Categories
Yleinen

Vaahtobileet

Vietimme taannoin viikonloppua anoppilassa kaikenlaista puuhastellen ja uutta peltistä perheenjäsentä ihmetellen. Taisi olla joku nostokurki tai kurkinostin. En muista, itseäni kiehtoi enempi se pellolla käyskentelevä kaksijalkainen kurki, jota ei tarvinnut yötä myöten maanitella liikkumaan.

Lauantai-iltana ukko tiedusteli naama ja kädet mustan rasvan peitossa, että haluaisiko rouva kylpee. Minä sanoin, että en mie tuommosen kanssa, joka ei ossaa edes ärrää sanoa. Vanha vitsi ei miestäni juuri naurattanut, mutta itse hirnuin omalle hauskuudelleni. Kaikki hyvinvointivalmentajat, life koutsaajat ja elämäntapaintiaanit sanovat, että on elintärkeää viihtyä itsensä seurassa. Minä tyttö se viihdyn.

Tottahan toki sitten päädyimme lauantai-illan ratoksi saunan lauteille miehen mustaa nahkaa hinkkaamaan ja kylvimme oikein pitkän kaavan mukaan. Kun löyly puraisi liiaksi, menimme saunan kuistille jäähylle ja ajattelin korkata oluen. Kun ryhdyin kaatamaan tölkistä olutta lasiini, loogisesti ohjelmoitu mieheni ei voinut olla puuttumatta toimenpiteeseen.

Mies: – Ei tainnut tulla kuin pari senttiä tuon vaahdon alle.

Minä: – Vaahto on kaunista. Saapi vaahtoviikset kaupan päälle. Kato vaikka! [Tinsku näyttää naamaansa ja irvistää]

Mies: – Etkö voinu kaataa silleen, että ei vaahtoa?

Minä: – Mitä sinä siinä vaahtoat? Ei se kato oo niin justiinsa. Ei elämä ole niin justiinsa.

Mies: – No jos sinä kaadat itsellesi olutta, niin varmaan haluat sitä juodakin.

Minä: – Kaikki aikanaan. Ja kyllä tähän maailmaan vaahtoakin mahtuu. Sitä paitsi on iso muki.

Mies: – Mutta kun kallistaa mukia, niin ei tule vaahtoa.

Minä: – Tiedän.

Mies hymähtää ja korottaa ääntään: – No jos sinä tiedät, miten olutta kannattaa kaataa, niin miksi sinä et tee niin?

Minä: – No enpä jaksanu ottaa toista kättä kaveriksi. Olisi liian tylsää kaataa virtaviivaisesti.

Mies: – Eli on OK kusta vessan lattialle, jos ei jaksa ottaa toista kättä kaveriksi.

Minä nollasta sataan kiihtyen: – No eihän oluen kaatamista yhdellä kädellä ja kusemista ilman kättä voi verrata millään tavalla toisiinsa!! Onko tämä jotain miehen logiikkaa? Jos laitan vähän vaahtoa mukiin niin siitä ei tule vahinkoa eikä tarvii luututa lattiaa. Jos kuset lattialle niin joudut moppaamaan. Enkö saatana saa kaljaakaan kaataa omalla tavallani?

Mies: – Ihmettelen vaan.

Tinsku alkaa laulaa: – Sinä valitsit minut, minut, minut. Joo ja minut sinä sait. Ota minut tällaisena kuin oon. Tällaisena kuin oon…

Mies: – Elä laula. Eipä ollu kaikki featuret silloin ilmassa, kun tavattiin.

Minä: – Nonni, mieki rakastan sinnuu. Saanko nyt kylpee?