Tämä tarina kertoo pienen ja pullean apinasta polveutuvan sohvaperunan ja uljaan, sudesta polveutuvan valioyksilön seikkailusta. Matka suuntasi kansallismaisemiin Herajärven kierrokselle. Kyseinen kierroshan on tunnetusti yksi Suomen vaativimmista vaelluskohteista, josta on moni kokenut Lapin matkaaja lähtenyt kesken matkan taksilla pois (tämä on muuten fakta). Reitin varrelta löytyykin useampi paikka, mihin voit tilata itsellesi kyydin voimien loputtua. Vastaavaa maaston korkeuserojen vaihtelevuutta ei löydy juuri mistään päin Suomea. Atk:ta jos joku osaa selata, niin sieltä löytyy ohjeistusta kuinka kyseisen kierroksen voi suorittaa hengissä.
No mehän ei tunnetusti osata lukea, joten kamoja pakattiin reppuun edellisenä iltana ja samalla arvottiin Crocsien ja lenkkareiden soveltuvuutta reitille. Repulle tuli painoa vaatimattomat 26 kiloa, josta ainakin puolet oli tämän valioyksilön muonaa. Kuten suuret valloittajatkin (Kolumbus ja mitä näitä nyt on), myös Urpo valjasti orjan kantamaan kaiken.
Päivä 1
Matkaan startattiin perjantaiaamuna Kolin parkkipaikalta ja näin korona aikaa kun elämme, ei maisemahissikään ollut käytössä. Hintelä orja saikin esimakua tulevasta seikkailusta jo kiivetessään parkkipaikalta Ukko-Kolin huipulle. Tässä vaiheessa matkaa oli tullut 200 metriä ja nousua korkeussuunnassa 100 metriä. Ukko-Kolilta matka jatkui Ryläyksen vaarojen kautta aina Kiviniemeen. Kiviniemen luontotilan pehtoori osasi kertoa, ettei hänen 12 vuoden uransa aikana ainutkaan ranskanbulldoggi ole koko kierrosta kiertänyt, vaikkakin sen esi-isät ovat siellä aikoinaan eläneetkin. Kiviniemeen pystytimme teltan ja lepuutimme 22 kilometrin matkasta uupuneita tassuja.
Päivä 2
Aurinko nousee aikaisin aamulla, mutta me ei. Teltasta kömmittiin huonosti nukutun yön jälkeen 8 aikoihin aamulla ja yritettiin saada orjan kangistuneet jalat taas toiminta kuntoon. Ravitsevat aamupalat naamariin ja reppu selkään. Matka jatkui kohti eteläpään laavua, jonne saavuimmekin iltapäivällä. Tässä vaiheessa lippukuntamme oli saavuttanut puolivälin (30km). Eteläpäästä suuntasimme Pielisen rannoilla kulkevia harjuja pitkin kohti Rykinniemeä. Rykinniemen hiekkarannoille saavuttua matkaa oli päivälle kertynyt jälleen 22 kilometriä.
Ainainen valittaja, tuo reppua raahaava retkikuntamme vähemmän uljaita ulkomuotoja perinyt jäsen jatkoi valittamistaan väsymyksestä. Ei reppana uskaltanut sukkia heittää jalastaan, siinä pelossa että matka keskeytyisi rakkojen näkemisestä. Annettakoon anteeksi, saihan se teltan pystyyn (ei sen teltan, mitä te kuvittelette) ja valmisti maittavan ruuan ennen kuin kömmimme makuupussiin.
Päivä 3
Heräsimme neljän aikaan aamuyöstä joutsenten sulosointuihin. Retkikuntamme johtaja yritti haukkua nuo kovaääniset kaakattajat tiehensä teltan sisäpuolelta käsin. Orjan saatua suuren johtajan rauhoittamaan jatkoimme unia aamuseitsemään asti. Herättyämme työjuhta kiskoi kengät Buranan voimalla jalkoihinsa ja raahautui pihalle katsomaan aamun säätä. Sään ihmettely vaihtuikin äkkiä joutsenten ihmettelyyn, kun huomasimme pystyttäneemme pesämme 30 metrin päähän joutsenten pesästä. Se selventikin aamuöisen metelin (liekö bileitä pitivät).
Ravitsevan aamupalan, joutsenten haukkumisen ja leirin reppuun pakkaamisen jälkeen olikin aika siirtyä viimeiselle etapille. Rykinniemi-Koli. Reppua raahasi tuttuun tapaan laiska juhta ja tietä näytti tuo valtavalla itseluottamuksella varustettu Pariisin porsas. Siinä missä lippukuntamme johtaja juoksi vaarojen nousut ja laskut, repunkantaja laahusti keppejä apuna käyttäen hitaasti perästä. Iltapäivällä saavutimme tuon kukkulan, jota repunkantaja kutsuu Ukko-Koliksi, siis sen saman paikan mistä koko reissu alkoi. Johtajassako vika, kun ympyrää kierrämme?? Voiton merkiksi lippukuntamme johtaja nostettiin Leijonakuningasmaiseen tyyliin ja lausuttiin kuolemattomat sanat ”kaikki, mitä valo koskettaa on kuningaskuntaamme!”
Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti!
Tässä vielä pari faktaa reissulta:
- Herajärven kierroksen merkityn reitin pituus 61 km. Meille kertyi kolmen päivän aikana matkaa kaikkiaan 67 kilometriä. Leirissä liikkumiset mukaan luettuna.
- Askelia otettiin kolmen päivän aikana 106 600 kappaletta!
- Nousua kertyi 3175 metriä ja jos oikein ymmärsin niin tämähän tarkoitaisi pystysuoraa ylöspäin reilun kolmen kilometrin korkeuteen. Viisaammat korjatkoon jos oon väärässä.
- Keskimääräinen nopeus oli noin 25 minuuttia per kilometri. Ei ihme että johtaja meni edellä. Kertoo toki myös reitin vaativuudesta.
- Ja todellakin retkikuntamme johtaja on kutsumanimeltään Urpo. Ette ikinä arvaa kuka sen keksi.