Kategoriat
Yleinen

Kireitä siimoja, kireitä hermoja

Poika on innostunut kalastuksesta ja on harva se päivä heittelemässä jossain. Siinä ei mitään erikoista. Mutta kun tyttäreni ilmoittivat eräänä iltana haluavansa kalastamaan, hämmästyin ja heti perään tunsin lievää vahingoniloa. Tyttäreni ovat nimittäin perineet kärsimättömän luonteeni ja suloisen asenteeni, että kaikki on osattava heti. Lisäksi eväkäshommat ovat mieheni heiniä, sillä minä en ole mikään kalastaja, en tiedä mikä on peruke tai lippa, enkä opi, vaikka kuinka opetetaan. Päätin siis lähteä viihdyttämään itseäni veneeseen, sillä tämä tulisi voittamaan kaikki Netflixin klassikot ja uutuussarjat.

Mies pakkasi autoon kalastusvälineet ja liiveihin sonnustautuneet tyttäret. Koko matkan mies varoitteli tyttöjä, että koukkujen kanssa piti olla supervarovainen ja varoa, ettei se osuisi mihinkään. Mies toisti sanansa ojentaessaan vavat tytöille. Huokaisi helpotuksesta, kun sanoin, että en tarvitse omaa vapaa. Noin viisitoista metriä autosta uistin viuhahti miehen ohimon vierestä.

– Enkö juuri sanonut, että kattokaa sitä koukkua?!

–  Koko ajanhan katoin, mutta minkä mie sille mahdan, jos tunget sen pääsi siihen!

Mies tuijotti sanaakaan sanomatta keskimmäistä ja näin, että se prosessoi tilannetta. Kannattiko jatkaa, palattaisiinko kotiin? Mies huokaisi ja jatkoi matkaa. Lupaava alku.

Vene oli vedetty rantaan, mutta jokin Fish Master I:n ulkoasussa tökki. Molemmista hankainpareista oli toinen hankain kadoksissa. Onneksi säilyneet hankaimet olivat molemmin puolin venettä ja molemmat airot olivat tallella. Nyt testattaisiin parisuhteen tila tosissaan. Mies puuhaili jotain veneen kimpussa. Yritin itse väistellä ohi viuhuvaa viehettä ja tsiigailla samalla tulevaa mustikkasatoa.

– Onko meillä joku ämpäri niille kaloille? Mie en halua olla samassa veneessä niitten kanssa, jos ne on vapaana.

– Lähetäänkö me veneellä? Me hukutaan?

– Ei hukuta. Siulla on liivit ja osaat uida.

Mies kehoitti tytärtä menemään keulaan. Tytär lompsi suoraan peräpenkin päältä veneeseen. Miehen leukaperät kiristyivät ja hän pyyhkäisi kämmenellä enimmät mudat ja sammaleet pois istuimelta.

– Veneeseen mennään silleen, että ei penkit kastu.

– Elä, nyt. Ei se tiedä, tuumailin tasoittelevasti, vaikka tämä keskustelu käytiin joka kerta, kun veneiltiin. 

– Eikö ole itsestään selvä. Mies kohdisti katseensa kuopukseen. – Menet silleen kyytiin, ettet likaa isin penkkiä.

– Ookoo.

Katsoimme, kuinka pikkuneiti asetti jalkansa nätisti penkin reunoille, mutta antoi mutaisen liejun tippua suoraan penkille. Mies katsoi minua suoraan silmiin.

–  Nyt jos rouva sentäs onnistuis.

–  Kunhan nyt pääsisin tästä mutavellistä irti. Mie oon jumissa.

Vihdoin saimme tyrkättyä veneen vesille. Minulla oli toinen airo, miehellä toinen. Mies käski soutaa, vastasin, että takaisinko rantaan mennään. Huopaamalla päästään eteenpäin. Määriteltyämme käsitteet pääsimme jatkamaan matkaa ja etenimme yllättävän sujuvasti lammen pintaa. Keskimmäinen kirkui hukkuvansa ja pienin koitti seivästää kaloja vavallaan. Mies aloitti oppitunnin:

– No niin, kattokaapa miten mie teen.  Sitten painetaan sormella siimaa, vapautetaan kela ja kun heitetään, lasketaan siima…

Kolme vapaa viuhahti veneen yli ja kuului kolme molskahdusta. Tytöt jäivät katsomaan odottavasti isäänsä, joka kelasi ja käski tyttöjenkin kelata.

– Mistä?  

–  Mikä?

– Miks tää #%&?! ei toimi?

– Tää on jumissa!

Nauroin ja näytin nuorimmalle, miten kelataan. Piti vain kysyä mieheltä miten. Toinen kiukkuili kelalleen. Yritin auttaa, mutta mitenpä autat, kun et tajua mitään, ja tyttö ottaa neuvoja yhtä hyvin vastaan kuin äitinsä.

– Nyt katsokaa, kun isi näyttää kokonaan, miten homma toimii.

Seuraavalla otoksella tytöt katsoivat läpi koko toimituksen, jonka jälkeen ilmatilassa alkoi vilkas liikenne. Otteet olivat oikeat, vaikka vähintään joka toisella kerralla koukkuun tarttui lumpeenlehti tai levää. Irroittelin kohtaloa uhmaten limaisia leviä, sillä vavat heilahtelivat odottamattomasti enkä halunnut reikiä sormeeni.

Vihdoin pienimmän vapa taipui. Kala! Pienin kelasi ja hopeakylki vilahti pinnalla, mutta karkasi sitten. Pienimmän mielestä hän kuitenkin oli saanut kalan, vaikkei se veneeseen asti ollut noussutkaan. Keskimmäinen mökötti. 

Tuuli kuljetti ankkurittoman veneen turvesaaren viereen, ja veneen kylki suhahti kaislikossa.

– Hyi! Mennään pois. Nämä kamalat heinät! keskimmäinen karjui hysteerisenä. Hillitsi kuitenkin hermonsa, eikä heilutellut vapaansa.

– Kestä.

– Siellä voi olla kaikkia kamalia ötököitä ja sammakoita ja lokkeja ja…

– Entä jos mie saan linnun tällä? kuopus osallistui keskusteluun. 

– Et saa.

– Mutta entä jos…

– Et saa.

Putsailin levää koukuista ja vapautin siimaan sotkeutuneita uistimia. Tunsin olevani hommassa mukana, vaikka omaa vapaa ei ollutkaan. Pienet pohjakosketukset eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi haastavia, joten pienimmäinen heitti uistimensa lammella seikkailevalle turvelautalle. Se takertui tiukasti kaislikkoon. Tyttö tyrkkäsi vavan minulle. Mies käski kelata, minä pelkäsin katkaisevani siiman. Kuunneltuani käskytystä ja vastattuani samalla mitalla, tyrkkäsin vavan miehelle, jonka käsissä vapa vapautui välittömästi. 

Hetken oli rauhallista. Laineet keinuttivat venettä ja ihailin auringon värjäämiä puita. Siiman viuhahtaessa ohi suljin automaattisesti silmäni. Mieheni mielestä vallan oivallinen turvallisuuskikka.

Seuraavaksi miehen koukkuun nappasi ahven. Irrotin sen varovasti ja kumarruin etsimään kapulaa kolkkaamista varten.

Aikuinen ahven

– Et sie voi tappaa sitä! Laske se vapaaksi! keskimmäinen huusi.

– Se on pieni vielä! kuopus jatkoi.

– Tähän on hyvän kokonen ahven!

– Mie en ainakaan aio syödä sitä.

– Enkä mie. Se on vauvakala, laske se pois.

Laskin kalan vapauteen. Miehellä ei ollut sananvaltaa asiassa. 

Auringon hipoessa jo puiden latvoja tapahtui se, mitä olin odottanut. Vapojen piirtämät reitit ristesivät ja siimat sotkeutuivat suloiseen sekamelskaan. Tärkeintähän tilanteessa oli syyllisen löytäminen, joten tyttäret keskittyivät siihen ja mieheni purki solmua. Minä pidin vapoja ja varoin tekemästä äkkiliikkeitä. Ja kuten aina tilanteissa, joissa oli oltava liikkumatta, ajattelin vain, jos vahingossa tekisinkin pakkoliikkeen ja koukku repäisisi miehen peukalon ja takertuisi silmäluomeen.

Syyllistä ei löytynyt, mutta molemmat ripitettiin siitä, että olisi syytä katsoa minne uistimensa viskaa. Ja kyllähän neiti keskimmäinen jatkossa katsoikin, mutta tuulenpuuska heitti uistimen vieressä uivan turvelautan toiselle puolelle. En voinut olla nauramatta. Ei ollut kovin kannustavaa vanhemmuutta, äsähti tyttäreni.

Tyttärien mielestä kalastusta olisi voinut jatkaa, mutta keskinäinen kommunikointi jatkui sen verran kireänä, että mieheni antoi äänettömiä käsimerkkejä ja aloimme soudella rantaa kohti. Viime metreillä keskimmäisen uistimeen tarttui saalis. Tytär nosti saaliin veneeseensä ja mies irrotti sen varovasti.

– Tämä varmaan lasketaan vapaaksi.

– Eikä lasketa!          

–  Miksi? Tämä on paljon pienempi kuin se ensimmäinen.

– Joo, mutta se on miun ensimmäinen. Se on vietävä kotiin, koska se kakkakikkare (=isoveli, kirj. huom.) sano, että en saa mitään.

– Aivan, se oli varmaan iso vauva ja tämä on pieni aikuinen, tuumi mies.

– Kyllä.

–  Mutta sitten putsaat ja paistat sen, sanoin. – Isi neuvoo.

Kuopus ulisi koko kotimatkan, koska ei saanut omaa kalaa. Sisko oli reilu ja antoi pikkusiskon pidellä ahventa kotimatkan ja lupasi maistiaiset. Pikkuahvenesta oli jaettavaksi molemmille kalastajille.

Itse löysin aamulla ruodot keittiön pöydältä ja haisevat perkeet kompostisankosta. Pakko oli antaa palautetta.

Kategoriat
Yleinen

Koronapäiväkirja osa 8: Kakkua ja köysileikkejä

Herää aamulla mökiltä ja totea, että koronakaranteenia on takana kuukausi. Yritä etsiä seinältä aamukampaa, mutta muista pian, ettei sitä ole. Ihan sama, ei niin pitkää kampaa ole olemassakaan, että joku sitä jaksaisi nyppiä.

Huomaa kolmatta kuppia kahvia ryystäessäsi, että tämä on taas NIITÄ päiviä. Isoin räyhää, viskoo kirjojaan ja vinguttaa sisaruksiaan. Heittele pienimmälle rusinoita pitkin sohvia, että saat taisteltua itsellesi ensin toimivan nettiyhteyden ja sitten Teamsin, sillä opiskelijalla on ongelma. Hän valittaa, ettei saa tehtävää auki. Juuri kun monen mutkan kautta onnistuit muuttamaan asetuksia niin, etteivät opiskelijat pysty muokkaamaan tehtävää suoraan tehtävänannon päälle. 

Pienin tulee tökkimään näppäimistöä lyijykynällä. Kissa tunkee syliin ja puskee naamaa. Keskikokoinen huutaa, miksei kukaan voi kertoa, onko alkuäänteet ympyröity oikein vai ei. Isoin leikkii sytkärillä.

Seuraa sivusilmällä ikkunasta, kun isäsi lähtee heikoille jäille kokemaan verkkoja. Varaa kamera ja köysi valmiiksi. Jossain haisee pieru. Kiroa, kun et osaa muuttaa asetuksia Teamsista. Pese pienimmän pylly ja kaiva imuri esiin, sillä lattia on täynnä lasinsiruja. Huuda “Montako kertaa olen sanonut, että pöydän yli ei hypitä?!”

Puhelin piippaa jatkuvalla syötöllä. Lue miehesi lähettämä kuvakaappaus ja viesti, jossa hän tiedustelee, onko teksti ruotsia. Vastaa, että se on norjaa, käännä sama ruotsiksi ja heitä toisella kädellä paskavaippapussi rappusille.

Ota kuva pojan tekemästä äidinkielen tehtävästä ja yritä lähettää se Teamsiin. Yhteys pätkii etkä tiedä, minne kuva pitäisi tunkea. Lähetä kuva jokaiselle löytämällesi kanavalle, sillä nyt alkaa mennä hermo.

Katso kun isäsi tulee järveltä saavia roikottaen ja huutaa ovella ”Täältä tulee kalastaja raju, kohta lähtee taju!” Viito erilaisin käsimerkein isääsi olemaan hiljaa, sillä isoin on opettajansa kanssa videoyhteydessä. Ihmettele pienimmän kanssa haukea, kuhaa ja lahnanläpyköitä. Hae keittiöstä puukko ja mene yöpaitasillasi teurastamaan eväkkäät, sillä suuri kalastaja ei itse sitä osaa tehdä. Kissa seuraa perässä.

Mene eutanasian jälkeen huussiin ja nauti omasta ajasta. Kuvittele ohikiitävän hetken ajan, että olet kaksikymppinen lapseton opiskelija, joka nauttii versovasta keväästä maaseudun rauhassa ja että se on Tinder, joka taskussa piippaa. Havahdu todellisuuteen, kun puhelinmyyjä soittaa. Purskahda melkein itkuun, kun joku kyselee kuulumisia.

Vie pennut pihalle, bongaa eilinen kahvikuppisi kannonnokasta. Haravoi angsteissasi puolet pihamaasta. Katso kun lapset kantavat uimaleluja varastosta ja alkavat puhaltaa niitä kikatellen kasaan. Hämmästele, miten olet voinut luoda maailmaan jotakin noin täydellistä. 

Mene sisälle ja katso ruudulta, että isoimmalla on kuusi vastaamatonta puhelua Teamsissa kahdelta eri opettajalta. OIKEASTI, kuka näistä on enää kartalla??! Niiden piti soittaa aamulla. Tai ainakin luulet niin. Varmaan pitäisi hävetä, muttet jaksa. 

Syötä lapsille nakkeja ja vie pienin unille. Nukahda itsekin ja hätkähdä hereille kymmenen minuutin päästä. Opiskelija huhuilee Teams-opastusta, sillä hän ei osaa käyttää sovellusta alkuunkaan. Huokaise. Vastaa, että opetellaan yhdessä. Työpaikan sähköposti tarjoaa työpäivien aktivointisovellusta. Karju koneellesi, että jumalauta tässä on aktiviteettia ihan tarpeeksi.

Hengitä, muistele kun sait eilen kaunista palautetta kirjoittamistasi jutuista. Liikutu ja mieti, että edes jollakin tekemälläsi työllä on jollekin merkitystä. Vaikka olet nykyisin monella tapaa vajaa, niin osaat sentään kynää kuljettaa.

Katso kun äitisi kostuttaa keittiössä kakkua ja muista, että keskikokoisella on syntymäpäivä. Itke vähän, miten sekin voi olla noin iso? Vilkaise kakkua ja tuskaile, että kohta leviää pylly. Koska se leviää kumminkin, ala vatkata vielä itse muffinseja, sillä tilanne vaatii taikinaa. 

Vie jälkikasvu uudestaan pihalle, sillä et jaksa niitä sisälläkään katsella. Syöksy puolen tunnin päästä likaisilla kengillä sisään, sillä pyllynpaisuttajat ovat edelleen uunissa. Äitisi huutaa, että hän on jumalauta lakaissut lattian jo kolme kertaa tänään. Kompastu köyteen, jonka varasit isäsi pelastamista varten. Laita se visusti talteen, sillä sille voi olla vielä käyttöä.