Categories
Yleinen

Få, får, fuck – piinaamista pakkoruotsilla

Lapsellasi on seuraavana päivänä ruotsin koe. Lapsi väittää että kokeeseen ei tarvitse lukea, sillä ruotsi on paskaa, turhaa ja aivan perseestä. Ja sitä paitsi hän osaa kaiken. Tärkeämpää on sprayata nurmikolla jopoa, laittaa autotallissa mopoa ja BMXäillä pumptrack-radalla kuin lukea jotain hevonvitunpaskaa.

Sydämeen koskee, mutta kello seitsemältä tartut luuriin ja ajat porsaan kotiin. Kun teini on keittiönpöydän ääressä, istut alas ja ryhdyt työpäivän, ruuanlaiton ja haravoinnin jälkeen opettamaan imperfektiä, imperatiivia ja sen jälkeen kuulustelemaan sanastoa. Suorastaan puhkut innosta. Mutta tottahan toki suutarin lapsella pitää kengät olla, opetathan ruotsia työksesi.

Ensimmäisenä on vuorossa kehonosat. Innostut, sillä opetat ne jumpan avulla ja lapsesi oppii ne hetkessä. Huvud, öga, öra, näsa, mun…

– Jättefint! Äidin poika! Sulla on selvästi kielipäätä, saisit aina kiitettävän enkun ja ruotsin kokeista, jos vaan kehtaisit lukea.

Sitten onkin aika siirtyä kappaleen sanastoon.

– Visa?

– Lippu.

– Visa on näyttää. Ett ord?

– Oja? Uudestaan? Opus?

–  Ett ord on sana. Mitä tarkoittaa en pjäs?

–  Vuohi.

–  Vuohi? Mistä sinä sen vetäsit? Nämä sanat liittyy näyttelemiseen.

–  Pjäs kuulostaa ihan pässiltä.

–  Pjäs on näytelmä.

–  Teater on näytelmä!

–  Pjäs on näytelmä ja teater on teatteri.

–  Sama asia!!

–  Ei ole. Tunne?

–  Feel.

–  Yes in English. En känsla på svenska. Toista!

–  Tsseennsla.

–  Hyvä. Saada?

–  Göra.

– Saada on . Taipuu få, får, fick. Moni taivuttaa sen virheellisesti få, får, fuck. Muista tuo ensimmäinen. Olla?

–  Göra.

– Näyttää?

– Göra.

– Itkeä?

– Göra.

– Göra on tehdä!! Esimerkiksi Vad gör du på fritiden?

– Mistä haaveilet tulevaisuudessa?

– Ei kun mitä teet vapaa-ajalla!! Mitä tarkoittaa ? Hur mår du?

– Tyyny.

– No jos tarkoitat että onko tyyny hyvin niin periaatteessa. Må on voida! Hur mår du tarkoittaa Kuinka voit? Se oli kivaa.

– Tämä ei ole kivaa! lapsi parahtaa.

– ARGGGH. Mitä on se oli kivaa ruotsiksi?

– Se oli se kulli. Kul! Det var kul!

– Hyvä! Jättebra!! Kyllä se tästä! Mitä tarkoittaa något?

– Nugetti.

– Oh my lord. Något on jotakin. Annan?

– Give.

– En tarkoittanut suomesta ruotsiksi enkä englanniksi vaan ruotsista suomeksi, annan on toinen. Gillar du en annan flicka, tykkäätkö toisesta tytöstä? Mutta hei, ruokasanat ollaan jo treenattu. Liha?

– Kök.

– On keittiö.

– Sama asia!

– Keittiö ja liha? Minä pesen keittiötä ja lihaa on sama asia? Kök on keittiö ja kött on liha. Köttbullar on lihapullat. Jag äter köttbullar. Toista!

– Köttadebullar.

– Keskity!! Köttbullar. Kana?

– Chick.

Alkaa virnuiluttaa, vaikka oikeasti turhauttaa.

– Onko oikeesti? lapsi tiedustelee voitonriemuisena.

– No ei ole. Kana on KYCKLING. Juusto?

– Mösa.

Mössa on pipo, mosse on suo, möss on hiiret. En tiedä mitä on mösa. Juusto on ost. Voileipä?

– Smörbröd.

– Hyvin haettu. Bröd on kyllä leipä mutta voileipä on smörgås. Hassu sana kun gås on myös hanhi. Gröt?

– Vihannes.

Gröt on puuro ja vihannekset on grönsaker. Laga mat?

– Joka kerta. Eikun joka päivä!

– Laittaa ruokaa. Miksi tässä kirjassa on reikiä? Siis oot sie taas leikelly tätä? Oot tärvelly veronmaksajien omaisuutta. Miten sie näät lukea näitä sanoja, voi helvetti! Mikä järki?

– Tunnilla on niin tylsää. Sitä paitsi osaan ne jo. Muutkin tekee tuota.

– Leikkelette kirjoja??! Just. Ja ihan ei vaikuta siltä, että osaat nämä.

– Tää on turhinta paskaa! Ikinä en tuu tarviimaan tätä mihinkään!!

Jos lapsi saisi päättää, leikkaukset kohdistuisivat aina ruotsin kieleen.

– Sanopa mitä on en människa?

– Menninkäinen.

– IHMINEN. Osa ihmisistä kyllä näyttää menninkäisiltä, ota muistisäännöksi.

– Flytta? Esimerkiksi Jag flyttar till Sverige.

– Tyttö.

– Minä tyttöä Ruotsiin? Tyttö on flicka ja flytta on muuttaa.

– Siis tää on perseestä. Vittu mitä paskaa! Pakkoruotsi pitäs poistaa kartalta. Ainiin sit sulla ei ois töitä!

– Kuule kyllä miusta tuntuu että mulla on työnsarkaa. Toivottom… siis toivottuja lapsia riittää. Vanhemmat?

– Gås. Eikun grönsaker! Se se on!

– Siis sie vertaat minua hanheen ja sitten vihannekseen? Vanhemmat on föräldrar. Toista!

– Eldrade.

– FÖRÄLDRAR. Jos et muista niin laita mamma och pappa. Eläpä laitakaan, nykyisin kun ei tiedä onko äiti ja isä, voi olla vaikka äiti ja äiti! Tai sitten ei ole äitiä ollenkaan tai äiti onkin oikeasti isä.

– Siis jos oot sekä äiti että isä niin miksi pitää sanoa pappa och pappa?

–Mitä? Nyt en ihan pysy kartalla. Mitä se lihapulla oli?

– Kökboss!

– KÖTTBULLAR!!! Entäs älska?

– Ei mitään käryä.

Poikaystävä istuu kiikkutuolissa, silittää sylissään makaavaa kissaa ja virnuilee. Keskustelu on selvästi viihdyttävä. Yritän antaa esimerkkilauseita.

– Katso nyt Aaroa. Aaro älskar mig. Mitä se on suomeksi?

– Aaro hymyilee minulle.

– Ei.

– Aaro käyttää minua.

– RAKASTAA minua.

– Mistä sinä sen tiedät??

Seuraavana aamuna pienin istuu sohvalla, kun isoin laahustaa alakertaan.

– Mitä on lihapullat? heität ennen kuin ehdit huomenta sanoa.

– Köttbulle, pienin hihkaisee sohvalta ennen isoveljeään.

– MISTÄ SE TUON TIESI? isoin hämmästelee ylpeydestä haljeten.

Toivoa on.

Categories
juhlapyhät kaaos matkailu perhe teinit

Kohtalon uhma ja katastrofin kutsu – sukujuhlat

“Blogia pitäis päivittää, mutta ei miulla ole mitään kerrottavaa”, tuumin Tinskulle. Tinsku kehotti pohtimaan vanhenemista, mutta en halunnut ajatella koko asiaa. Kuinka ollakaan muusani Kohtalo ja Katastrofi olivat luonnollisesti kuulolla.

Pitkinä pääsiäispyhinä oli tarkoitus lähteä koko perheen voimin nuuskuttelemaan suvun pienimmäistä. Suunnitelmia tehtiin pitkään, muttei lainkaan tehokkaasti. Keskiviikkona oli vielä epäselvää, kuka tulisi ruokkimaan eläintarhaamme. Pojalle oli terotettu sen seitsemänkymmentä kertaa, että lauantaina olisi oltava Pohjanmaalla ja kotiin saisi ajella sunnuntaina. Koska perhekuntamme on alkanut laajentua, täytyi matka taittaa kahdella autolla. Saatoin siis antaa introverteille teineilleni mahdollisuuden minimoida sukulaisten ja pienten serkkujen energisen seuran. Itse ajelisimme pienimmäisen kanssa jo perjantaina, jotta voisin jeesata siskoani valmisteluissa. 

Torstaina mieheni aikoi vaihtaa kesäkumit johtotähteeni. Tarjosin poikaa apuvoimaksi, sillä itselläni oli miljoona hommaa ennen lähtöä. Keskimmäiselle oli tullut luvattua hevosen juoksutusta ennen kuin hän paistaisi pikkuleivät. Olin itse sekoittanut edellisiltana taikinan ja värjännytkin sen söpön vaaleanpunaiseksi. Lisäksi kissanvessat piti vaihtaa, taikoa päivällistä, pakata ja pestä kalsareita, koska mies suhasi pitkin kyliä kommandona. Ja pikasiivota, jotta kissanvahdin uskaltaisi laskea sisään. Ja siis se kissanvahti piti vielä hommata. 

Mies ei apua tarvinnut. Itse kiljahtelin kakaroilleni, että olisi äärimmäisen mukavaa, jos joku viitsisi vaikka sen pyykin levittää tai laittaa ruuan, että kyllä, ruokaa piti laittaa useammin kuin kerran viikossa.  

Kolme tuntia myöhemmin mies laahusti kotiin ja totesi, että oli yliarvioinut voimansa. Kuumemittari kipusi 39 asteeseen ja ukko sammui samointein sohvalle. Kaljaakaan ei ollut illaksi ostanut. Kipeä se oli.

“Miun pitää saada piilarinesteet”, tytär huomautti. Aivan. Kello oli varttia vaille viisi. Jos oikein noheva olisin, ehtisin vielä jonnekin optikkoliikkeeseen ja ennättäisin vielä pallon peluuseen. Muuten tulisi yli viikon tauko tuosta jumalallisesta lajista, vaikka omakin olo oli vähän hutera. Ainakin sen verran sekava kuva päivän opetustunneista oli itselle jäänyt. Epäilemättä opiskelijat eivät huomanneet eroa.

“Särkylääkettä…” sohvalta kuiskattiin. Apteekkiin siis.

Miestä oli turha vaivata, se ei kyennyt kauppaan eikä sukuloimaan. Kissavahtikriisi oli ainakin selätetty.

Pienimmäinen lupasi lähteä mukaan. Puolitoista kilometriä edettyämme punainen teksti kojetaulussa osui silmiini. Check tyre pressures. Punaisena. Jep. Vilkku oikealle ja jarru pohjaan. Ei vittu saatana, mikä dejavu. Ja kyllä, eturengas lepäsi vanteellaan. Vilkaisin kelloon. Ei olisi toivoakaan ehtiä piilarikauppaan, mutta pelaamaan ehkä hikiseen. Kurkkasin takakonttiin, vararengasta ei luonnollisestikaan ollut. Soitin pojalle, joka ei vastannut. Oli pakko soittaa miehelle.

“Siellä on se renkaanpaikkausvaahto”, mies huokaili voimattomana. 

“Okei. Mutta pitääkö tää vaihtaa, kun tää on ihan tyhjä?” En luottanut siihen, että jokin vaahto saisi renkaan pyöristymään sen verran, että sillä uskaltaisi ajaa metriäkään. En kyllä luottanut siihenkään, että onnistuisin saamaan vaahdon renkaan sisään. 

“Mie tuun”, mies hönkäisi.

Käskin kuopuksen virittelemään varoituskolmion vähän kauemmaksi, vaikka matka oli loppunut sopivasti keskelle suoraa. Mäkiä ja mutkia olisi ollut kyllä tarjolla. Tulipahan aloitettua kouluttaminen, vaikka kuopushan se oli joka hätävilkutkin oli autostani löytänyt. 

Odotimme. Odotimme. Odotimme. 

Sitten loppui kärsivällisyys ja päätin kokeilla suhuuttaa paikka-aineen joko renkaaseen tai vanteen väliin. Ohjeet pullon kyljessä olivat idioottivarmat. Toki tytär neuvoi kuinka pullosta poistettiin suojakorkki. Venttiilin suojakorkin tajusin itsekin poistaa. Suhina renkaasta ei luvannut hyvää. Tungin letkun venttiiliin ja toivoin parasta. Sihinä ei vaimennut. Koetin painaa korkkia, mutta puolimallinen peukaloni ei saanut tarpeeksi voimaa aikaan. Painoin pullon reittä vasten ja painoin kaksin käsin. Letkua pitkin alkoi liikkua valkoista vaahtoa, hitaasti ja yhä hitaammin, kunnes liike näytti lakanneen. Suhina muuttui tasaisemmaksi. Ja kyllä… hitaasti rengas nousi maasta. En voinut uskoa, että pieni pullo vaahtoa saisi renkaan ajokykyiseksi. Tiirasin tietä, mutta ritariani ei vieläkään näkynyt. Hitto. Käynnistin auton ja punainen teksti oli muuttunut oranssiksi. Sillä uskalsi siis ajaa. Peruutin lähimmälle pistolle ja käännyin takaisin kotiin. 

Samaan aikaan toisaalla kuumehoureinen mieheni oli koettanut turhaan etsiä esikoista ja raahustanut sitten ulkovarastolle etsimään tunkkia. Tunkkia etsiessään hän oli muistanut, että sopivan kokoinen rengasavain oli lainassa naapurissa. Naapuriin ajaessa hän oli muistanut, että rengasavain samoin kuin tunkkikin olivat turhia, sillä autooni ei ollut olemassakaan vararengasta. Talvirenkaatkin olivat jääneet hallille. No, kaipa sitä jotain osaisi tehdä. Olihan siellä sitä vaahtoakin. 

Kotiristeyksessä näin mieheni auton lähestyvän vastakkaisesta suunnasta.

“Sanoinhan mie sille, että Pihlajamäestä eteenpäin enkä Mukulamäeltä?” varmistin tyttäreltä, joka nyökytteli varovaisesti. 

Mies hyppäsi autosta kalpeana.

“Sanoinko mie siulle, että Pihlajamäellä?”

“Sanoit, mutta mie lähin silti töihin päin ajamaan. Ennätin mie ajella, ennen ku tajusin. Mutta hirmusen hyvä juttu, että näin teijät, mie olisin muuten ajanu Enoon asti.”

Joku olisi voinut todeta, että tämä oli kohtalon merkki, ei kannattaisi lähteä minnekään. Mutta koskapa olen kohtalon vinkkejä kuunnellut? Sen lisäksi ei hirveästi kiinnostanut seurata keskimmäisen kiukkuista keksinpaistoa, joten otin miehen auton ja jätin perheen miehet selvittelemään renkaan sielunelämää. 

Pelit olivat paskat. Ei jaksanut juosta, vielä vähemmän hypätä. Vitutti. Vitutusta lisäsi se, että tytär viestitti, että tekemässäni taikinassa oli vikaa ja hän oli varuilta vielä polttanut ensimmäisen pikkuleipäpellillisen. Seuraava erä ei sujunut sen paremmin. Vitutusta lievensi kuitenkin se, että esikoinen oli käynyt lääkkeet isälleen. 

Pinkkiä piti olla…

Perjantaiaamu valkeni epätodellisena. Väsytti ja kiukutti. Tarkkaa aikaa ei kukaan ollut määrittänyt, joten lapsetkin retkottivat sängyissään. Poika kömpi ensimmäisenä kammiostaan. 

“Ja sitten ei pysähytä kertaakaan, vaan ajetaan suoraan.”

“Rakas, siulla on neljä naista kyydissä, siun on ruokittava ne”, mies opasti sohvalta. Poika näytti kärsivältä. 

Kahdeksalta herättelin loputkin lapsista. Poika oli palannut sänkyynsä, koska meitä sai aina odottaa. 

Yhdeksältä huhuilimme, että kuskikin voisi kammeta pihamaalle. Auton takakontti oli täynnä, mutta kaikki oli mukana. Poikakin tunki muovipussiin sullomansa puhtaan vaatekerran konttiin.

“Tästähän toki puuttuu vielä se kakku ja Miisan kamat.”

“Joko Miisa on valmis?” 

“Mie sille sanoin, että lähetään joskus puoliltapäivin.”

“No pitää meijän silti nyt lähteä…”

“Miks?”

“Piilarinestettä, mummon luota sen kamoja ja sitten Motonetiltä renkaanpaikkausainetta”, luettelin. “Ja siun autoon tuulilasinpesunestettä.”

Emme olleet sekuntiakaan liian ajoissa Miisan luona. Motonetillä oli mennyt hetkinen, kun olin jäänyt suustani kiinni entisen opiskelijan kanssa. 

Pohjanmaalla poika ilmoitti, ettei koskaan enää matkustaisi meidän kanssamme tyttökaverin pihaa pidemmälle. Ajo-ohjeita (täysin päteviä ja tarpeellisia) tuli vierestä ja takaa, pieninkin kuittaili asiantuntevasti kaistanvaihdosta. Pysähdyksiä oli tasan kaksi: ruokatauko ja kuskin oma kusitauko. Perillä selvisi myös syy siskon kiukkuiluun, mittari näytti 40 astetta.

PS. Kannattaa olla tarkkana tuulilasipesunesteen kanssa. Samanväristä vaahtopesuainetta on myynnissä samanlaisessa kanisterissa.

PPS. Tätä kirjoittaessa kurkkua kaivertaa siihen malliin, että voisi olla parempi tehdä sijaiselle suunnitelmia eikä päivittää blogia…