Categories
Yleinen

Syntisten pöytä, osa 1

Eräänä lokakuisena perjantaina mussutamme työtovereitteni Jarkon ja Siken kanssa palaveripullaa.

– Ei hitto, tällä viikolla on muuten tullut vedettyä pullaa tai kakkua joka päivä.

– Niin on. Ei ihme, että farkut kiristää.

– Mulla ei mene enää takkikaan kiinni.

– Pitäskö alottaa herkkulakko?

Siitähän se ajatus sitten lähti. Yhteinen projektimme saa nimekseen SokeriLakko eli SoLakka Ry. Jotta yritys ei kävisi ylivoimaiseksi, päätämme sallia itsellemme yhden herkkupäivän viikossa. Silloin saisimme mättää vaikka kaksin käsin kinuskikakkua ja Kiss-Kiss-karkkeja. Muina päivinä ainoa vaihtoehto olisi totaalikieltäytyminen sokerista. Helppo homma!

Jo samaisena päivänä perustamme SoLakka-nimisen WhatsApp-ryhmän toisiamme tsempataksemme. Tai kytätäksemme.

– Saako ottaa siiderin? kyselen jo samana perjantai-iltana WhatsAppissa.

– Jos juot siideriä sokerin takia niin et saa ottaa. Päihtymisen takia toki voi nauttia, Jarkko vastaa.

– Pidetään karkki/pulla/jäätelö/jälkkäri-linja! Sikke komppaa.

– Ehkä siirryn varmuuden vuoksi olueen, tuumin.

– Varma valinta.

Maanantaiaamuna menen koulun ruokalaan aamupuurolle. Olen pudottamassa puuroon hillosilmää, kun tunnen SoLakan jäsenien silmät selässäni.

– Eli voisilmäkö tähän nyt pitääkin laittaa? Selevä. 

Sikke kauhistelee aamukahvia hörppiessään, mistä kaikesta joudumme luopumaan. Ei kiisseleitä, ei vanukkaita, ei edes joulutorttuja!

– Tortut on miun mielestä ihan ok, jos tekee ne ilman hilloa, Jarkko lohduttaa.

Lounaan jälkeen kyselen opehuoneen ovella, missä luokassa tuntini mahtavat olla ja työnnän muina naisina Sisu-pastillin suuhuni.

– Siis mitä sie laitoit just suuhusi?! Jarkko kauhistelee.

– Oliko tuo karkki? Sikke kysyy silmät pyöreinä.

– No voi hyvää päivää, xylitolipastilli! Onko tääkin kielletty?

– Herkkulakko mikä herkkulakko.

– Pitääkö tää nyt sylkästä? päivittelen.

– Niele nyt tämän kerran, mutta huomenna et enää koske Sisuihinkaan.

Illalla alkaa WhatsApp laulaa. Jarkko tunnustaa, että meinasi maistaa salaa mokkakakkua. Sikke kertoo omasta läheltä piti -tilanteestaan. Itse jätän kertomatta, että vähän lipsahti. Tyttäreni oli leiponut muffinseja ja paistosten tultua uunista ulos olin napannut automaattisesti yhden pelliltä suuhuni. Tyttäreni tuomitsi tuhman tekoni Jarkon ja Siken puolesta.

– Menit ja otit muffinsin.

– Niin tein. Enkö olis saanu? mussutan suu täynnä muffinsia.

– Sullahan on sokerilakko. Tein sulle salaattia, voit syödä sitä.

– Ei hitto en muistanu yhtään! kauhistelen ja tungen puoliksi pureskellun pyllynpaisuttajan takaisin pellille.

Miten voi tuntea niin painavaa syyllisyyttä yhdestä jauhopallerosta?

Tiistaina lounastunnilla pysähdymme Siken kanssa leivosvitriinin eteen. Jarkko on muualla, joten päätämme ottaa kuvan baakkelseista ja kertoa, kuinka helppo on pysyä lujana kiusauksista huolimatta. Jarkko ei ole vakuuttunut.

– Kuvaa katsottaessa on nähtävissä kohdehenkilön sisäänhengitys. Kuten kaikki tiedämme, sisäänhengityksen aikana ilman mukana siirtyy myös pieniä (sokeri)partikkeleja, nämä partikkelit kulkeutuvat hengityksen mukana nieluun ja sitä kautta myös mahdollisesti mahalaukkuun. Täten ehdotan, ettemme jatkossa tiiraile herkkuja liian läheltä (kiikarien ja kaukoputken käyttö on sallittua). Jos on välttämätöntä oleskella tilassa, jossa sokeria esiintyy, voi asettaa kasvoille kasvomaskin. Ystävällisin terveisin SokeriLakko (SoLakka) Ry:n vastuuhenkilö Jarkko.

Niin lähellä mutta niin kaukana.

Aamulla nappaan jääkaapista laukkuuni edellispäivänä ostamani tonnikalapiirakan, sillä söisin lounaani kampaajan tuolissa. Puoli yhdeltätoista avaan nälkäisenä evääni, mutta saman tien tietoisuuteeni tunkeutuu äitelä imelänhaju. Järkytyksekseni boksin sisältä paljastuu omenapiirakka. Tyrkkään viholaisesta kuvan WhatsAppiin.

– Miun on nyt pakko syödä tämä, koska ei ole muutakaan, avaudun syyllisenä.

Sikke ei niele selitystä. Hän kertoo nähneensä viime yönä unta, että teimme Jarkon kanssa sokeriratsian hänen kotiinsa ja pitää herkkulakon tunkeutumista uniin merkkinä suuren suuresta sitoutumisesta projektiin. Omenapiirakka alkaa takertua kitalakeen.

Päivän lounas: tonnikalapiirakaksi naamioitunut omenapiirakka.

Seuraavana päivänä lounaan kylkiäseksi saa ottaa ananasrahkaa. Samaan hintaan. Vilkaisemme Siken kanssa toisiamme, sillä Jarkko on toisella kampuksella ja lautastemme ulottumattomissa.

– Eihän rahka nyt varsinaisesti ole herkkua?

– Ei, saattaahan siinä olla kermaa, mutta voi olla, ettei ole sokeria.

– Niin, ei ainakaan kovin paljon.

Päätämme yhteistuumin hakea jälkiruokaa. Kun päättäväisesti nostelen rahkaa lusikalla kohti huuliani, kuuluu klik. Rakas työtoverimme Eki on piiloutunut pylvään taakse ja ottaa meistä todistusaineistoa kännykkäkamerallaan. Alta aikayksikön Eki työntää otoksensa työtiimimme WhatsApp-ryhmään ja näyttää nauttivan tilanteesta täysin rinnoin.

– Tinsku jäi kiinni! Kermarahkaa vetää, Eki kielii.

– Sikellä sama homma!

Jarkko on minuutissa linjoilla.

– 👎 👎👎🤬🤬🤬   

– Eikö siun Eki pitäs mennä tunnille tai jotain eikä leikkiä paparazzia? kyselemme.

Hetken päästä Eki tykittää ryhmään Fingerporia:

”Tein täydellisen elämäntaparemontin. Jätin tupakan, rasvan, alkoholin ja suolan. Kaikesta muusta minä luovuin.”

Muutaman päivän päästä teen etätöitä ja laitan ryhmään kuvan pullasta, joka on tuijottanut minua silmiin koko pitkän päivän keittiön pöydällä.

– En ole sortunut! hehkutan.

– Lakko on pitänyt täälläkin! Noita Tinskun pullakuvia katselen ja kuivaharjoittelen pullan kohtaamista livenä, Sikke hihkuu.

– Ihan niinku teille olis alkanu selkäranka kasvamaan, Jarkko kehuu.

Sikke joutuu heti seuraavana päivänä testaamaan selkärankaansa, sillä hän kohtaa demoninsa silmästä silmään vieraillessaan suurkeittiöllä. Ryhmään alkaa tippua kuvia leivoksista ja suklaavellistä.

– Täällä se tahdonlujuus kasvaa!! ….. tai romahtaa 😋

– Maistelitko, kysyy Jarkko.

– Nope! 😇

– 👏👏👏

Viikonloppuna Jarkko käy kuumana. Hän on sattumalta samassa osoitteessa poikani kanssa eikä aikaakaan kun WhatsApp kilahtaa.

– Siellä on kuulemma syöty mokkapalaa eilen.

– Joo sellasen 2×2 sentin maistelin, tunnustan.

– Kuulemma puol peltii oot imassu.

– En varppina syöny kuin peukalonkokoisen palan!! Mummo ja keskimmäinen voi todistaa. Ja jääkaapissa ne palat huusi miun nimee kolmen päivän ajan, mutten sortunu!! puolustaudun.

– Ristikuulustelin siun poikaa… mennään sillä peukalon kokosella (en kyllä oo kellään nähny niin isoa peukaloa🍆)

– Tää on joku Jarkon juoni, että houkutellaanpa Tinskun lapsi yökylään ja samalla voidaan vähän utsia. Muista että lasten todistukseen ei voi luottaa. Tai kannattaa pyytää seuraavan kerran piirtämään se kakkupala, kehotan.

– Harmi kun nukkuvat jo, mutta varaan aamuks A3 ja tusseja ni saa taiteilla, Jarkko uhkaa.

Tässä kohtaa Sikke puuttuu peliin:

– Onpa siellä hoodeilla tiukka kontrolli. Onko seuraavaksi seulat…? Sokerimittaukset pistokokeina?

*****

Miten sokerilakko jatkui? Otettiinko kovemmat keinot käyttöön? Millä herkuilla syntisten pöytä oli katettu seuraavien viikkojen ajan? Mitä tapahtui, kun Tinsku oli jo käyttänyt viikottaisen herkkupäivänsä ja lähti all inclusive -heppavaellukselle? Sen kuulet seuraavassa osassa.

Siken, Jarkon ja Ekin nimet muutettu tukkapöllyn välttämiseksi.