Tapanani on kiehahtaa usein ja vähän kaikesta, mutta yksi asia ärsyttää läpi vuoden, yhtenä viikonloppuna erityisesti. Tämä kyseinen viikonloppu on paradoksaalisesti myös mitä ihanin. On nimittäin ihan höpönpöpöä, jos joku opettaja väittää valinneensa ammatin kutsumuksesta ja sydämensä palosta sivistää aina uutta, loputtomasti uusiutuvaa sukupolvea, kyllä se vaan on kesäloma, joka painaa eniten vaakakupissa. Juhannuksena työjutut katoavat unista, heinäkuun alkuun univelka on kuitattu, rokkiviikonloppuun mennessä työsähköpostin salasana unohtuu ja elokuussa voi hyvillä mielin aloittaa uuden vuoden murmelina.
Tuolla autuaaksi tekevällä lauantailla on kuitenkin myös kääntöpuolensa: todistusten ja stipendien jako. Siinä sitä punnitaan kenen kersalla on parhain tokari ja kuka saa himoitun kirjekuoren. Ja tämä suututtaa, ketuttaa ja suoraan sanottuna vi….ttaa. Stipendi. Tai sen jakoperusteet.
Eräässä lähikoulussa samat lapset saavat aina stipendin. En halua mitätöidä heidän osaamistaan ja taitoaan. He menestyvät koulussa, käyttäytyvät (ainakin opettajien nähden) siivosti ja ovat sopivasti sosiaalisia, liikunnallisia ja älykkäitä. Tai kuten eräs äiti totesi “kakkivat sateenkaaria”. Koulumenestys on taattua laatua, kiitettäviä riittää tekemättä mitään. Tiedän lapsia, joiden luokalla kaikki muut saivat vuosien varrella stipendin, paitsi tämä yksi. Koulumenestys on hieno asia, mutta tarvitseeko siitä joka vuosi palkita, jos se sujuu kuin itsestään? Entäs ne, jotka taistelivat kutosensa oppimivaikeuksista tai vaikeasta perhetilanteesta huolimatta? Tai ne, jotka lopulta oppivat istumaan koko tunnin omalla paikallaan?
Onhan tässä oma lehmä ojassa. Omat lapset eivät ole saaneet stipendejä, vaikka äitinä olisin sitä mieltä, että ehdottomasti ja kyllä meidän lapsille. On tässä äitikin joutunut uurastamaan lasten akateemisen sivistyksen takia! Mutta palkintoa ei ole herunut. Myös mieheni kohtalo on ollut selvitä ilman kannustusmarkkoja. Stipendihän on perinteisesti jaettu koulumenestyksen perusteella, vaikka joskus siihen viitataan myös kannustimena. On siis turha itkeä: jos koulussa ei suju, ei ole oikeutta rahalahjukseen.
Toisessa pienessä koulussa vanhempainyhdistys ehdotti, että koulumenestyksen lisäksi jaettaisiin stipendejä muilla kriteereillä. Tsemppari, sitkein yrittäjä, reippain jalkapalloilija, kaunein käsiala… Mielikuvitus vain rajana, tavoitteena löytää kaikille lapsille jokin asia, jossa he olivat onnistuneet. Luulisi, että onnistuisi aikuisilta, jos onnistui minun kakaroiltani. Yllättäen samat lapset saivat taas stipendit. Ne, joiden oppimisessa ei ole ongelmia ja kotona asiat kunnossa. Entäs se, joka taisteli kutosensa? Pitäisikö joskus palkita työskentelystä? Tai kannustaa siihen?
Eikä sen stipendin aina tarvitse olla rahaa. Riittää, että tulee huomatuksi. Kuten perusteet, myös stipendit voivat olla persoonallisia ja kohteelle sopivia. Esikoiseni palasi koulusta tukka nyrhittynä. Kaverit olivat palkinneet sankarin koulutoiminnan ilmaisella parturoinnilla koulun roskalavalta pöllityillä rikkinäisillä askartelusaksilla.
Aivan varmasti, joka ikinen lapsi ansaitsee tulla kehutuksi ja jokaisen lapsen tulee tietää, että vanhemmat ovat hänestä ylpeitä riippumatta arvosanoista. Ja pelkkä somessa hehkuttaminen ei riitä, se pitää kertoa myös lapselle itselleen. Kouluarvosanoilla ei loppujen lopuksi ole elämässä ihan mahdoton merkitys. Ylioppilaslakki napsahtaa yhtälailla niille, joilla on 11 ällää kuin niille, jotka kikkailevat kompensaation avulla tokarin kouraan. Yritysjohtajaksikin pääsee ammattikoulupohjalta. Tärkein todistus onkin mielestäni Unicefin kympin tokari . Paras idea ikinä.
Itse en voinut olla ylpeämpi esikoisestani, joka kotiin tultuaan kaivoi taskustaan seitsenkertaisesti taitellun dokumentin. Se oli tallessa ja käytännössä ehjänä! Olen kuullut todistuksesta, jota kuljetettiin vasemman jalan lenkkarissa. Koko kesä.
Kokosin tähän stipendinantoperusteita niille, joiden lapset eivät stipendiä saaneet. Ehkä jokin näistä sopii muillekin.
- Matikasta ei tullut vitosta vaan kutonen!
- Saavutit tavoitteena olleen musiikin vitosen toimivilla työskentelytavoilla!
- Löysit keinoja selättää hahmottamisen / lukivaikeuden ongelmat.
- Kestit ärsyttävää opettajaa/erkkaopea/kuraattoria/psykologia.
- Todistuksessasi oli monipuolisesti kaikenlaisia numeroita.
- Pääsit luokaltasi!
- Heräsit omatoimisesti kouluun!
- Teit itse aamupalasi.
- Muistit repun /kirjat / hampaiden pesun.
- Toit todistuksen kotiin.
- Olet vain hirmuisen ihana.
Vanhemmillekin omat:
- Selvisit tämänkin vuoden Wilma-viesteistä!
- Lapsi pääsi luokalta, vaikka unohdit pakata mukaan sukset/monot/uikkarit/luistimet/kaikki edellä mainitut.
- Lapsi pääsi luokalta, vaikka et muistanut tarkistaa kotitehtäviä /kysellä kokeeseen koko vuonna.
- Et vastannut veemäisesti opettajan toiseksi viimeisenä päivänä lähettämään viestiin, jossa epäiltiin kuumeessa olevan lapsen koulukirjojen kadonneen.
- Muistit lopulta / jossain vaiheessa / kaikesta huolimatta laittaa lapset lauantaina kouluun.
- Muistit halata ja kehua lapsia. Selvisitte tästäkin vuodesta.
