Kategoriat
Yleinen

Kultainen suihku

Meillä sattui viime viikolla vesivahinko, jonka seurauksena juoksentelin miss märkämekkona pitkin pihoja ja kotikatua. Episodi sai muistelemaan vuosien takaista hieman tahmeampaa suihkua. Se jos pikkuisen rypee puhtaassa vedessä omalla etupihalla ei ole mitään verrattuna siihen, kun saa kultaisen suihkun keskellä kaupanlattiaa.

Kymmenen kesää sitten remontoimme kotimme kylpyhuonetta. Tai siis siippani ja hänen hanslankarinsa. Minä olin aikaani edellä ja tein työhuoneessa etätöitä käyden välillä hämmentämässä soppakattilaa, jotta raskaan työn raatajilla riitti apetta purtavaksi.

Remonttireiskamme, kutsutaan häntä vaikka Enskaksi, oli metka tapaus. Oikein leppoisa kaveri, mutta liikkeissään varma ja vikkelä, silmissä mukavasti tuiketta. Kivannäköinenkin oli ikäisekseen. Näin hänestä pari märkää untakin; oli oikein kuuma kesäpäivä ja sekoitimme niin kiivaasti liisteriä, että hiki lensi.

Yksi heikkous Enskalla kuitenkin oli. Enskan piti saada joka aamu kaljaa ennen kuin vasara pysyi kädessä. Koska olin muonitusvastaavan roolissa, sain aamulla ensitöikseni lähteä hakemaan S-marketista tuota kullankeltaista elämän eliksiiriä.

Kaupan kaljahyllyn edessä seistessäni mietin, että Enska saattaisi tykätä Karhusta. Olihan hän metsien mies. Rupesin kurkottamaan kohti Karhun sikspäkkiä, mutta kuinka ollakaan, sikspäkki luiskahti kädestäni keskelle kaupan lattiaa. Kaikki kuusi lasipulloa menivät tuhannen pillun päreiksi ja haiseva kaljalätäkkö sirpaleineen levittäytyi laajahkolle alueelle kullaten lattian mennessään. Myös kenkäni saivat osumaa.

Menin hakemaan myyjää, vaikka kyllähän punapää oli jo kuullut ja haistanut touhuni kuten moni muukin aikainen ostosten tekijä. Myyjä hymyili rohkaisevasti, että ei haittaa, kaikille sattuu joskus vahinkoja.

Koska en uskaltanut enää toistamiseen sikspäkkiin koskea, otin hyllystä hidastetuin liikkein pari yksittäistä kaljapulloa ja laskin ne oikein varovasti ostoskoriini ja kassalle.

Seuraavana aamuna Enskalla oli taas jano. Olin itse juonut iltapalaksi jääkaappiin jääneet aamukaljat, joten ei auttanut muu kuin nousta pyörän selkään ja lähteä keskiketteränhakumatkalle lähikauppaan.

Kaljahyllyn eteen päästyäni oli selvää, etten enää kajoaisi lasipulloihin. Räjähtäisivät käsissäni kuitenkin. Nappasinkin vierestä kätevästi sikspäkillisen tölkkiolutta. Tai yritin napata, sillä kuinka ollakaan, sikspäkki luiskahti sormistani keskelle kaupan lattiaa. Kaksi pahiten osumaa saanutta tölkkiä alkoi pyöriä lattialla vimmatusti ympyrää ja ruiskuttaa kunnon paineella kaljaa pitkin poikin seiniä ja lattioita. Sihisevä ja suhiseva kalja kasteli myös minut päästä varpaisiin. Tukasta valui kultaista nestettä ja mekko liimautui kaljasta märkänä kiinni vartaloon.

Muiden kaupassa kulkijoiden ilmeet olivat näkemisen arvoiset, mutta kukaan ei uskaltanut nauraa ääneen.

Eihän siinä auttanut kuin lähteä hakemaan myyjää, vaikka tuttu haju varmasti kassaneitiä jo tavoittelikin. Pian kirosin mielessäni – kassalla istui sama punapää kuin edellisenä päivänä. Ei ollut todellista. Siirsin kaljaisia suortuvia otsaltani ja selitin, että tällä kertaa voisin maksaa aiheuttamani tuhot, sillä tämä alkaa olla päivittäistä. Teki myös mieli selittää, että en minä näitä itselleni ostanut, vaan Enskalle.

”Meillä on vakuutukset”, myyjä hymyili lohduttavasti. Sanoin että oikein hyvä ja että kannattaa pitää ne voimassa, sillä aion asua näillä hoodeilla vielä pitkään.

Koska en uskaltanut enää koskea lasisiin pulloihin enkä liioin metallisiin, nappasin hyllystä muovisen siideripullon matkaani.

Kotiin saavuttuani nakkasin pullon Enskan käteen ja sanoin, että alapa opetella juomaan siideriä. Kaljat saatte tästä lähin kantaa itse.