Hopeinen kuu luo lammelle siltaa,
Ei tulla ain’ voisi kai illaksi rantaan?!
Odotan turhaan miestäni, varmaan.
Se taas halliin karkas, uus on auto harmaa.
Vapaus vaatii hohtavaan rantaan,
Sinne tiedän mä nyt vain metsäpolun parhaan.
Koira nyt kuuta kanssain katsoo, talli lienee, miehen niellyt.
Hopeinen kuu luo lammelle siltaa.
Hopeista kuuta kaksin katsoo?
Ei tulla koskaan voisi kai sellaista intoo…?
Odotan turhaan, myös lenkkiseuraa.
Mies kun halliin häipyy, vaimo metsään karkaa.
Pimeys saapuu, nauran ääneen
Lamppuni tiedän mä nyt taas niin kotiin jääneen.
Vieras on nyt reitti tuttu, pimeys vienyt näön lie nyt.
Kaadu en metsäreitillä koskaan…
En koskaan!
Alkuperäinen sanoitus: Reino Helismaa / Gualtiero Malgoni / Eino Johannes Virtanen