Categories
Yleinen

Jauhoton peukalo eli miksi en kirjoita leivontablogia

Jostain syystä ympärilleni on kerääntynyt ihmisiä, jotka osaavat leipoa ja laittaa ruokaa. Sukulinja on vakuuttava. Mummo pyöräytti parisataa piirakkaa aamukahville ja äiti paistoi puolenkymmentä pellillistä korvapuusteja, voisilmäpullaa ja vaniljakierteitä viikonloppuisin, välillä vaihtelun vuoksi viinereitä ja iltapalaksi lämpimiä sämpylöitä.

Vuosia sitten silloisessa työpaikassa oli harjoittelija, joka oli sekä pedagogisesti hillittömän pätevä että hurahtanut leivontaan. Pojan banoffee-piirakan muistelu saa edelleen kuolan valumaan…

Entäpä Tinskun kokkailut! Niin…

Mutta koska elämänfilosofiani ja pedagogiikkani yrittää kaikin voimin ja puoliväkisin pohjata ajatukseen, että kaikilla on annettavaa muille, kokosin alle omat kokkausvinkkini.

  1. Uskalla ajatella laatikon ulkopuolelta

Kotitalouden tunnilla yläasteella tuli kotitehtäväksi paistaa sämpylöitä. Mielessäni näin pehmeitä, kuohkeita ja höyryäviä sämpylöitä, jotka keräisivät kiitosta iltapalapöydässä. Aika kliseistä. Omat sämpyläni sen sijaan muuttivat passiivisen istumisen aktiiviseksi koordinaatioharjoitukseksi.

Varsinaista kiitosta en saanut, mutta hauskaa tuntui perheellä olevan, kun pikkusisarukseni heittelivät syömäkelvottomia sämpylöitä seinään. Kopsahtelivat kivasti kipsiseinään, taisi tulla ihan lommokin.

En aio paistaa sämpylöitä ikinä. Paitsi jos pesäpalloista tulee puutetta.

2. Jos ohjeessa on vain kaksi ainesosaa, molemmat ovat todennäköisesti tarpeellisia.

“Kyllä mie nyt puuron osaan itelleni tehdä!” tiuskaisin miehelleni, joka tarjoutui tekemään minulle puuron välipalaksi, koska olin ollut lounasaikaan lenkillä. (Säännöllinen ruokinta-aikani on kahden tunnin välein.) Mieheni meinasi tikahtua nauruunsa savun noustessa mikrosta… Jos mikropuurossa on kaksi raaka-ainetta: vesi ja puurohiutaleet, myös vesi on tarpeellinen.

Tinsku halusi tietää, onko kuva ennen vai jälkeen ruuansulatuksen.

3. Mokkapaloja voi ostaa vanhempainyhdistyksen kahviosta.

Jokaisen perheenäidin tulee osata tehdä mokkapaloja, sillä ne ovat kaikkien rahankeruukahvitusten vetonaula ja niin helppoja, että jokainen 8 vee osaa sellaisia paistaa.

Teoriassa näin. En ole koskaan tajunnut miten se on muka niin helppoa. Joko päällinen valuu kuin taaperon nenä tai kokkaroituu kissan ripuliksi.

Edellisen kerran kokeilin tätä leipomusten aatelista viisi vuotta sitten. Nuorin oli parivuotias ja nuoli vuorotellen vatkainta ja sokeria lattialta. Itse onnistuin sekoittamaan leivinliinan sähkövatkaimeen.

Onneksi naapurin rouva tekee taivaallisia mokkapaloja, joita voin ostaa kahviosta.

4. Valmistaudu tarkentaviin kysymyksiin leipomisprosessista.

En oikein tule toimeen alustettavien(kaan) taikinoiden kanssa. Ne tarttuvat kiinni käsiin ja pöytään, viruvat ja venyvät eivätkä asetu. Kerran, silloin kun vielä kuvittelin, että minustakin voisi kuoriutua pullantuoksuinen äiti, paiskasin kapinallisen taikinan lattiaan. Yllättävän kimmoisan taikinan olin onnistunut tekemään, sillä vuosia myöhemmin mieheni ystävä istui kahvipöydässä mietteliään näköisenä ja lopulta osoitti kattolamppua: “Onko tuo uretaania tuolla katossa?”

Jatkokysymystä, miksi meillä on pullataikinaa katossa, hän ei uskaltanut esittää.

5. Koolla on väliä (ja kakutkin saa kaupasta)

Esikoisen 1-vee synttärit, tai kakun paistaminen oli katastrofi. Itkin lattialla miksi tavallinen sokerikakku ei onnistu. Miten voin olla niin surkea äiti! Miten lastani rankaistaan tällaisella äidilllä, joka ei osaa edes kakkua tehdä! Ensimmäinen syntymäpäivä…pilalla! Eihän lapsesta tule eläjää ensinkään!

Kyynelsilmin ja nikotellen paistoin useammankin pohjan, mutta eivät ne kohonneet, jäivät littanoiksi ja hajosivat käsiin, vaikka mitä taikoja kokeilin.

Myöhemmin selvisi, että vuoka oli liian iso suhteessa munien määrään. 

Toki en vielä luovuttanut muutamaan vuoteen, koska periksiantaminen ei ole vahvuuteni. Seuraavina vuosina kokeilin erilaisia kakkuja vaihtelevalla menestyksellä. Viimeinen niitti oli lapseni arastelen esitetty palaute: “Äiti, elä suutu, mut tuo näyttää vähän kakalta.”

Se olikin sitten viimeinen kerta, kun mokkapalojen kuorrutetta kokeilin…

6. Lue ohjeet. Noudata niitä. 

Reseptien noudattaminen on vaikeaa minulle, sillä en oikein tykkää, että minua yritetään rajoittaa. Olin kuullut herkullisesta, terveellisestä ja helposta vohveliohjeesta, johin tulee vain banaania, rahkaa ja kananmunia. Mitä sitä reseptiä etsimään, sehän oli ihan helppoa! Eikun hommiin!

Ekan vohvelimunakkaan jälkeen päätin lisätä jauhoja, olivat ne miten epäterveellisiä hyvänsä. Eihän meillä ollut. Onneksi löysin ikiaikaisia ohrajauhoja alalaatikosta. Koostumus muuttui siedettäväksi, reaaliaikainen palaute ei.

“Legendaarista äiti. Täällä haisee vähän savu”.

Vohvelirauta lähti muuten kierrätykseen tämän kokeilun jälkeen, ei pysynyt enää kasassa…

Onnekseni olen huomannut, että vaikka kärsinkin geenimutaatiosta, se ei ole siirtynyt eteenpäin. Tyttäreni tekee meillä sämpylät, pitsat, kakut ja pullat. Ja yksikään ei ole vielä päätynyt kattoon.

Rakkaudella, Aikku

3 replies on “Jauhoton peukalo eli miksi en kirjoita leivontablogia”

Comments are closed.