Koittaa sunnuntai ja keskimmäisen lapsen syntymäpäivät. Istun lasteni kanssa aterioimaan keittiönpöydän ääreen ennen kummien ja mummien saapumista kakkukahveille.
Kun olen tunkemassa palkokasvia suuhuni, saan päähäni laittaa Lokki-valssin soimaan. Pomppaan ylös pöydästä eikä aikaakaan, kun kajareista kajahtaa: ”On hiljainen aaltojen keinunta tää, se laivaamme kauaksi vie. Kun aurinko taivaalla niin lämmittää, on sininen laivamme tie…”
Yhtäkkiä vajoan lapsuuteni maisemaan Höytiäisen rantahiekkaan. Muistot vyöryvät tajuntaan kuin aikatauluaan kirittävä Pendolino Plus Valtionrautateillä. Herne juuttuu kurkkuun ja naama vääntyy onnellisten muistojen painosta.
Lapset katsovat ensin minua ja sitten toisiaan.
– Ööö okei mitä nyt tapahtuu…?
– Äiti itket sä? Äiti, mitä sä taas itket?
– Äiti???!!!
– Mie en saa koskaan enää lapsuuttani takaisin, tajuatteko, BYÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!! vollotan täysillä.
– Kun naapurin Mirjami hiipi meidän mökkitontille niin se lauloi aina Lokkia kaljapäissään, byääää, jatkan ja hinkkaan kyyneleitä kuivemmaksi kämmensyrjälläni.
– Onko tuo nyt hyvä lapsuusmuisto, jos joku juo kaljaa!!
– Oli se. Armas soitti nuotiolla haitaria ja Mirjami lauloi. Lokki-valssia, Surujen kitaraa ja Metsäkukkia. Minun lapsuudessa paistoi aina aurinko. Aina! Ymmärrättekö? Lokit kirkui ja tuomi tuoksui, äiti paistoi terassilla lettuja kahdella pannulla. Maikin ja Jannin kanssa uitiin aamusta iltaan, hierottiin rantahiekkaa käsivarsiin ja leikittiin että se oli Uuulubulee-luksusrasvaa, joka sai ihon kiiltämään. Juostiin aavikolle paljain jaloin ja ravisteltiin murkkuja nilkkoista, leikittiin lautataapelin välissä kolmen tähden ravintolaa. Kävyt oli lihapullia ja kepit ranskalaisia. Aina kun erehtyi kyykistymään, niin Mirjamin labradori hyppäsi selkään nylkyttämään. Ja kun keitettiin kivisoppaa niin naapurin Upi hiipi kitukasvuisen raja-aidan välistä kuset housussa ja kyseli onko isi jo kotona. Ei ollut, isi ajoi vasta iltamyöhällä kuorma-autolla pihaan. Mersun moottorin hyrinän erotti jo ensimmäisen sillan kohdalla. Pihassa isä virnisti lasin läpi, pani kuorma-auton kattovalot vilkkumaan ja nosti käden tervehdykseen. Sillä oli mansikoita ja Iltalehti ja heti kun se hyppäsi kopista ulos se kyseli on… onko sa… sau… sauna jo läm…. lämm… lämmmin… byyäääää!!!
– Okei, ensimmäinen lapsista virkkoo ja pistelee viimeisen haarukallisen lohta suuhunsa.
– Että sellasta, sanoo toinen ja ryystää maitonsa loppuun.
– Ei jaksa syödä enää, tuumii kolmas.
Naama vääntyy edelleen enkä saa itkua loppumaan.
– Muistakaa nauttia lapsuudestanne, byäääää!! Mulla se on jo mennyttä byäääääääää!!!!
– Okei, mä meen nyt siivoomaan mun huonetta, sanoo ensimmäinen.
– Joo miekin tuun, kiirehtii toinen, nousee pöydästä ja jatkaa:
– Karo, tulepas sinäkin! Nyt mennään yläkertaan nauttimaan lapsuudesta!
– BYÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!
