

juttuja noita, kukaan ei kuule eikä ainakaan muista

hiekkaa kengissä, hikeä tissien välissä

liikaa väriä säärissä, selässä ja tässä hädässä

aurinkosuojasta maksaisin satkuja mobilepaylla

hakusessa myös hajuton bajamaja!

Rokissa arki on väärä sekä harha

kokilla tais olla päällä pelkkä nahka

runkuttamalla meni ovikello rikki

(se oli Tinsku!)

muutama Vesalan keikalla itki

Apulanta arvas taas elämänibiisit

sattumalta karkas vaan ikäväksi fiilis

harmistuin hurmokseen, tukahduin tungokseen

valaistuin ja ajatus varmistui:

kaipaan vaan rauhaan ja rakkaan kaa saunaan

festariekstaasiin vanhaan en koskaan palaa!!!

Ens vuonna uusiks? 

Nou thänks. Tää oli todellaki täs.

Categories
Yleinen

Elämää ja erotiikkaa: valmista vartissa

Varoitus. Sisältää seksiä. 

Kuva:Niina Sallanen
Kuva: Niina Sallanen

Äiti, sinua on varoitettu.

Tinsku täytti vuosia jokunen hetki sitten, joten minulle iski ikäkriisi. Kaverit vanhenevat, kummityttö kirjoitti ylioppilaaksi, poika nostaa penkistä jo saman verran kuin minä, kadonneet vaatteeni löytyvät tytön huoneesta ja pienimmäisenkin joulutoivelistalla on ainoastaan kypsä toive shoppailureissusta minun ja parhaan kaverin kanssa. 

Parisuhdekin on muuttunut. Toisin kuin ihmiset, parisuhde ei enää liki täysi-ikäisenä käy hormonihöyryillä. Kun Tinsku ja miehensä keskustelevat henkevästi parisuhteensa tilasta, me keskitymme enemmänkin suhteemme fyysisen puolen ylläpitoon. Vaikka väkisin. Ainakin kerran viikkoon. Ei nyt kliseisesti sentään lauantaina saunan jälkeen. (Paitsi joskus.)

Pari kertaa viikkoon inspiroidun myös ylimääräiseen lähentely-yritykseen. Hienovaraiset vihjeet jäävät yleensä huomaamatta, paljas pintakaan ei soita kelloja miehen päässä: “Ainahan sie oot alasti. Oon mie siut jo nähnyt”. On paras mennä suoraan asiaan, vaikka vastaus onkin tiedossa.

-Taas? Johan me kerran tällä viikolla!

Lisäksi viettely vaatii keskittymistä ja tarkkaa aikataulutusta.

Klo 21.55

Mie: Kulta… (Viettelevä katse mieheen ja kevyttä kiehnäystä.)

Mies: Hmm.. Kello on kyllä kohta kymmenen…

Klo 21.58

Mie: Ihan vähän ja nopeesti… (Hieman helliä kosketuksia.)

Mies: Vois kai sitä…

Klo 22.00

Mie: Elä lääpi. En mie nyt enää jaksa!

Sisäinen kelloni nimittäin sammuttaa vietit ja simmut tasan klo 22. (Mies tuossa tuumi, että aika yläkanttiin meni tuo aikataulu.) Ikävä kyllä osa lapsista tuppaa olemaan hereillä vielä siihen aikaan, ja kovin monta kertaa on mahdotonta ohittaa uskottavasti uteluita äidin oudoista äänistä. Muun muassa seuraavilla on tähän asti selvitty: Äiti jumppasi. Äiti näki pahaa unta. Se oli kissa. Kuulit omiasi.

Teini-ikäinen suhteemme on muutenkin hionut toimintamme tuottavaksi ja energiatehokkaaksi. Turhat liikkeet ja esilämmittelyt on karsittu. Eräs tuttavani, kutsutaan häntä nyt tässä Jarkoksi, kertoi hankkineensa kultansa kanssa aikuisten, vähän tuhman joulukalenterin. Vähän jotain spesiaalia, uutta ja jännää. Lienee turha kertoa, että heidän suhteensa ei ole vielä edes uhmaiässä. 

Meille jännitystä tuo se, ehdimmekö loppuun asti ilman suonen vetoa tai selkäkramppia siinä vartissa, jonka talo on tyhjä. Ja tällä keskittymiskyvyllä vartti riittää helposti. Eikä ehdi tulla hiertymiä. Paras esileikkikin on, kun viimeinenkin lapsi ilmoittaa lähtevänsä kaverille. Vaatteet lähtevät samoin tein, kun ulko-ovi pamahtaa kiinni. Siksi kannattaa pitää peruslämpöä yllä.

Ei sillä, kyllä meilläkin yöpöydällä on elämänlaatua parantavia tuotteita. Jättituubi kiihottavan tuoksuista Mobilatia. Sitäkin voi läiskiä eroottisesti kipeisiin hartioihin ja jumahtaneeseen selkään ja rentouttava efekti on taattu. 

– Aah, just siihen… ei niin kovaa… oi…